Konsultti

Onko kyselty konsulttipalveluita muualta kuin Attendolta? Aika kallista jos maksaa 1200 euroa päivässä. Ja kunnanjohtajan päätöksellä. Sais maksaa jo ite. Ollaan kyllä harmaalla alueella kilpailutuksen suhteen. Ilmeisesti päättäjät tietävät mitä tekevät koska nyt mennään niin rajoilla kuin vain voi mennä.
16284
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

No ei tietenkään olla. Ku on hyvät bonukset ja lahjat luvattu ni miksi sitä nyt muita kyselemään ja pilaamaan hyvää puhallusta.

Äänestä
  • kYSYMYKSESSÄ LIENEE VAIN ATTENDON SUOSITTELEMA HENKILÖ JONKA HOKKANEN ON PALKANNUT.
    kUNNANHALLITUS HYVÄKSYI TOIMENPITEEN ÄÄNIN 4>2, joten vastuu on siirtynyt
    kunnanhallituksen neljälle jäsenelle Hokkasen lisäksi.

    Äänestä

  • Kon-sultti kirjoitti:

    kYSYMYKSESSÄ LIENEE VAIN ATTENDON SUOSITTELEMA HENKILÖ JONKA HOKKANEN ON PALKANNUT.
    kUNNANHALLITUS HYVÄKSYI TOIMENPITEEN ÄÄNIN 4>2, joten vastuu on siirtynyt
    kunnanhallituksen neljälle jäsenelle Hokkasen lisäksi.

    (Joo hei vaan, istu alas tai oikeestaan seiso vaan)
    Ei ollut lupaa mun soteen viel koskee
    Mut on tää niin hupaa, kun kukaan ei tienne.
    Nään lompakkos ihanan
    Vooih, niin kuihtuvan
    Konsultti oon luvaton.
    Ei ole lupaa näit juttuja hoitaa
    mul valtaa on vaikken
    voi vastuuta ottaa.
    Voin vain sopia hinnasta
    kun ottaa rinnasta
    Konsultti oon luvaton
    Lainvoimaa pelkäävän sun jotkut luulis
    Mut kuka niitä rahoja loputtomiin laskis?
    Nyt vien sinut salaa
    Bisnekseen kiellettyyn
    Konsultti oon luvaton
    Ei ole lupaa sul koskee mun juoneen
    Mut käy silti tupaan niin
    pääsemme toimeen.
    Vaik rahastan sinua
    Mä liikaa en kinua
    Konsultti oon Attendon
    (Joo, relaa nyt.
    Katsotaanpa ne rahastosijoitukset.
    Avaa vaan.
    Laitetaanpa silmät kiinni... pariksi vuodeksi.)

    Äänestä

  • Kon-sultti kirjoitti:

    kYSYMYKSESSÄ LIENEE VAIN ATTENDON SUOSITTELEMA HENKILÖ JONKA HOKKANEN ON PALKANNUT.
    kUNNANHALLITUS HYVÄKSYI TOIMENPITEEN ÄÄNIN 4>2, joten vastuu on siirtynyt
    kunnanhallituksen neljälle jäsenelle Hokkasen lisäksi.

    no ei ne sitä omista kasseistaan maksa ,vaan kunnan/veronmaksajien

    Äänestä

"- Me haemme mahdollisimman suurta säästöä, mutta käytännössä se asettuu 400 000 - 500 000 euroon per vuosi. Tällä tavalla se on laskettu.

- Meille tulee käänteinen tarjouskilpailu, eli me annamme hinnan ja sitten palvelun tarjoaja tarjoaa sillä hinnalla palvelun, Esko Ristinen kertoo."

Kv:n pj:n 20.12.2013 julkaistun mielipiteen mukaan asiahan on jo päätetty kokonaisuudessaan, mihin he sitä ohjausryhmää ja konsulttia tarvitsevat? -Kunnan varojen tuhlaukseen.
Varmasti joku paikallinen nyt yhden ilmoituksen Hilmaan laittaisi satasella
mutta moraali- ja omantunnon kysymykset taitaa estää sellaasen.

Kevennys:
pj:ltä tiedusteltiin, että omaakohan hän minkäänlaista moraalia niin pj vastasi omaavansa kaksikin moraalia- toinen on sellaanen vanha punainen ja puu-kahvainen, uudempi on semmonen muovi-kahvainen rosteri teräinen.

Äänestä
  • Savupiippuhommissakin Eskon kannattaisi ehdottaa asiakkailleen tätä käänteistä tarjouspyyntöä, nähtäis miten firman tuotto paranee. Tuohon moraaliasiaan hänen kannattaisi suhtautua vakavasti, mutta minkäs teet kun ei iymmärrä niin ei.

    Äänestä

  • - Meille tulee käänteinen tarjouskilpailu, eli me annamme hinnan ja sitten palvelun tarjoaja tarjoaa sillä hinnalla palvelun, Esko Ristinen kertoo."
    Niinpä ja vanhus kokee sen selkänahassaan, seon varman fakta, eli annat avoimen vekselin Attelle-halvalla ja Atte siitäkin tekee voittoa alentamalla hoitotasoa: Atte voittaa, kunta voittaa, vanha; työnsä tehneen ja veronsa maksaneen nahkalla raakaa rahastusta!!!!!!

    Äänestä

Tämä moraali tahtoo olla kaikilla lestoilla hukassa. Konsultti Nymannillakin oli 17.1
oli kuntaisille järjestetyssä info tilaisuudessa, puhui jostai kusipäistä ja turkinhihaan ja ................n.

Äänestä

Tämä moraalikysys ja sen kannattavuus tulisi ulottaa myös näihin projektitäteihin Jaanaan ja Satuun, miten kannattavaa on kunnalle teidän työnne.
Montako vienti euroa palaa takaisin kärsämäelle ja mikä on lopputulos 8:n sivuinen loppurapartti, rahat käytetty - projekti onnistui ja loppuraportti mappi ö:hön

Kuten taideiden yössä yhtenä vuotena tehtiin maa-aines toitä- kivikasoja ja hiekkaa. Projektin päätyttyä lahjoitettiin kuutioitten kivi ja hiekkakasat kunnalle, joka joutui omana työvoimallaan siivoamaan kirjaston nurmikon - kunta maksoi tosin teknisen toimen menokohdalta.
Miten kävi lumityö projektissa?

Äänestä
  • Paljonko maksoi tällainen projekti, eli paljonko saatiin projektiavusta. Siinä komeilee se Ruben Stillerin "MORAALIN VARTIJA" se oli tai on kärsämäellä.

    Äänestä

herraisä sentään, säästöistä vaan puhutaan ja ite hokkasen akka syytää rahaa 1200e/päivä jollekkin helevetin konsultille, ja samalla pitää kunnan työntekijöitten olla 7pv "talkoovapaalla. kysyn vain onko oikein?monenko siivojan viikon palkka saadaan kasaan konsultin päiväpalkalla? kysyn vaan ja kumpi on tärkeämpi tälle kunnalle? sanoohan sen jo järkikin! konsultti tutkii ja hutkii muutaman päivän tai viikon eikö siinä säästöt ole jo huvenneet "suen p....een" en ole eläissäni näin typerää touhua muissa kunnissa nähny. jospa muilla kunnilla ei ole näin epäpätevää kunnanjohtajaa, joka syytelee kuntalaisten rahat sinne sun tänne ..hokkasella on vakaa aikomus syytää"reporahatkin"konsulteille. älyäsi jo vihon viimein kuntalaiset ja päättäjät antaa lähöt ja käskeä vetää "luunsa"muualle Kuka älykääpiö laittoi alulle koko ero-jutun Selänteestä taisi olla"hyvät lunnaat attendolta, ja mistä tämä kiire saaha ero selänteestä ja uusi tilalle? kyllä pitäsi alakaa virkamiesten( taholta selvitystä kuntalaisile , mikä on homman nimi eikä pyrkiä salassa ja pienessä piirissä toimimaan. tässä on jotain mikä ei mene oikein ja rehelliseti.kuntalaisten on saatava tietää, ketkä muut ovat valmiita tuottamaan ne palvelut ja millä hintaa. vai onko niitä etes kysytty. attendohan ei ole etes suomalainen joten se pitäsi ainakin karsia pois ja satsata vain suomalaisiin yrttäjiin. älyääkö hokkanen ja salo sen vai mitä sanoo "isukki"sievistä? sielläkin on tietääkseni menossa neuvottelut tämän A, kanssa.ja entä sit se sote-ryhmä no oli siihenkin valittu porukka suurin osa"attendon"kilpalaulajia" ja hoitopulelta olisi pitänyt aivan ensisijaisesti olla Auliksen Raija ja toisena sellainen hoitohenkilöstöstä oleva, joka on ollut jo kauemmin ja ihan perushoitotyössä eli olisi heistä olisi pitänyt laittaa ehdottomasti parikin sinne. eikä näitä kahta"paremminkin"johtohenkilöitä" laittakaahan ne konsultit kotio, ja palatkaa "ruotuun"

Äänestä

Koirat haukkuu, mutta karavaanit kulkee.

Äänestä
  • Karavaanien kulkeminenko on pääasia? Ihan sama mitä seuraa. On kyllä elämään kyllästyneitä 17.

    Äänestä

Semmonen toimivalta on annettu KJ:lle. Virmiehet johtaa tätä kuntaa, luottaushenkilöt vain riitelevät keskenään.
Persuryhmä on hajonnut, kepulaiset jakautuneet niin monta vaalikautta lestakepuihin ja kerettiläisiin kepuihin=maajusseihin. tämmönen SOTE soppa siitä sitten syntyy.
Kuntalaisten saamia palveluita ei ajatella oma etu on kaiken edellä.

Äänestä

Konsultti toiminta ja hämärän rajamaille ajoittuvat liikemies-poliitikkojen liike-toimintatavat kuuluuvat paikkakunnan kulttuuriin?


http://e-aho-muutablog.blogspot.fi/2010/07/markku-kosken-liiketoimet-julistettu.html

Nimimerkki, Kierteinen tarjous toimi pyynnöstäni konsulttina ulkoistaessani viikonlopun ajaksi hakukoneen vaihdon firefoksissa. Jäbä duunas heti sairaan himmeen tuloksen:

http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.fi/2010/09/kansanedustaja-markku-kosken.html

http://www.erkkiaho.com/blogarchive/137.htm

Kunnanjohtajaksi pääsee pätevä konsultti tai pätevän konsultin avulla, pitää omata myös pätemisen tarvetta.

http://www.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/ehdokkaat/oulu/keskusta/koski_markku/

Aina homma ei onnistu, ei edes joka kerta. Konsultiltakaan.
Päivän sana on: Konsultti, käänteisessä tarjouskilpailussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


93838383 kirjoitti:

Onko kyselty konsulttipalveluita muualta kuin Attendolta? Aika kallista jos maksaa 1200 euroa päivässä. Ja kunnanjohtajan päätöksellä. Sais maksaa jo ite. Ollaan kyllä harmaalla alueella kilpailutuksen suhteen. Ilmeisesti päättäjät tietävät mitä tekevät koska nyt mennään niin rajoilla kuin vain voi mennä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu