Venäjän talous sakkaa - vaikutukset tuntuvat jo Suomessa

Yle:
Venäjän taloudella ei mene hyvin. Itänaapurin talous kasvoi viime vuonna vain noin puolitoista prosenttia. Myös täksi vuodeksi odotetaan vain 1-2 prosentin kasvua.
- Venäjän vienti ei kasva, mutta myöskään investoinnit Venäjällä eivät kasva. Yksi syy on suurten investointiprojektien kuten Sotshin olympialaisten loppuminen, Lappeenrannan teknillisen yliopiston Venäjän talouteen keskittyvä professori Pekka Sutela sanoo.
Sutelan mukaan pitkään jatkuneelle valtiorahoitteiselle kasvulle pistetään nyt itänaapurissa jarruja.
- Valtion rahat on paljon tiukemmalla kuin ne on ollut pitkään aikaan. Enimmillään valtion budjettimenot kasvoivat lähes 20 prosenttia vuodessa. Viime vuonna ne kasvoi neljä prosenttia ja odotetaan, että tänä vuonna kasvu on samaa tasoa, Sutela sanoo.
Venäjän rupla on myös heikentynyt nopeasti. Viime syyskuussa yhdellä eurolla sai Venäjän keskuspankin kurssin mukaan lähes 43 ruplaa. Nyt eurolla saa jo 48 ruplaa.
Vaikutukset näkyvät jo Suomenkin puolella. Etelä-Karjalassa venäläisten uuden vuoden sesongin ostokset kasvoivat vain pari prosenttia, kun viime vuosina ollaan totuttu kymmenien prosenttia kasvuun.
Myös tammikuun lopulla venäläisiä on ollut tavallista vähemmän.
- Kaksi viime viikkoa on ollut hyvin hiljaista. Vaikea kuitenkin sanoa johtuuko se pelkästään ruplan arvon heikkenemisestä vai esimerkiksi kovista pakkasista, lappeenrantalaisen Galleria-kauippakeskuksen johtaja Sari Mustapää sanoo.
Myös pietarilainen Aleksandr Lappeenrannan kauppakeskuksessa on havainnut talouden tiukentuneen.
- Kyllä tiettyjä vaikeuksia on ollut.
Hän ei kutenkaan aio vähentää ostosmatkojaan Suomeen.
- Ei, päinvastoin tulemme useammin, koska täällä on laadukkaita tavaroita ja elintarvikkeita. Etsimme kaikki mahdollisuudet päästä Suomeen, Aleksandr vakuuttaa naureskellen.
Myös Venäjä-tietäjä Pekka Sutela uskoo, että venäläisten ostosmatkailulla Suomeen on tulevaisuutta, vaikka se hetkellisesti hiljentyisikin.
- Mielestäni ei ole mitään syytä odottaa ostosturismin romahtamista tai edes sen kasvun pysähtymistä. Mutta eräät kaikkein optimistisimmat odotukset jäävät varmaankin toteutumatta, Sutela sanoo.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset
50848
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Venäjä on edelleen kehitysmaa, jonka talous seilaa raaka-aineviennin ja hinnan laineiden mukaan ja elää lähes yksinomaan raaka-aineilla. Jatkojalostusta ja kehittynyttä jalostusta ei juurikaan ole, kuten ei ole missään muissakaan kehitysmaissa. Kehitysmaiden varaan ei kehittyneiden teollisuusmaiden (kuten Suomi) kannata mitään laskea, vaan niitä ainoastaan hyödynnetään, kuten aikanaan alusmaita konsanaan.

Venäjä voi olla suuri maa, mutta se on suuri kehitysmaa taloudellisesti katsottuna. Tästä syystä mm venäläiset ovat sijoittaneet rahojaan esim Suomesta saataviin tontteihin, koska omassa maassa ei tiedä milloin jollakin tietyllä ruplasummalla saa Mersun ja milloin tikkukaramaellin, tai häviääkö rahat tuhka tuuleen jonkun rahalaitoksen keikahtaessa.

Äänestä
  • Suomihan vie enää vain raaka-ainita ja sellua ollen yhtä kehitysmaa kuin venäjäkin

    Äänestä

Tarkoittaa sitä että lpr nousee taas vero% ja varmaan myös imatralla

Äänestä

Ikean rakentamispäätös Mustolaan on viivästynyt venäläisen ostovoiman hiipumisen pelossa. Voi olla että rakentamisaikataulua lykätään vielä muutamalla vuodella.
Ellei talous ala nousemaan voi Ikea vetäytyä koko rakentamisprojektista.
Silloin kaupungin kallis investointi maa-alueesta jää lappeenrantalaisten veronmaksajien piikkiin.

Äänestä
  • Veronmaksajien piikissä on paljon sellaista mistä ei tiedetä. Esim. venäläiset ns. yksinhuoltajat kaupungin asunnoissa. Venäläispariskunnilla eri osoitteet, vaimo lasten kanssa kaupungin vuokra-asunnossa tukia nauttien. Kuitenkin ajellaan vuoronperään toistensa autoilla ollaan siellä ja täällä ihan yhdessä kokokonaisena perheenä. Näitä tapauksia tosi paljon.

    Äänestä

  • Jokainen isänmaallinen lappeenrantalainen iloitsee, jos venäläisten ostosmatkat Etelä-Karjalaan loppuvat. Ei tule Ikeaa, mutta me pärjäämme ilmankin.

    Äänestä

  • Kaupungin erittäin kallis investointi Ikean tonttiin tulee lappeenrantalaisten veronmaksajien piikkiin tuli Ikea tai ei. Aivan kuten ovat menneet vuosien mittaan sadat muutkin investoinnit veronmaksajien piikkiin mitä ostosturismiin tulee.

    Kauppiaat taasen verosuunnittelevat rahansa ulkomaille, mitä turistit tuo tax freenä. Siksipä ostosturismi ei tuo juuri mitään Lappeenrantaan, vaan maksaa aivan jumalattoman paljon veronmaksajien piikkiin ja kaupunki on 24/7 perse auki.

    Äänestä

  • jhfooojljfsz kirjoitti:

    Jokainen isänmaallinen lappeenrantalainen iloitsee, jos venäläisten ostosmatkat Etelä-Karjalaan loppuvat. Ei tule Ikeaa, mutta me pärjäämme ilmankin.

    Kyllähän me pärjäämme vaikka mitä ilman - vaan mukavampaahan se olisi jos Lappeenranta olisi vilkas karjalainen kaupunki, ei unelias nukkumalähiö !
    Turismilla on iso merkitys kaupungin ilmeesee.

    Äänestä

On hyvinkin mahdollista että Ikea ei tule ja miljoonia euroja upotettu tuolle tontille.
Jos siihen joskus joku kauppakeskus sitten rakennetaan, niin en ymmärrä mitä se ketään hyödyttää ?
Ikea olisi tuonut matkailijoita Kotka-Mikkeli-Savonlinna alueelta, matkailualakin olisi tuosta Ikeasta hyötynyt.
Tuskin Kouvolan suuri ja valtava Veturi-kauppakeskus on Kouvolaan lisännyt matkailua ?
Elikkäs, Ikea mahdollisesti tultaneen menettämään.
Venäläiset suuntaavat Viron kautta jonnekin, ja Lappeennrannan palvelualan työpaikat vähenevät nopeasti ja työttömyys lisääntyy,,,
SAMPERI - en paremmin sano

Äänestä

Ei venäläisturismi ole vain vuoden vaan kymmenien vuosien projekti. Suhdanteet vaihtelevat mutta turismi ja kaupankäynti jää.

Äänestä
  • Niinpä juuri ja siksi siihen uppoaa kymmenien vuosien varrella veronmaksajilta satoja miljoonia rahaa, mutta juuri mitään ei saada takaisin verolaariin. Ihan persuksesta koko sirkus!!! Tämä on yksi iso syy kaupunkimme totaaliseen perseaukisuuteen.

    Äänestä

  • jhfgrhgefgbsdjf kirjoitti:

    Niinpä juuri ja siksi siihen uppoaa kymmenien vuosien varrella veronmaksajilta satoja miljoonia rahaa, mutta juuri mitään ei saada takaisin verolaariin. Ihan persuksesta koko sirkus!!! Tämä on yksi iso syy kaupunkimme totaaliseen perseaukisuuteen.

    Siis mihin veronmaksajilta uppoaa satoja miljoonia ?
    Turismiko syynä kaupunkimme totaaliseen persaukisuuteen ? ? ?
    Tipahdin täysin kärryiltä !
    Miten venäläiset turistit ovat syynä persaukisuuteen ?

    Äänestä

  • ... siis täh ? ? ? kirjoitti:

    Siis mihin veronmaksajilta uppoaa satoja miljoonia ?
    Turismiko syynä kaupunkimme totaaliseen persaukisuuteen ? ? ?
    Tipahdin täysin kärryiltä !
    Miten venäläiset turistit ovat syynä persaukisuuteen ?

    Siten että venäläisiä ostosmatkaajia varten kaupunki pistouvaa liikkeille infrat sun muut ja se maksaa aivan hemmetisti per vuosi. Esimerkkinä tuleva (mahdollisesti) Ikea, jonka infraan on tungettu jotakin 10 - 20 miljoonan euron väliltä jotta ko pulju suostuu edes harkitsemaan tänne tuloaan. Tuo summa menee meiltä veronmaksajilta. Tämähän oli vain yksi ja kun otetaan kaikki mitä ostosturismin eteen on tehty viimeisen 15 vuoden aikana, niin satoja miljoonia on tungettu siihen rahaa ja ainoat hyötyjät ovat kauppiaat, jotka siirtää rahat ulos koko maasta.

    Siksipä venäläisten ostosturismi monine lieveilmiöineen maksaa lappeenrantalaisille niin paljon enemmän, kuin siitä kaupungille tulevat eurot että heikompi pyörtyisi järkytyksestä.

    Pysyttele sinäkin vain onnelisen tietämättömänä kuin pieni lapsi kaikesta, mitä täällä tapahtuu, niin ei tule paha mieli ja luulet että venäläiset vain tuo rahaa tänne!

    Äänestä

  • dfhgjhfdgjkhfbjkdfdg kirjoitti:

    Siis että satoja miljoonia on Lappeenrannan kaupunki työntänyt veronmaksajien rahoja infraan ympäri kaupunkia, eikä mitään ole tullut takaisin.
    Kun noin hyvin tiedät kaupungin talouden tilanteesta, niin sinuna olisin todella huolissani asiasta !
    Voisipa olla että yöunetkin olisivat jo menneet.
    Kerroppa millainen autuus täällä vallitsisi ilman venäläisiä ?
    Olisimmeko satamiljoonaa rikkaampia ?

    Äänestä

  • Voi Sun kanssas,,, kirjoitti:

    Aivan oikein... juuri mitään ei ole tullut takaisin tai edes lähellekään puoliakaan siitä mitä niihin on mennyt sadoilla eri tavoilla verorahaa. Muutama kauppias on saanut rahaa kyllä ja ujuttanut ne ulkomaille, mutta kaupunki ei ole saanut juuri mitään takaisin. Viime vuoden tilanne taisi olla se että kaupunki on panostanut yhden teatterin verran rahaa venäläisturismiin ja laskennallinen tuloutus kaupungin verokirstuun oli luokkaa 7 miljoonaa. Tappiolla mennään joka vuosi ja ollaan menty niin kauan, kuin tätä on jatkunut neukkulan hajoamisesta asti.

    Ilman venäläisiä kaupungilla olisi ei sata, vaan satoja miljoonia enemmän rahaa kun ottaa huomioon viimeiset 20 vuotta ja kaikki mitä on investoitu ja niiden pyörimisiä maksettu mitä mielikuvituksellisimmissa muodoissaan.

    Ei kun hyviä unia vain sinne suuntaan!

    Äänestä

  • Oletko tyhmä? kirjoitti:

    No ei se kaupunki mikään liikeyritys olekaan, mutta kaupungin tehtävänä on luoda edelletyksiä liiketoiminnalle, joka sitten tuo työtä ja hyvinvointia. Jos venäläisturistit häviäisivät Etelä-Karjalasta, niin kaupan ja turismin alalta katoaisi tuhansia työpaikkoja. Mitä sinä ehdottaisit heille uudeksi työksi?
    Täällä eivät kaikki ole vielä oikein ymmärtäneet, että turismi on yksi teollisuudenala siinä kuin paperitehtaatkin. Etelä-Euroopassa on monia maita, joissa turismi on suurin elinkeino. Kyllä sielläkin kunnat ja kaupungit vetävät teitä ja vesijohtoja hotelleille yms, ja parhaimmat rannat on varattu valkoisille valaille.

    Äänestä

  • Oletko tyhmä? kirjoitti:

    Aivan oikein... juuri mitään ei ole tullut takaisin tai edes lähellekään puoliakaan siitä mitä niihin on mennyt sadoilla eri tavoilla verorahaa. Muutama kauppias on saanut rahaa kyllä ja ujuttanut ne ulkomaille, mutta kaupunki ei ole saanut juuri mitään takaisin. Viime vuoden tilanne taisi olla se että kaupunki on panostanut yhden teatterin verran rahaa venäläisturismiin ja laskennallinen tuloutus kaupungin verokirstuun oli luokkaa 7 miljoonaa. Tappiolla mennään joka vuosi ja ollaan menty niin kauan, kuin tätä on jatkunut neukkulan hajoamisesta asti.

    Ilman venäläisiä kaupungilla olisi ei sata, vaan satoja miljoonia enemmän rahaa kun ottaa huomioon viimeiset 20 vuotta ja kaikki mitä on investoitu ja niiden pyörimisiä maksettu mitä mielikuvituksellisimmissa muodoissaan.

    Ei kun hyviä unia vain sinne suuntaan!

    Eli kun ei investoida niin sitten on kaupungilla satoja miljoonia enemmän rahaa ? ! ? !
    Erikoinen talousoppi !
    Kannattaa vihjaista Tasavallankin Päättäjille !

    Äänestä

  • Huometa Sullekin! kirjoitti:

    Eli kun ei investoida niin sitten on kaupungilla satoja miljoonia enemmän rahaa ? ! ? !
    Erikoinen talousoppi !
    Kannattaa vihjaista Tasavallankin Päättäjille !

    Investoinnit on eri asia jos investointi on järkevä. Nyt puhutaan ryssäsidonnaisista investoinneista ja ne eivät ole järkeviä. Sitäpaitsi inverstoinnit ei ole ainut rahareikä, mitä kaupungilta ja valtiolta noihin menee vuosittain rahaa. Olisi aivan toista, jos tällä ramppaisi saksalaisia, brittejä ja ranskalaisia ostelemassa, mutta kun ramppaa venäläisiä kaikkine lieveilmiöineen kulua tuomassa enemmän kuin hyötyä.

    Äänestä

  • regerregregrg kirjoitti:

    Se nyt vaan on niin, että Vironkin kansantaloutta tullaan nostamaan lisääntyvän, etenkin voimakkaasti lisääntyvän venäjän turistien kautta.
    Turha kuvitellakaan etä Viro nousee englantilaisten tai ranskalaisten kautta.
    Suomen turistit tulevat olemaan jo sijaintimmekin takia Venäjältä, pääosin.

    Venäläiset ovat täällä itse asiassa hyvinkin siististi. Kannattaa vaikka katsoa, mitä brittien turismi Riikassa on saanut aikaan tai vaikka Costa del Solilla.
    Mikä niissä venäläisten euroissa on vikana? Se on ihan samaa rahaa kuin saksalaisilla tai ranskalaisilla.

    Äänestä

  • Jääräilijä kirjoitti:

    Ei ole! Se on venäläisen duuman edustajan mukaan vähintään 80% pimeää, eli rikollista rahaa.

    Äänestä

  • Suomen turismista,,, kirjoitti:

    Se nyt vaan on niin, että Vironkin kansantaloutta tullaan nostamaan lisääntyvän, etenkin voimakkaasti lisääntyvän venäjän turistien kautta.
    Turha kuvitellakaan etä Viro nousee englantilaisten tai ranskalaisten kautta.
    Suomen turistit tulevat olemaan jo sijaintimmekin takia Venäjältä, pääosin.

    Ja miten kansantaloutemme nousee venäläisten avulla? Hiton huonosti ainakin tähän mennessä, kun menee kokoajan enemmän, kuin tulee...

    Äänestä

  • grhjgerjhfjre kirjoitti:

    Ei ole! Se on venäläisen duuman edustajan mukaan vähintään 80% pimeää, eli rikollista rahaa.

    Raha ei haise. Ja luulisi sinun olevan siitä innoissaan, jos venäläiset ovat toisiaan huijanneet ja nyt kantavat rahat tänne talteen. Sveitsin pankit ovat tehneet tuota rahan talletusta jo satoja vuosia.

    Äänestä

  • hfegfegfukegfukbef kirjoitti:

    Ja miten kansantaloutemme nousee venäläisten avulla? Hiton huonosti ainakin tähän mennessä, kun menee kokoajan enemmän, kuin tulee...

    Kuule, kun mä en voi sulle nyt kansantaloudeksi muuttua ...
    mutta esim Imatran Kylpylä toimii pitkälti venäläisten turistien varassa,
    samoin Imatran turismiin sekä sitä kautta kaupan alan menestymiseen on venäläisillä suuri merkitys - samoin LPR:ssa.
    Kansantalouteen on etenkin Itä-Suomessa turismilla valtava merkitys ! ! !
    Turistit käyttävät monia palveluja LPRssa.
    Se on kansantalouden nostamista.

    Äänestä

Täällä suunnitellaan turisteveroa. mikä tuhoaisi koko turismin, ennemin tänne tuleville turisteille pitäisi antaa joku sissäntulo bonusraha esim. 10e/käynti. Raha jäisi kuitenkin tänne alueelle pyörimään joten siitä ei tulisi tappiota.

Äänestä
  • Lappeenrannan kannalta olisi paljon kannattavampaa taloudellisesti, kun rakennettaisiin itärajalle samanlainen muuri, kuin Israelin ja Palestiinalaisten välillä on... Temari voi siirtyä sinne muurin viipurimmalle puolelle olemaan onnellinen omiensa parissa.

    Äänestä

Joo ja täällä vaan rakennetaan kaupunkia niitä ******* varten. Naurettavaa .

Äänestä

no joko konkurssit uhkaa kun venäläisillä menee huonosti..joha työ oote niien rahat rosvonnu yli hintasilla tavaroilla palveluilla..terve tuloo maan pinnalle

Äänestä
  • Kyllä - konkurssit ja työntekijöitten lomautukset jopa irtisanomiset uhkaavat Lappeenrannassa venäläisten ostovoiman laskiessa.
    Kilpailu kyllä pitää huolen siitä, että hintataso on kohtuullinen.
    Tosin laatu maksaa tavarassa aina !

    Äänestä

  • laskukausi kirjoitti:

    Kyllä - konkurssit ja työntekijöitten lomautukset jopa irtisanomiset uhkaavat Lappeenrannassa venäläisten ostovoiman laskiessa.
    Kilpailu kyllä pitää huolen siitä, että hintataso on kohtuullinen.
    Tosin laatu maksaa tavarassa aina !

    On nuo Lappeenrannan rautakaupat suomen kalleimmat eikä rättikauppojen hinnatkaan mitään edullisia ole, jos enemmäm ostettavaa kannattaa ajaa vaikka Itä-keskukseen vaateostoksille.

    Äänestä

  • laskukausi kirjoitti:

    Kyllä - konkurssit ja työntekijöitten lomautukset jopa irtisanomiset uhkaavat Lappeenrannassa venäläisten ostovoiman laskiessa.
    Kilpailu kyllä pitää huolen siitä, että hintataso on kohtuullinen.
    Tosin laatu maksaa tavarassa aina !

    he jonoista päätellen lomautukset ja irtisanomiset on ollu koko ajan toiminnassa. .oli ruspia tai ei ihanan tyhjiä kauppoja myllymäessä..

    Äänestä

Ilokseni olen todennut että ryssät ovat todellakin vähentyneet huomattavasti Lappeenrannan kaupoista.

Viimeeksi tänään Robbarissa oli kiva käydä kun enemmistö oli ihan kantasuomalaisia.

Toivottavasti trendi jatkuu samana!

Johan se meno alkoi ihan hullua ollakkin, tiesin ettei noin voi jatkua.

Äänestä
  • Yllättävää, että Robbarissa on käynyt venäläisiä, olen aina luullut että se krääsäkauppa.

    Äänestä

  • Ilokseni voin todeta, että kun venäläisten ostot vähenevät niin työpaikat vähenevät Lappeenrannassa kovaa vauhtia.
    Samoin liikkeiden määrä ja valikoimat vähenevät.
    Jonka jälkeen saadaan taas kuulla valitusta; täytyy vissiin lähteä Helsinkiin kun täältä ei mitään löydy !

    Äänestä

  • LPR kosahtaa ! kirjoitti:

    Ilokseni voin todeta, että kun venäläisten ostot vähenevät niin työpaikat vähenevät Lappeenrannassa kovaa vauhtia.
    Samoin liikkeiden määrä ja valikoimat vähenevät.
    Jonka jälkeen saadaan taas kuulla valitusta; täytyy vissiin lähteä Helsinkiin kun täältä ei mitään löydy !

    Helsinkiin on helppo mennä shoppailemaan , junalla pääsee nopeasti ja vr.llä paljon edullisia lipputarjouksia välillä Imatra-Helsinki ja Lappeenranta-Helsinki. Päivänäytöksissä kerkiää käydä myös katsomassa hyvää teatteria Helsingissä, ihan päiväseltään.

    Äänestä

  • LPR:tuppukylä kirjoitti:

    Helsinkiin on helppo mennä shoppailemaan , junalla pääsee nopeasti ja vr.llä paljon edullisia lipputarjouksia välillä Imatra-Helsinki ja Lappeenranta-Helsinki. Päivänäytöksissä kerkiää käydä myös katsomassa hyvää teatteria Helsingissä, ihan päiväseltään.

    Helsinkiin ?
    Näinpä toimii kunnon lappeenrantalainen - vie rahansa pois kotikaupungistaan.
    Pohojalaaset toimivat toisinpäin - kantavat rahansa kotikaupunkinsa palveluihin ja lisäävät siten oman kaupunkinsa hyvinvointia !
    Lappeenrantalaiset ajavat turistinsa pois kaupungista, ja sen jälkeen rientävät Helsinskiin tuhlaamaan rahansa.
    Lappeenranta kukoistaa ja voi hyvin ?
    Pitäisikö järjestää ekonomi-kurssit ?

    Äänestä

  • Näinpä,,, kirjoitti:

    entine lepralaine 22 vuotta Helsingissä enkä päivääkään ole katunu...hyvä vaa et tajusin lähtee sieltä. .KATTOKAA itteenne PEILISTÄ mite säälittäviä ootte

    Äänestä

  • hemmohesalaine kirjoitti:

    entine lepralaine 22 vuotta Helsingissä enkä päivääkään ole katunu...hyvä vaa et tajusin lähtee sieltä. .KATTOKAA itteenne PEILISTÄ mite säälittäviä ootte

    Eihän siulla ole ikääkään vielä 22 vuotta, ja muka 22 vuotta Helsingissä asunut, buhahaa.

    Äänestä

  • hemmohesalaine kirjoitti:

    entine lepralaine 22 vuotta Helsingissä enkä päivääkään ole katunu...hyvä vaa et tajusin lähtee sieltä. .KATTOKAA itteenne PEILISTÄ mite säälittäviä ootte

    Itä-Helsingistä korkeintaan! ::::)))))

    Äänestä

Kyllä valikoimaa löytyy. Ei tarvita karvakaukusellisia isoa kukkakuosia olevia talvivaatteita.
Terve tuloa takaisin ihan länsimuotia olevat kuteet. Virveleitä ja silityslautoja kyllä on ihan tarpeeksi montaa sorttia ennen venekkojenkin tuloa. joten eiköhän niitä löydy vaikka rajalla olisi vähän hiljaisempaakin.

Äänestä

Kohta menee kaupoista turkikset alennusmyyntiin ja todellakin kenkäkaupoistakin rupeaa löytymään Suomalaisille kenkiä, joissa ei ole viidentoistasentin korkoja!
Venäjänkieliset myyjät palaavat kotimaahansa ja suomimyyjä saa töitä!

Äänestä
  • Ei saa suomimyyjä töitä, kun kauppa lopettaa. Suomimyyjä saa mennä kortistoon jonottamaan muiden kanssa.

    Äänestä

totta se on lappeenranta on persjersey

Äänestä

Totahan se on että kaupan invstoinnit ovat totaalisen ylimitoitettuja
koko etelä-karjalassa. Uusi abc liikenneasema avautuu keväällä Imatralle
ja uuden suuren Prisman pohjaa jo kaivetaan. Sitten vielä valtava Ikea
ikeno kauppakeskuksineen ja keskustan uudet liiketilat ym ym . Luulen että pankki ja finassipuolella nähdään jo punaista.

Äänestä

kyllä oli kivaa tehdä ostoksia lauantaiaamuna,kun ei ollut paljon venäläisiä liikenteessä.huomaa selvästi ruplan heikkenemisen,taitaa hipoa kohta 50 pintaan. entäs jos kellutus nostaa sen 60 pintaan.

Äänestä

Kauppojen määrä, siis liikkeiden, tulee vähenemään.
Samoin valikoimat pienenevät kun venäläisten ostot vähenevät.
Saapa nähdä millaiseksi Lappeenrannan kaupallinen tarjonta kutistuu, vai rakennetaanko yltiöpäisesti uusia ostoskeskuksia ympäri kaupunkia ?

