Onko muilla ahdistuksen takana turvattomuuden tunne?

Alan vähitellen päästä jyvälle, että oman ahdistukseni takana on turvattomuuden tunne. Se johtaa (yllätys yllätys) lapsuuteen, johon kuului väkivaltaa ja riitelyä sekä todella ruma avioero vanhempien osalta.

Tämä turvattomuus ilmenee tyypillisimmin omassa kodissani: en koe oloani turvalliseksi omassa kodissa. Ahdistaa ja pelottaa ja pahimmillaan saan paniikinomaisia kohtauksia. Sitävastoin kaverin luokse meneminen saa olon paremmaksi.

Ylipäänsäkin kaikkien muiden ihmisten kotona on mun mielestä turvallista. Siellä voi rentoutua ja hengittää. Miksi tätä olotilaa ei voi saavuttaa omassa kodissaan?
72527
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Minulla ainakin varhaislapsuudessa jotenkin mukaantullut perusturvattomuus on se perusvaikeus. Ison perheen keskimmäisenä se jotenkin tuli vaan mukaan.

Itsetunto on itsekohtaisesti kokeneena surkea. Se epävakaa kaksisuuntaisille mielialahäiriöille tavanomainen.
Serkkuni ei voi elää ilman lääkitystä, koska mielialojen vuoristorata tekee elämästä liian haasteellista. On vaikeuksia myös tietysti parisuhdeasioissa.

Mukaan tllut meditaatioharrastus antaa päivittäisen loman päästä irti ahdistuksesta, sisäisestä levottomuudesta, jota mieluusti puran myös fyysiseen suorittamiseen.

Äänestä

Ehdottomasti. Täysi perusturvallisuuden puute. Mulla voimakkaat pelko- ja ahdistuskohtaukset alkokin jo joskus ala-asteikäisenä.

Äänestä

Oletteko löytäneet apua jostain tietystä asiasta / lääkkeestä / tekemisestä?

Äänestä

Tietenkin siksi, kun miettät aina kotisi turvattomaksi, kylään ei liity turvattomuusmuistikuvaa. Kun syyn tunteeseen ole löytänyt, niin sinua auttaa nyt järkeily kun tunne pakkaa päälle: nyt olet aikuinen, olet herra omassa kodissasi, ala tietoisesti mieltää asioita järjen tasolla ja lopulla tunne saa väistyä. Opit elämään kotona.

Äänestä
  • Minä koen toiset ihmiset vihollisina ja että ihmiset haluaa vaan pahaa. Koen myös usein että minua tarkkaillaan jollain kameralla tai sitten joku kattoo ikkunasta. Joskus ajattelen ruuan olevan myrkytettyä, mutta syön koska on nälkä. Joskus Äitikin tuntuu hautovan pahoja ajatuksia.
    Olen alkanut tuntea että haluan tappaa jonkun ja nähdä verta, tuntuu että vaikka näkisin jonkun kuolevan, se ei merkitsisi mitään. Mieleni on täynnä asioita, ja kun yritän ajatella yhtä, toiset ajatukset tulevat mukaan.

    Ei oo kovi kivaa tämä elämä, mutta ehkä se siitä

    Äänestä

  • Joku outoo kirjoitti:

    Minä koen toiset ihmiset vihollisina ja että ihmiset haluaa vaan pahaa. Koen myös usein että minua tarkkaillaan jollain kameralla tai sitten joku kattoo ikkunasta. Joskus ajattelen ruuan olevan myrkytettyä, mutta syön koska on nälkä. Joskus Äitikin tuntuu hautovan pahoja ajatuksia.
    Olen alkanut tuntea että haluan tappaa jonkun ja nähdä verta, tuntuu että vaikka näkisin jonkun kuolevan, se ei merkitsisi mitään. Mieleni on täynnä asioita, ja kun yritän ajatella yhtä, toiset ajatukset tulevat mukaan.

    Ei oo kovi kivaa tämä elämä, mutta ehkä se siitä

    Joku outoo

    Mielestäni nykyinen terveydenhoitohenkilökunta on niin hyvin koulutettua ja motivoituakin, että he pystyisivät sinua auttamaan. Olen hyvin introverttityyppi, lähellä skitsoidisuutta.
    On jo 15vuotta kun ulkona liikkuessani yks kaks aloin kokemaan ihmiset lähes kauttaaltaan uhkaaviksi. Hipsin siitä kotiini rauhoittumaan neljän seinän sisään.

    Sinuna tilaisin ajan kotikuntasi terveydenhoitajalle. Hän pystyy arvioimaan, millaista apua tarvitsisit. Jos erilaiet päihteet kuuluvat viikottaiseen käyttöösi, vaikea siitä on nousta ilman laitoshoitoa.

    Hyvää parempaa huomista kuitenkin nimim. joku outoo.

    Äänestä

Sama fiilis lapsesta asti, monesti nukuin paniikissa jopa talvisin pihavajassa tai lukittauduin wchen kun en uskaltanut mennä yksin himaan kun muut ei ole kotona :/. Ja sama uusissakin kodeissa nukkumaan heti kun on yksin. Ihan käsittämätöntä yksinäisyyden pelkoa.. Ja on vielläkin varsinkin kun kaveritilanne on nyk. melkein olematon.., en viihdy yksin yhtään ja kun on ahdistuneisuushäiriö ja viellä ihan sekaisin viinasta niin apua!!!! Olotiloja!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


surullinen pikkumyy kirjoitti:

Alan vähitellen päästä jyvälle, että oman ahdistukseni takana on turvattomuuden tunne. Se johtaa (yllätys yllätys) lapsuuteen, johon kuului väkivaltaa ja riitelyä sekä todella ruma avioero vanhempien osalta.

Tämä turvattomuus ilmenee tyypillisimmin omassa kodissani: en koe oloani turvalliseksi omassa kodissa. Ahdistaa ja pelottaa ja pahimmillaan saan paniikinomaisia kohtauksia. Sitävastoin kaverin luokse meneminen saa olon paremmaksi.

Ylipäänsäkin kaikkien muiden ihmisten kotona on mun mielestä turvallista. Siellä voi rentoutua ja hengittää. Miksi tätä olotilaa ei voi saavuttaa omassa kodissaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu