T:ä kaipailen...

Siitä on jo melkein vuosi, kun tavasin hänet. Sitä ennen ei mikään ollut vaikuttanut elämääni kummemmin tai mitenkään, mutta hän vei jalat alta. Kaunein nainen ja mukavin ihminen, jonka olin tavannut. Liian hyvää ollakseen tottaa... Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, koska hänellä menoja ja aikaa ei löytynyt, joka lopulta sitten vei ajatuksetkin toisaalle... Mutta nyt vuodenkin päästä olen ihastunut... Mietin vain kannattaisiko soittaa ja kysellä miten menee? Olisiko outoa soittaa vuoden jälkeen? Ajattelisiko hän, että "mukavaa, kun muistat" tai "mitäs kummaa tämä on." Kaipaisin sellaista ympyrän sulkemista tähän, jotta voi jatkaa eteenpäin tai mahdollisesti aloittaa uusi ympyrä hänen kanssaan, mutta nyt on kurssi hukassa.

En edes tiedä miksi vielä vuodenkin jälkeen hän on ajatuksissani. Ehkä tämä on nyt sitä oikeaa ihastumista. Kaduilla pyörii nättejä muijia, mutta yksikään ei ole häneen verrattuna mitään. Ne joiden kanssa juttelee, eivät ole läheskään niin mukavia, kuin hän.

Suhteellisen outoa asiaa, mutta ehkä täältä saa jotain neuvoa mitä tehdä. Sellaista pientä puskentaa kohti ratkaisua kaipaisin.
2140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

tuon tapaisesta yhteydenotosta on, että ilman muuta voi soittaa.
Jos tuttuja olette, niin ei siinä mitään kummallista ole. Kyllä se aina mieltä lämmittää, kun joku muistaa ja kyselee miten menee. Varsinkin, kun on ollut elämässä mutkia ja vastamäkiä itse kullakin, niin on se tosi piristävä ylätys jonkun soitto ja kuulumisten vaihtaminen.

Äänestä

Kiitos vastauksesta. Soittaminen vaikuttaa kyllä päässäkin oikealta idealta ja helpottaisi varmaan elämää, jos saisi jonkinlaista selkeyttä tunteisiin...

Tuttuja ei kyllä tavallaan olla. Yhteydenpito loppui siihen, kun matkat alkoi. Sitä ennen kyllä oltiin suhteellisen tuttuja. Voihan se olla, että muistaminen on hienoa toisen mielestä, mutta pelkään hieman, että henkilö ei pidä yhteydenotosta... Tosin olisiko sillä edes väliä, sillä asia ainakin sitten olisi edelleenkin hoidettu ja elämäkin jatkuu...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksi_J kirjoitti:

Siitä on jo melkein vuosi, kun tavasin hänet. Sitä ennen ei mikään ollut vaikuttanut elämääni kummemmin tai mitenkään, mutta hän vei jalat alta. Kaunein nainen ja mukavin ihminen, jonka olin tavannut. Liian hyvää ollakseen tottaa... Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, koska hänellä menoja ja aikaa ei löytynyt, joka lopulta sitten vei ajatuksetkin toisaalle... Mutta nyt vuodenkin päästä olen ihastunut... Mietin vain kannattaisiko soittaa ja kysellä miten menee? Olisiko outoa soittaa vuoden jälkeen? Ajattelisiko hän, että "mukavaa, kun muistat" tai "mitäs kummaa tämä on." Kaipaisin sellaista ympyrän sulkemista tähän, jotta voi jatkaa eteenpäin tai mahdollisesti aloittaa uusi ympyrä hänen kanssaan, mutta nyt on kurssi hukassa.

En edes tiedä miksi vielä vuodenkin jälkeen hän on ajatuksissani. Ehkä tämä on nyt sitä oikeaa ihastumista. Kaduilla pyörii nättejä muijia, mutta yksikään ei ole häneen verrattuna mitään. Ne joiden kanssa juttelee, eivät ole läheskään niin mukavia, kuin hän.

Suhteellisen outoa asiaa, mutta ehkä täältä saa jotain neuvoa mitä tehdä. Sellaista pientä puskentaa kohti ratkaisua kaipaisin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu