Eri puusta

Me moottoriveneilijät ollaan onneksi rennompaa ja sekalaisempaa sakkia kuin purjehtijat. Osataan nauraa itsellemme. Kerätäämpä tähän hiukan itseironiaa malliksi siitä, että elämä on tärkeämpää kuin veneily.

Minä unohdin ankkuriketjun pesupumpun päälle koko matkaksi eikä pohjaventtiilikään ollut auki. Huomasin sen vasta, kun koneet oli poissa päältä ja jostain kuulu sairaan sammakon kurnutusta muistuttava ääni :)
34289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Kyllähän se olo diapamilla rennoksi saadaan.
Prum prum, mun vesiautossa saatiin uudella äänieristyksellä desbelít jo alle 88.n
Voi olla että joutuu muijan nalkutusta kuuntelee ajossa.

Äänestä

Purjehtijoista nyt suurin osa on lunkia väkeä, mitä nyt nuo asialle omistautuneet näkyvät keskustelupalstoilla vähän enemmän. Moottoriveneet on muuten sama mutta melu- ja hajuhaitalla. Onhan ne tietysti paljon helpompia ajaa, että siinä mielessä varmaan perusteltu ratkaisu.

Äänestä
  • Onhan ne keppiveneet tosiaan helpompia ajaa, menee 5 solmua ja puoliksi upoksissa kuten jääpoijut ikään. Ei vie tuuli laiturimanööveriessä, ei hetkuta aallot merellä. Köli pitää oikeinpäin vaikka menisi mihin keliin hölmöilemään.

    Äänestä

Voiih...kyllä sun pumpun männäntappi nyt kärsi.

Äänestä

"Me moottoriveneilijät ollaan onneksi rennompaa ja sekalaisempaa sakkia kuin purjehtijat."
Mikä saa sinut luulemaan että purjehtijat olisivat jotenkin vaan tietynlaisia?
Sen voin allekirjoittaa että itse molempia harrastavana aloitin ensin moottoriveneellä ja silloin kaikki taidot /tottumukset eivät olleet kehittyneet. Kokeiltiin erilaisia tapoja rantautua, yritettiin toimia veneessä eri tavoilla. Kun sitten kokemusta tuli sekä kantapään että muiden tuttujen kautta, löytyi helpompi tai kätevämpi tapa toimia tietyissä tilanteissa. Siitä huolimatta erehdyksiä sattuu.
Molemmista veneilyporukoista löytyy tosikkoja ja huumorimiehiä.

Äänestä

Moottoriveneellä kulkeville ei ole niin tärkeää mitä toinen on veneellään tehnyt eikä tarvitse olla kaphorninkiertäjä.

Termistössä ei snobbailla fenderin ja fendarin välillä ja köyden saa laittaa kiinni niin, että se pysyy riippumatta siitä onko siinä lenkki, haka vai solmu.

En ole myöskään nähnyt yhdenkään moottoriveneuilijän korostuneesti pitelevän korviaan ja heiluttavan päätään, kun ajaa ohi (mihinköhän se kuvitteli vaikkuttavansa?).

Moottoriveneilijöiltä näkee harvoin myöskään mielenosoituksia aalloista, vaikka vene olisi pienikin.

Moottoriveneilijä ei myöskään pyri estämään ohittamista, jotta toinen ei pääsisi aikaisemmin satamaan.

Päättelen siis vain käytöksestä. Voihan se ola, että ovat hyvinkin joviaaleja ja hauskoja ihmisiä, kun ovat maissa. Merellä tuntuvat stressaavan paljon.

Äänestä
  • Näihin jokaiseen kohtaan minulla on eri näkemys. Olen ajanut uppisrunkoisen moottoriveneen ohi plaanissa ja sieltä on näytetty nyrkkiä

    Ikinä en ole joutunut kinaamaan merellä, rannalla tai siis livenä termeistä purjehtiessani. Ainoastaan täällä palstalla olen siihen törmännyt.

    riippumatta venetyypistä kyllä usein puhutaan remonteista sekä matkoista.

    Tämä kahtiajako on käytännössä olematonta, mutta täällä palstalla tarkoituksella ylikorostunutta. Vesillä on tilaa kaikille ja kaikennäköisille veneille. Tärkeintä on ottaa muut huomioon.

    Äänestä

  • Olisiko tuolla rennommalla ajatusmaailmalla jotain tekoa myös vahinkojen osalta. Mun pikkuisen 150hp perämoottoriveneen vakuutukset on järjettömät 36 jalkaiseen purjeveneeseen nähdän. Sanoivat, että kun vakuutuksesta korvataan hirveä määrä rikkoutuneita potkureita, niin väkisin maksut ovat korkeita. Onneksi potkuria kalliimmalla omavastuulla saa maksuja reilusti pudotettua.
    Tiedä sitä sitten, mutta kuten joku tuossa totesi, niin molemmista löytyy kaikenlaisia ihmisiä. Purjeveneily etenkin kilpatasolla vaatii aika tarkkaa sanastoa jottei tule väärinkäsityksiä miehistön kesken. Tämä sanasto sitten tietysti kuuluu muussakin veneilykeskustelussa. Omasta päästä kaasukahvaan tai rattiin välittyvä käsky kun ei kovin kummoisia vaadi, ainakaan itseltäni.

    Äänestä

on niitä lunkeja veneilijöitä ja sitten on niitä nörttejä jotka ei millään malta olla provoamatta täällä vaikka nyt niin kuluneella jutulla kuin heittelemällä bensaa purjehtijoiden ja moottoriveneilijöiden välille, siinä toivossa että joku oikeasti raivoaisi. Minulla on toinen näistä, ihan perustellusti, ja ihailen niitä toisiakin.

Äänestä

Siellä ne purjehtijat kuitenkin haukkuvat spinnua ja niitä, jotka eivät haukkumisesta pidä.

Jokku rakastava nätei flikoi, ja sen mää kyl ymmärrä, mut kuin helvetin taval rätei

Äänestä

Nykyään yhä suurempi osa moottoriveneilijöistä on hankkinut veneekseen purjeveneen uppoumarunkoisten moottoriveneiden vähäisen tarjonnan takia ja siksi, että purjeveneellä pääsee ns. parempiin piireihin.

Hiukan se masto on näkökentässä, mutta loppujen lopuksi ei siitä mastosta kovin paljon ole haittaa ajaessa.

Äänestä
  • Pikku episodi: Jokunen kesä sitten olimme Isonkarin majakkasaarella, saarikierroksen jälkeen kävelimme pikkuhiljaa kohti satamaa, kun vieressä astellut turkulaisrouva totesi: Ai ai siellä se mastometsä jo näkyy.. Minä siihen, että niinpä näkyy ja näyttäisi purjevene lähtevän moottorilla ulos. (purkkari tosiaan lähti satamasta koneen avulla) Rouva mulkaisi pahasti ja keskustelu tyrehtyi.
    Naureskelin turkulais seurueelle kun astelin moottoriveneelleni.

    Äänestä

  • "Hiukan se masto on näkökentässä, mutta loppujen lopuksi ei siitä mastosta kovin paljon ole haittaa ajaessa. "
    Mökkinaapurilla ei ole ollut kahtena viimekesänä nauticatissaan kumpaakaan mastoa. Sanoo veneilleensä saman verran kuin ennenkin! xD
    No, oikeat purjeveneet tietysti erikseen.

    Äänestä

  • 31"flybridge kirjoitti:

    Pikku episodi: Jokunen kesä sitten olimme Isonkarin majakkasaarella, saarikierroksen jälkeen kävelimme pikkuhiljaa kohti satamaa, kun vieressä astellut turkulaisrouva totesi: Ai ai siellä se mastometsä jo näkyy.. Minä siihen, että niinpä näkyy ja näyttäisi purjevene lähtevän moottorilla ulos. (purkkari tosiaan lähti satamasta koneen avulla) Rouva mulkaisi pahasti ja keskustelu tyrehtyi.
    Naureskelin turkulais seurueelle kun astelin moottoriveneelleni.

