miehen lapsi

Mulla on ongelma miehen lapsen kanssa. Oikeastaan lapsessa ei olisi mitään ongelmaa, ellei hänen äitinsä olisi takiainen suhteessamme.

Exällä on selkeästi tunteita miestäni kohtaan ja heti, kun sai kuulla, että me seurustelemme, hän tuli mustasukkaiseksi ja alkoi piinata miestäni. Kävi välillä kylässä ja pyysi luokseen kylään. Soitteli ja kertoi ongelmistaan. Monta kertaa viikossa tuli tekstareita, jotka eivät edes välttämättä liittyneet milllään tapaa lapseen.
No ongelmana on se, että mieheni kanssa olemme olleet jo kolme vuotta yhdessä, eikä hän ole vieläkään tajunnut. Hän on alkanut vihata minua ja välillä tehnyt uskomattomia tempauksia mm. humalassa. Vaikeaa on myös se, että tämä on vaikuttanut minun ja lapsen suhteeseen. En oikein nauti niistä viikonlopuista, kun poika tulee meille kylään, koska näen hänessä vain hänen äitinsä, jonka haluaisin niin kovasti unohtaa. Koko ajatuksen siitä, että hän on olemassa.Lapsellista kyllä, että asiaa purkautuu viattomaan lapseen, mutta niin vain on käynyt.
Lukuisia kertoja olemme hänelle esittäneet kantamme, että haluasimme hiukan yksityisyyttä, mutta hän ei tunnu tajuavan. Hänen muutamaan otteeseen vaihtuneet mieskumppaninsakaan eivät ole saaneet naista lopettamaan mieheni palvomista.Mikä ihme voi olla, ettei nainen tajua, vaikka mieheni on ilmaissut oman mielipiteensä? Onko nainen sairas vai olenko minä vaan niin tyhmä, etten tajua mistä on kyse?

Onko muilla vastaavia kokemuksia tai neuvoja? Kuinka voisin estää asiaa vaikuttamasta suhteeseeni mieheni poikaan?Ja kuinka saisimme naisen vihdoin tajuamaan, etteivät kaikki ihmiset voi tätä narsistista ressua rakastaa?
81300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Siis tässä asiassa pitää olla jyrkkä. Kokemuksesta tiedän että hän yrittää varmasti kaikkensa rikkoakseen teidän välit.

Jos vielä lähettelee viestejä tai tulee turhia yhteydenottoja ni tehkää ilmoitus häirinnästä poliisille.

Me on jouduttu jo kerran kutsumaan poliisit ku ex tuli riehumaan.

Seuraavasta mokasta haen lähestymiskieltoa.

Äänestä

vkl isät, ja yhteishuoltajat kannattaa karsia jo alkumetreillä jos vain valinnan mahdollisuuksia on.Kannattaa aina ajatella enemmän järjellä kuin tunteella...arkikäytännön sujumisestahan suhteen onnistuminen on hyvin pitkälle kiinni.

Äänestä

Mitä, jos tämä nainen ihan oikeasti rakastaa miestäsi, etköhän itsekin tekisi jotain "temppuja". On miehesi vika, jos hän ei saa exäänsä ymmärtämään, että mitään yhteistä ei ole. Miehesi on kuitenkin joskus rakastanut, perustanut perheen, luottanut, uskonut jne tähän narsistiin. Onko hän aivan aikuinen vai arkiko koitti. Ja muista lapsi on täysin viaton vanhempiensa toilailuihin.

Äänestä
  • ei ollut perheen perustaminen mielessä, kun nainen tekeytyi raskaaksi, eivätkä he edes olleet enää yhdessä, kun lapsi syntyi. Kyllä se nainen varmaan miestä rakastaa, mutta jos mies alkaisi exälle kiukuttelemaan, niin veikkaanpa, että lapsesta sopimiset kävisivät hankalaksi. Ja kyllä mies on selvällä suomen kielellä sanonut, että eläisi omaa elämäänsä. En mä ainakaan kehtais enää sen jälkeen kenenkään perässä roikkua, jos toinen asian suoraan ilmaisee. Noloahan se on ja mielestäni aika sairasta!

    Äänestä

  • niksu kirjoitti:

    ei ollut perheen perustaminen mielessä, kun nainen tekeytyi raskaaksi, eivätkä he edes olleet enää yhdessä, kun lapsi syntyi. Kyllä se nainen varmaan miestä rakastaa, mutta jos mies alkaisi exälle kiukuttelemaan, niin veikkaanpa, että lapsesta sopimiset kävisivät hankalaksi. Ja kyllä mies on selvällä suomen kielellä sanonut, että eläisi omaa elämäänsä. En mä ainakaan kehtais enää sen jälkeen kenenkään perässä roikkua, jos toinen asian suoraan ilmaisee. Noloahan se on ja mielestäni aika sairasta!

    Eli ottakaa yhteys lakimiehiin, niin lakkaa ämmä kiukuttelemasta.

    Kuten sanoin hänet pitää saada kuriin tai hän ei jätä teitä ikinä rauhaan.

    Äänestä

Pari, jolla on yhteinen lapsi, ei pääse koskaan toisistaan eroon, halusivat sitten tai eivät. Siihen saat tottua.

Äänestä
  • sitä, että ihmisten täytyy olla lapsellisia ja häiriköidä toistensa rauhaa. Jokaisella ihmisellä on yksityisyys ja sen rikkominen on väärin, jos toinen ei sitä halua!

    Äänestä

se hässii sen vanhan muijansa kans säännöllisesti tuottaa hälle hyvää ko saa pitää kahta naista yleinen tapaus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niksu kirjoitti:

Mulla on ongelma miehen lapsen kanssa. Oikeastaan lapsessa ei olisi mitään ongelmaa, ellei hänen äitinsä olisi takiainen suhteessamme.

Exällä on selkeästi tunteita miestäni kohtaan ja heti, kun sai kuulla, että me seurustelemme, hän tuli mustasukkaiseksi ja alkoi piinata miestäni. Kävi välillä kylässä ja pyysi luokseen kylään. Soitteli ja kertoi ongelmistaan. Monta kertaa viikossa tuli tekstareita, jotka eivät edes välttämättä liittyneet milllään tapaa lapseen.
No ongelmana on se, että mieheni kanssa olemme olleet jo kolme vuotta yhdessä, eikä hän ole vieläkään tajunnut. Hän on alkanut vihata minua ja välillä tehnyt uskomattomia tempauksia mm. humalassa. Vaikeaa on myös se, että tämä on vaikuttanut minun ja lapsen suhteeseen. En oikein nauti niistä viikonlopuista, kun poika tulee meille kylään, koska näen hänessä vain hänen äitinsä, jonka haluaisin niin kovasti unohtaa. Koko ajatuksen siitä, että hän on olemassa.Lapsellista kyllä, että asiaa purkautuu viattomaan lapseen, mutta niin vain on käynyt.
Lukuisia kertoja olemme hänelle esittäneet kantamme, että haluasimme hiukan yksityisyyttä, mutta hän ei tunnu tajuavan. Hänen muutamaan otteeseen vaihtuneet mieskumppaninsakaan eivät ole saaneet naista lopettamaan mieheni palvomista.Mikä ihme voi olla, ettei nainen tajua, vaikka mieheni on ilmaissut oman mielipiteensä? Onko nainen sairas vai olenko minä vaan niin tyhmä, etten tajua mistä on kyse?

Onko muilla vastaavia kokemuksia tai neuvoja? Kuinka voisin estää asiaa vaikuttamasta suhteeseeni mieheni poikaan?Ja kuinka saisimme naisen vihdoin tajuamaan, etteivät kaikki ihmiset voi tätä narsistista ressua rakastaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu