Työtä tarjolla (Turku - Vakka-Suomi)

Rekrytointi

Jos olet työtön tai pätkätyössä (tai muuten asiasta kiinnostunut) ja asut Turun seudulla tai Vakka-Suomessa, niin tässä olisi tilaisuus yhdessä muiden kanssa luoda itsellesi pitkäaikainen työpaikka.

Toiminta alkaa yhdistyksen perustamisena,mihini tarvitaan vähintään 3 perustajajäsentä. Jos kiinnostuneita on paljon, niin myös osuuskunnan perustaminen voi tulla kysymykseen. Lopullisena tavoitteena on kuitenkin yrityksen perustaminen. Kyse on uudentyyppiisen rakennusmateriaalin valmistuksesta ja tarvetta on niin tavallisista duunareista kuin eri alojen ammattilaisisakin (myynti/markkinointi, talous, talonrakennuspuolen suunnittelu, rak.mestarit ym). Iällä ei ole merkitystä ja työkokemus ei ole välttämätön mutta etu. Työtä yhdistykselle tehdään eezy.fi:in kautta, joten tämä sopii myös lisäansioita tarvitseville.

Mukaan toivotaan myös riskisijoittajia, sillä tässä on mahdollisuus verraten pienellä pääomalla (>=10.000€) saada iso osuus tulevasta yrityksestä (helppo luvata kun yritystä ei ole vielä perustettu ja sillä ei ole vielä mitään arvoa). Yritys lähtee toki käyntiin ilman riskisijoittajiakin, mutta hitaammin.

Tarkoitus on kevään aikana järjestää yhteistapaaminen ja kertoa siellä lisää tästä hankkeesta.

Jos asia kiinostaa sinua niin lähetä s-postia allaolevaan osoitteeseen. Jos et ole itse kiinnostunut, mutta tunnet jonkun jota asia voisi kiinnostaa, niin laita hänelle linkki tähän ilmoitukseen. Se voi muuttaa kaiken.

[email protected]

0

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

        Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
        Maailman menoa
        230
        15149
      2. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

        Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
        Maailman menoa
        132
        10553
      3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

        Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
        Maailman menoa
        123
        10124
      4. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

        Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
        Maailman menoa
        108
        9361
      5. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

        – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
        Maailman menoa
        53
        9185
      6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

        Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
        Maailman menoa
        23
        7089
      7. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

        Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
        Maailman menoa
        56
        6955
      8. 182
        6527
      9. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

        https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
        Maailman menoa
        173
        6197
      10. Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä

        Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri
        Maailman menoa
        33
        5612
      Aihe