mä en nyt tiedä mitä mun pitäis tähän rustaamaan, mutta onko mahdollista että löydän koskaan kumppania?
taustaa: mä oon ollut kohta 10v hoidossa, vieläkään ei olla varmoja mikä mulla on, okei, oireet: eli siis kuulen ääniä, jonkinlaisia harhojakin on. saan raivokohtauksia, välillä olen taas aivan iloinen. "normaalia olotilaa" en tunne. nytkin, epätoivoinen kun olen niin tulin tänne palstalle. nyt ahdistaa. pahasti. viiltelin tossa joku 4 pv sitten sellaset jäljet että ois pitäny tikkaa. mä en vaan kesätny sitä ahdistusta, vaikka lupasin itelleni etten koske terään.....
no tää on hyvin sekavaa kirjotusta, ja mä puhun hyvn kummallisesti (takertuminen yksityiskohtiin yms)saatan vaihtaa aihetta lennosta (adhdta ei vielä epäilty)
mutta siis, mulla on joo masennuskausia ja maanisuutta harhat. siksi epäiltiin sktisoaffektia. mutta mun melkein joskus jopa sairaalloinen käytös viittais rajatilaan (mutta rajatilassa ei ole ääniä) mulla tehdään tällä hetkellä testiä tosta rajatilasta, mä kuitenkin pahoin pelkään että mä en oikeasti ole terve.
mutta mikä mua vaivaa? kukaan ei siedä mua, aluks oon ihana ihminen, mutta kun päästän ihmiset liian lähelle niin alan käyttäytyä niinkuin yrittäisin hätistää ne pois. hyvin onnistuin, menetin ainoon ystävän. jee. siis tota en ymmärrä, pelkäänkö niin paljon että "paljastun"? äh
mietin tässä nyt vaan että kun pitää iltalääkkeet ottaa ja tänäänki nukkunut koko päivän koska yliannostus. niin onko mulla mitään toivoa, mitä mun pitäis tehdä? en halua olla yksin, faija on sadisti eikä mulla ole mutsia.
enkä mä ajatellut elää 50-vuotiaaksi ja todeta, kappas ei vieläkään ole löytynyt ketään.eli siis mieluusti päätän päiväni viimeistään 27vuotiaana. niin ja mainittavan arvoista on se, että yhdenkin jätkän kanssa nähtiin mut se haukku mut pystyyn, oot ku 16vuotias. joo, niin olenkin. ikää 23v, mutta varmaan tän mystisen sairauden takia käyttäydyn kuin teini. mä en voi sille mitään. ja joo, en halua kommentteja "muuta ittees". ensinnäkin, 23v kokeiltu sitä, mä en muutu ja se, että musta tuntuu että tää sairaus tekee sen.
ajatuksia?
taustaa: mä oon ollut kohta 10v hoidossa, vieläkään ei olla varmoja mikä mulla on, okei, oireet: eli siis kuulen ääniä, jonkinlaisia harhojakin on. saan raivokohtauksia, välillä olen taas aivan iloinen. "normaalia olotilaa" en tunne. nytkin, epätoivoinen kun olen niin tulin tänne palstalle. nyt ahdistaa. pahasti. viiltelin tossa joku 4 pv sitten sellaset jäljet että ois pitäny tikkaa. mä en vaan kesätny sitä ahdistusta, vaikka lupasin itelleni etten koske terään.....
no tää on hyvin sekavaa kirjotusta, ja mä puhun hyvn kummallisesti (takertuminen yksityiskohtiin yms)saatan vaihtaa aihetta lennosta (adhdta ei vielä epäilty)
mutta siis, mulla on joo masennuskausia ja maanisuutta harhat. siksi epäiltiin sktisoaffektia. mutta mun melkein joskus jopa sairaalloinen käytös viittais rajatilaan (mutta rajatilassa ei ole ääniä) mulla tehdään tällä hetkellä testiä tosta rajatilasta, mä kuitenkin pahoin pelkään että mä en oikeasti ole terve.
mutta mikä mua vaivaa? kukaan ei siedä mua, aluks oon ihana ihminen, mutta kun päästän ihmiset liian lähelle niin alan käyttäytyä niinkuin yrittäisin hätistää ne pois. hyvin onnistuin, menetin ainoon ystävän. jee. siis tota en ymmärrä, pelkäänkö niin paljon että "paljastun"? äh
mietin tässä nyt vaan että kun pitää iltalääkkeet ottaa ja tänäänki nukkunut koko päivän koska yliannostus. niin onko mulla mitään toivoa, mitä mun pitäis tehdä? en halua olla yksin, faija on sadisti eikä mulla ole mutsia.
enkä mä ajatellut elää 50-vuotiaaksi ja todeta, kappas ei vieläkään ole löytynyt ketään.eli siis mieluusti päätän päiväni viimeistään 27vuotiaana. niin ja mainittavan arvoista on se, että yhdenkin jätkän kanssa nähtiin mut se haukku mut pystyyn, oot ku 16vuotias. joo, niin olenkin. ikää 23v, mutta varmaan tän mystisen sairauden takia käyttäydyn kuin teini. mä en voi sille mitään. ja joo, en halua kommentteja "muuta ittees". ensinnäkin, 23v kokeiltu sitä, mä en muutu ja se, että musta tuntuu että tää sairaus tekee sen.
ajatuksia?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mä sain skitsodiagnoosin ihmeen helposti muutama vuos sitten Helsingin Aurorassa. Selitin vaan mitä kummaa on ollut viime vuodet ja sit kirjotettiin kuukaudessa diagnoosi ja lääkitys. Lääkitystä on korjattumuutaman kerran. Nyt ollut muutaman päivän hyvällä tuulella ilman lääkitystä.
Noi jutut elämänkumppanista nuorella naisella huomaa hyvin kun on itte piinnttynyt poikamies. Naiset ei haluu olla yksin kun taas itse miehenä viihdyn parhaiten omissa oloissani. Toivon silti että ei tartte olla koko ikäänsä ihan yksin ja et jokaiselle löytyis joku.
kiitos vastauksestasi :) joo en tiedä, ahistaa tässä aika pahasti nykyään...
mulla on kyllä tuo yksi jätkä kiikarissa muttei kyllä seurustelusta tulisi mitään...
Itse olen 29, enkä ole koskaan ollut suhteessa.. Vielä. Mutta vaikka tarinani ei ehkä olekaan hirveän rohkaiseva, niin sanon silti, että kannattaa kuitenkin yrittää.
En viitsi sen tarkemmin selittää miksi vietin yhden yön suljetulla osastolla.. Mutta sanotaan nyt näin ihan silminnäkijän roolissa, että näin siellä yhden miehen joka oli selvästi sekaisin. Siis suomeksi sanottuna ihan täys hullu, höpisi itsekseen jotain outoja, jutuissa ei ollut kertakaikkiaan mitään järkeä. Ja se puhui jatkuvasti... Suoraan sanottuna tunsin aikamoista kateutta, kun sitä kävi siellä katsomassa joku kaunis nainen.. Se nainen vaikutti ainakin päällisin puolin fiksulta ihmiseltä.. En todellakaan tajua miten sellainen nainen päätyy yhteen sellaisen hullun kanssa. Mutta eipä tässä maailmassa kai paljon järkeä muutenkaan ole. Että tuskin kaikkea edes kannattaa yrittääkään ymmärtää.
Sen verran voin kai itsestäni kuitenkin sanoa, että sen verran minulla on ainakin toivoa ihmissuhteesta, että viimeisimmän tekstarin sain tossa vähän aikaa sitten.. Siinä luki "Yötä
Olen 49 ja mulla on psykoottinen mielialahäiriö aspergerille tyypillisin oirein ja vaikea masennus.
Kyllä se elämänkumppani olis ihan kiva , mutta en jaksa etsiä.