Rotta kipeänä

Huolestunut omistaja

Meillä on kaksi 1,5v vanhaa urosta. Toinen loukkasi itsensä muutama päivä sitten, kun kiipesi häkin pinnoja ylös ja tipahti häkin alimmalle tasolle. Kävely oli kömpelöä, häntä laahasi maata ja syöminen vaikeutui.
Ei pysty tasapainoilemaan, pitämään ruokaa kädessään ja pureminenkin on heikkoa, kovat ruuat vain pyörivät hetken suussa ja tipahtavat. Rotta myös vain pyöri levottomana ympäri häkkiä kaiken aikaa ja nukkui vain mahallaan makaen, ei normaalisti kyljellään.

Vietiin eläinlääkärille, jossa todettiin, että aristaa yhtä kohtaa selkärangassa. Annettiin pistos kipulääkettä ja saatiin myös pullo kotiin suun kautta annettavaa.

Nyt muutaman päivän päästä rotta on paljon pirteämpi, häntäkin nousee hieman ilmaan sen kävellessä ja jopa venyttelee takapäätä, ja suurimman osan ajasta lepäilee jo ihan normaalisti pesässään. Kävelee vielä toisinaan ympäri häkkiä samalla tavalla levottomasti, mutta lääkkeen annettua ja syötettyäni tälle pehmeätä ruokaa ja pilttiä rauhoittuu ja menee huilimaan.

Asia, mikä minua eniten huolettaa on se, että rotta on muuttunut kovin epäsosiaaliseksi. Ainoa asia mitä se tosissaan huomioi, on ruoka, jonka tämän nenän eteen tuon. Mutta muuten se ei ole erityisen kiinnostunut edes veljestään. Taisi jopa kerran puraista, kun hieman silitin. En tiedä kuinka tosissaan, kun hieman sormenpäätä näykkäisi, kun ei pojalla ole enää puruvoimaakaan. Ennen aina, kun tulin häkin viereen tuli iloisesti ja uteliaana tervehtimään, ymmärrän kyllä jos on kipuja niin ei tee mieli seurustella.

Toinen asia on tuo aina välillä häkissä päättömästi ravaaminen, johtuisiko kivuista? Tosiaan, rotta on mieleltään aivan erinlainen kuin ennen, toivoisin vain että palaisi entiselleen... :/

5

1077

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • geh

      Kuulostaa ihan vaan kipeältä. :/ Toivottavasti oli vaan kolahdus ja paranee piakkoin.
      Oma urokseni oli vastaavassa tapauksessa kipuileva jonkun viikon, mutta meni kyllä ohi kipulääkkeillä ja levolla. Omani tippumisen jälkeen huusi, juoksi ympyrää ja aristi alaselkäänsä. Pidin sitä yksin dunassa kipulääkekuurilla kunnes parani. Yksin sen takia, että kaverit ei vahingossa osu kipeään kohtaan ja dunassa siksi ettei vaan tipu uudestaan. Vältin käsittelyä, että en itsekään aiheuta sille vahingossa kipua (ja että rotta ei yhdistä käsittelyä kipuun).

      Jos kipulääkeannosta tai antotiheyttä voi nostaa, tekisin sen.

      Toipumisia pojalle.

    • Huolestunut omistaja

      Lääke on Loxicom 1,5 mg/ml, 10ml pullo. Käskettiin antaa 14 tippaa kerran päivässä. Olen sekoittanut sitä jugurttiin. Syönnin jälkeen menee aina makoilemaan, noin kolmeksi tunniksi, jonka jälkeen tulee taas satunnaisesti pyörähtelemään ulos häkistä. Pitää varmaan soitella lääkärille, jos sitä annosta voisi vähän lisätä, tai jakaa useampaan antokertaan päivässä.

      Toivon kyllä todella, että pojusta vielä rotta saadaan :)

    • surhym

      Jos vain raskiit niin kannattaa ehkä pyytää ottaan röntgen kuvat, jos pahimmassa tapauksessa on luita vahingoittunut:( vaikka sitten kun lääkekuuri on syöty. Sosiaalisuuden"puute" johtuu luultavasti vain kivusta. Toivotaan että mussukka paranee.

    • Rottabest

      En tiedä mitä tehdä jos rotan häntää on vedetty ja nyt on pipi häntä oli iltapäivällä sininen ja nyt vinkuu ja sattuu pitääkö antaa lääkettä vai mitä auttakaa?!

      • Zedä

        Lääkäriin heti niin saa hoitoa. Jos sulla on rotalle sopivaa kipulääkettä niin sitä ensiavuksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      187
      11458
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5459
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2727
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2375
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1851
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1815
    7. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      29
      1604
    8. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      41
      1460
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1426
    10. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      38
      1387
    Aihe