En tiedä miten aloittaisin.
Olen 21v nainen, ja todella säälittävä tapaus. Vihaan itseäni. Vihaan maailmaa. Vihaan myös muita kanssaihmisiä. Olen uupunut.
Kaikki alkoi jo koulussa. Minua kiusattiin ja muutuin todella araksi. Myöhemmin kukaan ei saanut minuun mitään yhteyttä. Ikäänkuin katsoin omien silmieni lävitse unimaista elokuvaa...Näin miten ihmiset tulivat juttelemaan minulle - kävelin joko ohi, olin hiljaa, tai vastasin jotain mahd. lyhyesti. Usein kuulin sitten tästä johtuen huutelua ''ylpeä ämmä'' tai jotain vastaavaa. Nykyään en käy enää ulkona, koska tuntuu kuin miehet ahdistelisivat minua. Eikö oikeasti suomessa saa kulkea rauhassa? Okei anteeksi...hyvä miehet, että jaksatte yrittää tutustua naisiin, en vain koe olevani hyvä kohde ja siksi ärsyttää kun minulle jutellaan.
Käyn kerran viikossa kaupassa. Käyn lenkillä hiljaisina öinä. Minä vain olen. En elä. Kukaan ei tunne minua.
Lopetin työt puoli vuotta sitten. Sen jälkeen olen totaalisesti eristäytynyt.
Mutta tämä ahdistus siitä, että kukaa ei rakasta minua ja minä en rakasta ketään...Kaipaan aivan kamalasti rakkautta...Miestä.... Ehkä saisin elämänilon takaisin?? Mutta silti vihaan sitä että joku mies tulee minulle puhumaan... Minulla on sanoinkuvaamaton pelko siitä, että minua satutetaan..petetään. Olen varma että se on piste, jossa tappaisin itseni. Ja varmaan minua satuttaneen ihmisenkin.
Kaipaan joitain pysyvää ja turvallista.
Anteeksi.
Niin ja kyllä, olen hakenut jo 'apua' jos se jotakin mietityttää :D
Olen 21v nainen, ja todella säälittävä tapaus. Vihaan itseäni. Vihaan maailmaa. Vihaan myös muita kanssaihmisiä. Olen uupunut.
Kaikki alkoi jo koulussa. Minua kiusattiin ja muutuin todella araksi. Myöhemmin kukaan ei saanut minuun mitään yhteyttä. Ikäänkuin katsoin omien silmieni lävitse unimaista elokuvaa...Näin miten ihmiset tulivat juttelemaan minulle - kävelin joko ohi, olin hiljaa, tai vastasin jotain mahd. lyhyesti. Usein kuulin sitten tästä johtuen huutelua ''ylpeä ämmä'' tai jotain vastaavaa. Nykyään en käy enää ulkona, koska tuntuu kuin miehet ahdistelisivat minua. Eikö oikeasti suomessa saa kulkea rauhassa? Okei anteeksi...hyvä miehet, että jaksatte yrittää tutustua naisiin, en vain koe olevani hyvä kohde ja siksi ärsyttää kun minulle jutellaan.
Käyn kerran viikossa kaupassa. Käyn lenkillä hiljaisina öinä. Minä vain olen. En elä. Kukaan ei tunne minua.
Lopetin työt puoli vuotta sitten. Sen jälkeen olen totaalisesti eristäytynyt.
Mutta tämä ahdistus siitä, että kukaa ei rakasta minua ja minä en rakasta ketään...Kaipaan aivan kamalasti rakkautta...Miestä.... Ehkä saisin elämänilon takaisin?? Mutta silti vihaan sitä että joku mies tulee minulle puhumaan... Minulla on sanoinkuvaamaton pelko siitä, että minua satutetaan..petetään. Olen varma että se on piste, jossa tappaisin itseni. Ja varmaan minua satuttaneen ihmisenkin.
Kaipaan joitain pysyvää ja turvallista.
Anteeksi.
Niin ja kyllä, olen hakenut jo 'apua' jos se jotakin mietityttää :D
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei ladybugladybug
Ja huomenta! Kerrot riipaisevasti, miten suuri kaipuu sinulla olisi hyväksyviin, lempeisiin ja luonteviin ihmissuhteisiin. Läheisyyden pelko, josta kerrot, on ristiriitainen asia, sillä se sisältää hyvin suuren kaipuun läheisyyteen myös. Olet vain elämäntarinasi takia itseäsi suojellaksesi rakentanut ympärillesi muurin, jonka yhtäältä pelkäät ja toisaalta toivotkin sortuvan.
Ihminen tarvitsee toisen ihmisen peiliä oppiakseen hyväksymään itseään. Tämä peili on lapsuudessa omat vanhemmat. Myöhemminkin on mahdollista saada peili heijastamaan hyvää ja kaunista, rakastamisen arvoista ihmistä. Onkin tosi hyvä, että olet hakenut apua, sillä keskusteluapu/terapia on juuri eräs mahdollisuus saada ns emotionaalisesti korjaavia kokemuksia.
Kun luen tarinaasi, ajattelen, että sinun on ensin alettava hyväksyä itseäsi ennen kuin voit solmia tasaveroisen ja kantavan suhteen mieheen. Et voi velkoa mieheltä sitä, mitä sinun pitäisi antaa itsellesi, eli itseluottamustasi, vaikkakin parisuhde omalta osaltaan sitä myös tukee. Ihmisen pitää olla jollain lailla hyväksynyt oma itsensä ennen kuin voi liittyä toiseen ihmiseen. Toivotan sinun saavan hakemastasi terapiasta paljon eväitä oman itsetuntosi rakentamiseen. Ainakin olet hyvä ilmaisemaan itseäsi, kirjoituksessasi on helposti luettavaa tunnelatausta. Jatka sitä! Kirjoittaminenkin voi auttaa.
Kirkossakin järjestetään Nuorten aikuisten toimintaa, jos sinusta tuntuu, että haluaisit käydä kokeilemassa miltä tuntuu olla toisten kanssa samassa tilassa muuallakin kuin kaupassa. Esimerkiksi konserteissa tai Pop-, Dance-, tai Metallimessussa saa olla ihan rauhassa itsekseen mutta samalla tuntea jotenkin kuuluvansa muihin, musiikki yhdistää ihmisiä jollain erityisellä tavalla.
Mielenkiintoista elämää sinulle toivottaen
Meiju diakoni