Elokuva

Tulossa purjehdus aiheinen elokuva. Purjevene ja laivasta pudonnut kontti ei ainakaan ole paras yhdistelmä...
12320
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kannattaa katsoa varsinkin purjehtijoiden. Leffan loppuosan tapahtumissa tuli mieleen tutkaheijastin olis pelastanut.

Äänestä

Tulossa milloin ja minne? Imdb sivuilla väitetään, että on tulossa Suomeen esitykseen 7.2.2014, mutta ei ainakaan finnkinon sivuilla ollut eikä google haku löytänyt mitään tietoja suomen ensi-illasta.

Äänestä

Olis kannattanut tuonkin lähteä teräsveneellä.
Olis saanut hyvän lastin lenkkareita.

Äänestä

Paskin elokuva mitä olen ikinä nähnyt, löytyy jo piratebaystä hyvälaatuisena.

Leffalla ei siis ole mitään tekemistä purjehtimisen kanssa ja on lähinnä eeppisen huono purjeveneeseen sijoitettu trilleri, joten hirveitä odotuksi ei kannata asettaa.. Oli niin huono etten edes viitsinyt katsoa loppuun asti.

Äänestä
  • Leffan tapahtumat sijoittuu kokonaan avomerelle ja siinä on yks ainoa näyttelijä niin minkään muun kanssa sillä aika vähän tekemistä.

    Äänestä

  • Sanotaan nyt näin, että jos on edes purjeveneessä joskus käynyt, niin elokuva on todellinen pohjanoteeraus kaikkeen veneilyyn liittyen. Ja sillä ei ole mitään tekemistä purjehduksen kanssa. Paskaa.

    Äänestä

  • njnlk kirjoitti:

    Sanotaan nyt näin, että jos on edes purjeveneessä joskus käynyt, niin elokuva on todellinen pohjanoteeraus kaikkeen veneilyyn liittyen. Ja sillä ei ole mitään tekemistä purjehduksen kanssa. Paskaa.

    Olen käynyt kun purjehdinkin ja tutunoloisia joskus yksinpurjehtijalle tulevia tilanteita ne oli paitsi pahempia.

    Äänestä

  • njnlk kirjoitti:

    Sanotaan nyt näin, että jos on edes purjeveneessä joskus käynyt, niin elokuva on todellinen pohjanoteeraus kaikkeen veneilyyn liittyen. Ja sillä ei ole mitään tekemistä purjehduksen kanssa. Paskaa.

    Voitko täsmentää? Mikä elokuvassa ei olisi mahdollista tosi elämässä? Purjehtiiko väärin?

    Äänestä

  • Hkgffttyjv kirjoitti:

    Voitko täsmentää? Mikä elokuvassa ei olisi mahdollista tosi elämässä? Purjehtiiko väärin?

    En ole nähnyt elokuvaa, mutta tämän perusteella ei miellytä purjehtijoita:
    http://www.blur.se/2014/01/17/lost-hur-svart-kan-det-va/

    Äänestä

  • Joakim_ kirjoitti:

    En ole nähnyt elokuvaa, mutta tämän perusteella ei miellytä purjehtijoita:
    http://www.blur.se/2014/01/17/lost-hur-svart-kan-det-va/

    Haastattelussa Redford tosin sanoo että leffan purjehtija ei ole expertti vaan tavallisen kokenut purjehtija:
    http://youtu.be/PwjjWzyMXEQ

    Leffa on draama eikä koulutusohjelma, tosikot :D Kaikkessa en olisi purjehtijana itsekään toiminut ihan samoin, ainakaan jälkiviisaana.Mielestäni oikein hyvin toteutettu tarkoituksellisesti minimaalisin keinoin, melkein mykkä elokuva joka säilyy mielenkiintoisena puolitoista tuntia.

    http://www.huffingtonpost.com/zaki-hasan/interview-writer-director_b_4164310.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ALLisLost kirjoitti:

Tulossa purjehdus aiheinen elokuva. Purjevene ja laivasta pudonnut kontti ei ainakaan ole paras yhdistelmä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu