Tulipa mieleeni tällainen aihe tänään. :D
Vaaditko toiselta osapuolelta enemmän kuin itse pystyt antamaan, esim. ehdotonta uskollisuutta vaikka itselläsi olisi ollut syrjähyppy/-jä? Entäpä arjessa? Otatko toista huomioon todella vai vaaditko häneltä enemmän kuin itse annat?
Siis oletko aidosti oikeudenmukainen? Entä onko kumppanisi?
Pettämistä tai irtosuhteita muutenkaan en itse harrasta, eikä aiemmat kumppaninikaan, mutta koen usein että suhteeni ovat olleet epätasa-arvoisia. Minä olen ollut se joustava, kiltti, ymmärtäväinen, mutta toinen taas järkevämpi ja sosiaalisempi. Kummallakin siis on ollut korjaamisen varaa käytöksessään.
Vai onko "täydellinen" oikeudenmukaisuus mahdotonta? Utopiaa? Ei varmaankaan kaikissa seikoissa.
Vaaditko toiselta osapuolelta enemmän kuin itse pystyt antamaan, esim. ehdotonta uskollisuutta vaikka itselläsi olisi ollut syrjähyppy/-jä? Entäpä arjessa? Otatko toista huomioon todella vai vaaditko häneltä enemmän kuin itse annat?
Siis oletko aidosti oikeudenmukainen? Entä onko kumppanisi?
Pettämistä tai irtosuhteita muutenkaan en itse harrasta, eikä aiemmat kumppaninikaan, mutta koen usein että suhteeni ovat olleet epätasa-arvoisia. Minä olen ollut se joustava, kiltti, ymmärtäväinen, mutta toinen taas järkevämpi ja sosiaalisempi. Kummallakin siis on ollut korjaamisen varaa käytöksessään.
Vai onko "täydellinen" oikeudenmukaisuus mahdotonta? Utopiaa? Ei varmaankaan kaikissa seikoissa.
Vastaukset 10
Vanhimmat
..vastata heti tällaiseen.
Olen tasa-arvoisuuden kannattaja ihan kaikessa ja oikeudenmukainen/tervepäinen. Näin sanoo kumppanini ja mitäpä siihen lisäämään..:)
Todellisuudessa täydelliseen tasa-arvoon on varmaan vaikea päästä, kun suhteessa on kaksi eri tavoin ajattelevaa ihmistä. Kun kumppanini on kertonut hänelle tärkeää asiaa puoli tuntia ja minä pääsen sen jälkeen neljännen lauseeni alkuun omassa, minulle tärkeässä, asiassani, hän saattaa huomauttaa, että älä puhu pitkään, kerro vain perusasiat.
Ja todellisuudessa minä olen kiinnostuneempi hänen päivittäisistä tapahtumistaan kuin hän minun. Mutta eihän hän sitä itse huomaa, eikä myönnä.
Onko sitten suhteemme tasa-arvoista vai ei, niin luulen, että toisaalta on ja toisaalta ei. Minä ainakin pyrin siihen. Tiedostan tarpeeni puhua vähän liikaa asioista, jotka painavat mieltäni, mutta joista hän ei ole kiinnostunut. Hän on niin kiinni omassa elämässään ja siinä onkin paljon enemmän mäkiä ja notkelmia kuin minun tasaisessa päivässäni.
Me olemme erilaisia, kovastikin. Ja toisaalta meitä yhdistää sekä tämä erilainen puoli että riipaiseva samankaltaisuus.
Lopulta me kumpikin olemme ymmärtäväisiä toisiamme kohtaan nykyään. Ajattelemme toisistamme hyvää, emmekä sorru keskinäiseen kilpailuun.
Hyvä meillä on olla.
tasa-arvoa ja uskon että tasapainoisessa suhteessa se toteutuu suunnilleen, mutta muuttuu tietysti elämän ja ihmisten mukana. Mikään ei ole pysyvää ja siksi olisi hyvä jos ihminenkin olisi joustava. Eli taas sitä joustoa peräänkuulutan molemmilta osapuolilta. Jos toinen on melkoisen itsekeskeinen, on hyvä että toinen on vähemmän itsekeskeinen. Jonkun toisen kanssa itsekeskeinen ihminen voi olla paljon joustavampi ja vähemmän itsekeskeinen...vielä itsekeskeisemmän kanssa. Itsekkyys ja itsekeskeisyys ovat mielestäni avainsanoja tässä.
Me olemme kaikki enemmän tai vähemmän itsekeskeisiä, eri asioissa vain ja terve itsekkyys ja itsekeskeisyys on ok, muutenhan olisimme täällä toisten kynnysmattoina, joka sekin toisaalta voi olla itsekkyyttä ja vaallankäyttöä. Mutta parisuhteessa eläminen vaatii itsekeskeisyydestä ja itsekkyydestä luopumista jossain määrin ja se ei kaikilta onnistu. Vastuu on tässä myös yksi avainsana, koska vastuun ottaminen itsestä ja jossain määrin myös toisista kuuluu aikuisuuteen. Tasapainoinen suhde vaatii molemmilta osapuolilta valmiutta ottaa vastuu omista tunteistaan, haluistaan, valinnoistaan, käytöksestään, teoistaan ja sanoistaan ja sen lisäksi vielä ottaa vastuu omalta osalta yhteisestä suhteesta ja kenties yhteisten asioiden hoidosta. Jotkut ihmiset eivät kykene tähän koskaan, koska he haluavat olla ikuisia lapsia. Silloin kuitenkin usein löytyy joku ymmärtävä ja ylijoustava huolehtijahahmo, joka kantaa kaiken vastuun suhteessa, joustaa ja ymmärtää....vanha, tyypillinen kuvio, joka toistuu aina vaan kaikissa suhteissa ympäri maailmaa. No, jokainen taplaa tyylillään. Pääasia on että ihmiset ovat suhteellisen tyytyväisiä elämäänsä, oli se parisuhdekuvio mikä tahansa. Täydellistä tasapainoa ei voi koskaan saavuttaa...onneksi, sillä silloin elämä olisi aikamoisen tylsää. Täydellinen tasapaino on yhtä kuin kuolema ja elämä on tuohon tasapainoon pyrkimistä. Olisi ihanaa jos parisuhde voisi olla suhteellisen tasapainoinen, muttei kuitenkaan liian koska silloin tylsyys iskee helposti. Kukaan ei kai oikeasti haluaisi elää paratiisissa...vai?
..elää paratiisissa, pumpulipilvimaassa, lehtipuun latvassa, karkkimaassa, kukkasten lehdillä, hyvien ihmisten olkapäillä, ikuisen rakkauden satumaassa, tuulen mukana viljapelloissa, lentää yli sinisen horisontin ja palata omaan turvalliseen maailmaani, kokemuksia rikkaampana ja nähneenä, että maailma on kaunis.
Kaunis.
Kaunis.
Tunnistan tuon suhdetyypin jossa vastuun suhteesta kantaa vain se toinen. Aikanaan kulissielämässäni suhteessani miehen kanssa tämä toteutui aika täysin, vain minä otin vastuuta, toinen vain meni, ei halunnut keskustella ja valehteli sitä mukaa kun tarvetta ilmeni. Nyt olen kuullut että tyyppi olisi vihdoin oppinut sitä vastuutakin ottamaan, on nykyään aviossa ja isä. Sanoikin mulle että vasta eromme jälkeen hän on tajunnut mitä olen tarkoittanut kaikki ne vuodet jolloin asioita yritin perille saada. No joo. Lesboudestani hän ei tiedä joten ei hänen vastuuttomuutensa yksin eroon syy ollut, mutta mulle raskasta.
Enää en niin yksipuoliseen suhteeseen ryhtyisi, tosin täydellinen oikeudenmukaisuus lienee mahdotonta. Jotain oikeudenmukaisuutta on kuitenkin oltava!
Toiseksi, ei tasapaino tarkoita tylsyyttä! Ei todellakaan. Minä toivon mahdollisimman tasapainoista ja tasa-arvoista ihmissuhdetta, mutta en tylsää. Ne eivät millään tavoin sulje toisiaan pois. Tylsyys on ihan muista asioista kiinni, aina ei toki tarvitse hauskaa olla mutta joskus kuitenkin, suhdetta täytyy pitää elävänä, piristää eri keinoin. Ei siinä silti se tasapaino kärsi.
ihanalta ja kauniilta:) Minäkin uskon kauneuteen kaikesta huolimatta.
se on välillä tulla jaksoja jossa toinen antaa enemmän kuin toinen, mutta toivottavasti saa tämän ylimääräisen panoksen takaisin samanmittaisena silloin kun ei itse jaksa sijoittaa ihan sitä 100% suhteeseen. Ei tulisi pieneen mieleenikään vaatia toiselta jotain mitä en kykenisi itsekään tarjoamaan, epärehellistä ja totaalinen mind fucker siinä tapauksessa kyseessä.
@Zorro:
Kirjoitit "Minä olen ollut se joustava, kiltti, ymmärtäväinen, mutta toinen taas järkevämpi ja sosiaalisempi. Kummallakin siis on ollut korjaamisen varaa käytöksessään."
- En ihan käsitä miksi nuo piirteet vaativat mielestäsi korjaamista? Sulkeeko 'joustavuus, kiltteys ja ymmärtäväisyys' pois järkevyyden koittaa tasapainoittaa molempien suhteeseen tuomia luonteenpiirteitä?
Mun pitäisi olla järkevämpi, sosiaalisempi, ahkerampi, toisen taas kiltimpi, ymmärtäväisempi, joustavampi. Kumpikin kärsi toisen puutteista näiden ja varmaan monen muunkin piirteen osalta.
Miten sitä ei ymmärrä? Selkeä asia.
kohteliaaseen sävyyn kirjoitettu vastaus *kohottaa kulmakarvojaan* Joka tapauksessa, ymmärrystä ei heti riitä tapauksiin joista oma kokemus on täysin toisenlainen ja kun samanlaisia eroja näkee monissa pariskunnissa. Miksi toisen olisi pakko muuttua ja olla jotain mitä ei ole?
Kyllä mun mielestä AINA kumpikin "joutuu muuttumaan" sillä täydellisesti toisilleen sopivia kumppaneita ei ole sen enempää kuin täydellisiä yksilöitäkään. Eri asia sitten kuinka tiukasti niistä omista ominaisuuksistaan pitää kiinni. Ihan toiseksi tuskin kukaan voi muuttua, eikä tarvitsekaan, minä ainakin tarkoitan vain sellaista mielestäni normaalia toisen huomioimista puolin ja toisin.
Tietenkin pitää kunnioittaa toista sellaisena kuin hän on, eikä lähteä muuttamaan, vaan mun mielestä se mahdollinen muutos pitääkin lähteä itsestä. Aina on kasvun varaa.
Jokin kertoo mulle ettei me olla tässä asiassa samoilla linjoilla, joten parasta jättää asia sikseen. Mulla on kieltämättä ollut muutenkin aika kurja päivä niin etten jaksa vääntää niin suotavaa kuin asiallinen keskustelu onkin. Kun on ihmisiä jotka tarttuvat joka sanaan ja niitä sitten analysoivat. Nyt en jaksa siihen lähteä mukaan.
Kukin taaplaa niin omassa elämässään kuin suhteessakin tyylillään. Minä en ainakaan pidä itseäni niin hyvänä ja valmiina pakkauksena ettenkö olisi valmis myös muuttumaan ja kehittymään niin itseni kuin toisenkin takia.
En ole seurustellut, mutta ystävyyssuhteiltani toivon vastavuoroisuutta. Yksipuoliset ihmissuhteet eivät oikein toimi niin kuin pitäisi. Toisaalta me ihmiset olemme erilaisia. Me voimme antaa paljon toisillemme, mutta emme niitä ihan samoja asioita. Kaikki on suhteellista, joten vähän vaikeata puhua oikeudenmukaisuudesta, kun kaikkea ei voi suoraan verrata tai mitata samalla vaakakupilla. Omasta mielestäni huomioin toisia ihmisiä, niitä joista välitän. Joskus olen surullinen siitä, että ihmisillä on niin kiire. Ei ole oikein aikaa tavata ystäviä tai käydä kylässä. Ihmiset kasaavat itselleen kauhean paljon kaikenlaista tekemistä, pelkkä yhdessä oleminen ei riitä. Siinä touhutessa ja touhottaessa sitten jää niin helposti jotakin tärkeätä huomaamatta, se toinen ihminen...