Uusi huostaanottovideo kuohuttaa netissä

Oikeutta lapsille

Metropoli uutisoi 7.1. järkyttävästä huostaanottovideosta, joka oli alkanut levitä viraalisti YouTubessa. Video sai aikaan kiihtynyttä keskustelua huostaanottotilanteista ja syistä, miksi niihin päädytään, sekä toimivatko sosiaaliviranomaiset tilanteissa oikein.

Toissapäivänä YouTubessa julkaistiin uusi video samassa perheessä 16.9.2013 tapahtuneesta tilanteesta, jossa sosiaaliviranomaiset hakivat toisen kaksospojista takaisin sijaishuoltoon sen jälkeen kun hän oli karannut sieltä vanhempiensa luo. Kuten videosta näkyy, huostaanotto ja sijaishuolto ovat erittäin hankalia tilanteita kaikille osapuolille. Videon kommenteissa ollaan tuohtuneita tavasta, jolla sosiaaliviranomaiset vievät pojan autoon.

Alla sanatarkka lainaus videon tekstistä, jossa sanotaan että mukana ollut sosiaaliviranomainen olisi tehnyt videon julkaisemisesta tutkintapyynnön perheen isää vastaan:

Tämän saman perheen tilanteesta julkaisimme yllä olevan linkin takaa löytyvän videon jokin aika sitten.

Tämä nyt julkaistu video sisältää todellista faktaa siitä, miten lastensuojeluviranomaiset toimivat rikkoen valtuuksiaan. He myös käyttävät otteita, jotka eivät todella ole lapsen edun mukaisia.

Yle uutisoi, että sosiaaliviranomaisella ei ole kiinnipito-oikeutta lapseen.
On myös erittäin ikävää, että lapsia uhataan poliisilla ja toiselle lapsista huudetaan, kun heitä suorastaan raahataan ja kiskotaan autoon käyttämällä liiallisesti voimaa.
Sosiaalityöntekijä kertoo taluttaneensa lasta, mutta kaikki voivat omin silmin nähdä, miten lapsen käsistä revitään ja lapsi viedään väkivaltaisen näköisesti kohti autoa.

Tämän videon kuvaamisen jälkeen sosiaalityöntekijä soitti perheen isälle ja kertoi, että jos video julkaistaan, niin hän pitää huolen, että Isä saa syytteen. Niinhän hän nyt on toiminut. Yritettiinkö siis perhe hiljentää uhkailemalla, koska sosiaalityöntekijät tiesivät satuttaneensa lasta ja rikkoneensa valtuuksiaan?

Sanooko joku vielä, että lastensuojelu tässä maassa toimii ja että kaikki noudattavat lakia?
Toteutuuko tässä videossa nyt se lapsen etu ja oikeudenmukainen kohtelu miten iso osa luulee lastensuojelussa tapahtuvan?

http://www.metropoli.net/videot/hurja-maailma/uusi-huostaanottovideo-kuohuttaa-netissa/?fb_action_ids=801653519849092&fb_action_types=og.likes&fb_ref=below-post

2

342

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi voi taas

      Ei noissa videoissa mitään lasta revitä, ei mitenkään. Sossu vaan tarttuu ranteesta kiinni. Onhan se ilkeetä, mut tää ois voitu välttää. Oískohan tän perheen pitänyt itse viedä ne lapsensa sinne takaisin, mistä olivat karanneet, niin tältä ois vältytty.

      Tästähän nyt haluttiin saada välitettyä kuva, et muka lapset ois noin vaan yhtäkkiä, ilman syytä ja ennakkovaroitusta haettu.
      Suomessa on aukkoja lastensuojelussa, mutta myös paljon hyvää. Ei tästä videosta tai noista nettijutuista voi tehdä päätelmää, että koko lastensuojelu ois mätä.

      Jos lapsensa haluaa takaisin, pitäis varmaan mennä itseensä ja tehdä vähän töitä sen eteen, eikä käyttää aikaansa netissä poraamiseen.
      Jos huosta on aiheeton, niin sitä suuremmalla syyllä. Pyörät pyöriin ja kunnon lakimies. Jos taas ei ole aiheeton, niin sitten vaan elämäntapa muutos.

    • Tulipa tuosta mieleeni oman poikani huostaanotto. Sillä erotuksella vaan, etten ollut itse paikalla kun huostaanotto tehtiin vaan sosiaalitoimen ja pojan äidin juonimana poissa paikalta. Äiti siis toimitti pojan väkivalloin Köyliön sosiaalitoimistoon, piti poikaa kädestä kiinni ettei karkaisi ja kun poika pyysi päästä vessaan, karatakseen sitten sieltä, olivat ovella vahdissa sosiaalijohtaja Ritva Vainio ja pojan äiti. Sydäntä särkevää oli kuulla pitkät ajat pojan itkua kun ei pois päässyt, useita kertoja karkasi takaisin luokseni kunnes hänet saatiin nujerrettua. Yhdellä takaisin hakureissulla jopa poliisikin itki ja sanoi että pakko hänen on poika hakea kun on määrätty. Ei se sosiaaliväki ajattele lapsen parasta vaan tuottavat suunnatonta tuskaa lapsille ja vanhemmille. No äiti on saanut nyt omaa lääkettään kun häneltä vietiin kaksi lasta. Mitähän nykyisin miettinee, tuleeko vanhat syntinsä mieleen..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      786
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      521
      734
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      66
      648
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe