"Toivoton(ko) tapaus"-nimimerkin tekstissä oli paljon tuttua, ja varsinkin tuo että sosiaalinen elämä rappeutuu! Mitä ihmettä tehdä? Muistelen kaiholla aikaa, jolloin oli energiaa ja halua tulla ja mennä eikä pelännyt kohtauksia. Nyt harrastuksetkin ovat jääneet, eikä energiaa tunnu olevan muuhun kuin kotona yksin tietokoneen ääressä olemiseen. Opiskelunikin junnaavat paikallaan, ja epilepsia on karsinut itseluottamustani huomattavasti. Olen sinkkunainen, joka ei ole harrastanut vuosiin seksiä.
Vastaukset 7
- Sekopää
No kohtauksia on turha pelätä jos niitä ei päivittäin tule. Lääkkeet voi mieliala sekoittaa entisestään.
- Ceda
Haluaisin tietää, kuinka usein sinulla on kohtauksia? Entä ovatko grand mal- vai poissaolotyyppisiä?
Mitä sinun nyt kannattaa tehdä, on olla yhteydessä epilepsiaa hoitavaan tahoosi ja kertoa tunnelmistasi - vaikuttaa, että olet pienimuotoisesti ahdistunut / masentunut. Se ei todellakaan ole poikkeuksellista epileptikoiden keskuudessa, eli hävetä ei asiaa tarvitse. Saat keskusteluapua, kun tuot asian esille.
Minun sairauden toteamisesta on yli 10 vuotta ja olen oppinut, ettei epilepsiaa tule pelätä, vaikka se helposti nouseekin kohtauksien jälkeen liian suureksi asiaksi. Muista, että kaikilla meillä on omat sairautemme - kukaan ei ole täydellinen, eivätkä kohtaukset ole este elämälle :) - vanhapoika vm.79
Nyt kaikki hei, aletaan työstään itteemme.
Ei me voida tehdä itsestämme käveleviä fossiileja, jotka ei harrasta seksiä tai mitään muutakaan. Sen perusteella, et on todettu epilepsia "mitä sitten, elämä on turhan hieno hukattavaks" . Siis joilla on epilepsia todettu niin nussivatko nekin normaalisti :)
Ei kai, kun on se diagnoosi joka kehottaa olla tekemättä tuota ja tuota , mutta työ ootte tehny.
Hyvä!
Sillä on kuulemma hyviä terveysvaikutuksia.- Tervasnapsi79
Moikka!
Netti on kiva, mutta ei siitä saa tulla
Sosiaalista elämäämme.
Pidetään ittemme vireessä.
Vanhanapoikana yrittäny myös;) - AS JA EP
Epilepsia on usein rinnakkaisoire AS:lle. Kaikki, mikä näyttää epilepsialta ei välttämättä ole sitä, vaan voi olla aivan muuta. AS-palstalla puhutaan näistä lisää:
http://www.aspalsta.net/viewtopic.php?t=9758 "väsähtänyt" ja moni muukin kirjoittelee juttuja mitkä liippaa kyllä niin läheltä. Kun olisi omassa lähipiirissä ihmisiä jotka todella ymmärtäisi miksi "tää on tälläistä". Muut selittää että "et sä voi rämpiä tolleen". peilistä katselee kuitenkin aina Antti-epilepsia joka ei jaksa mitään, muista mitään jne... Itseään pitäis saada niskasta kiinni mutta keinot on kadoksissa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161366
- 45911
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r132697- 70666
- 67616
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.100499Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20490Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e98470Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32468- 34467
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?115463- 5458
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 51445
- 52413
- 42410