Toimin poliisin tietolähteenä - Seiskassa

Sutkisuhonen

""""""""""""ari halusi olla hyödyllinen

TOIMIN POLIISIN TIETOLÄHTEENÄ

Nelikymppinen Kari ajautui poliisin tietolähteeksi sattuman ja tuttavan kautta. –Maksoin siitä kovan hinnan, hän kertoi.

Kari (nimi muutettu) oli kymmenkunta vuotta sitten Kelan päivärahalla elänyt, henkisesti pahoin voinut nuorimies, joka halusi sisältöä ja jännitystä elämäänsä. Sisällön lisäksi myös rahasta ja ruoasta oli pulaa. Hengailuna alkanut Karin ja paikallisen alamaailman jäsenten välinen tuttavuus syveni nopeasti. Hän sai kavereita ja kuunteli heidän kertomuksiaan. Kariin alettiin luottaa.

−Olin nuori, rahaton ja käytin paljon alkoholia. Alamaailma ja siihen liitetty glamour viehättivät minua, vaikka en ollut rikollinen enkä sellaiseksi halunnut. Niissä piireissä ei ole pulaa rahasta. Kaikki maksettiin käteisellä, Kari muisteli.

Kari tunsi myös poliisin, jonka kanssa hän keskusteli tilanteestaan. Näiden keskustelujen aikana esille nousi mahdollisuus tiedon vaihtamisesta ja tietolähteenä toimimisesta. Se tuntui Karista oikealta. Hän antoi ensimmäisen vihjeensä poliisille vuosituhannen alkupuolella ja toimi aktiivisena tietolähteenä reilun vuoden. Yhteydenpito poliisin kanssa jatkui kuitenkin vuosia.

−En voinut ottaa mistään mallia, vaan kaikki tapahtui omalla tavallani. En suunnitellut mitään. Yhtäkkiä vaan päämääräni oli antaa poliisille tietoa.

Terveys meni

Kari kertoo kommunikoineensa poliisin kanssa tuhansien sähköpostien, tekstiviestien ja puheluiden välityksellä. Kasvotusten hän tapasi vain kaksi poliisia. Kari auttoi keskusrikospoliisia lähinnä talousrikosten selvittämisessä ja antoi tietoa laajoissa, mediajulkisuuttakin saaneissa tapauksissa. Hänet jopa ostettiin sisään erääseen pyramidihuijaukseen.

Seinä tuli kuitenkin vastaan, kun hänen olisi pitänyt alkaa värvätä omia tuttaviaan toimintaan, jonka hän tiesi olevan huijausta. Paine alkoi kasvaa.

−Kun alkoholi poistui elimistöstäni, minulle tuli kauhea masennus ja pahoja pelkotiloja. Toimintani ruokki itseään vähän aikaa, mutta pikku hiljaa henkinen terveyteni meni – lopullisesti, Kari myönsi.

Puhalsin pelin poikki

Kari puhalsi pelin poikki ja kertoi kaksoisroolistaan taholle, jonka luottamuksen hän oli voittanut. Hän ei voinut vaan kadota, koska hän koki olevansa liian syvällä ja piti piirejä niin pieninä.

−Osallisuuteni poliisin tietolähteenä olisi kuitenkin ymmärretty viimeistään oikeudenkäynneissä. Minä vain laukaisin prosessin hieman aikaisemmin. Tulin ikään kuin maaliin. En enää jaksanut, Kari muisteli.

Kun Kari puhui myös alamaailman suuntaan, hänen henkeensä ja läheisiinsä kohdistettiin uhkauksia. Uhkailua kesti pitkään.

−En välittänyt siitä, mitä minusta sanotaan tai mitä minulle tapahtuu, mutta pidin perusteettomana, että läheisiäni uhattiin. En ollut koskaan pitänyt itseäni missään arvossa, joten en pelännyt sitä, mitä minulle voisi tapahtua. Se oli ehkä sairauteni ja luonteeni yhteisvaikutusta, yläasteikäisenä pahoin koulukiusattu Kari kertoi.

Halusin olla hyödyllinen

Kari on jäänyt tietolähdetoiminnan aktiivisen vaiheen päätyttyä sairauseläkkeelle muun muassa masennuksen, ahdistuksen ja vaikean psykoosin takia. Hän ei usko enää toipuvansa työelämään. Jälkiviisaana Kari toivoo, ettei poliisi olisi koskaan kuunnellut hänenkaltaistaan henkisesti epävakaata henkilöä.

−Olen katkera oikeastaan vain siitä, että koin jääneeni yksin, kun minusta ei ollut enää hyötyä. En saanut poliisilta apua turvakieltoasiassa enkä saanut rahallista korvausta antamistani tiedoista. En ole varma, lupasiko poliisi minulle rahaa, mutta minulle jäi sellainen käsitys, että saisin korvauksen, Kari pohdiskeli.

Pinnan alla kytevästä katkeruudestaan huolimatta Kari näkee valinnoissaan myös positiivisen puolen. Kun poliisi soitti hänelle, hän koki olevansa jollekin tärkeä. Niiden puolesta, joista hän tietoja antoi, Kari ei potenut huonoa omatuntoa.

18

811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sutkisuhonen

      """"""Sä et ole tehnyt mitään sellaista, että kostotoimia olisi kenenkään syytä tehdä. Rauhoitu ja mieti tilannetta kokonaisuutena, anna tilanteen olla niin se rauhoittuu itsestään.”

      ”Isku meni ihan hyvin, katsotaan vaan mitä se vielä tuottaa. Varmaan ymmärrät nyt, miksi en halunnut sinun silloin sinne menevän.”

      ”Väärä käsitys, olet ollut hyödyksi ja tietosi ovat olleet hyviä. Tarkoitin sitä, ettei pidä alkaa hötkyilemään, saati liikaa urkkimaan.”

      ”Pääasia on sinun turvallisuutesi.”

      ”Etkö sä voi laittaa itse peliä seis?”

      ”Älä hävitä äläkä juo sitä pirtua.”

      Karin elämänhallinta puuttui, ja hän ajautui tarkemmin suunnittelematta alamaailmaan sekä poliisin tietolähteeksi. –Minusta tuntuu nyt, että elin helvetissä, jossa ainoana helpotuksena olivat viina ja lääkkeet, hän kertoi.

      BOKSI: ”En selviä ilman lääkkeitä”

      Kari vaihtoi jo vuosia sitten paikkakuntaa ja elää turvakiellon turvin aiempaa rauhallisempaa, tasaisempaa elämää. Vuosituhannen alkupuolen tietolähdetoiminta ja pelottavat tapahtumat jättivät kuitenkin henkiset arvet mieheen, joka ei ollut leikkiin lähtiessäänkään henkisesti tasapainossa.

      −Joudun vetämään päivittäin 23 pilleriä loppuikäni ajan. En selviäisi arjesta ilman lääkkeitä enkä pysty nukkumaan ilman vahvoja unilääkkeitä. Tilani on kehittynyt pikku hiljaa ja painetila, jolle altistuin, laukaisi sairauteni. Olen sittemmin pohtinut usein itsemurhaa ja toteuttamistapoja, mutta rohkeuteni ei ole riittänyt tekemään niin lopullista ratkaisua, Kari kertoi.
      Suurimmat palkkiot muutamissa tuhansissa
      Tietolähdetoiminnan sääntely muuttui osittain vuoden 2014 alusta lukien. Toiminta jakautuu jatkossa passiiviseen tietojen vastaanottamiseen ja aktiiviseen ohjattuun tietolähteen käyttöön, jossa poliisi voi pyytää tähän tarkoitukseen hyväksyttyä, henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan sopivaa, rekisteröityä ja tiedonhankintaan suostunutta tietolähdettä hankkimaan tietoja. Sisäasiainministeriön ja oikeusministeriön yhteistyönä valmistellaan parhaillaan asetusta tarkemmista säännöksistä. Poliisilain muutos kesällä 2005 antoi poliisille oikeuden maksaa vinkkimiehille palkkioita verottomana. Euroaikana poliisi on maksanut tietolähteilleen vajaat 50 000 euroa vuodessa. Suurimmat palkkiot liikkuvat muutamissa tuhansissa euroissa.
      Lähteet: Sisäministeriö ja Poliisi-TV


      Seiska kirjoittaa

    • Markussetä

      kiitos hyvät hillot sain 4000 EUROA !

    • upp

      up

    • se ol sutkis

      Eikös sutkisuhonen ollut juuri se kaveri joka oli porno leffassa ja jakoi sitten klubin jäsenten sähköpostit rahaa vastaan rkp;lle

      • krrp

        Sama mies. Sai siitä 10000 palkkion


    • hulluvasikka
      • sutkisuhonen
        sutkisuhonen kirjoitti:

        https://www.facebook.com/356152524463175/photos/pb.356152524463175.-2207520000.1416646011./638276709584087/?type=1&theater

        ########Kesälläkään tapasin näitä glamor tähtiä niin ravintola huvipurren oven kahvassa oli tuoksun koira kiinni sillä aikaa kun itse
        Omistaja ryyppäsi ravintolassa, no joku sen vei kotia onhan tuoksulla näitä tuttuja kampaaja Juha ym
        Mitä silloin opin näistä ihmisistä jo entuudestaan oli ennakko käsitys näistä mutta itse tutustuminen oli vielä pahempaa
        Porukat ***** auki kuin horsman kukka, omia juomiaan eivät pystyneet edes maksamaan muilta kerjäsivät itsekin muutan näille jouduin ostaan
        Ja silti sain kuulla vaan wittuilua ym.. Tuksu laitto jälkeenpäin mulle fb viestin et voitko lopettaa perättömien ilmiantojen teon ja
        Nettiherjaamisen tai muuten teen sinusta rikosilmoituksen, että semmoinen glamor tähti se on enkä hänestä ole tehnyt mitään wittua ilmoituksia tai herjauksia, kehotin häntä tekemään rikosilmoituksen jos se vaan oloa helpottaapi. Hennallakin on muuten koira ainakin silloin 12.7 grillibileissä oli
        Koira meinas kadotakkin Punavuoreen takapihalle kun oltiin niin juovuksissa;))

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/12577658#comment-70738934


    • sutkisuhonen

      vieläkö Antti kyttäät MB kerholaisia?
      Kuulemma jakiksessa sä oikein veljeilit niiden kanssa
      Asuitkin siellä mm

    • näin sen

      Onko toi ruma kalju ja lihava mies markussetä? Myi myös rieskaa keltainen t paita päällä. Näin sen ja oli ruma.

      • Leipuri pitko.

        --Myi myös rieskaa keltainen t paita päällä.--

        Onko rieskan myynti keltaisessa t-paidassa talousrikos? Pitäisikö rieskan myynnissä olla päällä paita jossa on Sontahanen kuva?


      • markussetä

        olen ollut myymässä rieskaa Saulille ihan vaan kaverina
        siinä ei ole mitään rikosta Helsingin rautatientorilla kahtenakin vuonna
        rieskoja meni parissa päivässä noin 6000kpl 3e pussi


    • markussetä

      lopuksi mentiin baariin illalla ja huoriin ja taaskaan ei tarvinnut itse maksaa=)) Avoimesti olin esillä eikä kukaan tullut mulle ryttyileen yhtään mitään kahen päivän aikana kävi noin 60 tuhatta ihmistä
      joten ihan julkisesti olen ollut esillä. Yks näytti musta ottavan kaukaa
      kännykällä kuvan ei mitään muuta

      • markussetä

        naamarimies Ahkmed paljos hävisit=)))


        BUHAHHAHAHAHAHHAHHHAHAHAHAHAHAH!!!!!!!!!!!!


      • bruhaaaaaaaaaaaaaaaa
        markussetä kirjoitti:

        naamarimies Ahkmed paljos hävisit=)))


        BUHAHHAHAHAHAHHAHHHAHAHAHAHAHAH!!!!!!!!!!!!

        ahkmed= vyölaukkumies


    • clusofanittaja
    • sutkisuhonen

      Vieläkö suhonen on poliisin vasikka

      • vanhaakauraa

        huoh, aatamin aikaista juttua yrität nostaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      50
      9955
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6715
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6045
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      40
      5911
    5. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4124
    6. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      264
      3069
    7. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      42
      2351
    8. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      61
      1395
    9. Suomussalmen baarit

      Mikä homma on Suomussalmen baareissa? Niin jumalattoman vittumainen portsari oli eräässä nimeltä mainitsemattomassa paik
      Suomussalmi
      19
      1206
    10. Millä paikkakunnalla kaivattusi asuu

      Jäikö sydän jonnekin? Jos, niin minne tai mihin? Laita paikkakunta tai paikka ja kunta🤭 Esim. Helsinki tai Pubin vessa
      Ikävä
      49
      1028
    Aihe