Auttakaa

En tiiä käykö täällä kuinka usein porukkaa mutta kysynpä silti vähän kasvien hoidosta. Eli mie oon ihan onneton noiden viherkasvien hoidossa, kasvit on kauniita ja haluan niitä kotini ilmettä piristämään mutten vaan onnistu pitämään edes helppohoitoisinta kasvia hengissä :D
Minulla oli jukka palmu, jota kastelin liikaa. Hankin traakkipuun, jota kastelin liikaa (lehdet alkoi kuolla ja ajattelin lisätä vettä kun luulin että se kuivaa mutta taisikin olla ihan normaalia siihen aikaan vuodesta että lehdet kellastui)
Hankimme nyt muutama päivä sitten uuden traakkipuun ja jonkun toisen mistä en ole satavarma mikä kasvi on, näyttää joltain vehkalta (luulisin että on kirjovehka kyseessä).
Nyt kovasti yritän pitää ne hengissä. Kasvit ovat puolivarjoisessa paikassa mihin tulee auringonvaloa muttei suoraan. Hankin kukkaruukut missä on aluslautaset, edellinen oli umpinainen joku muoviruukku.

Antakaas vinkkejä kuinka usein tai harvoin kannattaa kastella ja onko kannattavampaa kastella aluslautaselle kuin pintamullalle? Ja jos kastelen aluslautaselle niin mistä tiedän milloin kannattaa kastella lisää? Kun pintamulta ei varmaan kastu jos laitan vain aluslautaselle vettä. Talven aikaan kastelua varmaan vähennetään?
3303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itse kastelen kaikissa ruukuissa pinnalle ja annan välillä pinnan kuivahtaa. Kesällä kun kuluttavat enemmän, kastellaan reilummin ja vähän kuluttaville vähän kesälläkin. Kuivuudessa lehdet nuokkuu, mutta palautuu nopeasti luonnossakin. Liiasta märkyydestä juuret kuolee helposti.

Äänestä

Siis kysyjä ei opi mitään kokemuksestakaan ?!
Aina vaan kastelee liikaa, vaikka kaikki kuolee.
Mitä jos tekisit niin, että kastelisit hyvin vaikka kerran viikossa, ja tunnin päästä kastelusta kaadat lautaselle jääneet ylimääräiset vedet pois !?
Luulen, että kukkasi voisivat paremmin.
Talvella lepoaikana se ainakin riittää. Kesällä, kun on kasvukausi, kukat tarvitsevat vettä vähän enemmän ja lannoitetta.
Kekkiläälä on hyvät lannoiterakeet huonekasveillekin.

Äänestä

Kyllähän se on niin, että aika iso osa huonekasveista rakastetaan hengiltä - eli kastellaan liikaa. Itsekin olen näin joskus tehnyt.

Minulla on aika paljon huonekasveja, peikonlehti, marraskuunkaktus, pitsilehti, juoruja, liisankukkaa, traakkeja, fiikuksia... Ovat minusta oikein hyvinvoivia.

Kastelen likimaisin kaikki aluslautaselle ja annan imeä sieltä sen, minkä tahtoo. Liiat kaatelen pois usein vasta seuraavana päivänä. Olen oppinut heidän vedentarpeensa jo aika hyvin arvioimaan, joten liikoja on harvoin. Lannoitan vaaleanpunaisella Puutarhan kesä -lannoitteella ja minulla on taipumus yliannostella lannoitetta. Lannoittaminen on todella tärkeää, sillä uudessa mullassa olevat ravinteet kasvi käyttää muutamassa viikossa loppuun, kasvun ollessa kiihkeimmillään jo parissa viikossa.

Aluslautaselle kastelen sen vuoksi, että siten opetan kasvini ottamaan vettä alhaalta. Tosin monilla kasveilla on oltava aika paljon vettä vetävä alusastia. Jos kastelee vain pintaan, kasvi kasvattaa juuret pintaan ja multatilan koko vedensitomiskyky ei tule hyötykäyttöön, jolloin vedenpuute iskee paljon helpommin.

Vuodenaika, valon, lämmön ja auringonpaisteen määrä vaikuttaa veden tarpeeseen todella paljon, joten mitään yleispätevää ohjetta on vaikea antaa. Kasvi selviää kuitenkin yleensä kuivuudesta todennäköisemmin kuin vedessä makaamisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


onneton viherpeukalo kirjoitti:

En tiiä käykö täällä kuinka usein porukkaa mutta kysynpä silti vähän kasvien hoidosta. Eli mie oon ihan onneton noiden viherkasvien hoidossa, kasvit on kauniita ja haluan niitä kotini ilmettä piristämään mutten vaan onnistu pitämään edes helppohoitoisinta kasvia hengissä :D
Minulla oli jukka palmu, jota kastelin liikaa. Hankin traakkipuun, jota kastelin liikaa (lehdet alkoi kuolla ja ajattelin lisätä vettä kun luulin että se kuivaa mutta taisikin olla ihan normaalia siihen aikaan vuodesta että lehdet kellastui)
Hankimme nyt muutama päivä sitten uuden traakkipuun ja jonkun toisen mistä en ole satavarma mikä kasvi on, näyttää joltain vehkalta (luulisin että on kirjovehka kyseessä).
Nyt kovasti yritän pitää ne hengissä. Kasvit ovat puolivarjoisessa paikassa mihin tulee auringonvaloa muttei suoraan. Hankin kukkaruukut missä on aluslautaset, edellinen oli umpinainen joku muoviruukku.

Antakaas vinkkejä kuinka usein tai harvoin kannattaa kastella ja onko kannattavampaa kastella aluslautaselle kuin pintamullalle? Ja jos kastelen aluslautaselle niin mistä tiedän milloin kannattaa kastella lisää? Kun pintamulta ei varmaan kastu jos laitan vain aluslautaselle vettä. Talven aikaan kastelua varmaan vähennetään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu