mikä voisi olla?

Hei olen 17v poika. Minulla on ollut pitkään vatsavaivoja. Ulostan 4kertaa päivässä, ekalla kerralla tulee ihan normaalia, mutta sen jälkeen tulee löysempää mutta ei iha kunnon ripulia. Verikokeissa minulla oli paljon ruokaaine allergioita. Kokeessa oli vehnäallergia joten voisiko minulla olla keliakia? Lisäksi on kyllä lievää ylä ja alavatsa kipuilua. Vatsa kivut lieventyvät kyllä ulostamisen jälkeen. Toivon ettei olisi mitään syöpää kuiteskaan:( Toivon pikaisia vastauksia:)
2120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Prosessoitu maito, viljojen gluteeni, sokeri, keinomakeutusaineet, prosessoidut kasvirasvat (margariinit ja kasvirasvakermat) ja lisäaineet. Ne kun jättää pois.

Viljat ja/tai maitotuotteet pois 4-8 viikoksi. Kokeile kumpi oireet aiheuttaa. Voi olla, että kumpikaan ei sovi. Jo 1-2 viikossa oireet helpottaa.


Jos jopa kolmasosa suomalaisista kärsii vatsa- ja suolisto-oireista tai muista ongelmista joissa viljojen välttäminen auttaa, niin sinä voit olla niistä yksi. Lisäksi viljojen gluteeni (vehnä, ruis ja ohra), peruna sekä maito tuottavat limaa elimistöön, joka pahentaa allergioita, astmaa, infektioita, lasten korvatulehduksia ja reuman oireita.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm


Maitotuotteet ovat monella yksi keskeisistä syistä suolisto-oireisiin, allergioihin, astmaoireisiin sekä erilaisiin iho-ongelmiin. Maitotuotteiden eliminointi helpottaa usein näitä oireita, ja moni vuosia oireista kärsinyt pääsee pysyvästi eroon sekä ongelmasta että lääkityksestä. Lisäksi maitotuotteet keräävät limaa ja ovat usein merkittävänä tekijänä kroonisissa ylähengitystieinfektioissa.
http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm


Kannattaa huomioida, että mitään koetta ei ole olemassa, joka näyttäisin yliherkkyyden viljoille ja/tai prosessoidulle lehmänmaidolle.

Näiden diagnoosi perustuu aina välttämisaltistuskokeeseen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nuori poika kirjoitti:

Hei olen 17v poika. Minulla on ollut pitkään vatsavaivoja. Ulostan 4kertaa päivässä, ekalla kerralla tulee ihan normaalia, mutta sen jälkeen tulee löysempää mutta ei iha kunnon ripulia. Verikokeissa minulla oli paljon ruokaaine allergioita. Kokeessa oli vehnäallergia joten voisiko minulla olla keliakia? Lisäksi on kyllä lievää ylä ja alavatsa kipuilua. Vatsa kivut lieventyvät kyllä ulostamisen jälkeen. Toivon ettei olisi mitään syöpää kuiteskaan:( Toivon pikaisia vastauksia:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu