Mulla on ollut ylipainoa aina 10 kiloa, ja se ei ole koskaan mua haitannut. Nyt olen kuitenkin vuosien varrella kerännyt lisää läskiä 20 kiloa, ja vasta tänään se tieto iski mun päähäni: mä olen oikeasti lihava. Säikähdin omaa valokuvaani, ei siinä ollut enää minä, lievästi pyöreä nainen, vaan sellainen suurin pudottaja-tapaus. Etenkin kun mulla ei oo kilot menneet kauniisti, vaan olen esim käsiläski. Mulla on ihan hirveen isot ja selluliittiset kädet, ja kesäisin niiden peittely on aika haastavaa.
Masentaa ihan älyttömästi. Ja pelottaa etten saa kilojani pois, kun ei ole tarpeeksi motivaatiota, peilistä nimittäin katsoo kaunis nainen, mulla kun on sirot kasvot ja taidan vaan keskittyä niitä liikaa katselemaan.
Ja mitään tekosyytäkään en tälle lihomiselle keksi. Tai no joo, äitini kuoleman jälkeen aloin lihoamaan. Mutta ei se varmaan yksinään ole syy tälle kaikelle, vaan se että olen vaan laiskistunut. Ja tähän päivään saakka oon uskotellut itelleni, että luonne on tärkein, olenhan tosi hauska ja sosiaalinen tapaus.
En edes tiedä miksi kirjoitin tämän. Kai mä kaipaan jotain "voi sua"-kommentteja :D
Masentaa ihan älyttömästi. Ja pelottaa etten saa kilojani pois, kun ei ole tarpeeksi motivaatiota, peilistä nimittäin katsoo kaunis nainen, mulla kun on sirot kasvot ja taidan vaan keskittyä niitä liikaa katselemaan.
Ja mitään tekosyytäkään en tälle lihomiselle keksi. Tai no joo, äitini kuoleman jälkeen aloin lihoamaan. Mutta ei se varmaan yksinään ole syy tälle kaikelle, vaan se että olen vaan laiskistunut. Ja tähän päivään saakka oon uskotellut itelleni, että luonne on tärkein, olenhan tosi hauska ja sosiaalinen tapaus.
En edes tiedä miksi kirjoitin tämän. Kai mä kaipaan jotain "voi sua"-kommentteja :D
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jos motivaatiota kaipaat, heiluttele niitä käsiläskejäsi peilin edessä ennen ruokailua.
Sama tilanne ittelläni, painoa kertynyt viimeisen 13 vuoden aikana 25 kg. Olen pyöreä tasaisesti, joten en itsekkään ajattele itseäni paksuna. Nykyisten polvien taivutus ja samalla tavaroiden nosto lattialta tuntuu vaivalloiselta, se oli sellainen merkki, et ei juma...liikuntaa silti harrastan useamman kerran viikossa ja jaksan liikkua ja roskaruokaa en syö, enkä valmisruokia. Itselleni kilot ovat kertyneet aivan liiasta normiruoan syönnistä ja alkoholin juonnista. Ja viimeiset 6-8 kg ovat tuleet nyt viimeisten kolmen kuukauden aikana. Mutta nyt olen ottanut itseäni niskasta kiinni ja ruennut liikkumaan ja syömään normi määriä ja olo on kevyempi. Ruokahaluni on paljon pienempi, kun vatsalaukku on totutellut normi annoksiin ja jos syö liikaa, olo on tukala.Äkkiä kroppa tottuu eri ruokamäärään, aiemmin söin, vaikkei ollut nälkäkään, sitä söi syömisen halusta.Itse samoin sosiaalinen ja iloinen ihminen, huonoja päiviä harvoin.
Haittaako lihavuus itseäsi. Esim. Kehtaatko olla kesällä rannalla bikineissä vaikka "pömppömahasi" tai makkarasi näkyvät, vai onko sinulla uimapuku joka peittää vatsan. Ja missä kohdassa kehoa sulla on painoo mahassa?, reisissä? Vai missä. Kun kerrot nämä tiedot niin voin auttaa. Mulla on tyttöystävä 160cm/96kg ja toissapäivänä aloitti laihduttaa kun uimahallin liukumäessä oli sylissäni ja käteni ei makkaroiden ympäri yltänyt, JOTEN KERRO NÄMÄ TIEDOT KIITOS,
Aha...jaa jaa.. Että nyt se on sitten sun kuolleen mutsis vika, että sä olet paisunu, ku pullataikina? Ei kyllä ole mitään moraalia enää näillä ylipainoisten ihmisten tekosyillä. Ketä seuraavaks syytät, sun pappaas?
Mikä tekosyy!? Aika monen ongelman "takana" on jokin, mikä vaikuttaa. Tietenkään kaikkiin ei vaikuta samalla tapaa, eivätkä ongelmat ole välttämättä näkyviä. Traumat vaikuttavat ihmisen mieleen, ne pienetkin elämän alamäet. Ongelmien syy on hyvä miettiä, jotta ymmärtää itseään ja pysyy muuttumaan. Mielettömän moni lihava saa laihdutettua normikokoon vain paisuakseen takaisin lisäkilojen kera. Ongelman ydin on jäänyt selvittämättä. Ei ne läskit ole syy vaan seuraus.
voisi suoraan vetää "no kun mulla on ollu niin vaikee lapsuus... ja töissäkin menee huonosti ja rahaa ei oo jne jne..."
Ihmiset keksivät loputtomasti selityksiä, taustatekijöitä ja oikeutuksia.
MUTTA! Ja helvetin tärkeä MUTTA on se........
ETTÄ MIKÄÄN NIISTÄ EI OLE SYY!
Kaikki ihmiset tietävät että lihominen johtuu liiasta ruuasta suhteessa kuluvaan energiamäärään. Thats what it is. And more importantly THATS ALL THERE IS!
Mikään noista taustatekijöistä tai edesauttavista "syistä" ei saa sinua lihomaan jos et itse halua. Tämä on absoluuttinen totuus, joka pitää ehdottomasti tehdä selväksi kaikille läskeille ja kieltämisvaiheessa oleville. Empatialla ei saa pilata ihmisen orastavaa tahtoa ja itsekuria.
Logiikallani vedän johtopäätöksen, että sinulla on tauma, joka heijastuu empatian puutteena:)Tekosyy tai syy on yleensä syy lihomiseen, mitä se haittaa onko totta. Tekosyy siihen, että ei laihduta on se arvosteltava asia.
"empatialla ei saa pilata orastavaa tahtoa ja itsekuria." Meinaatko, että jos lohdutat lihavaa hän heittää pyyhkeen kehään ja alkaa mussuttamaan pullaa. Se toimii niin, että sinä arvostelet, lihava menee hakemaan pahaan oloonsa suklaata ja yrittää sokerihumalan voimin saada paremman olon.
ei ole traumaa, mutta itsekuria kyllä löytyy.
Tekosyy laihduttamattomuuteen ja lihomiseen ovat yleensä sama asia.
KUN nykyään ihan liikaa lohdutellaan ja voivotellaan ihmisiä, jotka kärsivät omasta painostaan (huom! omaa syytään) niin sen sijaan että ihmisen "uhrin" asemaa tuetaan niin päinvastoin pitäisi pyrkiä irti valheista ja selityksistä kohti kunnollista itsekuria.
On ihan yleisesti tiedossa että valheellisen käsityksen tukeminen johtaa ja syventää henkilön minän ristiriitaa ja estää minkäänlaisen muutoksen parempaan erittäin tehokkaasti.
Tämän vuoksi lihaville ei tule voivotella laihduttamisen vaikeutta vaan päinvastoin painottaa faktoja ja yksinkertaistaa asioita. Näin karisevat turhat selitykset ja itsekuri kehittyy. Tämä on laihtumisen suhteen TÄYSIN VÄLTTÄMÄTÖNTÄ.
Joo, ei se pinnallinen voivottelu auta. Mutta todellinen tukeminen ei ole voivottelua eikä arvostelua, vaan oikeaa kuuntelemista ja ymmärtämistä ja sopivien ratkaisujen etsimistä.
Itsekin toteat : "Tämän vuoksi lihaville ei tule voivotella laihduttamisen vaikeutta vaan päinvastoin painottaa faktoja ja yksinkertaistaa asioita. Näin karisevat turhat selitykset ja itsekuri kehittyy. Tämä on laihtumisen suhteen TÄYSIN VÄLTTÄMÄTÖNTÄ. " Mutta kyse on siitä, miten tämän teet. Auttaako se, että käsket lihavaa ryhdistäytymään ja ottamaan niskasta itseään kiinni? No ei todellakaan. Jos lohtua ei saa mistään muusta kuin ruuasta, on vaikea päästää irti. Ihmisen pitää itse kokeilla mikä sopii parhaiten, liikaa ei kannata yksinkertaistaa.
Olen huomannut, että itsekuria ei ole olemassakaan. On vain hyviä ja huonoja laihdutusratkaisuja ja sopivia ja epäsopivia elämäntyylejä. Laihtumiseen ei tarvita itsekuria. Siihen tarvitaan koko ajatusmaailman muutos.
on kaiken lähtökohta ja olet pahasti väärässä jos väität ettei sitä ole. Ehkä sinulla sitä ei ole, mutta normaaleilla ihmisillä sitä on ja sen pitävyyttä pitää tukea. "todellisella ymmärtämisellä" ei ole mitään merkitystä, kun kaikki on henkilön omissa käsissä.
Mitä se sitten tarkalleen ottaen on?
Annan hyvin tärkeän esimerkin.
Ihminen kävelee kaupassa herkkuhyllyn ohi ja näkee todella hyvän näköisen pullan, joka tuoksuu tuoreelta monen metrin päähän ja vesi herahtaa kielelle jo pelkästä näkemisestä.
Ihminen jolla ei ole itsekuria ostaa pullan sen suurempia miettimättä ja syö sen. Jälkeempäin kysyttäessä miksi henkilö osti sen hän esittää vastaukseksi: "no kun se näytti niin hyvältä, tai no kun oli niin rankka päivä töissä että pitäähän sitä vähän herkutella..." Vastaavia tekosyitä riittää lukemattomia.
Ihminen jolla on itsekuria katsoo pullaa ja toteaa mielessään "olis kyllä varmaan hyvää, mutta kun ei ole mitään tarvetta nyt syödä makeaa niin en osta." Ja henkilö kävelee pois hyllyn luota, eikä jää jälkeenpäin suremaan sitä kuinka hyvältä se pulla olisi maistunut vaan olo on täysin neutraali tai kenties jopa hieman ylpeä siitä ettei syönyt tarpeetonta sokeripommia.
Tämä on itsekurin vaikutus, mikä on JOKAISELLE laihduaajalle TÄYSIN VÄLTTÄMÄTÖNTÄ. Mitkään elämäntapamuutosohjelmat tai dietit eivät auta mikäli ihmisellä itsellään ei ole ITSEKURIA sitoutua mihinkään.
Tämän vuoksi ITSEKURI on KAIKEN lähtökohta ja nimenomaan sitä nykyään ihmisiltä puuttuu.
Mielestäni olet väärässä itsekurin osalta. Ja voin todeta heti, että minulla ei ole itsekuria, mutta olen siltikin onnistunut laihduttamaan 30kg, muuttamaan ruokailutapani lähes täydellisesti ja saamaan liikunnasta rutiinin. Aina ei elämä ole kivaa, mutta kun 80% siitä mitä teen on mukavaa, loppu 20% ei tunnu enää niin hankalta.
Tuo mitä kuvailit pullaesimerkillä ei ole itsekuria vaan se on se ajatusmaailman muutos. Itsekuritusta olisi se, että jäisit vaeltamaan siihen pullahyllylle ja ajattelisit että "voi kun tekee mieli, tuo maistuisi varmasti hyvältä, en osta, ostan, en osta, koska olen lihava" ja nimenomaan jää suremaan sitä, että ei voi syödä herkkuja silloin kun siltä tuntuu. Itsekurilla on mielestäni erittäin negatiivinen lataus ja negatiivisuus on väärä lähtökohta tehdä yhtään mitään. Siksi ihmiset, jotka inhoavat itseään (tai ulkonäköään) harvoin onnistuvat esimerkiksi painonpudotuksessa pysyvästi.
Minä pystyn kävelemään pullahyllyn ohi ostamatta mitään. Pystyn jopa haistelemaan tuoreen pullan tuoksua, koska TIEDÄN, että tuoksu on vain tuoksua, mutta siinä pullassa itsessään ei ole mitään mitä kehoni tarvitsee. Siinä pullassa ei ole mitään, mitä mieleni tarvitsee. Voin kävellä pullahyllyn ohitse edes ajattelematta pullan ostamista. Tuolla ei vain ole mitään itsekurin kanssa. Se on ymmärrystä siitä, miten keho toimii, mitä keho tarvitsee pysyäkseen terveenä ja toimintakykyisenä ja siitä, mitkä asiat minut oikeasti tekee onnelliseksi.
täysin väärä käsitys itsekurista.
ja itsekuritus ovat kaksi täysin eri asiaa. Tuo mitä sinä kuvaat on itsekuritusta ei itsekuria.
Ketä sä syytät siitä ettet ymmärrä luettua tekstiä?
sinä syytät olemattomasta, idiottimaisesta vittuiluyrityksestä.
Vaikka sinulla olisikin siis n. 30 kg ylipainoa, niin et kuitenkaan ole mikään "amerikkalaisläskin" tyylinen..! Siellä ihmiset voivat painaa monta sataa kiloa. Ja onhan sinulla kauniit kasvot, ne auttavat paljon.
Mutta muuten kyllä voin samaistua sun tunteisiin. Itselleni kävi joulukuussa niin, että jouduin (työn puolesta) valokuvatuksi. Ihan suoraan edestä, eikä millään kotidigikameralla, vaan oikealla.. Ei ollut mahdollisuutta järjestellä kuvakulmia, vaan otos tuli ihan suoraan.. Ja JÄRKYTYIN! Läskiä oli vaikka muille jakaa. Mun ongelmani on se, että olen suhteellisen kuvauksellinen. Kavereiden kanssa kuvaillessa saan itsestäni aika hyviä kuvia. On mahdollisuus peittää pahat kohdat.. Mutta kyllä tuo joulukuinen juttu oli ikävä, kuin isku vasten kasvoja.
Siitä alkoikin minun laihikseni. Olen laskenut, että pudotettavaa on noin 30 kiloa. Tavoite olisi päästä tuonne vähän päälle kuuteenkymmeneen kiloon.
Jos sinulla on elämässäsi sellainen tilanne, että voit keskittyä laihdutukseen, niin ryhdy sinäkin dieetille. Mutta jos on kovin stressaava tai kiireinen/paha vaihe, niin sitten melkein ei kannata. Ja olet muuten oikeassa tuossa, kun puhut laiskistumisesta. Itse huomaan, ettei liikunta näin nelikymppisenä enää maita samalla tavalla kuin kakskymppisenä. Minun oli nyt pakko alkaa dieetille ihan siksi, että mietin millainen olen 10 vuoden kuluttua, jos en tee mitään itselleni. Minulle on nimittäin tullut kymmenessä vuodessa 30 kiloa painoa..!!!! Ja ne nyt sitten olisi tarkoitus saada pois, jos mahdollista.
Tsemppiä sinulle, älä kuitenkaan liikaa painosta masennu! Tää on vain elämää..