on rikkonut jonkin perheen? Miksi sitä on vaikee myöntää ja syyttää perheen hajoamisesta puolisoita ja lapsia?
Kuinka moni tunnustaa että
ihmettelevä
18276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Jaa-a. Eipä ole mitään tuollaista tunnustettavaa.
Aviomieheni oli eronnut ex-avopuolisostaan yli 3 vuotta sitten kun tapasimme ensimmäisen kerran. Heidän liittonsa oli kaatunut avovaimon tahdosta, hänellä oli uusi mies jo katsottuna, joka muutti sitten hänen kanssaan asumaan lähes samalla ovenaukaisulla, kun mies muutti pois. Eli en kyllä näe mitään syytä, miksi minun pitäisi ottaa syyt niskoilleni heidän perheensä hajoamisesta, kun en ollut lähimaillakaan eron aikoihin enkä edes tuntenut koko ihmisiä.
Kyllähän se eron syy löytyy aina niistä parisuhteen puoliskoista. Vaikka liitto olisi kaatunut kolmannen osapuolen vuoksi, niin syyhän on siinä, joka lähti sen kolmannen matkaan. Eihän kenenkään ole pakko pettää ja jättää, ei kukaan voi aikuista ihmistä mihinkään pakottaa.
Enkä kyllä keksi, että kuka täällä olisi koskaan lapsia eroistaan syyttänyt (paitsi yksi palstalla kirjoittelija, joka syyttääomia lapsiaan siitä että hänen miehensä lähti).
Heitä on paljon, mutta kukaan ei kehtaaa sanoa, sanovat että ex vaimo oli se rikkoja... niinpä niin... sillälailla pestään omat kädet.
Siis...Jos ex-vaimo petti miestä ja liitto hajosi sen vuoksi, niin se on silti sen mahdollisen tulevaisuudessa kuvioihin tulevan uuden puolison vika, vaikka hän ei olisi eron aikaan ollut mailla eikä halmeilla, ja jos hän totuudenmukaisesti kertoo, miten miehen ja miksi miehen ex-liitto päättyi, niin hän haluaa vain pestä omia käsiään?
Aika hassua :)
Niin jos tolta kantilta katsot, aina voi "kettuilla" ja keksiä moisia kevennyksiä tai paradokseja... mutta niin paljon tapahtuu kolmannen osapuolen kiilaamista väliin, ja hajotetaan perheitä , ja sitten syytellään puolisoita tai jompaakumpaa... minusta se on säälittävää. Jos rikkoo, pitää uskaltaa myöntää tekosensa.
Kyll ihmiset erookin, mutta kyllä liittoja rikotaankin.
Totta, mutta eikö ole aika outoa, että jos joku kertoo tavanneensa miehensä vasta hänen eronsa jälkeen, sinä usein oletat, että kyseinen ihminen valehtelee eikä "uskalla kertoa totuutta". Eikös silloin lähtökohtana ole, että kaikki ovat perheenrikkojia, koska jos sitä ei myönnä (vaikkei mitään olisikaan rikkonut), niin valehtelee?
Eroja tapahtuu. Miehet haluavat erota, naiset haluavat erota, miehet pettävät, naiset pettävät, tai sitten kukaan ei petä. Joskus molemmat haluavat erota, joskus ei kumpikaan, mutta ei vain nähdä muuta vaihtoehtoa. Kukaan meistä ei voi olla niin täysin selvillä toisten liittojen dynamiikasta, että voisi vetää mitään yleistäviä johtopäätöksiä.
Omassa ystäväpiirissäni on muutama eronnut. He kaikki ovat naisia, ja he ovat niitä osapuolia, jotka ovat eroa hakeneet. Yhdellä oli jo sutinaa uuden miehen kanssa, ennenkuin ero entisestä oli selvä. He ovat nykyään naimisissa ja onnellisia.
Eräs lähisukulaiseni taas oli se "kolmas osapuoli", tietämättään. Hän tapasi miehen, joka salasi sen, että hänellä oli vaimo ja lapsia toisessa kaupungissa. Kun tämä tuli ilmi, oli mies jo jättänyt vaimonsa ja hakenut avioeroa. Sukulaiseni muuten jätti samantien kyseisen miehen, ja sai niin kovan kolauksen perusluottamukseensa, ettei vieläkään ole uskaltanut tapailla miehiä. Mies jäi nuolemaan näppejään, yksin.
Syyttäisitkö sinä tässä tapauksessa sukulaistani erosta? Vai miestä?
No kyllä vaan. Minä rikoin perheen, todellisuudessa kaksi perhettä. Olimme avoliitossa ja minä löysin uuden miehen. Hänelläkin oli perhe, mutta jo muutama kuukausi tutustumisemme jälkeen sain hänet muuttamaan yhteen minun ja lapseni kanssa. Silloisen avopuolisoni, lapseni isän, nostin pihalle.
Sen pituinen se - toistaiseksi.
Lässynlissun lätinöistä ei kenenkään kannata välittää yhtään mitään. On ilmeisesti päässyt avojaksolle ja lääkkeet korvattu alkoholilla.
Minä tunnustan. Olen rikkonut jonkin perheen, nimittäin oman perheeni hakemalla avioeroa silloisesta aviomiehestäni.
En syytä erosta lapsiani (en tietenkään). Syytän itseäni, ja jonkin verran toki ex-miestänikin. Itse ero on toki minun syyni, itsehän sen tahdoin, mutta liittomme kariutumiseen on syytä kyllä meissä molemmissa. Toisaalta, en jaksa uskoa, että asiat olisivat menneet toisin, olisimmepa tehneet mitä tahansa. Joten en osoittele syyttävällä sormellani ketään, elämä ei aina mene niin kuin suunnittelee ja joskus ihmisten tiet erkanevat. Niin se vain on.
Minä. Olen rikkonut ensimmäisen avioliittoni ex-mieheni kanssa.
Minä! Oli kiva nähdämiten exä kärsii. Lapset saivat minun luota paremmat kasvuolosuhteet, ja se on miehen exälle katkeraa...
Hulluhan se on joka hyvästä luopuu siksi et toinen on naimisissa, se on hidaste ei este.
Kuinka moni tunnustaa, että ei ole nähnyt vaivaa oman parisuhteensa eteen? Kuinka moni tunnustaa, että on oman etunsa ja itsepäisyydensä takia laiminlyönyt parisuhdettaan, joka on lopulta johtanut eroon?
Sitäkin olen koittanut mutta kun kolmas hyökkäsi ja tuli väliin, ei siinä auttnut vaan luovuttava oli lasten kanssa, kun lapseton heitukka tuli väliin. Talon veivät ja toisen auton, mutta mulle jäi kaikista parhaat, lapset joita ei kukaan pomopettele eikä kiusaa.
Tämäkin aloitus on LissuLässyn pakonomainen tarve saada tukea mielipiteille että kaikki uusikot on perheen rikkojia... ...mutta niinhän ei ole ! Itse omasta erosta kului 7vuotta ennen kuin rupesin seurustelemaan nykyisen vaimoni kanssa ja hänelläkin useampi vuosi n.6 vuotta siitä kun hänen miehensä sai kylmän suudelman onnettomuuden kautta. Eli emme kumpikaan rikkoneet mitään .
Perhettä ei rikota vain vanhempien välit. Onhan kiva syyttää muita, lapsia ei kannata pitää vankeina omassa katkeruudessaan.
Nainen vihaa itseään oikeasti jollei yritäkään päästä yli.
Tunnustan olen rikkonut vain ja ainoastaan oman entisen perheeni, tai oikeestaan molemmat ollaan rikottu sekä ex, että minä, mitään kolmansia osapuolia ei liittynyt tähän eroon.
Rikottu ollaan perhe joka oli jo rikki erittäin pahasti, minun väliintulo vain ratkaisi ongelman ja nyt on mies minun, ja osittain lapset kans.. sain siis koko perheen...paitsi en sitä exää joka oli vähän hulluuuuu....
Minä lähdin itse 30 vuotta kestäneestä liitosta ja hain eroa. Mieheni oli alkoholisti ja humalassa väkivaltainen. Senkin olin tottunut kestämään ja pakenemaan pahoiksi kausiksi muualle. Mutta se, että hän teki lapsen kaksikymmentä vuotta nuoremmalle ja vaati, että minä hyväksyisin sen ja ottaisin sitä lasta jopa luokseni ja hoitaisin aina tarpeen tullen, jotta hän voisi olla rauhassa "tyttöystävänsä" kanssa, oli miulle liikaa. Nyt tämä ex-mieheni syyttää minua avioliittomme rikkojaksi, kun minähän siitä lähdin!
Mitäpä lukijat tästä sanovat? Minäkö nyt olen se kamala pyhän ydinperheen rikkoja?
Oikeasti on kamalaa aloittaa kaikki alusta 55-vuotiaana. En voinut jäädä pienelle paikkakunnalle kaikkien säälivien katseiden alle.
MINÄÄÄ!!! Se on kuin karkki, siihen jää koukkuun. Kun läytyy mukava mies, ei voi olla tykästymättä. No jos se johtaa eroon puolisoille, syytön olen minä, mihä annoin vain mahdolisuuden. Jos liitto on tarppeksi luja sitä ei kukaan riko paitsi minä. Olen sen näköinen akka, että miehet ratkastuu minuun heti. Sille en voi mitään.
Aina löytyy uusia ukkoja kelle vaan.
KUKA KAALIKÄÄRYLE KATTELEE SAMAA PUOLISOO VUODESTA TOISEEN???
Jos isekn tänäää mehen en tiiä olenko sen kanssa vielä 5 v päästä.
Hokastaa se että elämä on kivaa.
En tietääkseni ole rikkonut yhtään perhettä. En edes omaani.