Yhdessä aloituksessa oli jotain siitä Kurapuron sillasta millaista oli ennen.
Minäkin muistan jotain siitä.
Se kunnostettiin ennen Rantalan uuden koulun rakennusta.
Sitten se pääsi heikoksi ja muistan kun tutkin sitä altapäin, ja kovin oli lahoja hirret.
Sitten siihen tehtiin isompi uudistus.
Se ja moni muu oli pieniä remontteja silloille.
Siinnä oli suuri työmaa kun tehtiin sitä nykyistä siltaa joen yli.
Siinnä olin mukana loppuvaiheessa seurailemassa miten sitä tehtiin.
Vastuu oli lopullisesta ajokunnosta.
Joku pieni palkkakähinä ja korpilakon tapainenkin oli. Kaidemiehet hieman kokeili lopussa mitä saavat irti.
Minäkin muistan jotain siitä.
Se kunnostettiin ennen Rantalan uuden koulun rakennusta.
Sitten se pääsi heikoksi ja muistan kun tutkin sitä altapäin, ja kovin oli lahoja hirret.
Sitten siihen tehtiin isompi uudistus.
Se ja moni muu oli pieniä remontteja silloille.
Siinnä oli suuri työmaa kun tehtiin sitä nykyistä siltaa joen yli.
Siinnä olin mukana loppuvaiheessa seurailemassa miten sitä tehtiin.
Vastuu oli lopullisesta ajokunnosta.
Joku pieni palkkakähinä ja korpilakon tapainenkin oli. Kaidemiehet hieman kokeili lopussa mitä saavat irti.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Olitko kunnan tiemestari joka asui Sorsalassa. Taisi olla Jauhiainen nimeltään. olet aika vanha mies kuten kaikesta huomaa. Isä oli kunnalla silloin töissä, kehui kovasti sinua reiluksi jätkäksi.
----kun tehtiin sitä nykyistä siltaa joen yli.---
Meneekö patuilla ilmojen lämmittyä välillä ajat ja paikat sekaisin. Puhutko Kurapurosta vaiko Lieksan joesta? Kurapuroa kun ei oikein voi joeksi sanoa.
Kurapuron sillan rakensivat Kurahaaran veljekset jo ennen sotia! Sitten ne makasivat siinä sillankorvassa umpihumalassa kun oli saaneet sillan valmiiksi ja juhlivat!
Pitäsikö ensikesänä pitää muistaojuhla Kurahaaran veljeksille ja järjestää vastaava tapahtuma kurapuron sillankorvassa? Pitäisikkö siellä järjestää jotain musiikkia vai millaista ohjelmaa?
Ottakaa ukot selvää, siinä mitään siltaa ole.
kurapurolla oli tosijaan kunnon silta joskus. lähiseudun pojat käytiin purossa siinä sillan yläpuolella uimassa ja välillä taiteiltiin sillan kaiteilla kuka kulkee putoamatta. silloin asui vielä haraalan perhe siinä mökissä joka oli ikosen mökki
Kurapuro laskee Riikolanlampeen Yrjöläntien alitse 150 m Lampelantien risteyksen jälkeen Yrjölään päin. Käykäähän ihailemassa.
Lammin oikea ja alkuperäinen nimi muuten on Pakarilan lampi. Vanhimmissa kartoissa seisoo niin. Nimi on tullut Saavanniemen puolella Rättiniemessä asuneitten Pakaristen mukaan.
Joskus aikaa sitten Kurapuro ei ainakaan maantien kohdalla ollut kurapuro vaan hiekkapohjainen ja kirkasvetinen. Yli meni "komea" puusilta joka uusittiin nykyiseksi putkeksi kun Lieksankosken voimalaitosta alettiin rakentamaan. Tiedossahan oli, että siitä alkaa aja sen painoluokan ajoneuvoja jotka ylittävät puusillan kantavuuden moninkertaisesti.
Kai maatalouden lannotteet ovat rehevöittäneet puron sellaiseksi kuin mitä se nykyään on.
Eikös se tiuransuolla vai mikä se nyt on mistä se puro lähtee, ollut aikoinaan joku pikku lampi, liekkö vielä vai onko jo lama senkin vienyt kuivaksi?
Sehän se juuri on, jos jokin purokin lähtee siitä. Jokin lampi sen silloin pitää olla. Olisiko se juuri se pikku lampi Tiuransuosta joko etelään tai pohjoiseen? Se jota ei enää näy vanhassa kartassa, joka myös on jo kuivunut.
Vierailin 40 - ja 50 -luvuilla Lahja Kajon mökissä asuessani silloin Lieksassa. Mökki sijaitsi lähellä Kurapuron siltaa. Ei taida olla enää mökkiäkään.
Ei ole Lahja Kajon mökkiä ja kuusiaitakin on poissa.
Kajon ja Vanha Kajon tontit omistaa nyt olikohan se kaupunki vai kaupungin joku teollisuuskylä.
Enkös keksinyt nimihirviön.
Tonteissa oli pinta-alaa noin 6500 neliötä, en tarkkaan muista, mutta lähelle.
Niitä oli kaksi tonttia yhdessä.
Sen ajan asukkaita on yksi hengissä ja hänkin on ollut jo vuosia eläkkeellä.
Assuu tiällä syvässä etelässä.
Lahja piti joskus pyhäkouluakin monet vuodet.
Muistan Lahjan lempeänä, lämminhenkisenä mummomaisena ihmisenä, jonka luona vierailin vuonna 1906 syntyneen äitini seurassa yli 60 vuotta sitten.
Julkkispersoona Markus Kajokin vieraili siellä toisinaan.
Hänkin muisteli Lahjaa lämmöllä kun kyselin kerran häneltä.
Markuskin asuu täällä syvässä etelässä.
Tämän päivän ehdottomasti paras aihe ja aloitus on Kurapuron sillasta. Sen kunnostaminen ajoittui vuoden 1950 vaiheille ja silta muutettiin rumpuputkeksi 1950-luvun lopulla. Nyt paikalla on havaittavissa tiessä vain syvä notkelma ja umpeen vesakoitunut puro.
Tuo Tanhion tieto lammen nimestä pitää paikkansa.
Se on todellakin ollut Pakarilan lampi, mutta lammen ympärillä asuneet Riikoset taisivat saada aikaan lammen nimen muutoksen.
Tanhion mainitsema Rättiniemi on ikivanhaa historiallista asuinaluetta.
Sieltä on tehty joku muinaislöytökin.
LIEKSA 103 SORSALA
Kylä: LIEKSA
Ajoitus: kivikausi
Laji: löytöpaikka
Kartta: 4332 02
x: 7024 17 y: 4503 00 z: 97
p: 7027 83 i: 3653 31
Huomiot: Löytö Rantalantien varrelta Riikolanlammin läheltä.
Löydöt: KM 21677, 1 kpl, poikkikirves, 1982, diar. 25.11.1982, Mitat: 92 x 45 x 21 mm. tummanharmaata saviliusketta, terästä ja kannasta vahingoittunut, muuten kauttaaltaan hiottu hajalöytö, tullut paikalle mahd. sorankuljetuksen yhteydessä. Löytäjä: J. Hämäläinen.
LIEKSA 121 SAAVANNIEMI
Kylä: LIEKSANKYLÄ
Ajoitus: kivikausi
Laji: löytöpaikka
Kartta: 4332 02
x: 7025 00 y: 4502 30, paikannus ±50 m
p: 7028 62 i: 3652 57
Tutkijat: Lönnberg M 1971 inventointi
Sijainti: Paikka sij. Lieksanjoen E-rannalla Riikolanlammen NW-puolella
Löydöt: KM 3162, 1 kpl, kourutaltta, 1895, diar. 15.10.1895, Mitat: 110 x 45 x 20 mm. Löyd. pellosta. E. Itkosen keräys.
Huomiot: Lieksanjoen E-ranta Riikolanlammen NW-puolella. Matala niemi, multapohjainen pelto.
Tämä viimeinen on juuri Rättiniemi.
Rättiniemessä oli vielä nelkytluvulla pieni mustahirsinen mökki.
Eräs joskus esiin ottamani Lieksalainen legenda Mauri Nevalainen on joskus asunut siellä vähän aikaa.
Mökki oli vielä 1950-luvullakin ja oli silloin paikallisen talonpojan viljakuivaamona.
Taes muuten olla, jotta oekkeessa oot, ei maha mittään.
Reinon vai Jussin kummanka. Vai Lampelan tuomon. Onko se Rättiniemi siinnä aivan lammen suulla.
Lammin suulla on mutta ei ollut kenenkään Riikosten mökki. Omistaja asui Saavanniemen puolella.
Seutu on ollut vanhaa asuinaluetta kuten jokien varret ja järvien rannat yleensä kulkuyhteyksien takia. Nyt selviää Rättiniemenkin menneisyys.
Kurapuro on sentään Kurapuro, mutta ihmemiehiä tulee ja menee!
Pussaelen kurappuron sillan kaiteita mennen ja tullen. Nin ihana se on.
Kurapuro kuitenkin on! Kuten Tanhio kirjoitti: hiekkapohjainen ja kirkasvetinen. Pitäähän puron yli silta rakentaa! Pääsisi Sorsalan ja Yrjölän väki pistäytymään keskustassa. Kaupunki varmaankin osallistuu pienellä summalla, sanottakoon vaikka 200 000 eurolla. Kyllä siihen jostakin vielä konsultteja löytyy. Saataisiin kunnollinen silta ja kaiteet. Saatiinhan Puustellin eteenkin pieni polku 70 000 eurolla.
kurapurolla on verinen historia, kapina aikaan sen sillalla ammuttiin punavankeja toistasataa joten koko siltä pitäisi pyyhkiä pois lieksan kartalta
Pyyhitään silta pois kartasta hämäyksen vuoksi ja piirretään siihen lossi.
Paremminkin se silta pitää entisöidä koska nyt kaupungin kassa karttuu kun työntekijät pitää pakkolomia! Raha ei ole koskaan lieksassa ongelma, sitä riittää kaikille!
Rahaa todellakin riittää! Jos Lieksalla ei olisi todella paljon rahaa, ei olisi mamujakaan. Hyvä meidän on rahan kanssa mamuja kasvattaa ja elättää! Joku Halla-Ahokin oli käynyt tarkastamassa tilanteen ja tavannut kaikki somalit. He olivat kertoneet yhteen ääneen yltäkylläisestä oleskelustaan erittäin vieraanvaraisessa Lieksassa. Tällaisia uutisointeja on mukava katsoa ja kuunnella. Hyväntekijänä Lieksa on kipuamassa maailmakartalle.
Mamuja kehoitetaan lähettämään ylimääräiset rahansa Afrikkaan. Somaliassa on huutava pula merikelpoisista merirosvoveneistä ja kyseinen elinkeino uhkaa kuihtua ellei kunnollisia veneitä saada hankituiksi.
Kurapuron siltaan pitää nyt sijoittaa myös. Uusi silta pitää rakentaa korkeammaksi, jotta mjuskeliveneet mahtuvat seilaamaan kunnolla sillan ali.
Kannatan korkeampaa ja leveämpää siltaa ja suoran vesireitin avaamista Kurapuron yläjuoksulta Somaliaan. Väliin telakka jossa tehdään merirosvoveneitä.
Lieksan väki työllistyisi täysin sen verran kova kysyntä niillä lisi.
Kyllä Kurapurolta pääsee vesireittiä pitkin Somaliaan. Lieksan somalit voisivat tehdä itselleen omat merirosvoveneet tulevia rosvoretkiään varten.
Puhutaanko nyt entisestä Lieksan koskesta. Sehän on todellakin nykyään vain Kurapuro.
Ei puhuta Lieksankoskesta vaan kauniista, kirkasvetisestä ja hiekkapohjaisesta Kurapurosta ja sen upeasta sillasta kaiteineen.
Nimi voidaan muuttaa Hiekkapuroksi.
Tai Kultahiekkapuroksi.
Sinne kurapuron sillankaiteeseen voisi uudet hääparit käydä laittamassa ne munalukot rakkautensa symbolina! Senkin vuoksi siltahanke on otettava vakavissaan! Karaokeporukka voisi pitää siellä ensikesänä laulujuhlat ja samalla laulaessaan tehdä benjihyppyjä kurapuron sillalta!
Osuit naulankantaan! Ihailen ja arvostan lieksalaisten karaokelaulajien säästäväisyysnäkemystä melodian suhteen, sillä he varjelevat nuottien kulumista laulamalla nuotin vierestä. Benjihypyistä voisi jättää kuitenkin kuminauhan pois.
-----Benjihypyistä voisi jättää kuitenkin kuminauhan pois-----
Minkä ihmeen kuminauhan, henkseleitäsikö tarkoitat? Ei niissä ole Lieksassa mitään kuminauhoja ollut.
Kun en ole hypännyt niin en tiedä: Kuvittelin, että hyppääjät jäävät roikkumaan jonkinlaisen kumiköyden varaan, mutta se oli kuvittelua vaan. Ei Kurapurolla sellaisia tarvita.
Hääparien uudet munalukot sillankaiteessa kiiltäsivät auringossa kuin juutalaisen munat Varsovan torilla. Mikäpä se somempaa!
Kun en ole hypännyt niin en tiedä: Kuvittelin, että hyppääjät jäävät roikkumaan jonkinlaisen kumiköyden varaan, mutta se oli kuvittelua vaan. Ei Kurapurolla sellaisia tarvita.
Kyllä tavan peruslieksalainen hyppää ilman nauhojakin. Vain luuserit ja mamikset hyppii nauhojen kanssa.
Mielestäni ensikertalaiselle voisi antaa vanhan ajan sukkanauhan turvaksi.
Toinen hyppy kyllä menisi varmaan maalinauhan kanssa.
kurapuron sillalta hyppääminen vaatii luontoa yli 14 suoraa putousta
Mikä semmonnen maalinauha? Maalaatko sinä seinäs ja talos jollain nauhalla? En lie ku ullutkaan, suti ja tela on tuttuja.
Kurapuoron sillalle tarvitaan katuvalot jotta ei väsyneenä aja yöllä vahingosa jorpakkoon. Semmoset nykyaikaset ledi-valot olis hienot. Saisi ne olla aika näyttävätkin niin saatais turistirysä ja rahat pois Ruunaaseeen menijöiltä.
Seuraavankerran kunhan on lentonäytös lieksassa, niin minä maksan jos saadaan joku sosiaalipuolen rahanjakajan taitolentokoneeseen joka lentää kurapuron sillan alitse! Se olisi mahtava temppu ja varmaan jäisi soiaalitantalle mieleen lopuksi ikää!
Aikaa onkin kulunut viimeisimmästä lentonäytöksestä. Se taisi olla joskus 80-luvulla talvisella Kevätlahden jäällä. Ainakin Erosen Antti esitteli taitojaan kaksitasoisella koneellaan. Tosin antin koneessa ei ollut kuin yksi istuinpaikka, mutta vosihan tantta istua siivellä.
Kysyn missä päin Lieksaa on tuo Kurapuro. Entä missä on Varasjoki.
Kurapuro laskee Riikolanlampeen Yrjöläntien alitse noin 150 m Lampelantien risteyksen jälkeen Yrjölään päin. Kartoissa näkyy.
Varasjoki haarautui Lieksanjoesta luterilaisen kirkon edessä ja laski Kevätlahteen. Tällöin muodostui Kirkkosaari Kaupunginniemineen. Kantatien rakennusvaiheessa Varasjoki tuhottiin tukkimalla se laittomasti ja kirkon kohdalle rakennettiin parkkipaikka. Varasjoki on kasvanut umpeen ja vaatisi pikaista kunnostamista sekä yhteyden avaamista Lieksanjoekeen.
Toiset kaupungit rakentaa vesistöjen ääreen ja tekevät paikkoja jossa voi vettä ihailla? Lieksa peittelee entisetkin ja rannaläheisyyteen on aika vaikea saada rakennuslupaa? Mikä helevatan kaupunki se tämmöinen on, aina pitäisi talot tehdä kaava-alueelle ja niin lähekkäin että voi naapurin kanssa kuiskutella ikkunoista!
Kurapuron asuinalue olisi ehdottomasti rakennettava, siihen virtaavan veden ääreen ja asunnot myytävä 6500e neliöhintaan,,,,vähintään!
Lieksassa rantojen läheisyyteen rakentaminen on omilla järjettömillä määräyksillä kielletty. Omakotitalon rappusilta rantaan on oltava todella pitkä matka, mikä määrää tontin pitkulaisen muodon. Rantasauna ei ole rantasauna, jos se on hyvin kaukana vesirajasta.
Kuopion saaristokaupungissa omakotitalot on rakennettu melkein vesirajaan samoin kuin Kokkolan asuntomessualueella. Harmittaa tällainen Lieksan rakentamisen jarruttelu.
Lisäksi Lieksan keskustassa Pielisen näkyvyys on estetty rehevillä vesakoilla, joita ei raskita millään kaataa.
Tuo sama vesakoituminen on nähtävissä kaikkialla, muuallakin kuin vain Lieksassa.
Työvoimaahan ei ole raivaamaan, eihän? Ennen maksetaan rahat ilman mitään työvastinetta kotihommille ettei tule traumoja ja painajaisia työnteosta!
Pitäsikö kurapurolle rakentaa useampikaistainen silta jos se menee remonttiin?
Kurapuron silta on ainut avattava silta koko Pohjois-Karjalassa. Se avataan, että jokiproomut pääsee kulkemaan. Ne tuovat sellulasteja Pankakoskelta ja vievät sinne puutavaraa. Kurapuro saa alkunsa Pankajärvestä. Olin siltavahtina eläkkeelle siirtymiseen asti.
Varasjoki on suuri Ruunaajärveen laskeva joku jossa on pieni koskikin. Olien siellä viime kesänä onkimassa lohia.
Älä nuori usko noita valehtelijoita.
Varasjoki eli kansanomaisesti Rosvohotu on Lieksanjoen sivuhaara ja se on täydellisesti pilattu täyttämällä uoma kirkon parkkipaikan kohdalla. Vesilain mukaan vesistöstä ei saa poistaa rakennetta, joka muuttaa vesistön virtaamaa (VL 2:31). Toisaalta vesistössä oleva rakenne on pidettävä kunnossa. Varasjoen virtaama on täyttämisellä estetty kokonaan, joka on edesauttanut joen rehevöitymiseen. Ehkä ympäristörikos on jo vanhentunut, mutta joki pitää kuitenkin laittaa ennen tuohamista edeltävään kuntoon ja avata uoma Lieksanjokeen.
koko jokihan on vain joskus olleesta vanhasta meijerin sikalasta tehty viemäri joka toi kaiken suoraan lieksanjokeen. ei se mikään oikea joki ollut.
Ei ollut Rosvohotu se ei ole ollenkaan Lieksan murteen sanoja. Keksit koko jutun.
Terve pitkästä aikaa olen käynyt 24 sivuilla silloin tällöin ei ole ollut oikein minua kiinnostavaa,mutta tämä on,kurapurohan laskee Riikolan lampeen sieltä peräniityn suunnalta varmaan tiedät,siinähän oli silta ja puukaiteet missä me pojan koltiaiset urheiltiin kielloista huolimatta,puro oli aika leveä silloin tehtiin koplukka ja noustiin aika ylös kohti nykyistä teollisuuskylää,oli muuten maja meillä siellä ylhäällä puron penkassa,lainattiin Rouvalan karjamökiltä vähän lautoja,se rikos on jo vanhentunut.Kylän ukoilla oli veneet siinä lammin suulla niin meidänkin ,käytiin kalapyydöillä,meidän isä pyynti rapuja itse tekemällä pajupyräillä,siinä purossa oli pirun paljon piisamia jotka menivät katiskasta,joita ei aluksi uskallettu pikkupoikana ottaa pois,on muuten vieläkin joka kevät niitä on katiskasta.Sitten jatkan kun pääsin vauhtiin,Kajon Markuksen kanssa soudeltiin kesäisin Riikosen saareen katsomaan Haapaniemen lampaita jotka olivat siellä kesät ja uintiin,Lahja hänen tätinsä piti pyhäkoula missä minäkin sain monet lammas merkit paimentauluun,olis paljon muisteltavaa,mutta jatketaan toisen kerran,nimittäin kun muistan sen vanhan posteljooninkin,Heikki Kajon eli Lahjan isän.Siihen Kajon paikalle nousi viime kesänä omakotitalo hyvää kevään odotusta sulle.
Terve vaan.
Tuossa oli monta mielenkiintoista asiaa jota en tiennyt.
Vai on siinä piisamia vieläkin ja rapujakin ollut.
Kajon Markusta olen silloin tällöin tavannut TV-studiolla.
Muistellaan vanhoja vaikka ei silloin tunnettu, ollaan niin eri ikäluokkaa.
Heikkiä en tuntenut, näin kyllä joskus, Lahjan tunsin paremmin.
Heillähän oli poika Kauko joka oli joskus Venäjällä pari viikkoa pidätettynä.
Lauri oli kasvatti.
Sillasta muistan selvimmin ne pohjarakenteet.
Tulin tutkiskelleeksi niitä joskus.