Uskomatonta, mutta totta on Renaultin synnyttämä Fanaattisesti käyttäytyvä popula, saa jopa uskonnollisia piirteitä "oman" jumalan, tässä tapauksessa merkin puolustamisessa. Mielenkiintoinen tutkimuksen kohde olisi tämä ja se mistä kumpuaa valtaisa voima olla renun suosija, vaikka monet tosiasiat kertovat päinvastoin Renaultin olevan laadullisesti yksi huonoimpia automerkkejä. Monta kysymystä nousee pinnalle, tunne jostakin, Ranska, edustaako tämä yksilölle, yhteisölle, jotain suurenmoista, syvällistä elämää, tapaa olla ihminen, modernia eurooppaa, vanhaa, oikeata sivistystä, viiniä, ties mitä? En tiedä, sen tiedän, että hyvin erilaisia ollaan, käsitykset, arvot, tavat, harrastukset, fysiologia, psyyke, kulttuuri, tiede, taide, eli aika soppa, suomeksi keitto. Kuuluneeko tämäkin Renaultyhteisön koossa pitävä voima, puolella olo tähän ns. ylisen joukkokitsofrenian piiriin? on myös muita samankaltaisia ilmentymiä, joihin en tässä puutu eli kysymyksiä ja tutkittavaa, pohtimista riittää, mielenkiintoista. Vastauksia en odota heiltä itseltään, koska tiedän tämän olevan ymmärrys asia ja jos ei ymmärrä ei voi myöskään vastata, tässä tapauksessa kertoa mikä on syynä, että näin käyttäytyy eli fanaattisesti tekee vaikka mustasta valkeaa vastoin järkeä. Ollaanko jo omat aivot myyty työnantajalle, niin että ei itse osata ajatella mitä mikin on? Tässä ei asia ratkea, mutta tulipa syvällisemmin nyt otettua esille. Eikö ole esim. hankalaa se, että tarvitaan toisenlaisia työkaluja renua korjatessa kuin "tavallisissa" autoissa, vaatinee asennetta, uskoa ja vihkiytymistä alalle, jotta pärjää renun kanssa.
RENAULT ja FANAATTISUUS
Elämäntapa tämäkin
1
121
Vastaukset
- DGC
Yleisesti ottaen kirjoituksesta voisi sanoa että jos ei ole mitään sanottavaa, kannattaa olla hiljaa. Mutta tulihan se asiakin sieltä viimeissä lauseessa. Ja vastaus siihen: Tuo viimeinen kommentti pätee melkein mihin tahansa nykyautoon. Vielä tulee sekin päivä kun luotettava työjuhtasi on loppu ja tulet törmäämään tähän ongelmaan uuden autosi kanssa vaikka ostaisit saman merkkisen kuin mikä sinulla olikin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun473266Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5101978Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171940Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si831847- 181542
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431448- 281366
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901339Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1261242UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa
Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa1131178