    Tuosta ei revi huumoria kukaan muu kuin kirjoittaja itse. Minulle juttu ei ainakaan valjennut, mutta minulla ei olekaan flaikkaria.

    Se saari on muuten Isokari, ei Isonkari.

    Äänestä

  • Tee näin! kirjoitti:

    "Hiukan se masto on näkökentässä, mutta loppujen lopuksi ei siitä mastosta kovin paljon ole haittaa ajaessa. "
    Mökkinaapurilla ei ole ollut kahtena viimekesänä nauticatissaan kumpaakaan mastoa. Sanoo veneilleensä saman verran kuin ennenkin! xD
    No, oikeat purjeveneet tietysti erikseen.

    Nauticat saattaa toimia ilman mastojakin. Ns. oikeassa purkkarissa masto vakavoittaa kulkua, joten sitä en jättäisi pois, vaikka sillat rajoittaisivatkin matkantekoa. Purjeita on turha laskostaa puomille tai pakata veneeseen tilaa viemään, ellei niitä käytä edes varavoimana tai tukipurjeena.

    Ei veneily ole niin ryppyotsaista puuhaa, ettei sitä voisi harrastaa itselleen sopivalla tavalla. Muut kulkijat huomioon ottaen, toki.

    Itseä on pohdituttanut, jotta huomaakohan sitä itsessään moottori- vs. purjeveneilystä keskusteluissa leikkimielisyyden ja fanaattisuuden eron.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Tuosta ei revi huumoria kukaan muu kuin kirjoittaja itse. Minulle juttu ei ainakaan valjennut, mutta minulla ei olekaan flaikkaria.

    Se saari on muuten Isokari, ei Isonkari.

    Kyllä mua huvitti toi juttu. Turkulaiset oli varmaan just noita wannabe kaphornareita, pakko saada purkkari ja sit "purjehtia" koneen avulla

    Äänestä

  • MitaanTietamaton kirjoitti:

    Nauticat saattaa toimia ilman mastojakin. Ns. oikeassa purkkarissa masto vakavoittaa kulkua, joten sitä en jättäisi pois, vaikka sillat rajoittaisivatkin matkantekoa. Purjeita on turha laskostaa puomille tai pakata veneeseen tilaa viemään, ellei niitä käytä edes varavoimana tai tukipurjeena.

    Ei veneily ole niin ryppyotsaista puuhaa, ettei sitä voisi harrastaa itselleen sopivalla tavalla. Muut kulkijat huomioon ottaen, toki.

    Itseä on pohdituttanut, jotta huomaakohan sitä itsessään moottori- vs. purjeveneilystä keskusteluissa leikkimielisyyden ja fanaattisuuden eron.

    Millä tavalla masto vakavoittaa kulkua?
    Luulisi, että vesirajan yläpuolinen massa tekee juurikin päinvastoin.
    Tuolla logiikalla kannattaisi moottoriveneen moottori nostaa mahdollisimman ylös...

    Äänestä

  • 0å9p8o7i kirjoitti:

    Kyllä mua huvitti toi juttu. Turkulaiset oli varmaan just noita wannabe kaphornareita, pakko saada purkkari ja sit "purjehtia" koneen avulla

    Kaikki on moottoriveneilijöitä, jotkun vain välillä menee pätkän matkaa purjeilla

    Äänestä

  • kiikkeröittää kirjoitti:

    Millä tavalla masto vakavoittaa kulkua?
    Luulisi, että vesirajan yläpuolinen massa tekee juurikin päinvastoin.
    Tuolla logiikalla kannattaisi moottoriveneen moottori nostaa mahdollisimman ylös...

    Noin voi kommentoida vain täysin asiasta tietämätön.
    purjeveneessä on köli ja jos masto puuttuu köli suoristaa venettä erittäin tehokkaasti ja liikkeet ovat erittäin teräviä ja kulku on epämiellyttävää. Kun kölillä on masto vastavoimana kulku rauhoittuu ja liikkeet eivät ole niin teräviä.

    Äänestä

  • kiikkeröittää kirjoitti:

    Millä tavalla masto vakavoittaa kulkua?
    Luulisi, että vesirajan yläpuolinen massa tekee juurikin päinvastoin.
    Tuolla logiikalla kannattaisi moottoriveneen moottori nostaa mahdollisimman ylös...

    Maston kulkua vakavoittava vaikutus menee venesuunnittelun puolelle, josta siitäkään en juuri mitään ymmärrä. Mutta eiköhän palstalla ole sen sortin tietäjiä.

    Mielipide perustuu vain oman paatin ominaisuuksiin, kun sitä nostojen ja laskujen aikoihin on joutunut siirtelemään pari tuntia suuntaansa mastonosturilta telakalle. Paatti vaan heiluu sivusuunnassa enemmän ilman mastoa ja on levottomampi.

    Tällä lienee jotakin tekemistä massan hitausvoimien kanssa, mutta minun fysiikan tunnit taisi olla ennen Nooan arkin rakennusta.

    Moottoriveneen moottorin sijoituksella en usko asian kanssa olevan tekemistä, ellei se sitten ole toistakymmentä metriä korkea.

    "Moottoriveneen moottorin sijoituksella en usko asian kanssa olevan tekemistä, ellei se sitten ole toistakymmentä metriä korkea. "

    Itse asiassa kyllä moottorin painopisteellä tai sijoittamisella veneeseen on merkitystä. Oletko koskaan ajanut samanlaista mutta erilaisella moottorilla, tarkoitan siis sisäperä vs. perämoottorilla varustettua venettä? Sisäperä on luonteeltaan "rauhallisempi" ja "tukevampi" kuin perämoottori. Veneihmisenä varmaan ymmärrät noita kielikuvia, niistä kuitenkin jotkut alkavat viisastelemaan.

    Äänestä

Niin tai näin tahtoo se välillä purkkarin kuskilla olla tiukassa käsi morjestamisen suhteen. Eipä noita purkkareita muuten yleensä juuri omille reiteille osu kuin satamasta lähtiessä ja saapuessa niin siinä on sen verran tullut tarkkailtua kun körötellään 10km/h rajoitusaluetta. Moottorivoimin kulkijat lähes pääsääntöisesti moikkaavat olkoon vene kuinka pieni tahansa.

Tämä siis täällä länsirannikolla missä ei pipo ihan niin piukassa ole kuin siellä "ruuhkasuomessa"

Äänestä
  • Ruuhkasuomessa moottoriveneilijät moikkaavat yleensä kaikkia ja purkkarit toisiaan paitsi ulkomaalaiset, jotka moikaavat myös moottoriveneitä.

    Puuveneilijät ei moikkaa kuin puuveneitä. Puupurjeveneilijät moikkaavat peilissä itseään ;)

    Poikkeuksena on ruuhkaviikonloput, kun ajellaan melkein jonossa. Silloin ympärillä on niin paljon muita veneitä, joita pitää varoa, ettei käsi ehdi nousta jokaisen kohdalla. Väljemmillä vesillä taas moikkaillaan.

    En osaa sanoa kertooko moikkailu siitä, ketä pidetään samanarvoisena ja ketä huonompana.

    Äänestä

  • minulta nousee käsi tervehdykseen kaikille fiksusti ohittavalle tai vastaantulevalle veneelle. 5 -10 metrin päästä ohittavalle käsi ei tahdo nousta, Ei ole kiva että tavarat lentelevät ympäri venettä ja purjeet sakkaavat.
    itse aallothan eivät ole ongelma, vaan se että reagointiaika jääliian pieneksi. ei ehdi esim. kääntämään venettä aaltoja päin jne..
    muut huomioonottavia tervehdin mielelläni.

