Hei! Minulla on diagnisoitu erittäin vaikea-asteinen pelko-oireinen häiriö (ihmispelko).
Lisäksi on ahdistusta ja paniikkihäiriötä ja masennusta.
Lääkitys on maksimaalinen, mutta lääkkeet eivät auta. Ne on määrännyt psykiatrian erikoislääkäri.Tällä hetkellä olen vain seurannassa (Lue:reseptien uusiminen kahdesti vuodessa.) Aiemmin kävin vuoden kognitiivisessa ja vuoden psykodynaamisessa terapiassa. Lisäksi kävin vuoden hypnoositerapiassa, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Näistä muista terapioista oli hetkellistä, pinnallista hyötyä.
Nyt olen luopunut etsimästä apua terapiahoidoista.(Minulla ei ole varaa.)
Ihmispelkoni tulee jokapäiväisessä elämässä esille siten, että jos esim. on huoltomies tulossa hoitamaan jotain hommaa, niin vatsa menee kuralle ja alan vapista ja täristä, lisäksi tulee voimakas pelkotila ja ahdistus. Ulosmeneminen onkin sitten jo ison luokan juttu. Siihen (ulosmenemiseen tai jonkun tapaamiseen) onnistun vain lisälääkkeitä ottamalla.
Olen siis täysin invalidisoitunut kotiini.
Olen ollut pian seitsemän vuotta tukihenkilöjonoissa (monessa erilaisessa). Soittelen näihin paikkoihin silloin tällöin, ja saan aina vastaukseksi, ettei tänne tarvitse soitella, että he kyllä ilmoittavat minulle päin kun sopiva tukihenkilö löytyy...
Minulla on rankka lapsuus ja nuoruus takanani. (Äitini mm. kaltoinkohteli, pahoinpiteli ja käytti seksuaalisesti hyväkseen kun olin lapsi.)Tästä eivät terapeutit halunneet puhua kanssani juurikaan, vaikka yritin saada sitä puheeksi. 16-vuotiaasta alkaen olen joutunut elättämään itseni ja osin vielä vammaisen isänikin. (Jonka äitini heitti ulos kodistaan, kun isän työkyky oli mennyt eli rahantulo loppunut.)
Aikuisena olen joutunut raiskausten ja pahoinpitelyjen kohteeksi, ollut pitkäaikaistyötön ja menettänyt kaikki rakkaani kuolemalle jo aikoja sitten.
Kotini menetin 1990-luvun lamassa pankille.
En etsi hyviä neuvoja - niitä minulle ovat tietämättömät tarjonneet jo aivan liikaa kuluneiden vuosikymmenten kuluessa - lähinnä halusin kertoa, että tällaisiakin yksilöitä keskuudessanne elää. Uskon meitä pelkääviä - erilaisin taustoin - olevan hyvinkin paljon, ainakin enemmän kuin nettikeskusteluista voi päätellä.
Suvaitsevaista jatkoa kaikille!
Lisäksi on ahdistusta ja paniikkihäiriötä ja masennusta.
Lääkitys on maksimaalinen, mutta lääkkeet eivät auta. Ne on määrännyt psykiatrian erikoislääkäri.Tällä hetkellä olen vain seurannassa (Lue:reseptien uusiminen kahdesti vuodessa.) Aiemmin kävin vuoden kognitiivisessa ja vuoden psykodynaamisessa terapiassa. Lisäksi kävin vuoden hypnoositerapiassa, mutta siitä ei ollut mitään hyötyä. Näistä muista terapioista oli hetkellistä, pinnallista hyötyä.
Nyt olen luopunut etsimästä apua terapiahoidoista.(Minulla ei ole varaa.)
Ihmispelkoni tulee jokapäiväisessä elämässä esille siten, että jos esim. on huoltomies tulossa hoitamaan jotain hommaa, niin vatsa menee kuralle ja alan vapista ja täristä, lisäksi tulee voimakas pelkotila ja ahdistus. Ulosmeneminen onkin sitten jo ison luokan juttu. Siihen (ulosmenemiseen tai jonkun tapaamiseen) onnistun vain lisälääkkeitä ottamalla.
Olen siis täysin invalidisoitunut kotiini.
Olen ollut pian seitsemän vuotta tukihenkilöjonoissa (monessa erilaisessa). Soittelen näihin paikkoihin silloin tällöin, ja saan aina vastaukseksi, ettei tänne tarvitse soitella, että he kyllä ilmoittavat minulle päin kun sopiva tukihenkilö löytyy...
Minulla on rankka lapsuus ja nuoruus takanani. (Äitini mm. kaltoinkohteli, pahoinpiteli ja käytti seksuaalisesti hyväkseen kun olin lapsi.)Tästä eivät terapeutit halunneet puhua kanssani juurikaan, vaikka yritin saada sitä puheeksi. 16-vuotiaasta alkaen olen joutunut elättämään itseni ja osin vielä vammaisen isänikin. (Jonka äitini heitti ulos kodistaan, kun isän työkyky oli mennyt eli rahantulo loppunut.)
Aikuisena olen joutunut raiskausten ja pahoinpitelyjen kohteeksi, ollut pitkäaikaistyötön ja menettänyt kaikki rakkaani kuolemalle jo aikoja sitten.
Kotini menetin 1990-luvun lamassa pankille.
En etsi hyviä neuvoja - niitä minulle ovat tietämättömät tarjonneet jo aivan liikaa kuluneiden vuosikymmenten kuluessa - lähinnä halusin kertoa, että tällaisiakin yksilöitä keskuudessanne elää. Uskon meitä pelkääviä - erilaisin taustoin - olevan hyvinkin paljon, ainakin enemmän kuin nettikeskusteluista voi päätellä.
Suvaitsevaista jatkoa kaikille!
Vastaukset 1
Vanhimmat
hei ...toivon jaksamista..ja että löydät avun.missäpäin asut?olisi kiva jutella kanssasi.