Venäläinen tutkija: Talvisota ei ollut vältettävissä
"Talvisota ei ollut vältettävissä
Hiljattain on ilmestynyt venäläisen tutkijan, Petroskoin yliopiston dosentin, Juri Kilinin väitöskirja, joka käsittelee talvisotamme taustoja ja siihen johtaneita syitä nojautuen uusiin venäläislähteisiin, joita ei aiemmin ole ollut tutkijoiden käytettävissä. Kilinin tutkimustuloksia selosti Suomi-Viro-seuran ja liittomme yhteisesti järjestämässä tilaisuudessa Helsingissä 14. toukokuuta 2002 Joensuun yliopiston dosentti Antti Laine runsaslukuiselle kuulijakunnalle.
Dosentti Juri Kilinin tutkimustulokset voidaan lyhyesti kiteyttää seuraavasti.
Talvisota olisi syttynyt joka tapauksessa, vaikka Suomi olisikin myöntynyt kaikkiin NL:n neuvotteluissa esittämiin vaatimuksiin. Stalin halusi tehdä Suomesta puna-armeijan tukialueen taistelussa Saksaa vastaan, koska hän oli varma yhteenotosta Saksan kanssa. Taistelu piti siis käydä meidän eikä NL:n maaperällä. Leningradin suojaaminen ei ollut todellinen syy. Talvisodan valmistelut aloitettiin jo noin puolitoista vuotta ennen sodan syttymistä. Mainilakin mainitaan rajaselkkauspaikkana jo noin puoli vuotta ennen, kuin neuvottelijamme kutsuttiin Moskovaan. Siellä käydyt neuvottelut olivatkin vain pelkkää teatteria.
Meillä on jossiteltu talvisodan syistä melkeinpä jatkuvasti koko sotiemme jälkeisen ajan. On yritelty todistella, että olisimme voineet välttää sodan, jos silloinen poliittinen johtomme olisi ollut taitavampi ja hieman taipuisampi. Sen olisi pitänyt ottaa paremmin huomioon NL:n muka oikeutetut vaatimukset eikä lähteä "yltiöisänmaallisen" hengen ajamana sotaan. Koko itsenäisen Suomen ulkopoliittinen linja ennen talvisotaa oli virheellinen. Tämäntyyppisissä itsesyytöksissä täällä on suorastaan piehtaroitu. Ilmeisesti dosentti Kilinin tutkimustulokset panevat lopultakin pisteen tälle jossittelulle."
Teksti lainattu linkistä
http://keskustelu.suomi24.fi/node/936789#comment-4417015
Kirjoittanut nimimerkki Selaaja
Talvisota ei ollut vältettävissä
25
169
Vastaukset
- Valitettavasti
totuudella ei ole sijaa palstan stallareiden ajatuksissa.
Opetettu neuvostopropaganda on muuttunut totuudeksi, joka sopii omaan ulkoa syötettyyn maailmankuvaan.
Nämä "NAZI" , tarkkispoika ja Alioppilax ovat hyviä esimerkkejä aivopesun onnistumisesta pysyvästi. - Koroljov
"Taistelu piti siis käydä meidän eikä NL:n maaperällä. Leningradin suojaaminen ei ollut todellinen syy."
Mikä muka on ristiriita noiden kahden asian välillä, suurvallan ajattelussa?- 13579
Jos tuollaista pitää kysyä, niin ei kannata selittää.
- mikäs siinä
Kovasti ne "suurvallan" asukit itki Amerikkaa apuun. "auttakaa auttakaa ei ooo ruokaa, auttakaa Leningrad saarrettu".
- Alioppilax
Aina näitä "tutkijoita" pulpahtaa jostakin, jotka väittävät, että Suomi päätettiin ehdottomasti miehittää jo vuosikausia ennen talvisotaa, ja neuvottelut olivat muka pelkkää farssia. Tämä on täyttä puppua.
Eivät ymmärrä sitä, että tämä " miehityssuunnitelma" perustui siihen että puna-armeijan rajanylitys aiheuttaa Suomessa työväen vallankumouksen ja valta siirtyy Kuusisen johtamalle hallinnolle. Tähän nojaten laadittiin suunnitelmat kuinka puna-armeija toimii maassa, kun sillä on kansan enemmistön tuki takanaan ja aseissa. Etenee tuonne ja tänne ja jahtaa yhdessä suomalaisten vallankumouksellisten kanssa valkosuomalaisia ulos koloistaan.
Yksinkertaisimmat ihmiset näkevät vain asiassa vain NL/puna-armeijan osuuden, mutta eivät sitä mikä oli tärkeintä NL kannalta tässä operastiossa: Suomalaisten ITSENSÄ osuus puna-armeijan auttamisessa valkosuomalaisten kukistamisessa. NL operaatio 30.11.1939 alkaen perustui juuri tähän oletukseen Suomalaisten liittymisestä sankoinjoukoin puna-armeijan ja Kuusisen tukijoiksi. Mikäli tapahtunut todellisuus, siis suomalaisten raju vastaanhangoittelu, olisi tiedetty etukäteen, ei tähän operatioon olisi lähdetty tällalailla ja kyseiseen ajankohtaan.
On eri asia lähteä tukemaan vallankumousta, kuin lähteä laajamittaiseen sotaan ja vieläpä talvisaikaan. Mikään maa ei lähde hyökkäyssotaan talvella, jolloin tulostensaanti on lähes nollassa. Tämän huomasi Saksakin syystalvella 1941 kun hyökkäys NL pysähtyi kuin seinään.
Nämä ovat aivan eri stradegiat vaativat operaatiot: avustuskolonnia ja ilmapommituksia voi hoidella talvellakin, mutta suurimittaiset hyökkäykset talviolosuhteissa lähes mahdottomia: logistiikka ei pelaa.
Lyhyesti vielä: Neuvostoliitto mietti Suomen työläisten avustamista sotilaallisesti, kun huhtikuussa 1938 alkaneet neuvottelut Suomen hallituksen kanssa näyttivät jäävän tuloksettomaksi. Kyseessä oli nimenomaan avustusoperaatio Suomen työläisten auttamiseksi vallankumouksen tielle, ei missään tapauksessa NL laajamittainen valloitusoperaatio, koska Suomeen ei haluttu maan sijainnin johdosta sitoa suuria määriä neuvostojoukkoja: tarvittiin tärkeimmilläkin paikoilla kun Suomessa.
Kun "avustusoperaatio" meni kiville, tyydyttiin työntämään Suomalaiset joukot tarpeeksi kauaksi Leningradista.
Historian kirjoitus on osoittanut nämä arviot oikeaksi. NL ei ollut halua Suomen miehittämiseen missään vaiheessa. Se olisi Suomen miehittänyt jos olisi sen tarpeelliseksi katsonut: voimaa oli, vaan ei halua. Tämä on faktaa vaikka yltiöpatriootit muuta veisaavatkin.
Suomessa olisi pitänyt olla itsessään tarpeeksi intoa yhteiskuntajärjestelmän muuttamiseksi, tätä NL olisi tukenut. Yksin se ei tähän lähtenyt. Rajan ylittäminen 30.11.1939 silloisella stradegialla oli väärä. Tästä syystä puna-armeijalla homma ei pelittänyt kahtena ensimmäisenä sotakuukautena. Avustusstradegia ei toimi laajamittaisessa sotaolosuhteessa. Aikakin jatkoa ajattellen NL sai siitä varmuuden, ettei Suomesta löydy sosialisointiin tarpeeksi halukasta sakkia. Ja tämä näkyy NL toimista Suomea kohtaan jatkossa.
Koska Suomi ei ollut stradegisesti (toisin kuin Baltia) NL tärkeä maa, sille riitti että maa saadaan muuten sen kuuliaiseksi Moskovan ajatuksille. Tämä toteutui sitten 1944.- Aivopestyn stallarin
tyypillistä selittelyä.
Nupissa on tilaa vain propagandalle. - "Aina näitä
tutkijoita". Alioppilaxille tiedoksi, että Juri Kilin on .varsin arvostettu historiantutkija. Ei välttämättä stallariden mieleinen - hän kun katselee asioita historioitsijan näkökulmasta eikä näe velvollisuudekseen tukea 1970-luvun neuvostototuutta.
- tietuetoimisto
"Aina näitä kirjoitti:
tutkijoita". Alioppilaxille tiedoksi, että Juri Kilin on .varsin arvostettu historiantutkija. Ei välttämättä stallariden mieleinen - hän kun katselee asioita historioitsijan näkökulmasta eikä näe velvollisuudekseen tukea 1970-luvun neuvostototuutta.
Kyseessä on "Setä kertoo ja selittää" 360 uusintakerta.
- wickeds
Ei ole uskottavaa. Tämän ajatuksen mukaan Stalinin tiedustelu olisi epäonnistunut täysin arviossaan suomalaisten puolustushalusta. Se oli stalinin virhearvio.
- Stallarin kaiho
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2009 esitetyssä suomalais-venäläisessä dokumentissa ”Sota ilman voittajia” venäläinen historioitsija Vladimir Chekunov totesi, että 1939 Suomi miellettiin Neuvostoliitossa samanlaiseksi kuin Baltian maat ja tarkoitus oli sovjetisoida se näiden tapaan.
Ote Karjala-lehden pääkirjoituksesta 17.12.2009:
Olisiko talvisota voitu välttää? Petroskoin yliopiston professori Juri Kilin on sitä mieltä, että ei. Klinin käsityksen mukaan Stalin halusi vallat koko Suomen saadakseen puna-armeijalle tukikohdan tulevaan sotaan Saksaa vastaan.
Talvisota, Venäjä-tutkimus, Venäjän historia Boris Sokolov, Anton Sklajrov.
Venäläistutkijat epäilevät, ettei Venäjällä voi edelleenkään puhua talvisodasta avoimesti.
Nuorten tutkijoiden tunnustuksen vastikään saaneen murmanskilaisen historian ja yhteiskuntaopin opettajan Anton Skljarovin mielestä Neuvostoliitto pyrki tekemään Suomesta yhden neuvostotasavallan lisää.
- Meidän on tunnustettava, että Stalinin todellinen tarkoitus oli saada Suomi osaksi Neuvostoliittoa. Tämän asian kieltämisellä synnytämme vain epäluottamusta ja epäilyjä naapuriamme kohtaan, sanoo Skljarov Komsomolskaja Pravdan haastattelussa.
Skljarov arvioi, että Neuvostoliiton hyökkäykseen Suomeen vaikuttivat poliittiset tekijät, joita ei oikein vieläkään voida hyväksyä.
Venäläinen sotahistorioitsija ja kirjailija Aleksei Isajev totesi eilen, että venäläisten historiantuntemus on varsin heikkoa. Talvisodasta on monella nuorella hyvin epämääräinen käsitys. Isajevin mukaan sodan tulos vaikutti myös koko toisen maailmansodan tulokseen.
Grani.ru -verkkolehdessä historian tutkija Boris Sokolov sanoo, että osa asiantuntijoista on mieluummin edelleen hiljaa.
-Maassa jossa toimii presidentin perustama historiakomissio, ovat monet varmaan varovaisia sanomaan, että sodan Suomea vastaan aiheutti Neuvostoliiton aggressiivisuus, Sokolov kirjoittaa.
Syyksi sodan huomiotta jättämiseen Sokolov epäilee sitä, että suomalaiset ovat moraalisesti voittajia. Valtava Neuvostoliitto ei kyennyt pakottamaan suomalaisia polvilleen Stalinin kiirehdittyä sodan lopettamista.
Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kannalta on Sokolovin mielestä oikeastaan onni, että suomalaiset hyökkäsivät Saksan rinnalla Neuvostoliittoon vuonna 1941 suomalaisten ns. jatkosodaksi kutsumassa operaatiossa.
-Voi olla, että ilman vuonna 1941 alkanutta sotaa, Venäjällä olisi Suomen kanssa ankaria riitoja, kuten sillä on edelleen Puolan kanssa.
Skljarovin mielestä Venäjän pitäisi lähettää viesti, ettei Venäjä halua loukata minkään maan itsemääräämisoikeutta.
- Meidän on opittava rohkeasti tunnustamaan menneisyyden virheet, jotta emme toistaisi niitä tulevaisuudessa - Se on historian tärkein tehtävä! - keisari saarna
Suomalaisten karkottaminen Siperiaan epäonnistui. Vituttaako. Jooseppi persjalka kuoli kusilammikkoonsa yksinäisenä ja vihattuna Suomen jatkaessa vapaana elämistä.
- Alioppilax
wickeds kirjoitti:
Ei ole uskottavaa. Tämän ajatuksen mukaan Stalinin tiedustelu olisi epäonnistunut täysin arviossaan suomalaisten puolustushalusta. Se oli stalinin virhearvio.
Nimenomaan tehtiin väärä arvio ja valittiin väärä stradegia. Olisi pitänyt alunalkaen lähteä vain työntämään (rajoitettuna, paikallisena operaationa)suomalaisjoukot kauemmaksi Leningradista Kannaksella. Jo tämä operaatio olisi vakuuttanut Suomen siitä, että NL on tosissaan mitä tulee NL vaatimuksiin rajamuutoksista Kannaksella, ja Suomi olisi varmaankin ollut tällaisessa tilanteessa halukkaampi ottamaan humioon NL näkökannat asiasta, kun olisi huomattu että NL muuttaa rajoja väkisin jos sopimukseen ei suostuta neuvottelupöydässä.
- Alioppilax
Stallarin kaiho kirjoitti:
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2009 esitetyssä suomalais-venäläisessä dokumentissa ”Sota ilman voittajia” venäläinen historioitsija Vladimir Chekunov totesi, että 1939 Suomi miellettiin Neuvostoliitossa samanlaiseksi kuin Baltian maat ja tarkoitus oli sovjetisoida se näiden tapaan.
Ote Karjala-lehden pääkirjoituksesta 17.12.2009:
Olisiko talvisota voitu välttää? Petroskoin yliopiston professori Juri Kilin on sitä mieltä, että ei. Klinin käsityksen mukaan Stalin halusi vallat koko Suomen saadakseen puna-armeijalle tukikohdan tulevaan sotaan Saksaa vastaan.
Talvisota, Venäjä-tutkimus, Venäjän historia Boris Sokolov, Anton Sklajrov.
Venäläistutkijat epäilevät, ettei Venäjällä voi edelleenkään puhua talvisodasta avoimesti.
Nuorten tutkijoiden tunnustuksen vastikään saaneen murmanskilaisen historian ja yhteiskuntaopin opettajan Anton Skljarovin mielestä Neuvostoliitto pyrki tekemään Suomesta yhden neuvostotasavallan lisää.
- Meidän on tunnustettava, että Stalinin todellinen tarkoitus oli saada Suomi osaksi Neuvostoliittoa. Tämän asian kieltämisellä synnytämme vain epäluottamusta ja epäilyjä naapuriamme kohtaan, sanoo Skljarov Komsomolskaja Pravdan haastattelussa.
Skljarov arvioi, että Neuvostoliiton hyökkäykseen Suomeen vaikuttivat poliittiset tekijät, joita ei oikein vieläkään voida hyväksyä.
Venäläinen sotahistorioitsija ja kirjailija Aleksei Isajev totesi eilen, että venäläisten historiantuntemus on varsin heikkoa. Talvisodasta on monella nuorella hyvin epämääräinen käsitys. Isajevin mukaan sodan tulos vaikutti myös koko toisen maailmansodan tulokseen.
Grani.ru -verkkolehdessä historian tutkija Boris Sokolov sanoo, että osa asiantuntijoista on mieluummin edelleen hiljaa.
-Maassa jossa toimii presidentin perustama historiakomissio, ovat monet varmaan varovaisia sanomaan, että sodan Suomea vastaan aiheutti Neuvostoliiton aggressiivisuus, Sokolov kirjoittaa.
Syyksi sodan huomiotta jättämiseen Sokolov epäilee sitä, että suomalaiset ovat moraalisesti voittajia. Valtava Neuvostoliitto ei kyennyt pakottamaan suomalaisia polvilleen Stalinin kiirehdittyä sodan lopettamista.
Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kannalta on Sokolovin mielestä oikeastaan onni, että suomalaiset hyökkäsivät Saksan rinnalla Neuvostoliittoon vuonna 1941 suomalaisten ns. jatkosodaksi kutsumassa operaatiossa.
-Voi olla, että ilman vuonna 1941 alkanutta sotaa, Venäjällä olisi Suomen kanssa ankaria riitoja, kuten sillä on edelleen Puolan kanssa.
Skljarovin mielestä Venäjän pitäisi lähettää viesti, ettei Venäjä halua loukata minkään maan itsemääräämisoikeutta.
- Meidän on opittava rohkeasti tunnustamaan menneisyyden virheet, jotta emme toistaisi niitä tulevaisuudessa - Se on historian tärkein tehtävä!Tottakai NL halusi sovjetisoida Suomen ja Baltian maat ja koko maailman "Kaikkien maiden proletaarir, liittykää yhteen!" -ajatuksen innoittamana.
Luonnollisesti NL ei riitä voimavaroja jokamaan valloittamiseen, joten ydinajatus oli, että kussakin maassa maan proletaarit nousevat "Internationaalin"-hengessä kapitaalia vastaan ja aiheuttavat vallankumouksen, josta seuraa proletaarinen diktaduuri, luokkavapaa yhteiskunta. Oleellista oli siis maan työläisten aktivoituminen vallankumoukseen NL myötämielisellä avustuksella. NL osuus siis oli vain avustajan rooli tässä prosessissa (aseita,miehiä,rahaa).
Suomen rajan ylittäminen 30.11.1939 piti olla ensimmäinen "näytös" tässä maailman proletariittien herättämisessä maailman sosialistiseen vallankumoukseen. Mikäli Suomessa tämä "sapluuna" olisi toiminut, sitä olisi käytetty muuallakin. NL olisi käyttänyt Suomea esimerkkinä, kuinka se auttaa eri maiden proletariaattia nousemaan valtaan maassaan ja ennenpitkään maailma olisi proletaarien hallussa, sillä uudet proletaarien maat olisivat avustamassa möskin toisien maiden proletaaria nousemaan vallankumoukseen esim.naapurimaassaan. Tällätavoin olisi ennenpitkää käyty koko maapallo läpi.
NL kannalta koko homma vesittyi jo ensimmäiseen etappiin, eli Suomeen. Jos NL-sosialismi ei kelpaisi Suomessa, miten sitten muuallakaan. NL-tyyppisestä sosialismista ei siis ollut "vientituotteeksi", Kremlissä tajuttiin. Sen on täytynyt olla kauhea pettymys NL hallinnolle.
Tilaisuus NL-sosialismin levittämiseen pääsi vauhtiin vasta kunnolla kun Saksan vetäytyessään sen hallussa olleet maat joutuivat NL-joukkojen ylijyräämäksi ja fasismista vapautuneet maat saivat vapautumisensa lisäksi vielä ilmaiseksi "kaupanpäälle" sosialistisen yhteiskuntajärjestyksen, josta ei ollut soveliasta kieltäytyä. Kyseessä ei ollut tosin enää vapaaehtoisen proletariaatin kansannousun tukeminen, vaan sodan ylijyräämien maiden härski hyväksikäyttö. NL tämäkin menetelmä sopi. - 9+15
Alioppilax kirjoitti:
Tottakai NL halusi sovjetisoida Suomen ja Baltian maat ja koko maailman "Kaikkien maiden proletaarir, liittykää yhteen!" -ajatuksen innoittamana.
Luonnollisesti NL ei riitä voimavaroja jokamaan valloittamiseen, joten ydinajatus oli, että kussakin maassa maan proletaarit nousevat "Internationaalin"-hengessä kapitaalia vastaan ja aiheuttavat vallankumouksen, josta seuraa proletaarinen diktaduuri, luokkavapaa yhteiskunta. Oleellista oli siis maan työläisten aktivoituminen vallankumoukseen NL myötämielisellä avustuksella. NL osuus siis oli vain avustajan rooli tässä prosessissa (aseita,miehiä,rahaa).
Suomen rajan ylittäminen 30.11.1939 piti olla ensimmäinen "näytös" tässä maailman proletariittien herättämisessä maailman sosialistiseen vallankumoukseen. Mikäli Suomessa tämä "sapluuna" olisi toiminut, sitä olisi käytetty muuallakin. NL olisi käyttänyt Suomea esimerkkinä, kuinka se auttaa eri maiden proletariaattia nousemaan valtaan maassaan ja ennenpitkään maailma olisi proletaarien hallussa, sillä uudet proletaarien maat olisivat avustamassa möskin toisien maiden proletaaria nousemaan vallankumoukseen esim.naapurimaassaan. Tällätavoin olisi ennenpitkää käyty koko maapallo läpi.
NL kannalta koko homma vesittyi jo ensimmäiseen etappiin, eli Suomeen. Jos NL-sosialismi ei kelpaisi Suomessa, miten sitten muuallakaan. NL-tyyppisestä sosialismista ei siis ollut "vientituotteeksi", Kremlissä tajuttiin. Sen on täytynyt olla kauhea pettymys NL hallinnolle.
Tilaisuus NL-sosialismin levittämiseen pääsi vauhtiin vasta kunnolla kun Saksan vetäytyessään sen hallussa olleet maat joutuivat NL-joukkojen ylijyräämäksi ja fasismista vapautuneet maat saivat vapautumisensa lisäksi vielä ilmaiseksi "kaupanpäälle" sosialistisen yhteiskuntajärjestyksen, josta ei ollut soveliasta kieltäytyä. Kyseessä ei ollut tosin enää vapaaehtoisen proletariaatin kansannousun tukeminen, vaan sodan ylijyräämien maiden härski hyväksikäyttö. NL tämäkin menetelmä sopi."NL kannalta koko homma vesittyi jo ensimmäiseen etappiin, eli Suomeen. Jos NL-sosialismi ei kelpaisi Suomessa, miten sitten muuallakaan. NL-tyyppisestä sosialismista ei siis ollut "vientituotteeksi", Kremlissä tajuttiin."
Jos Kremlissä tajuttiin, niin miksi he veivät "vientituotteensa" miehittämäänsä Itä-eurooppaan?´Tuskin "vientituotetta" sinnekään haluttin. - 13+17
Stallarin kaiho kirjoitti:
Itsenäisyyspäivänä 6.12.2009 esitetyssä suomalais-venäläisessä dokumentissa ”Sota ilman voittajia” venäläinen historioitsija Vladimir Chekunov totesi, että 1939 Suomi miellettiin Neuvostoliitossa samanlaiseksi kuin Baltian maat ja tarkoitus oli sovjetisoida se näiden tapaan.
Ote Karjala-lehden pääkirjoituksesta 17.12.2009:
Olisiko talvisota voitu välttää? Petroskoin yliopiston professori Juri Kilin on sitä mieltä, että ei. Klinin käsityksen mukaan Stalin halusi vallat koko Suomen saadakseen puna-armeijalle tukikohdan tulevaan sotaan Saksaa vastaan.
Talvisota, Venäjä-tutkimus, Venäjän historia Boris Sokolov, Anton Sklajrov.
Venäläistutkijat epäilevät, ettei Venäjällä voi edelleenkään puhua talvisodasta avoimesti.
Nuorten tutkijoiden tunnustuksen vastikään saaneen murmanskilaisen historian ja yhteiskuntaopin opettajan Anton Skljarovin mielestä Neuvostoliitto pyrki tekemään Suomesta yhden neuvostotasavallan lisää.
- Meidän on tunnustettava, että Stalinin todellinen tarkoitus oli saada Suomi osaksi Neuvostoliittoa. Tämän asian kieltämisellä synnytämme vain epäluottamusta ja epäilyjä naapuriamme kohtaan, sanoo Skljarov Komsomolskaja Pravdan haastattelussa.
Skljarov arvioi, että Neuvostoliiton hyökkäykseen Suomeen vaikuttivat poliittiset tekijät, joita ei oikein vieläkään voida hyväksyä.
Venäläinen sotahistorioitsija ja kirjailija Aleksei Isajev totesi eilen, että venäläisten historiantuntemus on varsin heikkoa. Talvisodasta on monella nuorella hyvin epämääräinen käsitys. Isajevin mukaan sodan tulos vaikutti myös koko toisen maailmansodan tulokseen.
Grani.ru -verkkolehdessä historian tutkija Boris Sokolov sanoo, että osa asiantuntijoista on mieluummin edelleen hiljaa.
-Maassa jossa toimii presidentin perustama historiakomissio, ovat monet varmaan varovaisia sanomaan, että sodan Suomea vastaan aiheutti Neuvostoliiton aggressiivisuus, Sokolov kirjoittaa.
Syyksi sodan huomiotta jättämiseen Sokolov epäilee sitä, että suomalaiset ovat moraalisesti voittajia. Valtava Neuvostoliitto ei kyennyt pakottamaan suomalaisia polvilleen Stalinin kiirehdittyä sodan lopettamista.
Neuvostoliiton ja nyky-Venäjän kannalta on Sokolovin mielestä oikeastaan onni, että suomalaiset hyökkäsivät Saksan rinnalla Neuvostoliittoon vuonna 1941 suomalaisten ns. jatkosodaksi kutsumassa operaatiossa.
-Voi olla, että ilman vuonna 1941 alkanutta sotaa, Venäjällä olisi Suomen kanssa ankaria riitoja, kuten sillä on edelleen Puolan kanssa.
Skljarovin mielestä Venäjän pitäisi lähettää viesti, ettei Venäjä halua loukata minkään maan itsemääräämisoikeutta.
- Meidän on opittava rohkeasti tunnustamaan menneisyyden virheet, jotta emme toistaisi niitä tulevaisuudessa - Se on historian tärkein tehtävä!” -Maassa jossa toimii presidentin perustama historiakomissio, ovat monet varmaan varovaisia sanomaan, että sodan Suomea vastaan aiheutti Neuvostoliiton aggressiivisuus, Sokolov kirjoittaa.”
Tuo presidentin perustama historiakomissio on melko "Neuvostoliittolainen" viritys. Harva valtionjohtaja kehtaisi julkisesti ilmoittaa sellaisen perustamisesta.
George Orwellin vuosina 1945–1949 kirjoittama romaani, 1984, kuvaa hyvin ”historiakomissioita.”
”Se joka hallitsee menneisyyttä, hallitsee tulevaisuutta ja joka hallitsee nykyisyyttä, hallitsee menneisyyttä.” - Alioppilax
9+15 kirjoitti:
"NL kannalta koko homma vesittyi jo ensimmäiseen etappiin, eli Suomeen. Jos NL-sosialismi ei kelpaisi Suomessa, miten sitten muuallakaan. NL-tyyppisestä sosialismista ei siis ollut "vientituotteeksi", Kremlissä tajuttiin."
Jos Kremlissä tajuttiin, niin miksi he veivät "vientituotteensa" miehittämäänsä Itä-eurooppaan?´Tuskin "vientituotetta" sinnekään haluttin.Tottakai NL käytti tilannetta hyväkseen. Esim. Puolassa matkalla Berliiniin kaatui paljon neuvostosotilaita, joten NL mielestä Puola oli "kiitollisuudenvelassa" näistä kaatuneista "vapauttajistaan". Sama tilanne muidenkin NL jalkoihinjääneiden valtioiden kanssa. Suomen onni taas oli, maantieteellisestä sijainnista johtuen, ettei meille jäänyt "kiitosvelkaa" puna-armeijalle, se olisi muutoin "kuitattu" samallatavalla kuin itä-blokin maissa.
- turhaan VALEHTELET
Alioppilax kirjoitti:
Nimenomaan tehtiin väärä arvio ja valittiin väärä stradegia. Olisi pitänyt alunalkaen lähteä vain työntämään (rajoitettuna, paikallisena operaationa)suomalaisjoukot kauemmaksi Leningradista Kannaksella. Jo tämä operaatio olisi vakuuttanut Suomen siitä, että NL on tosissaan mitä tulee NL vaatimuksiin rajamuutoksista Kannaksella, ja Suomi olisi varmaankin ollut tällaisessa tilanteessa halukkaampi ottamaan humioon NL näkökannat asiasta, kun olisi huomattu että NL muuttaa rajoja väkisin jos sopimukseen ei suostuta neuvottelupöydässä.
Alkuperäinen vaatimus oli koko Suomen miehitys. Tästä luovuttiin vasta torjuntavoittojen jälkeen.
- ja myös
Alioppilax kirjoitti:
Tottakai NL käytti tilannetta hyväkseen. Esim. Puolassa matkalla Berliiniin kaatui paljon neuvostosotilaita, joten NL mielestä Puola oli "kiitollisuudenvelassa" näistä kaatuneista "vapauttajistaan". Sama tilanne muidenkin NL jalkoihinjääneiden valtioiden kanssa. Suomen onni taas oli, maantieteellisestä sijainnista johtuen, ettei meille jäänyt "kiitosvelkaa" puna-armeijalle, se olisi muutoin "kuitattu" samallatavalla kuin itä-blokin maissa.
Samat kaatuneet oli Itä-Puolaa miehittämässä syyskuussa 1939.
- Alioppilax
turhaan VALEHTELET kirjoitti:
Alkuperäinen vaatimus oli koko Suomen miehitys. Tästä luovuttiin vasta torjuntavoittojen jälkeen.
Höpöhöpö. Ei taida luetun ymmärtäminen onnistua?
- Voix de raison
Alkuperäisen kirjoittajan lainaamaa väittämää on syytä pitää täysin todenperäisenä. Vertailukohtana ovat laukauksetta antautuneet Baltian maat, jotka kokivat pahemman kohtalon. Yllättävintä on se, juuri venäläinen tutkija esittää totena useimmille oppineille suomalaisille päivänselvän havainnon. Yleisesti luultiin, että Jeltsinin aikana tilapäisesti avautuneet arkistot on suljettu uudelleen ja niihin viittaavat altistettu rikossyytteille.
- tätmieltä
Jokisipilän teos Kolmannen valtakunnan vieraana saa kyllä toisenlaisen kuvan. Kirja on julkaistu 2013.
Olisi uskottu Jartsevia ja annettu maata, niin tiedettäisiin paremmin.
Valittiin tie missä vaaksaakaan ei vaadita (Stalin) ja tuumaakaan ei anneta (Suomi)
Lopuksi annettiin 12% maapinta-alasta.- wickeds
Asia tiedetään ja hyvin kävi
- Tiedetään,..
wickeds kirjoitti:
Asia tiedetään ja hyvin kävi
Länsivaltojen kaksinaamaisuus. Gripenbergin ilmoitus Suomelle.
Läsivallat sitoutuvat selkkausten sattuessa lähettämään laivaston Itämerelle yhteistoimintaan Neuvostoliiton laivaston kanssa.
Länsivallat ottavat tehtäväkseen taivuttaa Suomen luovuttamaan Ahvenanmaan, Hangon ja Suomenlahden ulkosaaret liittoutuneiden tukikohdiksi. Viron menettelmään samoin Tallinnan, Saarenmaan ja Hiidenmaan ja ehkä myöskin Paldinskin suhteen ja Latvian luovuttamaan Riian. jne,..
Näin ennen Talvisodan syttymistä
Tämä pudottaa myöskin pohjan pois Länsivaltojen avusta Suomelle, ennen Talvisodan päättymistä - joopa joo
Tiedetään,.. kirjoitti:
Länsivaltojen kaksinaamaisuus. Gripenbergin ilmoitus Suomelle.
Läsivallat sitoutuvat selkkausten sattuessa lähettämään laivaston Itämerelle yhteistoimintaan Neuvostoliiton laivaston kanssa.
Länsivallat ottavat tehtäväkseen taivuttaa Suomen luovuttamaan Ahvenanmaan, Hangon ja Suomenlahden ulkosaaret liittoutuneiden tukikohdiksi. Viron menettelmään samoin Tallinnan, Saarenmaan ja Hiidenmaan ja ehkä myöskin Paldinskin suhteen ja Latvian luovuttamaan Riian. jne,..
Näin ennen Talvisodan syttymistä
Tämä pudottaa myöskin pohjan pois Länsivaltojen avusta Suomelle, ennen Talvisodan päättymistäJa lähteet noille valheillesi, jos saan tarkkispoju pytää. Neuvostoliitton ja lännen suhteet olivat talvisodan aikana lähellä katkeamispistettä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311031
- 545278
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452483- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131741Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421604Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351216Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6956Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952