    Äänestä

  • realize kirjoitti:

    minulta nousee käsi tervehdykseen kaikille fiksusti ohittavalle tai vastaantulevalle veneelle. 5 -10 metrin päästä ohittavalle käsi ei tahdo nousta, Ei ole kiva että tavarat lentelevät ympäri venettä ja purjeet sakkaavat.
    itse aallothan eivät ole ongelma, vaan se että reagointiaika jääliian pieneksi. ei ehdi esim. kääntämään venettä aaltoja päin jne..
    muut huomioonottavia tervehdin mielelläni.

    Ei taida olla montaa alle venenmitan päästä ohittajaa, silloin oman veneen ohjaaminenkin on tarkkaa puuhaa. Oletan, että tervehdit lähes kaikkia, paitsi satamassa, mutta silloin onkin usein kädet täynnä.

    Äänestä

  • kuusamox kirjoitti:

    no. tuo metrimäärä oli hatusta, eihän siinä mitään mittaa ole. mutta siis liian läheltä kumminkin. Tietänet kuitenkin, mitä tarkoitan.

    Äänestä

  • realize kirjoitti:

    no. tuo metrimäärä oli hatusta, eihän siinä mitään mittaa ole. mutta siis liian läheltä kumminkin. Tietänet kuitenkin, mitä tarkoitan.

    Tekisi mieli sanoa, että tiedän, mutta silloin valehtelisin. Tiedän toki, mikä on minun mielestäni liian lähellä, mutta en voi tietää onko se sitä toisen mielestä. "Lähellä" on kaiken lisäksi tilanne ja paikkariippuvainen.

    Helsingin ympäristössä siedetään varmasti toista venettä lähempänä kuin paikoissa, missä veneitä on harvakseltaan. Ahtaissa väylissä sopiva etäisyys on pienempi kuin ulapalla. Ruuhkassa mentäessä etäisyydet myöskin pienenevät. Hyvällä kelillä sopiva etäisyys voi olla pienempi kuin huonolla (joskus toisin päin, mutta kelikin vaikuttaa).

    Jokainen veneilijä varmaankin alitajuisesti kalibroi sopivan etäisyyden näiden tekijöiden mukaan. Ainoastaan kulttuuriero on hankalampi. Jos on tottunut vilkkailla alueilla muuhun liikenteeseen ja pienempiin etäisyyksiin, ei välttämättä ymmärrä kiertää kaukaa niitä, joilla on isompi reviiri ympärillään.

    Miten sitten voi suhteuttaa oman käsityksen "yleisen käsityksen " kanssa?
    Se ei ole vaikeaa. Ihmiset eivät yleensä tahallaan ärsytä toisiaan, tämän voi kaiketi yleistää veneilyyn varauksin ;) Eli melkein kaikki pitää toiseen veneeseen omasta mielestään sopivan etäisyyden.

    Jos tuntuu siltä, että on paljon veneitä, jotka tulevat liian lähelle, on syytä tarkastella omaa näkemystään siitä, mikä on liian lähellä. Todennäköisesti oma reviiri on liian suuri. Toisaalta, jos tuon tuostakin tulee käsimerkkejä muilta, on se merkki siitä, että sopivana pitämänsä etäisyys on muiden mielestä liian pieni.

    Sitten on tietenkin niitä, joiden koko elämä on kurjaa ja se on muiden vika. Niihin törmää varmaankin pari, kolme kertaa vuodessa. Niille kannattaa vain osoittaa myötätuntoa. Heidän elämänsä on joka tapauksessa yhtä helvettia riippumatta siitä, mitä muut tekee :D

    Voi mitä jeesustelua. Jos ohittava veneilijä menee niin läheltä että et itse ehdi reagoida veneestä tuleviin aaltoihin niin silloin se tulee liian läheltä. Tätä tarkoitin.
    Kokonaan toinen asia on sitten nämä ahtaat paikat. Siellä jokaisen tulisi ymmärtää ahtaus ja sovittaa oma vauhti muuhun liikenteeseen sopivaksi.

    Äänestä

  • Realize kirjoitti:

    Kerro minulle sellainen tilanne, jossa hereillä oleva veneilijä ei "ehdi" reagoida.

    En tiedä yhtään sellaista "ei ahdasta" eli väljää paikkaa, missä toista venettä ei näkisi satojen metrien päästä.
    Reaktioaika on yksi sekunti selvinpäin olevalla ihmisellä.
    Hitaan veneen "kääntää paikallaan", mutta sanotaan, että siihen menee viisi sekuntia, jos on oikein tumpelo.

    Siis toisen veneen aikeet/ajolinja pitää pystyä arvioimaan kuuden sekunnin ajan väljässä tilassa. Se on 100 m etäisyys siinä pahimmassa tapauksessa, että toisen nopeus on 30 mpk/h ja oma 5 mpk/h eli toinen tulee kovaa ja itse ei pysty kuin kääntämään.

    Ei ole väljällä vedellä kovin haastava tehtävä. Hiukan mitasuhteita kuvaamaan tuota etäisyyttä: kapea Kustaanmiekan salmi on 81 m leveä. Käytännössä siis kääntämienen onnistuu ilman hötkyilyä niinkin ahtaassa tilassa poikittain mennen. Mitä tekee sellainen kippari, joka ei avaralla ulapalla näe toista venettä kuin alle 100m etäisyydeltä.

    Se siitä Jeesustelusta. Voisitko ottaa esimerkin jostain todellisesta tilanteesta. Kyllä minäkin voi keskisä hupusta vaikka marssilaisia, mutta nekään ei ole todellisia :D

    Äänestä

Kaikista tiukkapipoisimpia ovat yleensä purjeveneellä liikkuvat naiset.

Osa leijuu niin ylhäällä, että tuskin tulisivat merihädässä olevaa motskarimiestä auttamaan.

Usein käy sitä kippari-ukkoa sääliksi kun kuuntelee merikauhu-akan juttuja...

Äänestä

Silloin wanhaan hywään aikaan, tervehtiminen merellä tarkoitti kanssakulkijoille sitä, että kaikki on "all right" Pitäisköhän tulevana kesänä ottaa tavaksi ja pysähtyä kyselemään niiltä jotka eivät vastaa tervehdykseen, että onko jotain vialla??

Äänestä
  • ilman muuta, jos vaan se plotterissa oleva väylän keskiviiva antaa periksi.

    Äänestä

Mulla unohtui kerran vanavesisäiliön avain kotiin hyllylle, no onneksi kaverilla oli samanlainen säiliö. Lainattiin häneltä sitten vanavettä. Kyllä me ollaan sitä sitten naurettu monet kerrat veneseuran saunassa. Ensi kerralla laitetaan sauna myös lämpimäksi.

Äänestä
  • Älä hemmetti, onnex löysit muuten olis joutunu ajamaan koko ajan vasta aaltoon. Multa meni kerran Paraistenportin avain hukkaan, jouduttiin kiertämään pitkän matkaa et päästiin toiselle puolelle..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuusamoka kirjoitti:

Me moottoriveneilijät ollaan onneksi rennompaa ja sekalaisempaa sakkia kuin purjehtijat. Osataan nauraa itsellemme. Kerätäämpä tähän hiukan itseironiaa malliksi siitä, että elämä on tärkeämpää kuin veneily.

Minä unohdin ankkuriketjun pesupumpun päälle koko matkaksi eikä pohjaventtiilikään ollut auki. Huomasin sen vasta, kun koneet oli poissa päältä ja jostain kuulu sairaan sammakon kurnutusta muistuttava ääni :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu