Tässä on nyt tällainen pieni novelli, jos sitä siksi voi sanoa. Arvostelkaa ihan rauhassa.
SUURIA KYSYMYKSIÄ, MUTTA NIIN PIENIÄ VASTAUKSIA
Silloin, kun sattuu onnettomuus, miten se vaikuttaa sinuun? Näet uutisissa ja lehdissä päivittäis otsikoita tapahtuneista tapaturmista, kenties terrorismista? Mitä sinä silloin tunnet? Itketkö, nauratko? Koskettavatko ne sinu? Voi olla, että mietit asiaa hetken ja sitten jatkat taas elämääsi. Ehkä pidät sinä päivänä hiljaisen hetken mahdollisille uhreille. Tai sitten et. Ehkä jatkat elämääsi, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tilanne olisi tietysti toinen, jos joku lähimmäisesi olisi ollut osallisena tapahtuneeseen, tai peräti sinä itse.
Ihmiselämä on yllättävän lyhyt. Ajattelet varmaan, ettei sellainen kahdeksankymmentä vuotta nyt niin kamalan lyhyt aika ole. Mitäs jos et eläkään niin pitkään? Mitä jos eläisit siitä noin kolmanneksen? Eihän sitä ikinä tiedä, vai tietääkö? Vahinko ei tule kello kaulassa, niinhän sitä sanotaan. Jos halvaantuisit kaulasta alaspäin loppuelämäksesi, haluaisitko elää enää? Et käytännössä voisi tehdä enää yhtään mitään. Pyytäisitkö armomurhaa? Se voisi tuntua ainoalta oikealta ratkaisulta. Olisiko se kuitenkaan välttämätöntä? Ei, ei se ehkä kuitenkaan olisi. Maailma on ehkä julma, mutta ehkä sinäkin olet. Voisit jäädä maailmaan. Tekemään siitä parempaa paikkaa. Yksi ihminen ei siihen pysty, mutta yhdessä voisimme yrittää.
Plaa, plaa, plaa, moni varmaan ajattelee. Tuossa se yrittää selittää jotain maailman parantamisesta. Aivan kuin se siitä jotain ymmärtäisi. Se on totta. En ehkä ymmärräkään, mutta kokemus tuo varmuutta. Varmuutta saa lisää joka päivä. Varmuutta siitä, että on oikeassa. Joka päivä saa todisteita siitä, että maailma on täynnä pahuutta. Sen näkee televisiosta, lehdistä. Sitä kuulee radiosta, sitä kuulee kaupassa, kotona, joka paikassa.
Raamatussa puhutaan synnistä, mutta mitä synti on? Syntiä on varastaa kaupasta, lyödä jotakuta tai tappaa, näin esimerkiksi. Joskus joku voi tavoitella täydellisyyttä. Olla täysin synnitön, mutta onko sekin syntiä? Havitella täydellisyyttä? Onko syntiä, jos ehkä ajattelet pahaa ystävästäsi? Ei kai syntiä ole ajatella pahaa murhaajasta? Eihän sille periaatteessa voi mitään. Onko syntiä vain pahat teot vai myös pahat ajatukset? Jos näin on, niin kukaan ei voi olla täydellinen. Niinhän sitä sanotaan: Kukaan ei ole täydellinen.
Onkohan pelaaminen syntiä? Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Jos pelaat esimerkiksi joukkueessa, on häviö ehkä pienempi paha, vai onko? Isompi vai pienempi? Päätä sinä. Jos mokaat kerran, mokaat toisenkin kerran, tai niin ne joukkuekaverit voivat ajatella. Et ehkä ole joukkueesi kultapoika, mutta sinä olet sinä. Ilman sinua joukkue ei olisi täydellinen. Niinhän se menee?
Älkää ottako kaikkia juttujani tosissanne. Enhän minä mitään voi varmasti tietää. Enhän minä sentään Jumala ole. Minä vain pohdin. Olen vain ihminen, joka on ruvennut miettimään elämän tarkoitusta. Onkohan elämällä tarkoitusta? Synnyt, elät, kuolet. Pääsetkö paratiisiin, vai joudutko helvettiin? Mureneeko ruumiisi maahan ja sielusi jää maapallolle kummittelemaan? Jos sinulle ei sinänsä tapahdukaan mitään? Jos kuolleen tila olisi yhtä kuin nukkuisit? Sitä ei voi koskaan tietää. Kukaan elävä ei voi tietää miltä kuolema tuntuu.
Kaikki kuolevat joskus. Onkohan syytä itkeä kuolleelle? jos hän pääseekin paratiisiin, niin eikö se olekin hyvä asia? Miksi aina itkemme? Se voi johtua siitä, ettemme näe kuollutta ihmistä enää koskaan. Tai se voi johtua epävarmuudestamme. Emme kuitenkaan voi tietää onko rakkaallemme kaikki hyvin. Vain hän itse voi tietää. Johtunee kai siitä, ettemme tiedä mitä kuolleille tapahtuu.
Periaatteessa kuolema pelottaa minua. Vaikka pääsisinkin taivaaseen tai paratiisiin. Sielläkö sitten pitäisi olla ikuisesti? "Ikuisesti" on sana, jota ei voi kunnolla määritellä. Paljonko on ikuisesti? Se on ikuisesti, se ei lopu koskaan. Siksi se minua pelottaakin. En pidä sanoista "ikuisesti" tai "loputon". Ne kuullostavat kauhean pitkiltä.
Maailmassa on paljon kysymyksiä joihin ei löydy vastauksia. Ehkä niihin kuitenkin löytyy vastaaja, jossain. Vastaajaa emme vain voi löytää. Ehkäpä tuonpuoleisessa tai seuraavassa elämässä.
SUURIA KYSYMYKSIÄ, MUTTA NIIN PIENIÄ VASTAUKSIA
Silloin, kun sattuu onnettomuus, miten se vaikuttaa sinuun? Näet uutisissa ja lehdissä päivittäis otsikoita tapahtuneista tapaturmista, kenties terrorismista? Mitä sinä silloin tunnet? Itketkö, nauratko? Koskettavatko ne sinu? Voi olla, että mietit asiaa hetken ja sitten jatkat taas elämääsi. Ehkä pidät sinä päivänä hiljaisen hetken mahdollisille uhreille. Tai sitten et. Ehkä jatkat elämääsi, niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Tilanne olisi tietysti toinen, jos joku lähimmäisesi olisi ollut osallisena tapahtuneeseen, tai peräti sinä itse.
Ihmiselämä on yllättävän lyhyt. Ajattelet varmaan, ettei sellainen kahdeksankymmentä vuotta nyt niin kamalan lyhyt aika ole. Mitäs jos et eläkään niin pitkään? Mitä jos eläisit siitä noin kolmanneksen? Eihän sitä ikinä tiedä, vai tietääkö? Vahinko ei tule kello kaulassa, niinhän sitä sanotaan. Jos halvaantuisit kaulasta alaspäin loppuelämäksesi, haluaisitko elää enää? Et käytännössä voisi tehdä enää yhtään mitään. Pyytäisitkö armomurhaa? Se voisi tuntua ainoalta oikealta ratkaisulta. Olisiko se kuitenkaan välttämätöntä? Ei, ei se ehkä kuitenkaan olisi. Maailma on ehkä julma, mutta ehkä sinäkin olet. Voisit jäädä maailmaan. Tekemään siitä parempaa paikkaa. Yksi ihminen ei siihen pysty, mutta yhdessä voisimme yrittää.
Plaa, plaa, plaa, moni varmaan ajattelee. Tuossa se yrittää selittää jotain maailman parantamisesta. Aivan kuin se siitä jotain ymmärtäisi. Se on totta. En ehkä ymmärräkään, mutta kokemus tuo varmuutta. Varmuutta saa lisää joka päivä. Varmuutta siitä, että on oikeassa. Joka päivä saa todisteita siitä, että maailma on täynnä pahuutta. Sen näkee televisiosta, lehdistä. Sitä kuulee radiosta, sitä kuulee kaupassa, kotona, joka paikassa.
Raamatussa puhutaan synnistä, mutta mitä synti on? Syntiä on varastaa kaupasta, lyödä jotakuta tai tappaa, näin esimerkiksi. Joskus joku voi tavoitella täydellisyyttä. Olla täysin synnitön, mutta onko sekin syntiä? Havitella täydellisyyttä? Onko syntiä, jos ehkä ajattelet pahaa ystävästäsi? Ei kai syntiä ole ajatella pahaa murhaajasta? Eihän sille periaatteessa voi mitään. Onko syntiä vain pahat teot vai myös pahat ajatukset? Jos näin on, niin kukaan ei voi olla täydellinen. Niinhän sitä sanotaan: Kukaan ei ole täydellinen.
Onkohan pelaaminen syntiä? Aina ei voi voittaa, ei edes joka kerta. Jos pelaat esimerkiksi joukkueessa, on häviö ehkä pienempi paha, vai onko? Isompi vai pienempi? Päätä sinä. Jos mokaat kerran, mokaat toisenkin kerran, tai niin ne joukkuekaverit voivat ajatella. Et ehkä ole joukkueesi kultapoika, mutta sinä olet sinä. Ilman sinua joukkue ei olisi täydellinen. Niinhän se menee?
Älkää ottako kaikkia juttujani tosissanne. Enhän minä mitään voi varmasti tietää. Enhän minä sentään Jumala ole. Minä vain pohdin. Olen vain ihminen, joka on ruvennut miettimään elämän tarkoitusta. Onkohan elämällä tarkoitusta? Synnyt, elät, kuolet. Pääsetkö paratiisiin, vai joudutko helvettiin? Mureneeko ruumiisi maahan ja sielusi jää maapallolle kummittelemaan? Jos sinulle ei sinänsä tapahdukaan mitään? Jos kuolleen tila olisi yhtä kuin nukkuisit? Sitä ei voi koskaan tietää. Kukaan elävä ei voi tietää miltä kuolema tuntuu.
Kaikki kuolevat joskus. Onkohan syytä itkeä kuolleelle? jos hän pääseekin paratiisiin, niin eikö se olekin hyvä asia? Miksi aina itkemme? Se voi johtua siitä, ettemme näe kuollutta ihmistä enää koskaan. Tai se voi johtua epävarmuudestamme. Emme kuitenkaan voi tietää onko rakkaallemme kaikki hyvin. Vain hän itse voi tietää. Johtunee kai siitä, ettemme tiedä mitä kuolleille tapahtuu.
Periaatteessa kuolema pelottaa minua. Vaikka pääsisinkin taivaaseen tai paratiisiin. Sielläkö sitten pitäisi olla ikuisesti? "Ikuisesti" on sana, jota ei voi kunnolla määritellä. Paljonko on ikuisesti? Se on ikuisesti, se ei lopu koskaan. Siksi se minua pelottaakin. En pidä sanoista "ikuisesti" tai "loputon". Ne kuullostavat kauhean pitkiltä.
Maailmassa on paljon kysymyksiä joihin ei löydy vastauksia. Ehkä niihin kuitenkin löytyy vastaaja, jossain. Vastaajaa emme vain voi löytää. Ehkäpä tuonpuoleisessa tai seuraavassa elämässä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ei tuo perinteiseltä novellilta vaikuta (ei juonta eikä henkilöitä) ja esseeksi se on liian kysyvä. Tulee mieleen lähinnä kolumni tai minämuotoisen romaanin pätkä, jossa päähenkilö pohdiskelee. Lyhentämällä ja terävöittämällä voisit saada sen julkaistuksi Hesarin yleisönosastolla, mutta kustantajille sitä on turha tarjota fiktiona.
Tarkoitus ei ole laittaa sitä mihinkään esille sen paremmin.
Mä kiittelen sua vähän kummallisesta asiasta: mä nimittäin nappasin tosta vähän matskua itselleni. En kuitenkaan tekstiä enkä tyyliä, vaan sun ajatuksenvirtaa, niitä pohdintoja joita mä itsekin joskus pohdin - ja etenkin sitä 'miten' mä sen silloin tein. En mä muutoin sinne asti enää osaa mennä, tarttee sohlia netissä varastelemassa itselleen ajatuksia.
En siis ole syyllistynyt suoranaiseen plagiointiin, vaan harmittomaan hengenanastukseen :)
-tiks-
Täällä on itse kukin kirjoittanut aikoinaan samanlaisia viritelmiä. Löytyy niitä minunkin arkistoistani. Niitä kirjoitellessa oppii käyttämään sanoja, ja jossain vaiheessa sitä alkaa saada mukaan vähän tarinan tynkääkin.
Me kaikki on aloitettu jostain lähes naurettavasta, on kivahyvä että joku aina uskaltaa muistuttaa meitä jo melkein valmiita omista askelista matkan alussa.
Silloin kauan sitten kirjoitelmissani oli enemmän herkkyyttä ja autenttisuutta tosielämään. Kun kulkee pitkän matkan kohtaan jossa jo luulee olevansa jotain, on menettänyt sen parhaimman; uskalluksen olla keskeneräinen ja avoin.
Kuka muu myöntää, että löytäessään itsensä jokaiselta kirjoittamaltaan riviltä antaisi tuon itsensä näkyä alastomana tekstien läpi, yrittämättä piiloutua?
Itse olen vaiheessa, yritin, mahdottomaksi totesin, ja hyväksi käytin. Eli tätä nykyä näen itseni ja yritän käyttää itseäni hyväkseni luodakseni täysin itseni näköistä tekstiä.
Toisaalta näyn kyllä aina ja kaikkialla itselleni. Oli kyse teksteistäni, mosaikkitöistä, maalauksista, piirroksista tai reliefitöistä. Jopa tekstiileihin saan itseni näkyviin. Apua nyt juoksee lujaa pakoon itseään, se saavuttaa...
Hyvä, kun oli jotain apua.
Luin juuri eilen naistenlehdestä, että oikeita vastauksia tärkeämpää on kyky asettaa oikeita kysymyksiä =).
Jos tarkastelen tekstiäsi sisällöllisesti, suhteutettuna omaan ajatteluuni sen alku ja loppu olivat aika kuluneet, mutta keskellä oli jotain kiinnostavaa matskua, kuten yllättävä lukijan asenteisiin tarttuminen ja syntipohdinnat.
Tekstin tasolla olet mielestäni sujuva, mutta kaipaisit vielä ehkä enemmän dynamiikkaa. Minulle tulee tunne, että junnaat paikoillasi joissain kohdin.