hellurihenkisiä?

1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

" Useita nuoria poikia hyväksikäytettiin Hurtigin lastenkodissa ja Suomen ruotsinkielisessä metodistikirkossa 1960-luvulta 90-luvulle, kertoo tänään julkaistu tuore selvitys.
Selvitykseen osallistui 16 nykyisin jo aikuista miestä, joista 12 kertoi kokemastaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Tekijä on ollut sama pastori.

Osa selvitystä varten haastatelluista kertoi myös useista muista pojista, joiden seksuaalisen hyväksikäytön he näkivät.

Selvityksen mukaan seksuaaliseen hyväksikäyttöön ei pastorin lisäksi osallistunut muita.

Suomen ruotsinkielinen metodistikirkko toivoo, että uhrit, jotka eivät ole vielä kertoneet kokemuksistaan, kertoisivat niistä.

Piispa Christian Alsted pyytää pastorin uhreilta anteeksi.

- Se, mitä on tapahtunut on järkyttävää.

Alstedin mukaan tapauksesta tekee erityisen järkyttävän se, että hyväksikäyttö tapahtui ympäristössä, jonka olisi pitänyt olla turvallinen.

Alstedin mukaan tapausta ei ole yritetty vaieta, vaan pastorin teoista tehtiin ilmoitus poliisille vuonna 2010.

- Sitä ei olisi koskaan pitänyt tapahtua.

Selvityksen mukaan suurin osa pastorin hyväksikäyttämistä lapsista oli 10-15-vuotiaita. Monet hyväksikäytöistä olisivat nykyisen lainsäädännön mukaan törkeitä. Pastorin kerrotaan pesutilanteissa pesseen poikien sukupuolielimiä ja selittäneensä käytöstään muun muassa hygieniasta huolehtimisella.

Pastorin myös kerrottiin sanoneen muun muassa, että "rakkaus ei koskaan ole väärin" ja "on lapsen edun mukaista oppia seksuaalisuudesta."

Lasten hyväksikäyttö nousi puheenaiheeksi metodistikirkossa vuonna 2010, jolloin otettiin yhteyttä myös hyväksikäytöstä epäiltyyn pastoriin.

Pastori tyrmäsi tuolloin syytteet ja perusteli tekojaan hygieniasta huolehtimisella. Pastori on sittemmin menehtynyt."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kala- Aller Giggo kirjoitti:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288649152361.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu