Mökkimurto Tammelan Sukulassa

Huomio kaikki mökinomistajat., lähiasukkaat ja käytetyn tavaran ostajat! Mökkivarkaat ovat nyt liikkeellä! Eilen 3.2.2014 mökillämme Tammelan Sukulassa kävi varkaita. Varkaat liikkuvat mustalla / tummalla AUDI-merkkisellä autolla ( Sukulantiellä nähty klo 5 aikoihin ), ilmeisesti 2000-luku tai uudempi.




Mökiltämme lähti varkaiden mukaan Stihl-merkkinen suurehko raivaussaha, kaksi akkuporakonetta ( toinen Black & Decker merkkinen, toinen sininen tuntemattomampi merkki ) Lisäksi varkaiden matkaan lähti kaksi käsintehtyä ja kaiverrettua puukkoa. Toinen puukoista vanha Marttinin valmistama Lapinleuku jossa muistokaiverrus " Kustin kunniaksi 29.06.1070 " Toisessa pohjalaisvalmisteisessa puukossa on myös kaiverruksena miehen nimi.

Varkaiden teko keskeytyi, sillä jo lähtövalmiiksi tukkikärryyn nostettu Mönkijä selvisi varkaiden käsistä!
Viranomaisten tiedon mukaan Tammelassa tehtiin eilen myös toinen mökkimurto, josta ikävä kyllä saaliiksi oli lähtenyt mönkijä.

Pyydänkin kaikkia valppauteen toinen toistemme omaisuuden suojaamiseksi. Mikäli jollain on tietoa asiasta, tai vaikka tuosta Lapinleusta, pyydän ottamaan viranomaisiin yhteyttä tai minuun [email protected]
1393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

4.2. kävimme mökillämme Kruusilassa (Salo) ja kaikki kunnossa. Tänään pe 14.2. pojan perhe mökille hiihtolomalle. Poika soitti ja kertoi murtomiesten vääntäneen oven auki ja myllänneen kaikki kaapit ja laatikostot. Myös vajan ovi oli murrettu. Menen huomenna katsomaan mitä on viety. Poliisi kävi klo 20 aikaan toteamassa tapahtuneen ja murtojäljet. Sanoivat satoja murtoja tapahtuvan vuosittain! Surullista!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Essileena kirjoitti:

Huomio kaikki mökinomistajat., lähiasukkaat ja käytetyn tavaran ostajat! Mökkivarkaat ovat nyt liikkeellä! Eilen 3.2.2014 mökillämme Tammelan Sukulassa kävi varkaita. Varkaat liikkuvat mustalla / tummalla AUDI-merkkisellä autolla ( Sukulantiellä nähty klo 5 aikoihin ), ilmeisesti 2000-luku tai uudempi.




Mökiltämme lähti varkaiden mukaan Stihl-merkkinen suurehko raivaussaha, kaksi akkuporakonetta ( toinen Black & Decker merkkinen, toinen sininen tuntemattomampi merkki ) Lisäksi varkaiden matkaan lähti kaksi käsintehtyä ja kaiverrettua puukkoa. Toinen puukoista vanha Marttinin valmistama Lapinleuku jossa muistokaiverrus " Kustin kunniaksi 29.06.1070 " Toisessa pohjalaisvalmisteisessa puukossa on myös kaiverruksena miehen nimi.

Varkaiden teko keskeytyi, sillä jo lähtövalmiiksi tukkikärryyn nostettu Mönkijä selvisi varkaiden käsistä!
Viranomaisten tiedon mukaan Tammelassa tehtiin eilen myös toinen mökkimurto, josta ikävä kyllä saaliiksi oli lähtenyt mönkijä.

Pyydänkin kaikkia valppauteen toinen toistemme omaisuuden suojaamiseksi. Mikäli jollain on tietoa asiasta, tai vaikka tuosta Lapinleusta, pyydän ottamaan viranomaisiin yhteyttä tai minuun [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu