Voiko opettajani saada varoitusta tästä?

Laiminlyöty

Opettajani käytös on mielestäni erittäin hyväksymätöntä, mutta en osaa etsiä mistään mitä opettaja ei saa tehdä.
Olen itse peruskoulussa, ylä-asteella, ja englannin opettajani on esimerkiksi:
- Sanonut luokalle: ''Tappakaa itsenne''
- Uhannut sytyttää erään lapsen tuleen
- Kiroillut
- Haukkunut idiooteiksi
- Mahdollisesta läksyjen tekemättömyydestä rankaissut 50 sivua läksyjä aiheesta, jota ei ole vielä käsitelty
- Haukkunnut oppilaita eri nimikkeillä, jos eivät osanneet vastata.

Luin samasta aiheesta olevaa keskustelua, mutta tämä vei loppuviimein tekstin aloittajan syyllistämiseen. Itse opettaja ei ole muutakuin muutaman kerran sanonut idiootiksi, ja kerran sylkäissyt päälleni, mutta muuten olen suora 9.0 keskiarvoinen tyttö.

Tarvitsen apua, ja nopeasti.

5

833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eräs toinen Aikuinen

      Ottakaa välittömästi yhteyttä luokanvalvojaanne ja kertokaa asiallisesti asiasta. Näin kukaan ei voi 'tarttua' tapaan, jolla otitte asian esille. Kuulostaa, että vuorovaikutuksenne ei mene nyt ihan oppikirjan mukaan. Toivottavasti tilanne rauhoittuu toisten aikuisten välityksellä.

    • opex

      En suosittele ottamaan yhteyttä luokanvalvojaan. Hän on opettajanne työkaveri, eikä missään sellaisessa asemassa, että voisi puuttua hänen toimintaansa. Oikea osoite on rehtori. Olisi hyvä, jos teillä olisi esim. muistiinpanoja käytöksestä eli mitä on sanonut, kenelle ja milloin. Ota joku luokkakaveri mukaan ja menkää juttelemaan rehtorin kanssa. Jos tilanne ei muutu, pitää ottaa vanhemmat avuksi.

      • Laiminlyöty

        Juttuhan on niin että tämä kyseinen henkilö on itseasiassa luokanvalvojamme. Tiettävästi hänellä on jo nyt 2 varoitusta, ja kolmas ei rehtorin mukaan "mennyt läpi". Henkilökohtaisesti uskon että koulullamme ei ole varaa palkata luokallemme toista luokanvalvojaa/opettajaa.
        Siksi haluaisin tietää onko mitään lakipykälää tai nuorten oikeutta, jonka munkaan kolmannen varoituksen saaminen on välttämätöntä.

        AP


      • opex
        Laiminlyöty kirjoitti:

        Juttuhan on niin että tämä kyseinen henkilö on itseasiassa luokanvalvojamme. Tiettävästi hänellä on jo nyt 2 varoitusta, ja kolmas ei rehtorin mukaan "mennyt läpi". Henkilökohtaisesti uskon että koulullamme ei ole varaa palkata luokallemme toista luokanvalvojaa/opettajaa.
        Siksi haluaisin tietää onko mitään lakipykälää tai nuorten oikeutta, jonka munkaan kolmannen varoituksen saaminen on välttämätöntä.

        AP

        Noista opettajien varoituksista kiertää usein huhuja, jotka eivät aina pidä paikkaansa.

        Rehtori päättää varoituksista, mutta käytännössä hän tarvitsee siihen oman esimiehensä tuen. Työntekijän voi periaatteessa irtisanoa, jos hän varoituksista huolimatta jatkaa asiatonta käytöstä.

        Rahaan tämä ei liity mitenkään. Uusi opettaja tuskin maksaa sen enempää kuin edellinenkään. Uusi opettajahan ei tule vanhan lisäksi vaan hänen tilalleen. Joskus voidaan toki kuitenkin tehdä niinkin, että opettajalta otetaan vain yksi luokka pois, jos tilanteet ovat tulehtuneet. Voisin kuitenkin kuvitella, että ope on samanlainen kaikkien luokkien kanssa.

        Tämä tilanne pitää ratkaista koulun sisällä. Ei ole mitään kuvailemaasi instanssia, joka tulisi hätiin. Mikäli rehtori ei saa asiaan selvyyttä, voi ottaa yhteyttä kouluvirastoon eli rehtorin esimieheen. Jos se ei auta niin aluehallintovirastoon seuraavaksi, mutta siinä vaiheessa kun se ehtii asiaan puuttumaan, te ette enää ole aikoihin olleet koulussa.


      • isävain
        Laiminlyöty kirjoitti:

        Juttuhan on niin että tämä kyseinen henkilö on itseasiassa luokanvalvojamme. Tiettävästi hänellä on jo nyt 2 varoitusta, ja kolmas ei rehtorin mukaan "mennyt läpi". Henkilökohtaisesti uskon että koulullamme ei ole varaa palkata luokallemme toista luokanvalvojaa/opettajaa.
        Siksi haluaisin tietää onko mitään lakipykälää tai nuorten oikeutta, jonka munkaan kolmannen varoituksen saaminen on välttämätöntä.

        AP

        Tuskinpa rehtorinne kertoo, kuinka monta varoitusta kelläkin opettajalla on, koska ne eivät ensinnäkään kuulu oppilaille.

        Alkuperäinen kirjoitus kuulostaa ihan urbaanilegendalta lähinnä siksi, että asioita on suurenneltu rankasti. "50 sivua tehtäviä.." no LOL!

        Epäasiallisesta käytöksestä voi kertoa rehtorille. Siihen auttanee, että tekee sen wilmalla tai pyytää vanhempia kirjoittamaan wilmaviestin rehtorille. Mitä tulee "idioottiin", niin täytyy muistaa, että opettajakin on ihminen ja tiettyjen henkilöiden kohdalla mitta tulee todellakin jossain vaiheessa täyteen ja sitä saatta tulla sanoneeksi heitä idiootiksi - mikä pitääkin täysin paikkaansa - mutta toisaalta opettajan olisi hyvä hillitä hermonsa ja antaa asian mennä toisesta korvasta ulos. Itsepä nämä idiootit muistavat sitten aikuisena, että "olisi kannattanut opiskella" - sitä kuulee niin monen aikuisen korvasta nykyään - etenkin heidän, jotka katsoivat oikeudekseen yläkoulussa lähinnä häiritä oppitunteja. Hassua vain, että kun opettaja sanoo idioottia idiootiksi, aletaan itkemään ja mankumaan oikeuksia vaikka juuri puolet luokasta ehti sanoa ko. henkilöstä samaa "ootko sä ihan idiootti, kun...". Ehkäpä se juuri koskettaakin henkilö enemmän, kun aikuinen asiasta huomauttaa eikä koulukaveri.

        Jospa kullanmurut käyttäisi sen kaiken energia ja tarmon opiskeluun, eikä virheiden etsimiseen kavereistaan ja erityisesti opettajista, niin ketään ei tarttisi sanoa idiootiksi. Toisaalta kannattaako itse olla niin herkkähipiäinen, ettei itsestään kestä sanomista, vaikka itse on kaikista sanomassa samaa. Mitähän kävisi, jos opettajat alkaisivat valittamaan eteenpäin joka asiasta tekemällä kirjallisen ilmoituksen oppilaista? No, opettajat eivät ole niin herkkähipiäisiä...

        Mutta toki opettajana voi olla joku työhönsä täysin tympääntynyt tai sellaisessa elämäntilanteessa, ettei jaksa nuorten suunsoittoa ja se näkyy sitten luokassa käytöksenä, jonka voisi jättää pois. No, onneksi ette ole enää entisajan koulussa, jossa oppilaat nostettiin seinälle, jos vähänkin auko päätänsä. Toisaalta tekisi nykykoulussa hyvää...

        t. Isukki


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      105
      2643
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      104
      1825
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1545
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      18
      1250
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      23
      1073
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      983
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      48
      980
    8. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      95
      958
    9. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      121
      951
    10. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      339
      839
    Aihe