Kuulustelu hornan kuusessa; Matkakulut?

Olen toistaiseksi työkyvytön ja täten vailla työpaikkaa ja rahaa. Saan vain toimeentulotukea. Minut on kutsuttu kuulusteluun rikosepäiltynä 100km päähän asuinpaikastani eikä minulla ole autoa enkä koskaan ole ollut siellä päin maailmaa missä kuulustelu tehdään. Osaako kukaan sanoa maksaako mikään taho minulle matkakuluja? Taksia käyttäessä minä menetän koko kuukauden toimeentulot(jos minä varmasti haluan päästä oikeaan paikkaan).
5133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tuota
Todistajan matkat oikeudenkäyntiin yöpymisineen ja päivärahoineen kustannetaan valtion varoista, mutta ei epäillyn.
Matkoja kuulusteluun ei kustanneta kenellekään, vaan jokainen on velvollinen kutsusta saapumaan, jos hänen läsnäolonsa katsotaan tarpeelliseksi.
Sinun tapauksessasi kannattaa soittaa kutsussa mainitulle kuulustelijalle ja kertoa tilanne. Jos olet esim. vanha konna, jolloin sinut on jo rekisteröity, niin ainakaan siihen ei ole enää tarvetta. Tällöin on mahdollista, että kuulustelu suoritetaankin puhelimitse, tai siirretään virka-apuna johonkin muuhun, sinua lähenpänä olevaan paikkaan.
Sen ratkaisee kuitenkin kuulustelija, tai hänen esimiehensä.

Äänestä

Voithan aina kysyä jos poliisi antaisi bussirahaa. Muistaakseni. on mahdollista saada ennalta matkarahaa tuomioistuinkäsittelyjä varten, mutta en ole varma jos sama pätee kuulusteluihin. Pahimassa tapauksessa, jos vain odotat tarpeeksi kauan, niin kai poliisi joskus tulee hakemaan sinut.

Äänestä
  • Vähän sinne päin.
    Ei epäillylle anneta milloinkaan rahaa, ei oikeudenkäyntiin, kuin ei kuulusteluunkaan.
    Kuulusteluun saapuminen on sitäpaitsi kaikille velvollisuus ilman korvausta. Jotta se ei olisi kenellekään ylivoimainen rasite, niin sen vuoksi on olemassa virka-apu ja puhelinkuulustelumahdollisuus.
    Poliisi ei hae ketään, vaan noutaa. Koska kyselijän tapauksessa poliisille tulisi edestakaista ajomatkaa 200 km, niin ihan pikkujutusta sitä ei ainakaan heti ajeta.
    Jos kyse on esim. pahoinpitelystä, jonka vanhenemisaika on 5 vuotta, niin epäilty ensin etsintäkuulutetaan, jos hän ei saavu ja katsotaan, joska etsintäkuulutettu tarttuisi poliisin haaviin poliisin muun virkatoimen yhteydessä. Jollei näin tunnu tapahtuvan, niin silloin on ajettava tuo 200 km:n matka ja hoidettava homma, ettei asia vanhene.

    Äänestä

  • 3+8000 kirjoitti:

    Vähän sinne päin.

    Vähän tämmöistä uumoilinki. Ei, en ole mikään vanha konna, omaan täysin puhtaan rekisterin. En haluasi pahemmin rasittaa tuota sosiaalipuolta, rahaa varmasti tarvitaan muille tärkeämpiäkin juttuja varten, mutta onko heiltä mahdollista saada mitään tukea esim. kuittia vastaan(parhaiten onnistuisi jos kysyisi sieltä suoraan, mutta kysytään nyt samantien tässä). Jotenkin se tuntuisi hieman hävyttömältä vain odottaa että poliisi tulee itse noutamaan.

    Äänestä

  • Peukalokyyti kirjoitti:

    Soita nyt ensin kuulustelijalle ja kerro tilanne. Jos poliisi ei jousta, niin mene sen jälkeen kuitenkin sossuun ja pyydä, että sossu maksaisi matkakulusi.
    Kuulusteluun saapumatta jättäminen ei sinänsä ole rikos, eli siitä voi seurata vain nouto, tai poliisin etsintäkuulutus.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Peukalokyyti kirjoitti:

Olen toistaiseksi työkyvytön ja täten vailla työpaikkaa ja rahaa. Saan vain toimeentulotukea. Minut on kutsuttu kuulusteluun rikosepäiltynä 100km päähän asuinpaikastani eikä minulla ole autoa enkä koskaan ole ollut siellä päin maailmaa missä kuulustelu tehdään. Osaako kukaan sanoa maksaako mikään taho minulle matkakuluja? Taksia käyttäessä minä menetän koko kuukauden toimeentulot(jos minä varmasti haluan päästä oikeaan paikkaan).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu