olen. Kukaan ei halua, minäkään. Henkisesti luovutin eilen ja maailma saa olla. Pari vuotta ja kaikki on ohi, parempi varmaan niin.
Piilossa
miehen tie.
16417
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Haluatko kertoa täällä tarkemmin tilanteestasi ?
Moi, minulla on samanlaisia ajatuksia, tosin tuntuu, etten kahta vuottakaan jaksa, ensi kevät on jo mielessä. Miksi sinulla on tuo kahden vuoden aika?
se on jokin etiäinen...en saavuttanut elämässä niitä asioita joista haaveilin. Mutta nyt ajattelen eläväni lopun ajat paremmin itseäni ja juuriani kunnioittaen...tai jotain sellasta.
En minäkään saavuttanut. :) Ok, eli siltä tuntuis, että parin vuoden päästä koittais lähtö täältä? Minä ajattelin lähteä oman käden kautta, kun ei tämän tuskan kanssa jaksa elää. Mitähän sitä keksis sillä välin? Matkustella hieman meinasin ja nauttia kavereiden seurasta, kun vielä täällä olen. Kuulostaa hyvältä tuokin, että itseään ja juuriaan kunnioittaen.
Kippis lopulle elämää!
sulla on kavereita? Ja tyylistä päätellen olet aika nuori. Minä saavutin varhaiskeski-iän mutta enpä juuri muuta. Uskon hyvien ihmissuhteiden olevan suuri voimavara jonka avulla tätä elämää jaksaa...
Olen reilusti päälle kolmekymppinen. Totta, niiden hyvien asioiden varassa olenkin jaksanut, mutta kivun mitta on tullut täyteen.
Jos yhtään pystyt jäljelle jääviä ajattelemaan, niin älä tee sitä. Se tuska ja syyllisyys mikä muille jää, ja ne kysymykset. Se on kamalaa.
Ei älä ajattele noin.
Kyllä ne tunteet ajankanssa laantuu, matka voi olla tuskallinen välillä mutta kyllä siitä selviää. Jonain päivänä tulevaisuudessa huomaat että hei tänään en enään tunnekaan niin ja olet valmis ottamaan seuraavan askeleen eteenpäin. Jonain päivän elämääsi astuu suuri onni, tämä kaikki on vain kasvukipua sitä hetlkeä odotellessa, jotta osaisimme sitten arvostaa sitä hetkeä kun sen onnemme saamme.
Katso odottaen tulevaan ja opi kanssakäymisistäsi, siinä eväät tulevaan.
http://www.youtube.com/watch?v=VMEZQq5EvSw
Ei se helpota, että itsensä tappaa. Asiat joutuu silti oppimaan, ne mitkä on kesken jääneet.
En usko enää kuolemanjälkeiseen elämään.
"Death is not the greatest tragedy in life, but rather what dies inside us while we live".
Tulet siis yllättymään.
Jos ihmiset ei välitä elämän aikana, vois kait päätellä että poistuminen ei hetkauta ketään mihinkään suuntaan.
Älkää tehkö mitään itsellenne !!
Joskus sitä asettaa liikaa tavoitteita itselleen.
Voi olla itse itsensä pahin vihollinen.
Lopulta elämässä kyse vain siitä, että oletko onnellinen.
Millaisista asioista haaveilit?
Koulutusta vastaavasta vakityöstä, keskiluokkaisesta elämästä, rakastavasta puolisosta.