Äänestä

En näe kuin hyviä puolia. Bensan hinta rajan takana on laskenut reippaasti. Rajalla ei ole jonoja kun ostosmatkailu on vähentynyt. Lisäksi paikallisten kauppojen hintataso laskee suomalaisten ostovoiman (=olematon) tasolle.

Äänestä
  • Siis se, että kaupan työllistäminen laskee merkittävästi Lappeenrannassa,
    on hyvä asia ?
    Valikoimat supistuvat ?
    Tämäkö on kivaa - ei minusta ainakaan !
    Toivotaan turismin kestävän Lappeenrannassa samalla tasolla kuin se on ollutkin.
    Sillä taataan kaupungin elinvoimaisuus jatkossakin.
    On se kumma kun tuota kaupan merkitystä ei lappeenrantalaiset halua ymmärtää,
    turismi on monesti kaupunkien elinehto.

    Äänestä

Paljonko tuo haittaa jos parikymmentä kalakauppaa lopettaa
tai rusakoille tarkoitetut tavarat joita suomalaiset ei osta vähenee

Äänestä

No, ei se haittaakaan jos kalakaupat loppuvat.
Jos muut kaupat alkavat sulkea oviaan niin sepä haittaakin.
Tosin niistä paristakymmenestä lopettavasta kalakaupastakin voi tulla irtisanomisia jonkinlainen määrä.
,,,ja eiköhän nuo turistit osta samaa kuin mekin ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kasvu hiipuu kirjoitti:

Yle:
Venäjän taloudella ei mene hyvin. Itänaapurin talous kasvoi viime vuonna vain noin puolitoista prosenttia. Myös täksi vuodeksi odotetaan vain 1-2 prosentin kasvua.
- Venäjän vienti ei kasva, mutta myöskään investoinnit Venäjällä eivät kasva. Yksi syy on suurten investointiprojektien kuten Sotshin olympialaisten loppuminen, Lappeenrannan teknillisen yliopiston Venäjän talouteen keskittyvä professori Pekka Sutela sanoo.
Sutelan mukaan pitkään jatkuneelle valtiorahoitteiselle kasvulle pistetään nyt itänaapurissa jarruja.
- Valtion rahat on paljon tiukemmalla kuin ne on ollut pitkään aikaan. Enimmillään valtion budjettimenot kasvoivat lähes 20 prosenttia vuodessa. Viime vuonna ne kasvoi neljä prosenttia ja odotetaan, että tänä vuonna kasvu on samaa tasoa, Sutela sanoo.
Venäjän rupla on myös heikentynyt nopeasti. Viime syyskuussa yhdellä eurolla sai Venäjän keskuspankin kurssin mukaan lähes 43 ruplaa. Nyt eurolla saa jo 48 ruplaa.
Vaikutukset näkyvät jo Suomenkin puolella. Etelä-Karjalassa venäläisten uuden vuoden sesongin ostokset kasvoivat vain pari prosenttia, kun viime vuosina ollaan totuttu kymmenien prosenttia kasvuun.
Myös tammikuun lopulla venäläisiä on ollut tavallista vähemmän.
- Kaksi viime viikkoa on ollut hyvin hiljaista. Vaikea kuitenkin sanoa johtuuko se pelkästään ruplan arvon heikkenemisestä vai esimerkiksi kovista pakkasista, lappeenrantalaisen Galleria-kauippakeskuksen johtaja Sari Mustapää sanoo.
Myös pietarilainen Aleksandr Lappeenrannan kauppakeskuksessa on havainnut talouden tiukentuneen.
- Kyllä tiettyjä vaikeuksia on ollut.
Hän ei kutenkaan aio vähentää ostosmatkojaan Suomeen.
- Ei, päinvastoin tulemme useammin, koska täällä on laadukkaita tavaroita ja elintarvikkeita. Etsimme kaikki mahdollisuudet päästä Suomeen, Aleksandr vakuuttaa naureskellen.
Myös Venäjä-tietäjä Pekka Sutela uskoo, että venäläisten ostosmatkailulla Suomeen on tulevaisuutta, vaikka se hetkellisesti hiljentyisikin.
- Mielestäni ei ole mitään syytä odottaa ostosturismin romahtamista tai edes sen kasvun pysähtymistä. Mutta eräät kaikkein optimistisimmat odotukset jäävät varmaankin toteutumatta, Sutela sanoo.
Kategoriat: Suomenkieliset uutiset

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu