Omakehu

Talotalkkari se vaan jaksaa kehua itseään ja juoruta toisten asioista ,Miettis mitä on ite tullu tehtyä ei kestä päivän valoa puoletkaan tekemiset.
7233
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kai sillä talkkarilla on nimikin, koska niitä on niin paljon yhdelläkin suojatyöpaikka
keskuskoululla Sepän hommaamana.

Äänestä

Se piti mäkiosissa Jormasta kiinni ja sen entinen eukko oli pankissa töissä.

Äänestä

taas köyhä, akaton ja munaton luuseri huutelee

Äänestä

koko palstan mielenkiinto mennyt tuon häirikön ansiosta. Aamusta iltaan keskustelee itsensä kanssa jos ei saa muita kissa hiiri leikkiin

Äänestä

en niin saamaton olisi tekemään omia hommia, et moista itteään kehuvaa "talkkarin-resua"tarttisin. ei se ny niin hyvä ole ku kehuu, tekevät ja osaavat ihmiset eivät kehu TB; "martta-kerhossa" itseään, koska he ovat tekemässä niitä töitä, joita tämä ns."talkkari"kehuu tekevänsä. ei tulisi mieleen kutsua apuun, koska eihän sitä tiedä jos vaikka laskunkin joudut maksaa kahdesti,jollet laita kuittia talteen. olen kuullut et olisi kyseinen henkilö yrittänyt samaa joskus TB: aikoihin. mut ei onnistunut ainakaan yhden asiakkaan kohdalla. ja tämä on tosi

Äänestä

Onko tällä talkkarilla vaikutusta kärsämäen SOTE kuvioihin. Onko vaimolla tähän atteen sopiva koulutus?
Onko lähipiiriläisiä luottamushenkilöinä, jopa pj tai vpj tasolla?
Jos näin onpi huonompi homma, vain käänteinen kilpailutus.

Äänestä

Kukas se kissanhännän nostaa jos ei kissa itse.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sivusta seurannut kirjoitti:

Talotalkkari se vaan jaksaa kehua itseään ja juoruta toisten asioista ,Miettis mitä on ite tullu tehtyä ei kestä päivän valoa puoletkaan tekemiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu