Laitoishuoltaja/sairaala-apulainen

Ei, en koe.

Ammattilaisella on takavuosina ollut mahdollsta valita työpaikkansa, joten kävin vain kääntymässä yliopistosairaalan osastoilla, jossa minua ei tervehditty aamulla. En myöskään ammattini vuoksi päässyt kahvihuoneeseen, vaan jouduin pitämään taukoni potilaskeittiössä (tämä -90 -luvun lopussa).

Seuraavassa työpaikassa oli vähän samaa; kahvihuoneen iloinen keskustelu hiljeni, kun kävelin sisään. Vastaukseksi toteamukseen "Meidän tytöt ovat juoneet kahvinsa keittiössä" totesin ovessa lukevan "henkilökunta", jota itsekin edustin, erotukseksi potilaista - ja että en taukoile keittiössä, eiväthän hoitajatkaan syö eväitään potilassängyn vieressä.. Istuin alas, ja join kahvini sen jälkeen aina muiden kanssa, tervetulleena. Kollegat eivät olleet kai koskaan edes yrittäneet mennä vaan rohkeasti sekaan.

Kyllästyin työnkuvaan muutaman vuoden jälkeen ja vaihdoin osastolle, jossa ei pelata ruoan kanssa. Nykyisessä työpaikassani on useita lääkäreitä, joista useimmat ovat erittäin mukavia. Rokkasin toissavuoden pikkujouluissa ylilääkärin kanssa. Meillä on yksi kahvihuone koko henkilökunnalle, ja siellä istuvat kaikki suloisessa sekamelskassa ammatista ja työnkuvasta riippumatta. Päivittäinen potilasvirta on suuri ja työ vaatii kaikkien saumatonta yhteistyötä, joten ei ole tarvetta (eikä järkevää) nokkia sitä, jonka kanssa kohta kääntelet potilasta hiki hatussa. Jäin tietenkin sinne, ei ole tarvinnut kouluttaa tervehtimään kuin paria kandia, jotka kyllä oppivat vastaamaan, kun riittävän monta kertaa karjaisee sen huomenen. Nykyään kanditkin ovat pikkupoikia ja pikkutyttöjä, joiden takinhelma viistää maata, ihan suloisia :)

Olen työskennellyt myös vanhainkodissa, aikana jolloin teimme töitä rinta rinnan hoitajien kanssa aamurapsoista kylvetyksiin. Silloin ei myöskäään ketään väheksytty - nykyään taitavat laikkaritkin vain siivota ja köksätä - ja pääsevät taas helpoksi uhriksi. Jostakin syystä ne kerrat, kun olen paikastani, ihmisarvostani ja ammattitaidostani vääntänyt, on vastaväittäjänä ollut valtavalmistunut sairaanhoitaja. On siis vaikea välttyä ajatukselta, etteikö "sairaalahierarkiaa" imisi itseensä jo koulutusaikana - muutoin se on pitkälti omien korvien välissä.

Myös kirurgit ovat ihan ihmisiä, kun heihin tutustuu. Leikkausosasto oli aikanaan työpaikoistani tasa-arvoisimpia - kaikilla samat vihreät päällä ja pelin henkeen kuului, että jos yksi ei tee työtään, ei pääse toinenkaan tekemään ja katastrofi on valmis.

Yhteenvetona väittäisin, että kohtelu riippuu paljolti siitä, mihin itse alistuu. Jttkut työpaikat ovat niin tulehtuneita ilmapiiriltään, että sen ongelmat kanavoidaan kuin ukkosenjohdattimeen siihen, jonka oletetaan olevan heikko tai puolustuskyvytön. Olen työskennellyt varuskunnassakin ja siellä saamani kohtelu on ollut huomattavasti arvostavampaa kuin joillain naisvaltaisilla työpaikoilla, vaikka kyseessä on taatusti hierarkkisin laitos, mitä maa päällään kantaa....

...ja osa on sitten ihan sitä, ottä jotkut ihmiset nyt vaan ovat syntyneet veemäisten sisuskalujen kanssa. Osa myös olettaa, että ihmisen ammatti määrittää hänen älykkyysosamääränsä. Tämä viimeisin on ehkä hellittänyt nyt, kun kaikki työ on arvossaan - eikä sairaala-apulaisen työ (jos löytää oikean paikan) todella ole siitä pahimmasta päästä.

Voi kökkö noita kirjotusvirheitä, pitäisi aina oikolukea. VaStavalmistunut jne. jne.

Sairaanhoitajat ovat pahimpia. Hehän ovat arvonsa tuntevia pikkulääkäreitä, ei tartte meitä "siivoojia" tervehtiä.

En halua enää koskaan sairaalaan töihin. Sen verran ikävää porukkaa oli. Mutta on kai niitä v-mäisiä ihmisiä joka paikassa. Et ole saman arvoinen ihminen, laitoshuoltaja on joku tyhmä ameeba, jota voi kiusata, rääkätä ja jolle voi tiuskia. Ensin olet tiellä ja sitten et ole tehnyt mitään tai ainakin kaikki väärin ja huonosti. Tosi surullista perheenäideiltä.