Hei
Minulla on käytössä tällä hetkellä Pleasure pears kuulat joita olen nyt parisen viikkoa aktiivisesti käyttänyt. Aikasemmin olen käyttänyt Luna kuulia isompia että pienempiä sekä Cat Eyes kuulia.
Näiden pleasure ja cat eyes kuulien kanssa olen huomannut, että kun olen pitänyt niitä useamman päivän niin virtsarakkoa alkaa painattamaan. Ja tämä painatuksen tunne tulee vasta jälkeenpäin, ei siis silloin kun kuulat on sisällä.
Tuntuu, että joudun koko ajan käymään vessassa ja joudun menemään vessan myös öisin mitä en yleensä koskaan tee. Virtsatessa ei ole kirveyä tmsoireita, vessaan pitää vaan tiheämmin mennä. Seksiä en ole harrastanut nyt useampaan kuukauteen joten siitä tämä ei ole voinut tulla.
Onkohan kuulat minulle jotenkin liian painava, pidänkö niitä liikaa vai mikä tässä on ongelma? Olen pyrkinyt pitämään kuulia päivittäin noin. pari tuntia ja viikossa n 1-2 lepopäivää.
Kuulat pysyvät kyllä hyvin sisällä ja olen huomannut selvästi että alamahassa nipistelee kun kuulia olen käyttänyt, eli kyllä siellä lihaset töitä tekee.
Olen vähän aikaa sitten käynyt gynekologilla ja tehtiin sisäultra sekä otettiin papa. Kaikki oli ok. En tietenkään siellä tajunnut tätä asiaa kysyä kun silloin ei ollut näitä oireita juuri...
Ja joka kerta ennen kuulien käyttöä pesen kädet ja puhdistan kuulat huolellisesti. Käytän myös liukastetta
Voiko nämä oireet nyt johtua näistä kuulista ? Onko kenelläkään ollut vastaavaa kokemusta.
tämä painatuksen tunne tulee
Jumppakuulat ja virtsaongelmat
1
172
Vastaukset
- jlhvjlhcjhh
Varmaankin siitä että käytät niitä pari tuntia päivittäin, joten lihakset tekevät töitä niin että jäävät hetkeksi ns. kramppiin jonka sitten ajattelet vaikuttavat virtsarakkoon ja aiheuttavan hädän tunnetta.
Kokeile pitää kuulia parin tunnin ajan niin että käytät esimerkiksi aamulla 30 minuuttia, päivällä 30 minuuttia, iltapäivällä 30 minuuttia ja vielä ennen nukkumaanmenoa neljännen kerran 30 minuuttia.
Tuolloin lihakset saavat levätä välillä, vaikka harjoitusaika ja teho ei heikkenekään. Ellei tuokaan auta, kokeile lyhentää harjoitusaikaa 15 minuuttiin ja jätä alkuun harjoitukset vain tunnin mittaiseksi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057