AARRE saviastiassa

2 Kor. 4
5. Sillä me emme julista itseämme, vaan Kristusta Jeesusta, että hän on Herra ja me teidän palvelijanne Jeesuksen tähden.
6. Sillä Jumala, joka sanoi: "Loistakoon valkeus pimeydestä", on se, joka loisti sydämiimme, että Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen kasvoissa, levittäisi valoansa.
7. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.

Tämä on läksy, joka meidän jokaisen on hyvä oppia, katselimmepa sitten itseämme tai muita Jumalan lapsia.

Olemme toisinaan kovin valmiita tuomitsemaan ympärillämme olevien ihmisten kristillisyyttä ja vaellusta,
kun se näyttää meidän mielestämme perin heikolta tai
meidän "pirtaamme" sopimattomalta.

Ja parhaimmistakin Jumalan lapsista me niin mielellämme löydämme, ei vain vajavuuksia, vaan jopa suoranaista syntiä, vaikka kyseinen ihminen olisi luovuttanut itsensä täysin Jumalalle, tehnyt parannusta synneistään ja haluaa joka päivä vaeltaa Kristuksen omana, Hänen lunastukseensa uskoen ja turvautuen.

Me aivan kuin loukkaannumme Kristukseen siitä syystä,
että Hänen omissaan on meidän mielestämme ja oman mittapuumme mukaan niin huonosti näkyvissä Kristuksen kaltaisuutta.

Mutta kun sitten joudumme omassa uskon vaeluksessamme elämään aikoja, jolloin oma kristillisyytemme osoittautuu hyvin hauraaksi ja heikoksi, eikä olekaan enää sitä kotkan korkealla liitämistä tai siipemme eivät olekaan enää niin uupumattomat ja silmissämmekin saatta toisinaan hämärtää,
meistä katoaa tuollainen toisia arvosteleva mielenlaatu ja opimme tekemään eron Jumalan meihin asettaman AARTEEN ja hauraan saviastian välillä.

Paavalikin, Jumalan aivan erityisellä tavalla pyhittämä pakanain apostoli näkee itsessään vain hauraan saviastian ja tokihan sen näkivät muutkin, kuten Korintilaiskirjeistä ilmenee.

Hänhän itse kirjoitti heidän sanoneen, miten hänen läsnäolonsa on heikkoa ja puheensa mitätöntä. :)

Tästä meille käy selkeästi ilmi, miten Korinttilaiset olivat kiinnittäneet huomionsa ja katseensa siihen hauraaseen saviastiaan, johon Herra oli kätkenyt aarteensa.

Kuitenkin me, jotka tänään luemme Paavalin kirjeitä, saamme niistä mitä runsaampaa ja siunaavinta hengellistä totuutta ja opetusta, virvoitusta ja lohdutusta.

T'ämä tulisi puhua meille siitä, miten meidänkin tulisi oppia katselemeen, ei anoastaan omalla kohdalamme, vaan muidenkin Jumalan lasten kohdalla hengellistä elämäämme näistä näkökulmista käsin.

Meidän tulisi aina osata tehdä ero saviastian ja siihen kätketyn AARTEEN välillä, ettemme vaatisi saviastialta enempi, kuin miksi se on maan tomusta valmistettu,
mutta emme myöskään antaisi tämän saviastian himmentää ja madaltaa sen AARTEEN arvoa, mikä meihin on kätketty.

Kun opimme tämän, opimme myöskin rakastamaan Herran kaikkein heikompiakin astioita, koska näemme heissä moninaisten elämän vaikeuksien keskellä kilvoittelevan ja eteenpäin pyrkivän Jumalan oman, hyvin ainutkertaisen ja Hänelle arvokkaan lapsensa.

Ettemme enää olisi vaatimassa ja kuormittamassa Herran omia väärillä syytöksillä ja arvosteluilla, vaan olisimme pikemminkin valmiita menemään mahdollisimman alas, toisemme rinnalle, että voisimme auttaa ja tukea jokaista, sitä heikointakin, että hän voisi nousta Kristuksen lähempään tuntemiseen ja Hänen armonsa omistamiseen.

Emme pääse siitä mihinkään, että nämä saviastiamme puutteellisuudet ja vajavuudet me joudumme vain kantamaan ja hyväksymään kuolemaamme asti ja siksi meidän tuleekin kiinnittää huomiomme siihen suureen ja ihmeelliseen aarteeseen, joka on kätkettynä heikoimmassakin saviastiassa.

Se on "Kristus meissä", joka on meidän kirkkauden toivomme!

Pyydetään saada Jumalan armoa unohtaa kaiken sen vajavuuden, joka on meissä itsessämme, kuin matkakumppaneissammekin ja siirtäkäämme katseemmme Kristukseen, sillä Hänessä meillä on kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteemme tarvitsemme.

Meissä itsesämme on vain kuolemaa, mutta Hänessä meillä on elämä.

Hän on meidän pyhityksemme, viisautemme ja valomme tässä pimeässä ajassa ja myöskin meidän jokaisen rauhamme ja rakkautemme.

Siunattu on se ihminen, joka osaa niin omaansa, kuin muidenkin kristillistä elämää katsellessaan tehdä selvän eron tämän meidän kuolevaisen, inhimillisen ihmisemme ja Kristuksen aikaansaaman AARTEEN välillä, sillä tällainen ihminen kykenee jakamaan toisillekin Jumalan armon eväitä, rakkautta ja laupeutta.