Alan vähitellen päästä jyvälle, että oman ahdistukseni takana on turvattomuuden tunne. Se johtaa (yllätys yllätys) lapsuuteen, johon kuului väkivaltaa ja riitelyä sekä todella ruma avioero vanhempien osalta.
Tämä turvattomuus ilmenee tyypillisimmin omassa kodissani: en koe oloani turvalliseksi omassa kodissa. Ahdistaa ja pelottaa ja pahimmillaan saan paniikinomaisia kohtauksia. Sitävastoin kaverin luokse meneminen saa olon paremmaksi.
Ylipäänsäkin kaikkien muiden ihmisten kotona on mun mielestä turvallista. Siellä voi rentoutua ja hengittää. Miksi tätä olotilaa ei voi saavuttaa omassa kodissaan?
Tämä turvattomuus ilmenee tyypillisimmin omassa kodissani: en koe oloani turvalliseksi omassa kodissa. Ahdistaa ja pelottaa ja pahimmillaan saan paniikinomaisia kohtauksia. Sitävastoin kaverin luokse meneminen saa olon paremmaksi.
Ylipäänsäkin kaikkien muiden ihmisten kotona on mun mielestä turvallista. Siellä voi rentoutua ja hengittää. Miksi tätä olotilaa ei voi saavuttaa omassa kodissaan?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla ainakin varhaislapsuudessa jotenkin mukaantullut perusturvattomuus on se perusvaikeus. Ison perheen keskimmäisenä se jotenkin tuli vaan mukaan.
Itsetunto on itsekohtaisesti kokeneena surkea. Se epävakaa kaksisuuntaisille mielialahäiriöille tavanomainen.
Serkkuni ei voi elää ilman lääkitystä, koska mielialojen vuoristorata tekee elämästä liian haasteellista. On vaikeuksia myös tietysti parisuhdeasioissa.
Mukaan tllut meditaatioharrastus antaa päivittäisen loman päästä irti ahdistuksesta, sisäisestä levottomuudesta, jota mieluusti puran myös fyysiseen suorittamiseen.
Ehdottomasti. Täysi perusturvallisuuden puute. Mulla voimakkaat pelko- ja ahdistuskohtaukset alkokin jo joskus ala-asteikäisenä.
Oletteko löytäneet apua jostain tietystä asiasta / lääkkeestä / tekemisestä?
Tietenkin siksi, kun miettät aina kotisi turvattomaksi, kylään ei liity turvattomuusmuistikuvaa. Kun syyn tunteeseen ole löytänyt, niin sinua auttaa nyt järkeily kun tunne pakkaa päälle: nyt olet aikuinen, olet herra omassa kodissasi, ala tietoisesti mieltää asioita järjen tasolla ja lopulla tunne saa väistyä. Opit elämään kotona.
Minä koen toiset ihmiset vihollisina ja että ihmiset haluaa vaan pahaa. Koen myös usein että minua tarkkaillaan jollain kameralla tai sitten joku kattoo ikkunasta. Joskus ajattelen ruuan olevan myrkytettyä, mutta syön koska on nälkä. Joskus Äitikin tuntuu hautovan pahoja ajatuksia.
Olen alkanut tuntea että haluan tappaa jonkun ja nähdä verta, tuntuu että vaikka näkisin jonkun kuolevan, se ei merkitsisi mitään. Mieleni on täynnä asioita, ja kun yritän ajatella yhtä, toiset ajatukset tulevat mukaan.
Ei oo kovi kivaa tämä elämä, mutta ehkä se siitä
Joku outoo
Mielestäni nykyinen terveydenhoitohenkilökunta on niin hyvin koulutettua ja motivoituakin, että he pystyisivät sinua auttamaan. Olen hyvin introverttityyppi, lähellä skitsoidisuutta.
On jo 15vuotta kun ulkona liikkuessani yks kaks aloin kokemaan ihmiset lähes kauttaaltaan uhkaaviksi. Hipsin siitä kotiini rauhoittumaan neljän seinän sisään.
Sinuna tilaisin ajan kotikuntasi terveydenhoitajalle. Hän pystyy arvioimaan, millaista apua tarvitsisit. Jos erilaiet päihteet kuuluvat viikottaiseen käyttöösi, vaikea siitä on nousta ilman laitoshoitoa.
Hyvää parempaa huomista kuitenkin nimim. joku outoo.
Sama fiilis lapsesta asti, monesti nukuin paniikissa jopa talvisin pihavajassa tai lukittauduin wchen kun en uskaltanut mennä yksin himaan kun muut ei ole kotona :/. Ja sama uusissakin kodeissa nukkumaan heti kun on yksin. Ihan käsittämätöntä yksinäisyyden pelkoa.. Ja on vielläkin varsinkin kun kaveritilanne on nyk. melkein olematon.., en viihdy yksin yhtään ja kun on ahdistuneisuushäiriö ja viellä ihan sekaisin viinasta niin apua!!!! Olotiloja!!!!!!