eräs paradoksi

Ramattu sanoo: menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kuitenkin Raamattu kertoo kuinka pieni on se joukko joka pääsee taivaaseen. Ei ole siis mahdollista tehdä kaikkia kansoja hänen opetuslapsikseen. Muutenkin, miksi pyrkiä näinä lopun aikoina kovin suuresti kasvattamaan jumalan lasten joukkoa kun maailma loppuu vasta kun viimeinenkin kristitty on kuollut. Ja mitäpä jos yhtäkkiä kristinuskon suosio kasvaisikin oikein huimaksi. Maailma ei loppuisi ollenkaan.
26109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Väärin päätelty. Jeesuksen tahto on tehdä kaikki kansat hänen optuslapsikseen, uskon ja kasteen kautta.

Tarjolla pidetään Jumalan sanaa kaikkialla maailmassa. Valinta on jokaisen oma, ota takka jätä. Harmi vaan että niin harvat meistä pelastumme. ON kivempi elää oman tahdon tiellä.

Äänestä
  • Oman tahdon tiellä olet sinäkin. Tahdoit nimittäin uskoa jeesukseen.

    Äänestä

  • prrp kirjoitti:

    Oman tahdon tiellä olet sinäkin. Tahdoit nimittäin uskoa jeesukseen.

    Kyllä se nyt vain niin on että raamatun täytyy siksi olla niin luotaantyöntävä ettei siitä tulisi liian suosittu. Sillä jos siitä tulisi liian suosittu niin ei tulisi maailmanloppua. Mikä onkaan tehokkaampi tapa karkoittaa ihmisiä kuin kieltää heiltä paljon asioita. Vertaa siihen jos pyytäisit kavereita kylään ja sanoisit heille että täällä on sitten minun sanani laki ja teidän pitää sen alle nöyrtyä. Olisit koko ajan sanomassa älkää tehkö sitä ja älkää tehkö tätä. Eipä taitaisi kaverit toista kertaa tulla. Ja jos tulisivatkin niin jos jatkaisit samaa linjaa niin kyllä ne kohta kaikkoaisivat.

    Ja paradoksihan on ilmeinen samaan aikaan pitäisi hankkia herralle palvelioita mutta samaan aikaan niiden määrän pitäisi vähetä jotta maailmanloppu voi tulla. Ainakin kristinusko ennusti oman tuhonsa ja muuta vaihtoehtoa ei ole. Tosin niin kauan kuin fundamentalisteja piisaa niin kristinusko säilyy. Ja miksipä ei piisaisi koska pienellä prosentilla ihmisistä tulee varmaan aina olemaan kristinuskolle suotuisa mielenlaatu. Odotetaanko miljoonan vuoden päästä edelleen jeesuksen toista tulemista ja ihmetelläänkö miten hulluksi maailma on mennyt ja nähdäänkö lopunajan merkkejä. Kyllä.

    Kaikille luoduille julistaminen on eri asia kuin se että kaikki tulisivat uskoon.

    Äänestä

  • 10+18 kirjoitti:

    Kaikille luoduille julistaminen on eri asia kuin se että kaikki tulisivat uskoon.

    Ymmärtänet varmaan että jos kaikki kansat oikeasti tulisivat uskoon niin se ei sopisi raamatun opetukseen. Raamattu kieltää jo itsessään sen että kaikki tulisivat uskoon. Se ei anna mahdollisuutta sille että kaikki maailman ihmiset vaikkapa nyt samantien tulisivat uskoon ja kaikki ihmiset tästä eteenpäinkin tulisivat uskoon. Jos näin tapahtuisi kuten jo sanoin esimerkiksi maailmanloppua ei voisi tulla ollenkaan. Se on sääli...

    Äänestä

  • prrp kirjoitti:

    Oman tahdon tiellä olet sinäkin. Tahdoit nimittäin uskoa jeesukseen.

    MInä sain uskon Jumalalta Kristuksen sanan kautta suoraan taivaasta.
    Kesällä 1950 minut puettiin Kristuksen vanhurskaudella, sain synnit anteeksi ja Pyhän Hengen joka on siitä saakka minua ohjannut Jumalan tuntemiseen. Hallelujaa kiitos Jeesus.

    Äänestä

  • prrp kirjoitti:

    Ymmärtänet varmaan että jos kaikki kansat oikeasti tulisivat uskoon niin se ei sopisi raamatun opetukseen. Raamattu kieltää jo itsessään sen että kaikki tulisivat uskoon. Se ei anna mahdollisuutta sille että kaikki maailman ihmiset vaikkapa nyt samantien tulisivat uskoon ja kaikki ihmiset tästä eteenpäinkin tulisivat uskoon. Jos näin tapahtuisi kuten jo sanoin esimerkiksi maailmanloppua ei voisi tulla ollenkaan. Se on sääli...

    Lue Raamattua, älä tyhjiä mielipiteitäsi täällä esittele.
    Raamattu ei kiellä mitään, mutta antaa kaiken niille joilla
    on usko Kristukseen. Saa senkin lahjan optiona, ettei tarvitse
    rypeä jumalattomien synneissä ja elää onnetonta elämää.

    Äänestä

  • prrp kirjoitti:

    Ymmärtänet varmaan että jos kaikki kansat oikeasti tulisivat uskoon niin se ei sopisi raamatun opetukseen. Raamattu kieltää jo itsessään sen että kaikki tulisivat uskoon. Se ei anna mahdollisuutta sille että kaikki maailman ihmiset vaikkapa nyt samantien tulisivat uskoon ja kaikki ihmiset tästä eteenpäinkin tulisivat uskoon. Jos näin tapahtuisi kuten jo sanoin esimerkiksi maailmanloppua ei voisi tulla ollenkaan. Se on sääli...

    Mielestäni Raamatun opetus kiteytettynä on:
    - kaikki ihmiset ovat alunperin syntisiä ja ovat menossa kadotukseen
    (aivan pienenä kuolleet lapset ehkä poislukien)
    - lakia ja evankeliumia on saarnattava kaikille, että edes joku
    pelastuisi
    - pelastus koittaa, kun ihminen tunnustaa syntisyytensä ja uskoo
    evankeliumin omalle kohdalleen yksin Jumalan armosta

    Kyllä se teoriassa mahdollista on, että kaikki kansat tulevat uskoon jossain vaiheessa tulevaisuudessa, mutta ihmiskunnan historiassa ei ainakaan vielä ole näin käynyt. Tulevaisuudesta emme osaa mitään varmaan sanoa, kuinka moni tulee uskoon ja kuinka moni ei.

    Raamattu toteaakin, että "monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut", mikä on historiallinen tosiasia jo Vanhan Testamentin ajoista lähtien eli ihmiskunnan alusta asti tarkasteltuna.

    Ja maailmanloppu kyllä tulee ajallaan, se on Raamatussa selvästi esitetty. Eikö olekin lohdullista, että tänäkin iltana olemme yhtä päivää lähempänä tuota loppua.

    " prrp "

    Sinä se et taida tulla ,Raamatun opetukseen . mieti sitä sanottiinko siellä
    todellä että kaikki kuoli ennen , joo kyllä sanataan mutta toisessa mielessä
    Kaikki kuolevat sen tähden , että ei sinne pääse veri ja liha. koska sinne ei
    voi päästä SYNTI. , eikä syntinen ..

    Otan yhden esimerkin : Mooses jossakin vaiheesa huomasi ,että siellä korpi
    vaelluksessa syntyi kapinan henki , Hän huokasi Jumalan puoleen . Kohta
    sanoi Herra , aseta ne miehet niin ,ja niin Minä ne pian hävitän , ja kun moos
    sai 250 miestä ,vaimoineen lapsineen järjestykseen , herra avasi maan heidän altansa ja he kaikki pudotettiin tulijärveen .. Herra sanoi ei kö enempi Ei sanoi
    Mooses , mutta kun tuli huominen päivä sai Jumala uuden kutsun ja Mooses
    sanoi hävitä kaikki ne joissa on paha veri ..herra hävitti , kun laskut oli tehty ,
    heitä oli hävinnyt 14'700 , niiden eilisten kanssa yli 15'000 as.

    Kun kysymys on Kapinahengestä Herrra on ankara koska se on pahimpia syntejä
    Se liittyy EPÄUSKOON .arvelusi ettei maailmanlppua tulisi on lapsellinen se tulee
    Jeesuksen Kristuksen mukaan , kun Maailman aika loppuu. Se on siinä. .

    Tuossa esimerkissä , ei kulunut Jumalata kuin hetki tai kaksi , joten Hänellä olisi
    ollut helppo tuhota 5-6 kertainen määrä ,jopa enemmän , ymmärrätkö..

    Äänestä

  • viikatemies kirjoitti:

    Mielestäni Raamatun opetus kiteytettynä on:
    - kaikki ihmiset ovat alunperin syntisiä ja ovat menossa kadotukseen
    (aivan pienenä kuolleet lapset ehkä poislukien)
    - lakia ja evankeliumia on saarnattava kaikille, että edes joku
    pelastuisi
    - pelastus koittaa, kun ihminen tunnustaa syntisyytensä ja uskoo
    evankeliumin omalle kohdalleen yksin Jumalan armosta

    Kyllä se teoriassa mahdollista on, että kaikki kansat tulevat uskoon jossain vaiheessa tulevaisuudessa, mutta ihmiskunnan historiassa ei ainakaan vielä ole näin käynyt. Tulevaisuudesta emme osaa mitään varmaan sanoa, kuinka moni tulee uskoon ja kuinka moni ei.

    Raamattu toteaakin, että "monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut", mikä on historiallinen tosiasia jo Vanhan Testamentin ajoista lähtien eli ihmiskunnan alusta asti tarkasteltuna.

    Ja maailmanloppu kyllä tulee ajallaan, se on Raamatussa selvästi esitetty. Eikö olekin lohdullista, että tänäkin iltana olemme yhtä päivää lähempänä tuota loppua.

    Raamattu toteaa myös että kun viimeinenkin kristitty on kuollut maailmanloppu tulee. Eipä vain tule maailmanloppua jos ei viimeistä kristittyä tulekaan vaan kaikki saavat uskon. Näin se vain menee.

    Äänestä

  • prrp kirjoitti:

    Raamattu toteaa myös että kun viimeinenkin kristitty on kuollut maailmanloppu tulee. Eipä vain tule maailmanloppua jos ei viimeistä kristittyä tulekaan vaan kaikki saavat uskon. Näin se vain menee.

    Raamattu toteaa myös että kun viimeinenkin kristitty on kuollut maailmanloppu tulee -lainaus-

    Mielestäni raamattu kertoo että kun ensin pakanakansojen kaikki valitut saavat uskon lahjaksi, on juutalaisten vuoro ja sitten tulee loppu.

    Äänestä

Raamattun ovat kirjoittaneet eräät apostolit määrätyssä mielentilassa. Sen kääntäjät ja uudistajat ovat panneet paremmaksi.

Väitättekö vastaan?

Äänestä
  • SU Viestisi on täysin perätön.

    Raamattu on koottu 66 kirjan kokoelmaksi noin 2000 vuoden aikana kertyneestä faktatiedoista. Viimeisin Raamatun kirja on Ilmestyskirja n. vuodelta 0100 jKr.

    Äänestä

  • " su "

    Sillä lailla sinunkin on se omittava , jos sinä meinaat pääastä taivaaseen
    Mutta jos sinä lipsuttelet vain ,etkä haluakkaan taivaaseen , se ei ole suuri
    vaiva saattaa sinut toiseen tiehen , jonka jo saa ta na on aloittanut .

    kuka sen lopettaa , sen näet sitten ?

    Mitä Apostolit teki ? He teki Jeesuksen sanan mukaan ,joka oli Jumalan sana
    He kirjoittivat ,Pyhän Hengen ohjauksessa , se tarkoittaa että, Älä suututa Häntä
    Sillä sen joka tekee ,ei pidä saamaan sitä anteeksi .

    Mitä tulee muihin Raamatun kirjoittajiin , Jumala on ohjannut heitä kaikkia
    juuri Pyhän Hengen kautta , joka ei tätä usko hän on valehtelija ja ryöväri..

    Äänestä

  • älä puhu ko et tiiä kirjoitti:

    SU Viestisi on täysin perätön.

    Raamattu on koottu 66 kirjan kokoelmaksi noin 2000 vuoden aikana kertyneestä faktatiedoista. Viimeisin Raamatun kirja on Ilmestyskirja n. vuodelta 0100 jKr.

    Sitä juuri tarkoitin. Nämä 66 kirjaa on kirjoitettu juuri kirjoittajan mielentilan mukaisesti.
    Oli hän sitten Jumalan hengen vaikutuksen alainen tai ei. Ja taatusi kääntäjä ja uudistajat eivät sitä olleet. Eikö asia ole näin, jos ei ole, miten sitten? Hyvähän sen Paavalin on näitä kokoilla omaan laskuunsa.

    Äänestä

  • teu, kirjoitti:

    " su "

    Sillä lailla sinunkin on se omittava , jos sinä meinaat pääastä taivaaseen
    Mutta jos sinä lipsuttelet vain ,etkä haluakkaan taivaaseen , se ei ole suuri
    vaiva saattaa sinut toiseen tiehen , jonka jo saa ta na on aloittanut .

    kuka sen lopettaa , sen näet sitten ?

    Mitä Apostolit teki ? He teki Jeesuksen sanan mukaan ,joka oli Jumalan sana
    He kirjoittivat ,Pyhän Hengen ohjauksessa , se tarkoittaa että, Älä suututa Häntä
    Sillä sen joka tekee ,ei pidä saamaan sitä anteeksi .

    Mitä tulee muihin Raamatun kirjoittajiin , Jumala on ohjannut heitä kaikkia
    juuri Pyhän Hengen kautta , joka ei tätä usko hän on valehtelija ja ryöväri..

    sinä teu hyvin tiedät, että taivaaseesi pääsy on sinulta yhtä helppoa tai vaikeaa kuin minultakin. Sinä et pysty sitä arvioimaan, kun emme "tunne" toisiamme kokonaan.

    Kauppaat minua hevosmiehen kärryille. En toki usko tuollaista kärryreittiä. Mutta sinulta uskovalta lähimäistään"rakastavalta" mieheltä on aika pahasti sanottu kaupaten toisenlaisia teitä kuin Jumalan tie.

    Sitä ei kukaan tiedä, kuka Jumalaa suututtaa. Sitä ei kukaan tiedä, ketä Jumala todella rakastaa. Sinun kommenttisi ei ainakaan sitä puolla.

    Jos minä sanon oman totuuteni apostoleista ja raamatun kääntäjistä ja uudistajista, että olivat aivan samanlaisia ihmisiä kuin sinä ja minä. He olivat vai tulleet kuuluisaksi tukinnoillaan kuinka ihmisten tulisi elää, että Jumala olisi mielissään, sekä saisimme rauhallisen lopun, eli sen "taivasten valtakunnan"Heillä on voinut olla Jumalan henki matkassa. Mutta sinulla joka syyttelet lähimmäistäsi valehtelusta jos hän on jotain mieltä asiasta, johon sinäkään et tiedä yhtää varmaa oikeaa tulikintaa, olet tehnyt sellaisen synnin, että jos sellaisen vuoksi Jumalamme hermostuu ja itkee vuoksesi, olet tyypillinen lahkolaisuuden uhri. Ja tiedäthän kuinka "raamattu" sen tulkitsee.

    Sinulla on täällä takanasi päähän taputtajia, että katsot olevasi niiden taputusten arvoinen. Olen sinulle "taivaan ruokaa" syytellessäsi henkilökohtaisesti minua valehtelijaksi. Minun puheeni kestää paljon enemmän totuutta kuin sinun luomiskertomuksesitapaiset uskomuksesi. Olen todella pettynyt teu sinuun.

    Äänestä

Eikö olekin mielenkiintoinen tuo lähetyskäskyn sanamuoto "tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni" Matteuksen evankeilumin lopussa.

Siellä ei Herramme anna käskyä "tehkää kaikki ihmiset minun opetuslapsikseni"

eihän?

Äänestä
  • ON / EI

    Äänestä

  • Kansa sisältää kaikki kansaan kuuluvat ihmiset. Eikös tämäkin ole aika ihmeellistä;)

    Äänestä

  • Ihmetellä saa, että kristityiksi itseään tituleeraavat jättävät lapsensa kastamatta. Eivät kuulemma ymmärrä. Eihän ihmisiä ymmärrykseensä kasteta. Eivät kuulemma usko, en ole ikinä nähnyt lasta joka olisi sanonut ettei hän usko. Aikuisia on sitäkin enemmän jotka todistavat etteivät usko.

    Äänestä

  • prrp kirjoitti:

    Kansa sisältää kaikki kansaan kuuluvat ihmiset. Eikös tämäkin ole aika ihmeellistä;)

    " prrp "

    Ei se ole mikään ihme /ihmeellistä koska Raamattu sanoo. HERRA.

    1 Kor. 15:49 . Ja niinkuin meissä on ollut Maalisen kuva , niin meissä
    on oleva myös Taivaalinen kuva .
    50. Mutta tämän minä sanon, veljet , ettei liha ja veri voi periä JUMALAN
    VALTAKUNTAA. , eikä' katoavaisuus peri katoavaisuutta .
    51. "Katso , minä' sanon teille salaisuuden Emme me kaikki kuolemaan nuku , mutta me kaikki muutumme , ,52. yht äkkiä silmää räpäyttämättä . viimeisen pasuunan saoidessa ; sillä pasuuna soi . ja kuolleet nousevat katoamattomina ,ja me muutumme . .

    jos sinulla on aikaa lue luku loppuun ..

    En sano paremmin..
    En sano paremmin.

    Äänestä

  • prrp kirjoitti:

    Kansa sisältää kaikki kansaan kuuluvat ihmiset. Eikös tämäkin ole aika ihmeellistä;)

    ei nämä ole sama asia, kaikki kansat, kaikki ihmiset.

    Äänestä

  • .ePaimen kirjoitti:

    ei nämä ole sama asia, kaikki kansat, kaikki ihmiset.

    Ei ole ei mutta kaikki kansat sisältää kaikki ihmiset. Mitä ideaa on tehdä kaikki kansat opetuslapsiksi. Miten kansa voi olla edes opetuslapsi. Eihän kansa ole ihminen eikä lapsi. Jos kansasta tehdään opetuslapsi niin kyllä se silloin tarkoittaa sitä että kansaan kuuluvista ihmisistä tehdään opetuslapsia. Tämä vain ei ole mahdollista koska kristinuskon on määrä näivettyä niin että lopulta kukaan ei usko siihen.

    Äänestä

  • ePaimen

    Kohta tietääkseni raamatun käännöstyö alkanee olla loppusuoralla, joten kaikilla kansoilla on sitten mahdollisuus omalla äidinkielellään lukea Jumalan sanaa. Tuo Jeesuksen sana *kaikille kansoille* tarkoittaa kai sitä?

    Äänestä

  • muuttis kirjoitti:

    ePaimen

    Kohta tietääkseni raamatun käännöstyö alkanee olla loppusuoralla, joten kaikilla kansoilla on sitten mahdollisuus omalla äidinkielellään lukea Jumalan sanaa. Tuo Jeesuksen sana *kaikille kansoille* tarkoittaa kai sitä?

    Muuttis, muistat toista Herramme sanaa Tämän valtakunnan evankeliumi jne.

    Lähetyskäsky on tehdä kaikki kansat opetuslapsiksi!

    Herramme ei sano Kaikki ihmiset ja tähän nimimerkki tarttui

    Äänestä

Lähetystyöstä puheenollen tässä ajassa se käy nopeammin kuin koskaan, sillä nyt on apuna tämä mahtava tietotekniikka. Televisio- ja radio ohjelmien avulla myös saadaan Sanaa vietyä "suljettuun" maailmaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

prrp kirjoitti:

Ramattu sanoo: menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Kuitenkin Raamattu kertoo kuinka pieni on se joukko joka pääsee taivaaseen. Ei ole siis mahdollista tehdä kaikkia kansoja hänen opetuslapsikseen. Muutenkin, miksi pyrkiä näinä lopun aikoina kovin suuresti kasvattamaan jumalan lasten joukkoa kun maailma loppuu vasta kun viimeinenkin kristitty on kuollut. Ja mitäpä jos yhtäkkiä kristinuskon suosio kasvaisikin oikein huimaksi. Maailma ei loppuisi ollenkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu