Miten on?

Kiinnostus purjehdukseen heräsi jo viime keväänä, kesällä tulin käyneeksi purjehtijakurssin vaimon ja teinin kanssa, syksyllä luin itseni saaristolaivuriksi ja nyt olen rannikkolaivurikurssilla ja venemessuille menen taatusti.

Purjehtimaan tekisi siis mieli, mutta oma osaamattomuus arveluttaa. Mitään edeltävää veneilykokemusta ei ole edes moottoriveneillä, ei liioin veneen kunnostuksesta taikka huollosta, edes polttomoottorin. Ja liikkeellä ollaan kuitenkin kengännauhabudjetilla eli noin kymppitonnin vene tulisi kyseeseen. Sanomattakin lienee selvää että mitään uutta taikka muuten tiptop kunnossa olevaa venettä ei tuolla hinnalla saa joten pitäisi osata tehdäkin jotain.

Suhtaudunkin tietyllä kammolla veneen hankintaan mitään tietämättömänä untuvikkona, ja kutakuinkin yhtä suurella pelolla ajatukseen olla minkään kokoisen veneen päällikkönä. Kaikkein mieluiten peesaisin jollekulle gastiksi keräämään kokemusta, mutta ystäväpiiristäni kukaan ei purjehdi.

Pidän purjehtimisesta, mutta en kaikesta siitä vastuusta mitä päällikkönä toimiminen mukanaan tuo. mitä pystyisin ajattelemaan, on kuinka moni asia voisi mennä pienenkin purjehduksen aikana pieleen. Kaikki huoli maailmassakaan ei tee minusta yhtään sen pätevämpää kipparia, vaan siihen vaaditaan taitoa.

Pitäisikö tässä kaikesta huolimatta hankkia se oma vene? Omasta mielestäni taito ja itseluottamus ei siihen riitä, mutta vähissä ovat muut keinot päästä purjehtimaan.
49460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Moni muukin ennen sinua on aloittanut samanlaisesta tilanteesta, myös minä kauan sitten…
Jos on tahtoa, kaiken oppii!

Moni pursiseura järjestää viikottain arki-iltoinan harjoituskilpailuja. Sellaiseen voisit ilmoittautua gastiksi (soita ja kysy pursiseurojen toimistoista). Myös käytännön kursseja järjestetään, mutta ne ovat maksullisia.

Äänestä
  • Purjehtijakurssi tuli käytä siis jo viime kesänä, ja järjestyksessä seuraavalle perämieskurssille voi ilmoittautua vasta kun on rannikkolaivurin tutkinto plakkarissa ja yhden veneilykauden kokemus purjeveneen päällikkönä ja kuten on ilmeistä, jälkimmäinen minulta joka tapauksessa puuttuu.

    Pursiseuroissa ongelma yleensä on (mitä olen sivuilta lueskellut tai kysellyt), että gastiksi pääsee vain jos on seuran jäsen eikä asiasta edes keskustella ennen sitä. Seurojen kannalta ymmärrettävää, mutta tilanne muistuttaa melkolailla kalliita arpajaisia: ensin maksat satoja euroja seuran jäsenyydestä, ja vasta sen jälkeen saat tietää onko gasteille edes kysyntää.

    Äänestä

Ainakin pääkaupunkiseudulla on hyvät mahdollisuudet gastata viikkokisoissa. Katso esimerkiksi fe83.org, Avomeripurjehtijat, First31.7/First36.7 luokaliitot, pursiseurat ym.

Äänestä

"Suhtaudunkin tietyllä kammolla veneen hankintaan mitään tietämättömänä untuvikkona"

Jos vene on myynnissä maissa, tarkista pohja, kölin liitos, peräsin ja takila. Tee sellainen kauppasopimus, että heti 80% ja loput 20% kauppasummasta kun vene on koepeurjehdittu. Jos vene pysyy vuotamatta pinnalla ja kaikki toimii, niin purjehduskunnossa alus on.

Sellainen asenne pitää uuden veneenkin ostajalla olla, että jotain joutuu korjaamaan. Käytetyn ostajalla asennetta pitää olla himppusen verran enemmän.

Äänestä
  • Tässä tapauksessa ongelman muodostaakin se että mitä sinä luulet minun noista tarkastuskohteista ymmärtävän? Mistä minä tiedän milloin ohja, kölin liitos, peräsin ja takila ovat kunnossa ja milloin eivät?

    Äänestä

  • Arka aloittelija kirjoitti:

    Tässä tapauksessa ongelman muodostaakin se että mitä sinä luulet minun noista tarkastuskohteista ymmärtävän? Mistä minä tiedän milloin ohja, kölin liitos, peräsin ja takila ovat kunnossa ja milloin eivät?

    Käy ensin katsomassa itse. Jos kaikki näyttää mielestäsi hyvältä ja pidät veneestä, niin tilaa vielä ammattitarkastajan lausunto, maksaa muutaman satasen mutta kannattaa kyllä, voit säästyä paljon isommilta kustannuksilta ja toisaalta jos mitään suurta huolenaihetta ei tule ilmi, niin sitten tiedät että vene on kunnossa.

    Äänestä

  • Svenkku kirjoitti:

    Käy ensin katsomassa itse. Jos kaikki näyttää mielestäsi hyvältä ja pidät veneestä, niin tilaa vielä ammattitarkastajan lausunto, maksaa muutaman satasen mutta kannattaa kyllä, voit säästyä paljon isommilta kustannuksilta ja toisaalta jos mitään suurta huolenaihetta ei tule ilmi, niin sitten tiedät että vene on kunnossa.

    Niin joo, linkki jäi, eli tuolta löytyy: http://www.purjehtija.fi/index.php?sivu=34861

    Äänestä

Täsmälleen sama tilanne!

Ajattelinkin ensin ostaa "harjoittelukappaleeksi" muutaman satasen purjejollan, jolla sitten koko perhe purjehtii yksin ja kaksin, niin että tuulet, purjeet, peräsimet ja luovit menee selkärankaan. Eikä ole ollenkaan huono asia käydä seuran purjehduksilla.

Sitten kun osaa hyvin purjehtia ja lähivedet on tulleet tutuiksi, voi ostaa vaikka köliveneen, sellaisen pienehkön.

Äänestä

Alkuperäisen kirjoittajan teksti oli sympaattinen ja asenne kohdallaan. On hyvä tunnustaa sekä vahva motivaationsa että samalla epävarmuutensa. Mutta kuten joku jo kirjoitti, samoista lähtökohdista on moni aloittanut ja saanut purjehduksesta itselleen hienon harrastuksen.

Kymppitonnin pursi on aloittelijalle hyvä hankinta. Tältä palstalta löytyy runsaasti mielipiteitä, mikä olisi tuossa hintaluokassa hyvä valinta. Itse pidän seuraavia asioita tärkeinä:

-pursi saisi olla riittävän yksinkertainen ja helppohoitoinen. Itse suosittelisin paljon valmistettua ja rakenteeltaan pelkistettyä venettä,
-jos ei ole paljoa ylimääräistä rahaa eikä monttöörin taitoja, kannattaa suhtautua varauksella sisämoottorilla varustettuihin veneisiin. Tuolla hinnalla moottori on jo iäkäs ja se merkitsee usein erilaisia murheita ja kallista uusimistarvetta. Valitsisin suosiolla uudehkon nelitahtiperämoottorin,
- uuspurjehtija joutuu hankkimaan varusteita ja niihin kuluu helposti muutama tonni. Kannattaa ottaa huomioon kokonaisbudjettia laadittaessa,
-purjehduksen opettelun voi toki aloittaa ominkin päin. Niin on yllättävän moni tehnyt. Edullisin vaihtoehto on liittyä johonkin pursiseuraan ja pyytää parina ekana kertana laiturikaveria jeesaamaan. Siitä se lähtee,
- aluksi kannattaa keskittyä vaatimattomiin matkoihin ja helppoihin keleihin. Henkisiä hiertymiä on aloittelijoille tullut, kun on lähtenyt soitellen sotaan eli varomattomasti kovempiin keleihin.

Itse voisin suositella ekaksi edulliseksi matkapureksi esim. Avance 245/24, IF-venettä tai Albin Expressiä - ja kaikkia perämoottorilla. Niistä on tarjontaa, hinnat kohdallaan ja tarvittaessa pääsee myös hyvin eroon.

Tervetuloa kihtovan harrastuksen pariin!

Äänestä
  • "tse voisin suositella ekaksi edulliseksi matkapureksi esim. Avance 245/24, IF-venettä tai Albin Expressiä "

    Suomalainen purjehdus ei kehity suosittelemalla uppotukkeja. Heti kannattaa ostaa vene joka kulkee hyvin keyvissä tuulissa ja avotuulilla. Purjehdus on kuitenkin nopeasti opittava laji ja harmittaa jos veneen kokee hitaaksi vuoden jälkeen.

    Äänestä

  • 342++2 kirjoitti:

    "tse voisin suositella ekaksi edulliseksi matkapureksi esim. Avance 245/24, IF-venettä tai Albin Expressiä "

    Suomalainen purjehdus ei kehity suosittelemalla uppotukkeja. Heti kannattaa ostaa vene joka kulkee hyvin keyvissä tuulissa ja avotuulilla. Purjehdus on kuitenkin nopeasti opittava laji ja harmittaa jos veneen kokee hitaaksi vuoden jälkeen.

    Tätä kaveria kutsutaan täällä Jodlariksi. Älä kiinnitä huomiota hänen kirjoituksiinsa.

    Äänestä

  • Jodlari tässä kirjoitti:

    Tätä kaveria kutsutaan täällä Jodlariksi. Älä kiinnitä huomiota hänen kirjoituksiinsa.

    ...kirjoittaa skeidaa 24/365

    Äänestä

Ei todellakaan tarvitse olla liian huolissaan. Itse olin kauan sitten kerran kaverin kyydissä purjeveneestään ja samantien ostin oman. Vaikka olo tuntuisi epävarmalta tekniikan suhteen niin muista, että toisin kuin moottoriveneessä on purjeveneestään kaksi tapaa viedä venettä eteenpäin. Jos moottori pettää niin purjeilla vaan ja tietysti toisinpäin. Tolla asenteella pärjäät muutaman kerran jälkeen mainiosti.
Joku ehdotti viikkokisoihin gastiksi, mutta minun mielestä se ei ehkä ole paras tapa aloittaa. Voi olla olo kuin ulkomailla kun kaikki puhuu vierasta kieltä.
Kerran tai pari kun saat jonkun kokeneemman aluksi mukaan niin kaikki järjestyy.
Tsemppiä ja tervetuloa mukaan....

Äänestä

Guy 22. Stressin määrä on pienellä veneellä ja pienillä purjeilla aloittelijalle paljon pienempi kuin isommilla yli kolkyt jalkaisilla matkaveneillä. Sitä paitsi guylla voi retkeillä ja yöpyä. Mahtuu budjettiinne hyvin, koska joka tapauksessa tarviit laituripaikkaa, talvipaikkaa, pressuja yms yms.

Äänestä
  • Finn 27, asuttava tuon hintaluokan tunnettu vene ja tällä hetkellä monta myynnissä...

    Äänestä

  • Hetken jo treenannut kirjoitti:

    Finn 27, asuttava tuon hintaluokan tunnettu vene ja tällä hetkellä monta myynnissä...

    Tarkoitatko Finn 26:sta vai Finn Flyer 27:aa?

    Äänestä

  • FF 27 Charlotta kirjoitti:

    Tarkoitatko Finn 26:sta vai Finn Flyer 27:aa?

    Joo, pieleen meni, Finn 26 on oikein, myynnissä on alkaen 8k€ ja vajaa 10kpl löytyy heti

    Äänestä

Joillain purjehduskouluilla on kohtuuhintaisia iltapurjehduksia, jotka ovat turvallinen ja helppo vaihtoehto kerätä lisää kokemusta ennen oman veneen hankintaa. Katso www.purjehduksenopettajat.fi.

Äänestä

Älä helavatussa moiseen ala. Noilla rahkeilla olet laituri demokratiassa orjaa alempana. Koet alemmuuden tunnetta halvemmalla esim, Virossa asiakaspalveltavana.

Osta penneilläsi vanha flipperin HT, olet omiesi joukossa.

Äänestä
  • Trolli mikä trolli, mutta alkoi kiinnostamaan että miten Flipper HT on mielestäsi se vene millä minä pääsen "omieni joukkoon" kun kerran purjehdus on se mikä kiinnostaa, moottoriveneily ei, ja kokemusta moottoriveneilystäkään ei ole. Ja mikä on sitten se "omieni joukko"?

    Äänestä

  • Arka aloittelija kirjoitti:

    Trolli mikä trolli, mutta alkoi kiinnostamaan että miten Flipper HT on mielestäsi se vene millä minä pääsen "omieni joukkoon" kun kerran purjehdus on se mikä kiinnostaa, moottoriveneily ei, ja kokemusta moottoriveneilystäkään ei ole. Ja mikä on sitten se "omieni joukko"?

    Missäpäin "arka aloittelija " asustaa? Jos asustat pääkaupunkiseudulla, niin eiköhän näihin asioihin "konsultointia" saada järjestymään (hankinta perehdytys)...

    Äänestä

Järkeviä ohjeita tullut paljon. Itse aloitin vuoden 2000 tienoilla noin kymppitonnin hintaluokassa olevalla veneellä. Sillä saa 7-8 metriä pitkän purkkarin, jossa nukkuu ja kokkaa ruokansa sisätiloissa. Ei lukususta mutta sopii mainiosti viikonloppuretkiin ja kesällä vähän kauemmaskin.

Alkuun päiväreissuja tai parin kolmen päivän retkiä. Ja ehdottomasti kauniilla ilmalla. Kovatuuliset kelit säästetään vähän myöhempään, kun kokemusta karttuu.

Parin, kolmen vuoden kuluttua etsit ehkä kaikessa rauhassa vähän isomman ja/tai uudemman veneen. Ehkä perhe kasvaa tai haluaa tehdä huomattavasti pidempiä reissuja. Joka tapauksessa kokemusta on tullut lisää ja myös näkemystä siitä, millainen vene sopii omaan harrastukseen.

Yhteenvetona: nyt on turha etsiä sitä täydellistä venettä. Nopeasti vaan kohtuuhintainen pursi alle ja treenaamaan. Ainoa mikä minua aikoinaan harmitti, oli että olin jahkaillut veneen hankkimisen kanssa vuosikausia.

Äänestä
  • H-vene, sillä on moni aloittanut! Kannattaa ottaa se perhe mukaan heti alussa. Pikkasen voi alussa kirpasta, mutta sillä on kiva lähteä liikenteeseen. Ja Tallina on lähellä myös H- veneelle!

    Äänestä

  • 407 kirjoitti:

    H-vene, sillä on moni aloittanut! Kannattaa ottaa se perhe mukaan heti alussa. Pikkasen voi alussa kirpasta, mutta sillä on kiva lähteä liikenteeseen. Ja Tallina on lähellä myös H- veneelle!

    Aloittaja miettii uskaltaako ylipäätään veneillä ja te ehdotatte Tallinnaa h-veneellä. Vähän järkrä.

    Äänestä

Älä osta mitään venettä ensialkuun. Vuokraa. Vuokrauskausi alkaa vapusta ´, jolloin 25 jalkaisen saa viikonlopuksi parilla sadalla. Kesälomakausi on sitten kallista sesonkia, mutta taas loppukesä edullisempaa. Vuokravene on huollettu ja kunnossa. Voit vaihtaa eri veneeseen vaikka joka kerta. Aluksi voi vaikka ajella moottorilla. Sekin opettaa ja tottuu veneen liikkeisiin. Kaksvitosen purkkarin vielä laiturissakin hallitsee miesvoimin, jos manööverit hiukan epäonnistuu tai tuuli nappaa kiinni. Sen oman veneen ehtii hankkia riesakseen myöhemmin. Kymppitonnilla vuokraa venettä monta kesää. Noin minä tein.

Äänestä
  • Mistähän tuohon hintaan ja tuoksi ajaksi saisi? Itse olen riippuvainen siitä mitä Google on tulokseksi tuottanut. Olen etsinyt aiemmin, ja kun äsken etsin uudestaan, niin en löytänyt mitään muuta kuin viikkohintoja, paljon 25-jalkaisia isompia veneitä, ja ensimmäisen sivun jälkeen tulokset alkoivat menemään jo vallan epämääräisiksi.

    Midnight sunin pienin on First 260 mutta hinta on annettu vain viikoksi, ja se on palvelumaksuineen 650 €. Puhumattakaan siitä, että mahdollisuus veneen vuokraamiseksi koko viikoksi ennen 31.5 ei vaan onnistu, koulujen vuoksi.
    - Marisailin (ja monen muun vuokraajan) pienin vene on 32-jalkainen ja siis jo aivan liian iso ja hintakin nelinumeroinen
    - Finnmarinen pienin on Vindö 30 minkä kyllä saa vuokrattua alle tonnilla ja lyhyemmäksi ajaksi mutta ehkä tämäkin on liian iso ja perinnepurtena ehkä ei kovin hyvä aloittelijan harjoitteluvälineeksi.
    - Kaikissa muissakin mitä minulle vastaan tuli, vene oli yleensä aivan liian iso ja kallis.

    Joten jos on ehdottaa jotain mistä saa 25-jalkaisen viikonlopuksi, niin kerro minullekin...

    Äänestä

  • ... täällä hieman kritisoitiin kun puhuin Tallinasta ja H-veneestä samana kesänä kun aloittaa. No ehkä niin.. Kyllä tuo vuokraus hieman arveluttaa. Ketä haluaa alkuun vuokrata aloittelijalle venettä? Ja siinä sitä vasta stressiä syntyy, jos joku sen veneen tosiaan vuokraa. Koko ajan saa olla tarkkana ettei mitään vaan hajoa! Ei hyvä sekään...

    Äänestä

Suomessakin voi vuokrata purjeveneen ja "tunnustella/kokeilla" miltä purjehdus tuntuu. Luultavasti tuntuu erittäin mukavalta ja silloin kannattaa hankkia oma vene.
Useimmat meistä ovat aloittaneet kokemattomina.

Äänestä
  • Tietenkin voi aloittaa veneen vuokraamisella ja seikkailemisella. En tosin tiedä luovuttaako vuokrausfirma venettä kipparille, joka ei ole ikinä purjehtinut eikä ole ollut edes gastina toisten veneissä.

    Vähemmän mokia tulee, jos sittenkin menee gastiksi kokeneiden purjehtijoiden mukaan. On aivan turha pelätä osaamattomuuttaan tai purjehdustermien tietämättömyyttä. Jokainen on aikanaan ollut aloittelija. Suosittelen samaa kuin moni jo teki: mene viikkokisoihin gastiksi! Se on tehokkain, innostavin ja halvin tie päästä alkuun.
    Samalla opit tuntemaan muun miehistön ja pian olet yksi heistä!
    Ensipurjehdus omalla veneellä on helpompaa, kun on muutaman kerran nähnyt, miten homma käytännössä toimii.

    Äänestä

  • ensin gastiksi! kirjoitti:

    Tietenkin voi aloittaa veneen vuokraamisella ja seikkailemisella. En tosin tiedä luovuttaako vuokrausfirma venettä kipparille, joka ei ole ikinä purjehtinut eikä ole ollut edes gastina toisten veneissä.

    Vähemmän mokia tulee, jos sittenkin menee gastiksi kokeneiden purjehtijoiden mukaan. On aivan turha pelätä osaamattomuuttaan tai purjehdustermien tietämättömyyttä. Jokainen on aikanaan ollut aloittelija. Suosittelen samaa kuin moni jo teki: mene viikkokisoihin gastiksi! Se on tehokkain, innostavin ja halvin tie päästä alkuun.
    Samalla opit tuntemaan muun miehistön ja pian olet yksi heistä!
    Ensipurjehdus omalla veneellä on helpompaa, kun on muutaman kerran nähnyt, miten homma käytännössä toimii.

    Näin on, vähän kokemusta pohjalle on hyväksi, eikä sitä tarvitse kisoihin gastiksi mennä. Pehmeämpi lasku merielämään on kysellä senioriseiloreilta tai nuoremmiltakin, joiden vene makaa liikaa rannassa koska heillä ei ole veneilykaveria. Että viitsisikö taitavampi herrasmies lähteä vähän antamaan merikokemusta. Ei varmaan kauaa tarvitse hakea, pursiseuroista tai keneltä vaan purjehtijalta. Kai me jokainen joku sellainen tiedetään, joka lähtisi mielellään vähän merelle opettamaan ja besserwisseröimään?

    Toisaalta, et tarvitse montaa merelläkäyntiä, niin johan alkaa se kymppitonni polttelemaan taskussa. Sen verran venekuumeesta tiedetään... Oma kun on aina oma. Riski purjeveneen omistamisessa on pieni. Ympärivuotinen vakuutuskin maksaa vähän päälle satasen vuodessa tuon hintaiselle. Ylläpitoon ja purjehdukseen oppii kyllä pikkuhiljaa tekemällä.

    Sitten kun uskallat ostoksille, niin tuossahan on ehdotettu monta hyvää venemallia. Kannattaa tsekata myös Helmsmanit ja FinnExpress 74 ja 741.

    Äänestä

  • Jos ei ole kokemusta laituriin ajamisesta, poijuköysistä ja juoksuköysistä, niin normi vuokravene aiheuttaa kipparille stressiä. Se painaa kuitenkin yli 5 tonnia. Kaikki asiat on helppoja kevyessä tuulessa ja tyvenessä satamassa, mutta ei siellä vuokrasopimuksessa lue, että vuokraviikolla kelit ovat aloittelijalle sopivat. Meillä purjehdusinnostus tyssäsi aloittelijalle liian hankaliin keleihin. Ei ole kivaa, kun viimeisenä vuokrapäivänä aamulla valittu satama ei olekaan suojainen ja ennakkoarvioinnista huolimatta tuuleekin kovaa puuskittain sivulta. Masto ja kylki ottaa tuuleen. Vaimolle juoksuköysi keulaan ja sitten peruutetaan kohti poijuliinaa, ja yritetään huolehtia, ettei se mene veneen alle. Sitä ennen on ährätty poijuköysi ensin sellaiselle puolelle, ettei tuuli paina venettä poijun päälle. Tuuli ulvoo ja vettä sataa. Ja niinpä se tuuli painaakin poijun peruutettaessa loitommalle, eikä sitä saadakaan kiinni.

    Sitten aloittelijana toivoo, että satamissa olisi tyhjää tilaa ja vapaus valita poijun puoli, mutta ne ovatkin täynnä. Eli parempi on joko vuokrata useana viikonloppuna sellaista pientä purkkaria, tai sitten ostaa vaikkapa juurikin Guy22. Ja harjoitella aina sopivina iltoina purjehdusta sillä.

    Äänestä

  • Jsk1234 kirjoitti:

    Jos ei ole kokemusta laituriin ajamisesta, poijuköysistä ja juoksuköysistä, niin normi vuokravene aiheuttaa kipparille stressiä. Se painaa kuitenkin yli 5 tonnia. Kaikki asiat on helppoja kevyessä tuulessa ja tyvenessä satamassa, mutta ei siellä vuokrasopimuksessa lue, että vuokraviikolla kelit ovat aloittelijalle sopivat. Meillä purjehdusinnostus tyssäsi aloittelijalle liian hankaliin keleihin. Ei ole kivaa, kun viimeisenä vuokrapäivänä aamulla valittu satama ei olekaan suojainen ja ennakkoarvioinnista huolimatta tuuleekin kovaa puuskittain sivulta. Masto ja kylki ottaa tuuleen. Vaimolle juoksuköysi keulaan ja sitten peruutetaan kohti poijuliinaa, ja yritetään huolehtia, ettei se mene veneen alle. Sitä ennen on ährätty poijuköysi ensin sellaiselle puolelle, ettei tuuli paina venettä poijun päälle. Tuuli ulvoo ja vettä sataa. Ja niinpä se tuuli painaakin poijun peruutettaessa loitommalle, eikä sitä saadakaan kiinni.

    Sitten aloittelijana toivoo, että satamissa olisi tyhjää tilaa ja vapaus valita poijun puoli, mutta ne ovatkin täynnä. Eli parempi on joko vuokrata useana viikonloppuna sellaista pientä purkkaria, tai sitten ostaa vaikkapa juurikin Guy22. Ja harjoitella aina sopivina iltoina purjehdusta sillä.

    Kertomuksesi on hyvä esimerkkisi sellaisesta tilanteesta, johon pelkään joutuvani (onhan siihen aina mahdollisuus) ja josta minulla ei ole edellytyksiä selvitä veneen päällikön roolissa.

    Edelläkin monet sanovat että ei tässä mitään ongelmaa, purjehdus on ihan helppoa mutta ei se aina ole. Purjehduskurssillamme olosuhteet olivat optimaaliset ja satama suojainen, mutta ei se meidän porukallemme silti ollut mikään läpihuutojuttu. Mieli oli turvallinen vain siksi, että purjehduksenopettaja oli päältä katsomassa että hommat hoituvat oikein.

    Omasta mielestäni 3 päivää ei ole alkuunkaan riittävä määrä koulutusta purjehduksen perustaitoihin. Sillä saa kokemuksen yhdestä satamasta yhdellä venellä lyhyen ajanjakson sisällä (eli oletuksena aika yhdentyyppisiin tilanteisiin), eikä se millään tapaa valmista päällikkyyteen, mihin kuuluu aika paljon muutakin kuin tehdä se mitä joku toinen käskee tekemään.

    Äänestä

  • ensin gastiksi! kirjoitti:

    Tietenkin voi aloittaa veneen vuokraamisella ja seikkailemisella. En tosin tiedä luovuttaako vuokrausfirma venettä kipparille, joka ei ole ikinä purjehtinut eikä ole ollut edes gastina toisten veneissä.

    Vähemmän mokia tulee, jos sittenkin menee gastiksi kokeneiden purjehtijoiden mukaan. On aivan turha pelätä osaamattomuuttaan tai purjehdustermien tietämättömyyttä. Jokainen on aikanaan ollut aloittelija. Suosittelen samaa kuin moni jo teki: mene viikkokisoihin gastiksi! Se on tehokkain, innostavin ja halvin tie päästä alkuun.
    Samalla opit tuntemaan muun miehistön ja pian olet yksi heistä!
    Ensipurjehdus omalla veneellä on helpompaa, kun on muutaman kerran nähnyt, miten homma käytännössä toimii.

    Tämä "viikkokisoihin gastiksi" ei kyllä minun nähdäkseni ole mikään läpihuutojuttu. Esim. fe83/first31,7:n asenne on, että gasteja ei kouluteta ellei paikkaa ole tiedossa. Nähtävästi viime vuonna ei ollut, koska ainakaan sivuilla ei ole mitään mikä viittasi siihen että kurssia edes järjestettiin.

    Joten vaikka sitä sanotaan, että kisagasteille on aina kysyntää, totuus lienee toinen. Vaikuttaa yleensäkin siltä, että gasteiksi haluavia on enemmän kuin paikkoja tarjolla, tai sitten kysyntä ja tarjonta eivät vain kohtaa.

    Muutenkin olen vähän skeptinen sen suhteen opinko kisagastina juuri niitä taitoja mitä omaa venettä varten tarvitsisin. Kisaaminenhan perustuu ennen kaikkea optimaaliseen purjehtimiseen, eikö? Aloittelijalle on vähemmän tärkeää, onko purjeet hyvässä trimmissä ja purjehdussuunta paras mahdollinen, jos haastetta on rantautumisessa, navigoinnissa ja miehistön turvallisuuden valvomisessa.

    Itseni tuntien oppisin kisagastina lähinnä mekaanisesti tekemään sitä asiaa mikä oma hommani siinä kyseisessä venessä kyseisellä radalla, ilman että osaisin soveltaa sitäkään asiaa suurempaan viitekehykseen, kuten eri veneeseen eri tilanteessa.

    Äänestä

Yksi mahdollisuus vuokraamisen sijaan on osta erittäin edullinen pieni matkapursi ja aloitella sillä. Nykyisin saa esim. 70-luvun veneitä pilkkahinnalla. Monet niistä on kuitenkin hyvin tehty ja tarjoavat hyvän vastineen rahoille.

Itse purjehdimme aikoinaan nelihenkisenä perheenä lähes 10 vuotta Albin Viggenillä ja mukavaa oli. Hyvin mahdutiin, kun lapset olivat pieniä. Tuollaisen veneen voi saada muutamalla tonnilla.

Tässä esim. Viggenin pitkäkölinen versio (Karlskrona Viggen), joka pienestä koostaan huolimatta on tuhti matkavene: http://www.nettivene.com/purjevene/albin/543066

Vastavia muita ovat esim. Misil II ja IF-vene.

Äänestä
  • En usko, että sellaista venettä onkaan, mitä ei osaamaton voisi muuttaa kalliiksi katastrofiksi lukemattomilla eri tavoilla joten hankintahinta on vain yksi tekijä. Vuokraveneet lienevät vakuutettuja, joten ylärajaksi tulee sitten omavastuu, joka lienee luokaa alle 2000 euroa.

    Se on pieni raha, jos vaihtoehtona on joutua kustantamaan toisen veneen vauriot omasta pussistaan, tai joutua hinaamaan vene jostain karikolta minne sen on onnistunut ajamaan, ellei peräti upottanut.

    Äänestä

  • Arka aloittelija kirjoitti:

    En usko, että sellaista venettä onkaan, mitä ei osaamaton voisi muuttaa kalliiksi katastrofiksi lukemattomilla eri tavoilla joten hankintahinta on vain yksi tekijä. Vuokraveneet lienevät vakuutettuja, joten ylärajaksi tulee sitten omavastuu, joka lienee luokaa alle 2000 euroa.

    Se on pieni raha, jos vaihtoehtona on joutua kustantamaan toisen veneen vauriot omasta pussistaan, tai joutua hinaamaan vene jostain karikolta minne sen on onnistunut ajamaan, ellei peräti upottanut.

    Hei " Arka aloittelija " haluatko kirjoitella postiini suoraan? niin aika moniin kysymyksiisi voisi olla lisää ja perustellumpia sekä pitkän kokemuksen
    aikana saatuja vastauksia. [email protected]

    Äänestä

  • Arka aloittelija kirjoitti:

    En usko, että sellaista venettä onkaan, mitä ei osaamaton voisi muuttaa kalliiksi katastrofiksi lukemattomilla eri tavoilla joten hankintahinta on vain yksi tekijä. Vuokraveneet lienevät vakuutettuja, joten ylärajaksi tulee sitten omavastuu, joka lienee luokaa alle 2000 euroa.

    Se on pieni raha, jos vaihtoehtona on joutua kustantamaan toisen veneen vauriot omasta pussistaan, tai joutua hinaamaan vene jostain karikolta minne sen on onnistunut ajamaan, ellei peräti upottanut.

    Hei, venevakuutukset ovat vaurioita varten. Omavastuun voi omassa veneessä määritellä miten haluaa, itse olen pitänyt sitä säästösyistä korkeammalla, mutta voi sen muutaman sataseenkin pudottaa. Vaikka aluksi.

    Esimerkin hankaluus oli todella vuokra/kimppa/lainaveneongelma. Jos vene on oma, jätät vaan menemättä siihen tuuliseen täyteen satamaan. Suomessa on aina mahdollisuus ajaa johonkin poukamaan suojaan, heittää ankkuri ja ottaa hetki happea... soittaa töihin, etten mitenkään pääse tulemaan... nukkua yö onnellisena omassa veneessä ja mennä sitten rantaan kun pääsee.

    Mitä tulee veneen hinaamiseen, niin liity Meripelastusseuran jäseneksi ja maksa edullinen Trossi-jäsenyys. Saat ilmaiset hinaukset sieltä karilta tai pläkästä konerikon toteutuessa tms. ongelmissa.

    Mutta purjehdus on oikeasti hidasta hommaa ja sitä voi hidastaa merkittävästi vähentämällä purjeita. Tai siis vaikka laskemalla ankkuri. Kyllä siinä ehtii miettimään ; ei tarvitse hosua ja karille karauttaa.

    Lue myös tämä seikkaperäinen aloittelijablogi, jos se toisi faktaa päätöksentekoon: keulakulma.blogspot.fi

    Äänestä

Terve!

Itse mietin samoja juttuja vuosi sitten. Sitten päätettiin perheen kesken vain laittaa homma alulle - kävi miten kävi. Ajattelin, että saahan veneen sitten hukattua, mikäli kaikki menee puihin. Eihän se olisi optimaalinen tilanne ollut (siis oston jälkeen veneen pikainen hukkaaminen), mutta pahemmalta olisi tuntunut jäädä arkaillen pelkäämään ja odottelemaan parempia aikoja, joita ei olisi välttämättä koskaan edes tullut. Nim. Saanko slaagin ensi viikolla?!

Veneitä kävin katsomassa vaikka ja kuinka. Kyllä siinä alkoi erottaa hyvin pidetyn veneen ja pommin eron aika nopeasti. Kun pidät listallasi vain hyväkuntoiset/päivitetyt veneet, niin ollaan jo aika pitkällä. Lisäksi venetarkastajat tekevät perusteellista työtä ja saat tarvittaessa hyvinkin tarkan tiedon veneen kunnosta. Eikä tarkastus maksa maltaita hyötyynsä nähden

Mitään kummempia kursseja ei käyty, mutta kesän aikana (heinäkuu->) purjehdittiin kolmisensataa mailia. Pisin reissu kesti vajaa kaksi viikkoa. Aloittelimme hyvillä keleillä Helsingin edustalta iltapurjehduksilla. Siinä sitä pikku hiljaa kokemusta karttui, eikä sitten arveluttanut lähteä kesälomalla kauemmaksikaan. Toki sää yms seikat tulee ottaa huomioon reittejä/päiväohjelmia suunnitellessa. Mahtuihan kesälomareissulle kovatuulisia päiviäkin. Silloin mm. vietettiin ylimääräinen päivä mukavasti saunoen Elisaaressa (tarkoitus oli sinä päivänä jatkaa matkaa, mutta suunnitelmat meni uusiksi, koska tuuli oli venekunnallemme liian kova)

Niin ja veneilytaustaa minulta löytyi lähinnä nuoruudesta moottoriveneellä ja sisävesiltä. Karttojenluku on tuttua ja reittien suunnittelu yms. Purjehduksesta asiasta ei kannata tehdä rakettitiedettä, kun se ei sitä tietyillä reunaehdoilla ole. Toki tunnen henkilöitä, joille en suosittelisi aloittamaan tätä harrastusta kuten sen itse tein. Kesällä ei kummempia haavereita sattunut ja ensi kesää odottelen innolla! Toivon myös, että kirjoitukseni saa sinuun vielä "lisää virtaa", sillä itse olin aivan pakahtua onnesta oman veneen "sarvissa"!!

Ps. Vaimo haluaisi käydä noita kursseja (olen ilmeisen huono opettaamaan;) ja voisin itsekin mennä mielenkiinnosta mukaan. Mitkähän kurssit voisi olla tapauksessamme suositeltavia? En halua mennä millekään purjehdusdemoille yms., koska se olisi meillä varmuudella täysin turha. Mutta messut on tulossa ja sieltä voisin jotain kursseja ostaa keväälle tarvittaessa.

Äänestä
  • Moi,

    Samoilla linjoilla parin aiemman kirjoittajan kanssa. Viime keväänä iski kova purjevenekuume, ja itse olin ollut muutaman kerran veneen kyydissä, mutta täysin vailla vastuuta muusta kun itsestäni.

    Sitten mietittiin, että jos ei sitä venettä nyt osta niin milloin sitten. Olin käynyt saaristo- ja rannikkolaivurit, ja lueskellut kirjoja ja kahlannut netistä vinkkejä, ym.

    Sitten päädyttiin ostamaan viime syksynä vene, ja harjoiteltiin ihan rauhallisesti ensin laiturista lähtemistä ja kiinnittymistä. Ennen veneen ostoa en ollut ikinä tehnyt kumpaakaan. Toki kannattaa mennä vesille hieman kevyemmällä säällä, niin ei aiheudu lisästressiä.

    Muutaman kerran ehdittiin alkusyksystä käymään heittämässä pieni lenkki, mutta lähinnä treenattiin perusjuttuja ja totuteltiin veneeseen. Kaikkein suurin hyöty oli esim. huollellinen rantautumisen läpikäynti etukäteen, jolloin kaikki (minä ja avopuoliso) tiesivät mitä pitää tehdä, eikä tarvinnut sekoilla enää rannan tuntumassa.

    Nyt odotellaan jo innolla että veneen saa taas laskea ja pääsee tekemään vähän pidempiä päiväreissuja.

    Jos ei lähipiiristä löydy tuttuja purjehtijoita, niin kuten joku/useammat neuvoivatkin, ei maksa kovinkaan paljon palkata ammattilainen tarkistamaan potentiaalinen ostettava vene.

    Äänestä

Aika omituinen ketju. En voi millään uskoa, että täällä oltais tosissaan.

Äänestä

Minä ostin ensimmäiseksi veneekseni traileroitavan, 3,75 m pitkän purjejollan. Opettelin sillä ensin alkeita pienellä järvellä. Kävin seuraavana talvena nuo samat kurssit kuten sinäkin. Hankin kirjoja aiheesta, tilasin venelehden ja liityin pursiseuraan.
Seuraavana kevänää vaihdoin veneen ja trailerin 5,3 m pitkään retkipurteen. Purjehdimme vaimoni kanssa merellä jopa Maarianhaminaan. Se oli huono vene, joka ei sopinut meriolosuhteisiin kokemattoman käsissä. Ostimme seuraavana keväänä H-veneen. Se oli hyvä vaikka minkälaisiin olosuhteisiin Itämerellä. Nälkä kasvoi ja vaihdoimme seuraavana keväänä 31 jalkaiseen Helmsmanniin. Sillä seilasimme jo koko Itämeren alueella, kaikilla keleillä. Satamiin tuloissa emme koskaan ole vahingottaneet itseämme tai muita veneitä/ihmisiä. Tuohon kaikkeen meni yhteensä 10 vuotta. Sen jälkeen tuli työasioista johtuva tauko purjehdukseen. Taukoa kesti myön n. 10 vuotta.
Nykyisen veneemme olemme hankkineet n. 10 vuotta sitten. Olemme seilanneet sillä Itämerellä ja Pohjanmerellä sekä tehneet Karibiankierroksen. Osaaminen on kehittynyt vuosien kuluessa. Ei olisi kasvanut, jos emme olisi aloittaneet purjehdusharrastusta 30 vuotta sitten. Suosittelen aloitusta sinullekin. Älä pelkää mitään!

Äänestä
  • Ostitko tosiaan 4 ensimmäisenä vuonna joka kevät uuden veneen ?

    Äänestä

  • Eudiddu kirjoitti:

    Ostitko tosiaan 4 ensimmäisenä vuonna joka kevät uuden veneen ?

    Joo, kyllä niin tosiaankin tapahtui. Sukulaismies teki paremmaksi moottorivenepuolella. Viidessä vuodessa 5 hv:sta 350 hv:aan ja joka vuosi eri vene.

    Äänestä

Otappa yhteyttä, niin keskustellaan, minulla olisi sinulle sopiva gene ja ehkä cousin
Muutenkin olla avuksi purjehduksensisāänajossa.

T. Matti. P. 0503445564. [email protected]

Äänestä
  • Reilua ja harvinaista, että joku esittää asian omalla nimellään ja tarjoutuu opastamaan aloittelijaa - olkoonkin, että Matille on kai perintönä "tupsahtanut" riesaksi ylimääräinen vene, josta haluaa päästä eroon.

    Äänestä

Täömä on olut ilahduttavan asiallinen keskustelupolku. Uskon, että aloittajan kysymyksiä pohtii varsin moni. Asiallisten vastauksien saaminen ei ole aina vain helppoa.

Yksi ongelma on purjehduksen kaupallistuminen. Näyttää siltä, että raha on tullut kaikkeen yhä vahvemmin mukaan. Venelehdet ovat ilmoitustuloista yhä riippuvaisempia ja niiden on eläkseen pakko puffata uutuuksia. Näille lehdille tyypillinen "aloitelijan pursi" on kaupasta haettu vähintään 30.000 euron vene. Ymmärrettävistä syistä käytetyistä veneistä ei juurihaluta puhua, vaikka niillä useimmat aloittavat.

Jos vaikkapa Venemessuilla olisi infotilaisuus "Kuinka aloitan purjehdusharrastuksen?", olen satavarma, että tilaisuuden järjestäjinä toimisi joku purjehduskoulu tai venevuokraamo. Ei siitä mitään pahaa, mutta kaikilla ei yksinkertaisesti ole varaa laittaa muutamia tonneja vain harrastukseen tututustumiseen.

Olisikin joskus mukava lukea tai kuulla asiaa juuri alkuperäisen kysyjän aiheesta. Jos on kymppitonni käytetävissä ja kokemus puttuu, miten lähteä purjehdusharastuksessa liikkelle? Tässä keskustelupolussa on itse asiassa tullutkin esille aika monia ja hyviä näkökohtia.

Joku pursiseura voisi kehittää aiheen ympärille info- ja koulutusohjelman. Tai miksei vaikkapa kansalaisopisto. Uskoisin, että kurssille olisi tulijoita.

Äänestä

Aloituskynnys lajiin on korkea, mutta...

Minusta tosi hyvä, että mitään ylimielistä asennetta ei ole. Toisaalta liika varovaisuus voi estää näiden haaveiden toteuttamisen.

Osta vene nyt talvella. Sovi, että teet tarvittavat kevät kunnostuksen ja vesille laskun ja rikauksen ja ensimmäisen purjehduksen myyjän kanssa. Saat siitä paljon mallia, tietoa ja oppia.

Lähtee vain askel askeleelta perehtymään. Miten kiinnitys tehdään, miten irrottaudutaan, Miten moottoria käytetään, miten purjeet nostetaan ja lasketaan. Aivan rauhassa asia kerrallaan. Kyllä se siitä.

Jos olet Oulusta, soitteleppas purjehduksen opettajallesi. Kyllä se siitä lähtee. Rannassa neuvotataan, kun vain kysyy.

Äänestä
  • En suosittele vuokrausta, enkä liioin kilpailugastina oloa, eikä kevytvenehommia aikuiselle (ketteryys voi olla jo kadonnut). Kaikissa tehdään valtaosin sellaisia asioita, joita et heti tarvitse. Kippariksi tullaan omalla veneellä.

    Äänestä

  • 12+9 kirjoitti:

    En suosittele vuokrausta, enkä liioin kilpailugastina oloa, eikä kevytvenehommia aikuiselle (ketteryys voi olla jo kadonnut). Kaikissa tehdään valtaosin sellaisia asioita, joita et heti tarvitse. Kippariksi tullaan omalla veneellä.

    Juuri näin! Paitsi että jollapurjehdus on kivaa puuhaa kevyessä kesätuulessa.

    Meillä varsin epäonnisten kelien vuokraviikko sähläämisineen aiheutti sen, että purjeveneily ei kiinnostanut enää pätkän vertaa. Ollaan moottoriveneilijöitä nykyään. Eikä siinäkään se stereotypia kopissa kykkimisen tylsyydestä pidä paikkansa. Veneessä on avo-ohjaamo, joten meri on samalla lailla läsnä kuin purjehtiessakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Arka aloittelija kirjoitti:

Kiinnostus purjehdukseen heräsi jo viime keväänä, kesällä tulin käyneeksi purjehtijakurssin vaimon ja teinin kanssa, syksyllä luin itseni saaristolaivuriksi ja nyt olen rannikkolaivurikurssilla ja venemessuille menen taatusti.

Purjehtimaan tekisi siis mieli, mutta oma osaamattomuus arveluttaa. Mitään edeltävää veneilykokemusta ei ole edes moottoriveneillä, ei liioin veneen kunnostuksesta taikka huollosta, edes polttomoottorin. Ja liikkeellä ollaan kuitenkin kengännauhabudjetilla eli noin kymppitonnin vene tulisi kyseeseen. Sanomattakin lienee selvää että mitään uutta taikka muuten tiptop kunnossa olevaa venettä ei tuolla hinnalla saa joten pitäisi osata tehdäkin jotain.

Suhtaudunkin tietyllä kammolla veneen hankintaan mitään tietämättömänä untuvikkona, ja kutakuinkin yhtä suurella pelolla ajatukseen olla minkään kokoisen veneen päällikkönä. Kaikkein mieluiten peesaisin jollekulle gastiksi keräämään kokemusta, mutta ystäväpiiristäni kukaan ei purjehdi.

Pidän purjehtimisesta, mutta en kaikesta siitä vastuusta mitä päällikkönä toimiminen mukanaan tuo. mitä pystyisin ajattelemaan, on kuinka moni asia voisi mennä pienenkin purjehduksen aikana pieleen. Kaikki huoli maailmassakaan ei tee minusta yhtään sen pätevämpää kipparia, vaan siihen vaaditaan taitoa.

Pitäisikö tässä kaikesta huolimatta hankkia se oma vene? Omasta mielestäni taito ja itseluottamus ei siihen riitä, mutta vähissä ovat muut keinot päästä purjehtimaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu