Oon 16v tyttö ja tää on mun tarina.
Jouduin koulukiusaamisen kohtekeeksi kun olin 8v sitä jatku siihen asti kun suoritin ala-asteen.
Koulukiusaaminen oli sekä fyysistä, että henkistä väkivaltaa.
Lyötiin, tönittiin, potkittiin, haukuttiin, leviteltiin juoruja ja oltiin tosi ilkeitä.
Ylä-asteella koulukiusaaminen oli jättänyt niin vahvat arvet, että en pystynyt suorittamaan ylä-astetta normaalisti. Jouduin erityisluokalle koska en pystynyt työskentelemään yleisopetus luokassa.
Sain paniikkikohtauksia ja pelkäsin hirveesti muiden mielipiteitä ja tunsin aina olevani kaikessa huono ja arvoton.
Vietin kaiken vapaa-ajan kotona ja en mennyt mihinkään sukulaisten juhliin koska sain paniikkikohtauksen isommassa porukassa.
Kärsin paniikkikohtauksista vieläkin eikä ne traumat ole mua vieläkään jättäneet rauhaan.
Nyt on tullut taas mutkia matkaan ja olen alkanut viiltelemään, se tuntuu edes vähän helpottavan sitä tuskaa mikä mun sisällä on.
Mulla on ihana ja välittävä perhe, mutta en ole niille vielä tästä viiltely jutusta pystynyt kertomaan.
En pysty syömään koska ajattelen, että olen läski ja sen takia arvoton, jonka kimppuun täytyy hyökätä.
Itken jokapäivä. Varsinkin suihkussa annan sen kaiken tulla ulos koska silloin kukaan e puysty erottamaan niitä kyyneleitä.
Oon monta kertaa jo miettinyt itse tappamista, ja olen sitä kerran yrittänyt.
Tuntuu, että vajon kokoajan vain alemmas ja alemmas enkä löydä enään tietä ylöspäin.
En vaan tiedä enään mitä tehdä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Et ole tehnyt mitään väärin. Koulukiusaaminen voi alkaa ihan mistä tahansa syystä ja kohdistua keneen tahansa. Valitettavasti lapset ottavat mallia aikuisista niin hyvässä kuin pahassa. Jos kotona ei opeteta että toisia ei saa kiusata ja aikuisetkin nälvii ja alistavat toisiaan niin lapsethan oppivat tekemään ihan sitä samaa. Se kuka joutuu kiusaamisen kohteeksi voi johtua ihan mitättömistä syistä.
Sinulla on selvästi jäänyt pahoja traumoja siitä ala-asteen kiusaamisesta etkä ole saanut käsiteltyä niitä asioita pois.
Ehdottomasti kannattaa puhua asiasta perheesi kanssa jos he ovat välittäviä ja ymmärtäväisiä niin kuin kerroit. Myös terapia kannattaisi että saisit käsitellä ne tapahtuneet asiat ja ymmärtäisit ettei vika ole sinussa sekä saisit rakennettua itsetuntosi uudelleen. Siihen voi mennä aikaa mutta se on mahdollista.
Älä ainakaan jatka sitä viiltelyä vaan puhu sinua painavista asioista, perheellesi ja/tai psykoterapeutille. Terapiaan pääset kun varaat ajan lääkärille ja kerrot miten asiasi ovat ja että haluaisit psykoterapiaan. Jaksamista sinulle.