Oon 15-vuotias poika ja käyn peruskoulun ysiluokkaa. Mun koulunkäynti on ollut mulle ja mun vanhemmille aina itsestäänselvyys, keskiarvoni on about 9 ja kokeista saan hyviä numeroita. Koulumenestykseni on siis hieno, mutta en lainkaan viihdy koulussa. Sinne meno ja siellä olo on jotenkin tuskallisen vaikeaa, joten mulle on kertynyt paljon poissaoloja, kun ei vaan huvita mennä sinne. Ahdistun asioista helposti ja mun itseluottamus on aika nollissa lähinnä ulkonäkökysymyksen takia, oon ylipainoinen enkä millään tavalla komea. En viihdy julkisilla paikoilla ollenkaan. Kaikki päivät oon kotona turvassa tuomitsevilta silmiltä. Musta tuntuu, että oon jo erakoitunut aika pahasti, sillä mulla ei oo mikään vilkkain sosiaalielämä. Mulla ei oo ikinä oikein ollut kavereita joiden kanssa viettää aikaa vapaa-ajalla, koulussa tietty luokkatovereiden kanssa aina jotain tulee puhuttua. Mua ei oo ikinä kiusattu suoraan, mutta kaikkee nauramista selän takana, ilkeitä katseita, juorujen levittelyä ja satunnaisia huutoja kyllä kuulee. En oo ikinä ajatellu näiden asioiden vaikuttaneen minuun pahasti, sillä oon yleensä että hälläväliä.
Koulussa käynti ei siis ole maistunut 7. luokan jälkeen. Tuolloin mun elämässä tapahtu kaikkee rakkaan mummon kuolemasta (joka vaikutti tietysti mun jo apaattiseen mielentilaan kun en ennen oo menettänyt rakasta ihmistä) ulkomaanmatkaan. Vaikka matkan kuvittelis olevan positiivinen juttu ja olihan se sitäkin, niin se vaan lisäsi poissaoloja ja siten myös stressiä. Poissaolojen takia mä oon jääny jälkeen koulussa. Stressaan tästä asiasta todella paljon, mutta en tunnu tekevän asialle mitään. En vain kykene siihen. Pakenen todellisuutta ja ongelmia peleihin ja internettiin. Useasti myös syön pahaa oloa pois. Eli oon aika vaikeessa oravanpyörässä jumissa. Mulla on taipumus tehdä asiat viime tingassa, rästiin jääneet kokeet ei häviä minnekään vaikka miten ajattelen että jos vaikka katsoisin vielä yhden videon ja sitten rupeaisin lukemaan siihen. Loppujen lopuksi en lue kokeeseen ollenkaan ja jään kotiin sinä päivänä milloin minun pitäisi tehdä se. Mutta kuten aiemmin sanoin, kokeet menee kyllä ihan hyvin, mutta aiheuttavat suuren määrän stressiä. Samoin kaikki isot projektit.
Tän otsikko oli "Mullako masennusta". En oo ikinä ajatellu itelläni masennusta, ennen kuin luin joidenkin kirjoittamia palstoja. Huomasin, että joissakin niissä oli samoja piirteitä itseni kanssa. Koulumotivaatio on hävinnyt, vaikeiden aikojen läpikäynti jne.. Tunnen oloni aika usein väsyneeksi ja turhautuneeksi kaikesta, mikään ei välillä kiinnosta enkä saa mitään aikaan. Mä kylläkin rakastan musiikkia ja laulan kotona päivätpitkät, haluaisin myös näytellä ja olla joskus esiintyjänä jossain. Kaikkia näitä hankaloittaa ujous ja esiintymispelko, vaikka musiikkiluokalla ollessani tulee esiinnyttyä jonkin verran. Kannan mielessäni useita murheita samaan aikaan muiden tietämättä, oon surullinen vaikken aina näytä siltä. Sanon vaan että kaikki on hyvin jos joku kysyy. On niitä itsetuhoisia ajatuksiakin ollut joskus, mutta oon sitten tajunnu että elämähän koetaan vaan kerran nii sun on ihan turha mennä ja tappaa ihtees. En oo yhtään varma että mitä tää on mikä mulla on. Onko tää laiskuutta vai teineille tyypillistä angstia vaiko mitä.
Ois kiva kuulla muiden samankaltaisia kokemuksia ja jos joku sais selvennettyy mulle, että mikä mulla mahdollisesti voisi olla, vaikka nyt tämmöinen kirjoitus ei mitenkään erityisen syventävä ja tarkka olekaan. En oo halunnut hakea apua jos vain sanoisivat että tää on vaan tämmöstä perus teinin mielialavaihtelua ja että se menee ohi itsestään.
Koulussa käynti ei siis ole maistunut 7. luokan jälkeen. Tuolloin mun elämässä tapahtu kaikkee rakkaan mummon kuolemasta (joka vaikutti tietysti mun jo apaattiseen mielentilaan kun en ennen oo menettänyt rakasta ihmistä) ulkomaanmatkaan. Vaikka matkan kuvittelis olevan positiivinen juttu ja olihan se sitäkin, niin se vaan lisäsi poissaoloja ja siten myös stressiä. Poissaolojen takia mä oon jääny jälkeen koulussa. Stressaan tästä asiasta todella paljon, mutta en tunnu tekevän asialle mitään. En vain kykene siihen. Pakenen todellisuutta ja ongelmia peleihin ja internettiin. Useasti myös syön pahaa oloa pois. Eli oon aika vaikeessa oravanpyörässä jumissa. Mulla on taipumus tehdä asiat viime tingassa, rästiin jääneet kokeet ei häviä minnekään vaikka miten ajattelen että jos vaikka katsoisin vielä yhden videon ja sitten rupeaisin lukemaan siihen. Loppujen lopuksi en lue kokeeseen ollenkaan ja jään kotiin sinä päivänä milloin minun pitäisi tehdä se. Mutta kuten aiemmin sanoin, kokeet menee kyllä ihan hyvin, mutta aiheuttavat suuren määrän stressiä. Samoin kaikki isot projektit.
Tän otsikko oli "Mullako masennusta". En oo ikinä ajatellu itelläni masennusta, ennen kuin luin joidenkin kirjoittamia palstoja. Huomasin, että joissakin niissä oli samoja piirteitä itseni kanssa. Koulumotivaatio on hävinnyt, vaikeiden aikojen läpikäynti jne.. Tunnen oloni aika usein väsyneeksi ja turhautuneeksi kaikesta, mikään ei välillä kiinnosta enkä saa mitään aikaan. Mä kylläkin rakastan musiikkia ja laulan kotona päivätpitkät, haluaisin myös näytellä ja olla joskus esiintyjänä jossain. Kaikkia näitä hankaloittaa ujous ja esiintymispelko, vaikka musiikkiluokalla ollessani tulee esiinnyttyä jonkin verran. Kannan mielessäni useita murheita samaan aikaan muiden tietämättä, oon surullinen vaikken aina näytä siltä. Sanon vaan että kaikki on hyvin jos joku kysyy. On niitä itsetuhoisia ajatuksiakin ollut joskus, mutta oon sitten tajunnu että elämähän koetaan vaan kerran nii sun on ihan turha mennä ja tappaa ihtees. En oo yhtään varma että mitä tää on mikä mulla on. Onko tää laiskuutta vai teineille tyypillistä angstia vaiko mitä.
Ois kiva kuulla muiden samankaltaisia kokemuksia ja jos joku sais selvennettyy mulle, että mikä mulla mahdollisesti voisi olla, vaikka nyt tämmöinen kirjoitus ei mitenkään erityisen syventävä ja tarkka olekaan. En oo halunnut hakea apua jos vain sanoisivat että tää on vaan tämmöstä perus teinin mielialavaihtelua ja että se menee ohi itsestään.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.