Kirjailijapäiviä vietetään ympäri Suomea aina aika-ajoin, se on oikein hyvä juttu se.
Mutta entäs me ei-ihan-vielä-kirjailijat, eli kirjoittajat, miksei meille ole omia kirjoittajapäiviä?
Asiasta kiinostuneet organisaattorit hei, kiiruusti järkkäämään tapahtumaa meille nimettömille maan matoisille!
Mutta entäs me ei-ihan-vielä-kirjailijat, eli kirjoittajat, miksei meille ole omia kirjoittajapäiviä?
Asiasta kiinostuneet organisaattorit hei, kiiruusti järkkäämään tapahtumaa meille nimettömille maan matoisille!
Vastaukset 9
Vanhimmat
kirjoittelen.Otappa yhteyttä:[email protected]
Erinomainen idea. Mä alan välittömästi organisoimaan tätä tsydeemia eteenpäin. Ensiksi pitää tietenkin valita se päivä josta sitten synnytetään uusi kirjoittelijoidenpäivä almanakkaan. Sen valitsen epädemokraattisesti ja mielivaltaisesti ihan itse: 24.12 - koska silloin on jouluaatto enkä pidä pöydän toiselta puolelta kuuluvista evankeliumimutinoista ollenkaan.
Siten aion pitää leiskuvan juhlapuheen puolijuovuksissa kirjoittelijayhdistyksellemme kuuluvan, päijänteellä sijaitsevan hirsihuvilan pirttipöydän päästä. Kohotan sieltä maljan tilintarkastajille ja yhdistyksemme hallitukselle kiittäen kaikkia menestyksellisestä palvelusta kirjoittelijoiden hyväksi suomenniemen jokaisessa kolkassa ja kolossa.
Ilman perustamamme laatuista yhdistystä olisi monen haparoivan esteetikon ja älykön tie noussut ojassa totaalisesti pystyyn julmien peruskirjailijoiden puukottaessa selkään sanoillaan, ja tökkiessä pinnojen väliin keppejä ja tikkuja sadistisesti irvistellen - kirjallisuuskriittisesti taipuvaisten ihmiskuvatusten tanssiessa heidän ympärillään pirunpolkkaansa hännät läiskien lautalattiaan.
Yhdistyksemme paimenensauva karkoittaa nuo painajaiset ja möröt koloihinsa ja raottaa oven katraalle lämpimään kotiinsa.
Kirjoittelijapäivät on julistettu avatuiksi: Olkaa hyvät ja syökää!
"Raikuvia aplodeerauksia ja riemunkiljaisuja kantautuu ulos pakkaseen asti, ylitse mustien Mercedeksien ja Jaguaarien, Rolls-Roycein ja city-maastureiden. Näytti siltä että pihassa ei ollut yhtään ryppyotsaista autoa."
Saako sinne parkkeerattua ison leppiksen?
Theokraattiset ihmiset saavat kyydin minun henkilökohtaisella Audi-limusiinillani. Voit istua kanssani kasvotusten drinkkilasi kädessäsi keskustellen älykkään ja kultivoituneen metropoliitin kanssa filosofian psykologiasta pehmein sanakääntein, tarkkaavaisen kriittisenä ja uteliaana.
Auton nahkaverhoilun tuoksun täyttää sujuvasanainen ja mielenkiintoinen dialogi kahden syvällisesti toisiaan ymmärtävän ihmisen välillä. Keskustelun pehmeyden suunnan viitoittaa ohitse vilistävä luminen maisema hämäläistä mäntymetsää, ja me tiedämme olevamme suurien asioiden äärellä jatkuvasti, jatkuvasti kaikkien niiden mahdollisuuksien äärellä jotka luovat ihmisestä sen ylevän olennon lumiseen maisemaan, joka näkee itsensä syvyyden pohjattomuudessa sen moniulotteisen äärettömyyden.
Elämä helmeilee niin lasissa kuin sanoissammekin.
Syntyy hyvin täysi hiljaisuus välillemme, ja me hymyilemme toisillemme yhden, kevyen suupielellisen verran.
Kuljettaja hidastaa vauhtia ja kääntyy hirsihuvilalle johtavalle lumiselle soratielle.
Olimme tulleet ensimmäisenä paikalle. Takorautaportit olivat meille avoinna. Leijonat porttipylväiden päällä kumartuivat tervehdykseen.
Oikaisin silkkisen kravattini ja kysyin sinulta:
"Oliko matkasi miellyttävä."
Tiedättehän nämä skoda kompit, istuin ja pompin hiekkaista tietä mökille. Pääsenkö mukaan?
Melkein jo olen jotain, se kai riittänee ja kyllä tiedän yhdistyksen tilivarannot, toin omat juomat mukanani, mitään en syö. En ole syönyt sitten... No kuitenkin juomat saa kai ujuttaa tuonne valtavaan jääkaappiin. Istun tähän sohvan kulmalle.
Hei kaikille! Niin, niin, minä olen se josta puhutte jälkeenpäin. Se nainen oi joi... Naiset tulevat vihaamaan minua ennen aamua, miehet te turjakkeet, te rakastatte minua varauksetta ennen aamunkoittoa.
Kenet me tänä yönä murhaamme?
Ja yö hiipii yllemme kietoo meidät tummaan samettiin. Siellä kaikilla oli niin mukavaa, oi jospa oisit saanut olla mukana...
Ja aamulla.
Keitä muita on epäiltyjen listalla?
Sinäkö Fucoo? kartanonherra? theokratie? vai Paakki? Mies joka on meistä rohkein, paljastanut henkilöllisyytensä. Mutta onko tuo mies se ketä esittää?....
Minä tulin paikalle myöhään, sillä alkuperäisen mukaiset kyytini olivatkin peruuttaneet lupauksensa. Niinpä tulin hiljaisen lumisateen seasta linnan pihaan taksilla, jonka kuljettaja oli ollut koko matkan ajan minulle hiljaisen kohtelias. Nousin taksista varoen asuni helmoja ja maksoin kuljettajalle hyvityksen pitkästä matkasta. Katsoin kunnioittavasti ympärilleni. Paikkaa ympäröi sankka metsä ja sysimysta taivas, josta putoili valtavan kokoisia hiutaleita, jotka laskeutuivat kampaukselleni jääden sitä koristamaan. Piha oli täynnä toinen toistaan hienompia ja kalliimpia autoja ja tiesin jo silloin, että tuottaisi vaikeuksia sulautua joukkoon, joka olisi minulle kenties liian ylevää.
Ovessa oli vanhanaikainen kolkutin, joka oli jo yksistään arvokkaan näköinen leijonapäineen. Linnan jokaisesta ikkunasta tulvi valoa, kun katsoin huulta purren ylöspäin. Hetken kuluttua oven tuli avaamaan vanhempi herra, joka otti minulta pitkän takkini ja kaulaliinani ja asetteli ne siististi muiden päällysvaatteiden joukkoon. Hillitysti hän näytti kädellään, että voisin liittyä muiden joukkoon suureen saliin.
Kukaan ei näyttänyt huomaavan uutta osallistujaa, josta olin vain hyvilläni. Sain katsella rauhallisesti ympärilleni ja tutustua paikallaolijoihin. Kauempana takan edessä puna-asuinen ja huulinen nainen flirttaili täysin säädyttömästi miehen kanssa, joka näytti olevan täysin naisen lumoissa. Vihasin sitä naista tahtomattani jo ensi hetkestä lähtien. Myöhemmin sain tietää, että hän käytti itsestään nimitystä n32-->33, joka edelleen tyrmää minut tylsyydellään. Sellaiselle naiselle olisi luullut olevan jokin puhuttelevampi nimi.
Katsoin ikävystyneenä kelloa seinällä. Olin tullut lähes tunti sitten ja ikävystyminen painoi päälle. Ympärilläni ihmiset keskustelivat muka sivistyneesti viinalasi kädessään sitä kuitenkaan juomatta ja yrittivät saada muille itsestään hyvää kuvaa. Yllätyin, kun huomasin miehen aivan yläkertaan vievien portaiden vieressä yksin. Hänkin katseli välillä kelloa ja välillä muita osallistujia. Katseemme kohtasivat vasta sitten, kun olin lähtenyt häntä kohti. Pieni hymynkare irtosi miehen suunpielestä ja hän käänsi samalla katseensa pois. Mies ei tiennyt, että en antaisi niin helposti periksi.
Lumisade oli lakannut, kun katselin verhojen välistä ulos. Aamun ensimmäiset valonsäteet lävistivät ikkunan saavuttaen vuoteen jossa makasin. Käänsin päätäni hymyillen. Mies ei ollut vielä jättänyt minua.
Joukkomme on ylevää, sanoo nainen. Hän tulee keskuuteemme pienenä, vaisuna ja hiljaisena, mustiin pukeutuneena, pyytäen anteeksi olemassaoloaan ja omalla hiljaisella tavallaan nainen ylenkatsoo meitä, rahvasta.
Ei kai me huomattu naisen tuloa, nurkkia myöten kulki sisään. Ja säädyttömäksi luokitteli minut, heti tultuaan.
Ajatelkaa ystävät, kuinka vaivattomasti saamme noviisin harhautettua, tuskin ehdin sormeani kohottaa kun nainen jo tuli ja tuomitsi. Ja nimeni tyrmää maallikon tylsyydellään. Maallikko rukka ei huomaa kuinka huijaan häntä uskomaan nuo omat kuvitelmansa todeksi.
Luokiteltuaan minut ahtaaseen muottiinsa, hän jättää minulle täyden vapauden tehdä mitä tahdon; murhata, pettää, rakastaa tai raiskata ihan kenet tahansa osallistujista tai noista jotka haahuilevat metsästä linnanpihaan, uteliaisuutensa ajamina.
Ikävystyneenä maallikko katsahtaa kelloa, väittääkö tuo nainen ettei löydä ainuttakaan keskustelukumppania joka kutittaisi hänen kielenkantojaan.
Ai mutta hän tulikin linnaan etsimään sitä ainutta oikeaa. Sarkastinen hymy kohoaa hitaasti kauniille huulilleni, hän on niitä. Ikuinen romantikko joka kulkee läpi suurten seikkailujen, löytämättä muuta kuin kivan näköiset hiljaiset miehet portaiden juurella.
Annetaan mies hänelle...
Hän ei tiedä. "Muru anna naiselle pala taivasta."
Siihen hän jää, vuoteeseen nukkumaan kuin kissanpentu varmana siitä että vietät yön hänen vieressään.
Ja aamulla maallikko löytää miehen viereltään, uskoo mitä tahtoo uskoa, tarkistamatta yksityiskohtia.
Se hänelle suotakoon.
Hei miehet otetaas taas toisellekkin jalalle. Nimeni N32-->33 on mahdottoman tylsä, mutten sentään haukottele juhlissa :)
Olimme Paakin kanssa vähän sitä mieltä, että portaikon alapäässä seisoskeleva nuorimies löytyisi aamulla sängystään raiskattuna hymynkare suupielessään. Hän oli millä hetkellä tahansa loksahtamassa kahdennaisen loukkuun, siihen jolle me saatoimme vain naureskella nojaillessamme biljardisalin ovella keppeihimme. Olin hieman ärtynyt häviämästäni ottelusta. Olin puraissut jopa keppiiini hampaanjäljet, toivoen että se oli saanut vesikauhurokotuksensa. En pelaa biljardia enää koskaan tämän suharin kanssa. Harkitsen tästä lähtien tarkoin kenen kanssa pelaan.
Heitin kepin takkaan ja katsoin punaista naista silmiin tiikerinä Orwellmaisen takan liekkien loimossa. Keppi leimahti tuleen koko pituudeltaan ja roihusi pätsissä kuin soihtu pakanuuden pimeydessä. Minä tunsin hänen tuoksunsa tulvivan tajuntaani kuin vauhdilla lähestyvä valkoisen pilven. Sormissani kihelmöi ja kutisi, mutta nainen käveli ohitseni sanoen: "Ainoastaan sinä F kirjoitat tuollaista puppua..enhän minä koskaan voisi kävellä sinun ohitsesi jonkun koltiaisen luokse portaiden juureen..."
Lopetin pupun kirjoittamisen ja ryhdyin vakavamieliseen keskusteluun hänen kanssaan puppu-sana etymologiasta, tosin keskustelumme oli jo hieman liian rönsyilevää pysyäkseen edes jonkinlaisessa kuosissa, ja lopulta päädyimmekin naureskelemaan erään rusettikaulaisen herrasmiehen housuille. Emme voineet käsittää miten jollakin oli niin huono maku, että laittaa jalkaansa valko-keltaruudulliset housut ja kertoo siten juhlavierailleen vakavissaan olevansa kirjoittelevaisuuden emeritusprofessori.
Minusta nämä pöytälaatikkodramaturgit voisivat viedä pöytänsä kaniin ja kehittää työtään vaikka yhdistyksemme puolijulkisuudessa.
Fucoo parka näyttää hiukan nyreältä hävittyään Paakille, varmat häviöt kannattaisi jättää väliin. Minulla on aseeni jolla voisin nyrjäyttää jopa tuon legendan nimikoidun kepin ohi pallon, mutten jaksa leikkiä Paakin kanssa, loistakoon hän tänään taidoillaan vihreäkankaisen pöydän ääressä.
Pöytä kyllä näyttää kiehtovalta, pehmeine verkapintoineen. Pöydän ylle lasketut patinoituneet valaisimet luovat lähes intiimin tunnelman. Sivelen kangasta hajamielisesti. Joku onneton vastaa Paakin haasteeseen ja palaan huoneiden väliselle ovelle.
Kepin roihutessa takassa, Fucoo sylkäisee säleen huuliltaan ja hymyilee. Pukkaan miestä kylkeen ja käsken siirtää katseensa pukuni pääntiestä. Olen kuullut miehestä yhtä ja toista, suuri osa kuulemastani jutuista on taatusti miehen itsensä liikkeelle laskemia. Toisaalta en voi olla ihailematta tuota tyyntä olemusta, nuorukaisten kuolattua perääni läpi yön.
Huomaan sivusilmällä hänen tarkkailevan profiiliani. Tapani punastua vaikuttaa niin viattomalta. Ihan kuin tekisin sen tarkoituksella, mutta voiko punastumista hallita? Mies katsoo aidon hämmästyneenä kuinka väri alkaa nousta kaulaltani poskille.
- Fucoo kirjoitit puppua, en koskaan kävelisi ohitsesi jonkun koltiaisen luo. Käytän aikani mielummin miesten seurassa jotka eivät lakoa jalkoihini, juttelevat lähes älykkäästi ja letittävät aivoni somiin solmuihin.