Masennusta(ko)?

Vielä pari vuotta sitten olin hyvin järjestelmällinen aika perfektionisti etenkin koulun suhteen mutta myös muutenkin. Pidin huolta että olin aina ajallaan ja herääminen aamu 5 ei niinkään tuottanut ongelmia. Kun siirryin lukioon jossakin vaiheessa en vain jaksanut enää. Kaikki pelottelivat kuinka lukiossa tulisi olemaan niin vaikeaa ym. mutta oikeastaan sen helppous yllätti. Opiskelu ei paljoa eronnut ylä-asteesta. Rupesin lintsaamaan ja aamuisin ei jaksanut enää nousta tunnille. Opinto-ohjaajakin otti puhutteluun ja kyseli mikä minulla on kun alkuvuosi oli mennyt vielä niin hyvin en osannut vastata mitn mua vain väsytti jatkuvasti.. Toka vuosi meni vielä huonommin poissa-oloja kertyi joka päivälle ja nyt kolmantena vuotena päätin siirtyä aikuislukioon kun en yksinkertaisesti saanut noustua enää aamuisin ylös. Päätin että nyt tsemppaan kun aikuislukiossa tunnit tulevat muutenkin olemaan lyhyempiä. Aluksi menikin ihan hyvin mut nyt on tullu taas pahasti takapakkia olin koulusta pois tekemättä mitn abt 3vkoa. Valvoin 4am ja heräsin samoihin aikoihin iltapvllä enkä tehnyt yhtään mitn haahuilin vaan pyjama päällä söin ja katoin telkkaria ja lopuksi itkin itseni uneen. Uusi jakso alko n. 3vkoa sitten ja tähän asti on menny ihan hyvin paitsi että huomennakin on uusintakoe jota olen siirtänyt jo varmaan 4krtaa kun aina minulla on ollut tarkoitus lukea mutta en vain pysty vaikka kuinka yrittäisin, haluaisin. Tunnetta on hyvin vaikea kuvailla koska se on niin ristiriitaista haluan saada hyviä numeroita ja stressaan paljon koulusta mutta tuntuu niin uupuneelta mikään tieto ei tartu päähän. Olen myös aika yksinäinen, syrjäytynyt. Tavallaan syrjäytymiseni on ollut tietoista viihdyn yksin vaikkakaan hyviä kavereita mulla ei koskaan ole ollut. Olen nyt roa-kuurilla akneni vuoksi en tiedä kuvittelenko vai mutta tuntuu että itsemurha-ajatukset ovat ehkä lisääntyneet etenkin itkuisuus itken nimittäin melkeinpä joka pvä. En tiedä onko tämä masennusta vai vain turhautumista itseeni kun ei saa mitn aikaiseksi kun pitääkin olla näin laiska paska :( kukaan ei varmaan jaksa lukea tätä :D mutta saipahan avautua jonneki..
592
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kannattaa varata terveyskeskuksesta aika ja jutella lääkärin kanssa. Hae apua, kyllä sitä löytyy.

Äänestä

Kannattaa myös lukea sen roakuurin sivuvaikutukset, olen joskus kuullut että nekin voi aiheuttaa masennusta ja itsemurha-ajatuksia. Googlaa ihmeessä.

Äänestä

Hei mulla on just sama ollu lukiossa!!! Märehdin vain ja asiat kasaantui ja kasaantui enkä tehnyt niille mitään. Onko sulla sillee et viihdyt hyvin yksin mutta olis kiva myös olla kavereita. Itelläni ku ei niitä enää ole.. Ainakaa sellasia kelle vois puhua.

Äänestä

Joo, itseasias roan sivuoireina on just masennusta mutta en uskalla oikein lääkärilleni kertoa että itsellä on alakuloisuus huomattavasti lisääntynyt kun pelottaa että joutus lopettaa koko kuurin.. Ja juu mulla on just niin ett viihyn yksin ja en muutenkaan tykkää olla huomion keskipisteenä mutta silti olen kateellinen niille joilla on tiivis ja läheinen kaveriporukka :( mulla on kavereita mutta aina tuntunut etten pysty olee täysin oma itteni niiden seurassa niiku mua ei hyväksyttäs sellasena ku oon, joten en kauheasti heidän kanssaan ole tekemisissä vapaa aikana oikeastaan melkeen kaikki viikoloput oon neljän seinän sisällä :|

Äänestä

Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan roa ei aiheuta masennusta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


18N kirjoitti:

Vielä pari vuotta sitten olin hyvin järjestelmällinen aika perfektionisti etenkin koulun suhteen mutta myös muutenkin. Pidin huolta että olin aina ajallaan ja herääminen aamu 5 ei niinkään tuottanut ongelmia. Kun siirryin lukioon jossakin vaiheessa en vain jaksanut enää. Kaikki pelottelivat kuinka lukiossa tulisi olemaan niin vaikeaa ym. mutta oikeastaan sen helppous yllätti. Opiskelu ei paljoa eronnut ylä-asteesta. Rupesin lintsaamaan ja aamuisin ei jaksanut enää nousta tunnille. Opinto-ohjaajakin otti puhutteluun ja kyseli mikä minulla on kun alkuvuosi oli mennyt vielä niin hyvin en osannut vastata mitn mua vain väsytti jatkuvasti.. Toka vuosi meni vielä huonommin poissa-oloja kertyi joka päivälle ja nyt kolmantena vuotena päätin siirtyä aikuislukioon kun en yksinkertaisesti saanut noustua enää aamuisin ylös. Päätin että nyt tsemppaan kun aikuislukiossa tunnit tulevat muutenkin olemaan lyhyempiä. Aluksi menikin ihan hyvin mut nyt on tullu taas pahasti takapakkia olin koulusta pois tekemättä mitn abt 3vkoa. Valvoin 4am ja heräsin samoihin aikoihin iltapvllä enkä tehnyt yhtään mitn haahuilin vaan pyjama päällä söin ja katoin telkkaria ja lopuksi itkin itseni uneen. Uusi jakso alko n. 3vkoa sitten ja tähän asti on menny ihan hyvin paitsi että huomennakin on uusintakoe jota olen siirtänyt jo varmaan 4krtaa kun aina minulla on ollut tarkoitus lukea mutta en vain pysty vaikka kuinka yrittäisin, haluaisin. Tunnetta on hyvin vaikea kuvailla koska se on niin ristiriitaista haluan saada hyviä numeroita ja stressaan paljon koulusta mutta tuntuu niin uupuneelta mikään tieto ei tartu päähän. Olen myös aika yksinäinen, syrjäytynyt. Tavallaan syrjäytymiseni on ollut tietoista viihdyn yksin vaikkakaan hyviä kavereita mulla ei koskaan ole ollut. Olen nyt roa-kuurilla akneni vuoksi en tiedä kuvittelenko vai mutta tuntuu että itsemurha-ajatukset ovat ehkä lisääntyneet etenkin itkuisuus itken nimittäin melkeinpä joka pvä. En tiedä onko tämä masennusta vai vain turhautumista itseeni kun ei saa mitn aikaiseksi kun pitääkin olla näin laiska paska :( kukaan ei varmaan jaksa lukea tätä :D mutta saipahan avautua jonneki..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu