Mistä kaveri (edes yksi)

Tässä sen näkee, kukaan ei edes kommentoi.

Riittääkö että on yksinäinen, eikä ihan sekaisin..vai mitä tuo "kaltaiseni" tarkoittaa?
Pitäisikö olla samaa ikähaarukkaa?
Kiinnostaa myös aina näiden kohdalla mistä päin ollaan, yksikään ei ole vielä täältä ollut, tai sitten on jätetty kertomatta.. iso kaupunki kuitenkin kyseessä. Eihän tämä tosin seuranhakupalsta ole.. mutta innostun näistä helposti.

Hei,

Satuin itse yrittämään samaa täällä pari vuotta sitten. Ja kehnosti kävi. Toivon että sinulla käy paremmin. Olenpahan itsekin yhä ystävää vailla, jostain syystä en saa kunnon ystäviä koulussa, töissä. Juu en itse ihmisiä paljon lähesty mutta en katsoisi olevani vaikeasti lähestyttäväkään. Missä mahdat asua? Itse asustan pk-seudulla enkä katso ikäeroa ongelmaksi, olen "vasta" 24. Parisuhde juu mutta se kun ei poista ystävien tarvetta.

Täälläkin yksi yksinäinen nainen. Ei miestä, lapset omillaan. Pääkaupunkiseudulta olen ja muutamaa vuotta vailla 50.

Minäkin olen lapseton; mutta ei se minua haittaa. Ukkokin oli, mutta ei ole ollut aikoihin. Töissäkin olen, mutta mielihyvin voisin jättää jo nuoremmille. Toivttavasti saat porinakavereita ja ystäviä. Niin se vain on, että edes avioliitto ei ole tae yksinäisyyttä vastaan.
Minulla on kyllä ikäisiäni ja tai reilusti vanhempia yksinäisiä koitiensa vankeja vaikka toisille jakaa. Kävin juuri moikaamassa erästä. Eilen oli ollut synttärit ja rouva täytti 63 vuotaa. No synttärit olin autuaallisesti unohtanut. Kakkua kyllä popsittiin. Tämä henkilö on liikuntarajoitteinen aivoinfarktin vuoksi. Järki päässä on silti ennallaan.

Luo profiili niin sulle voi kirjoittaa.

Näihin ilmoituksiin "Ainoa minä" vastaamiseen voi jarruttavasti vaikuttaa mm. se, ettei tiedä esim. käytätkö alkoholia liikaa tai tupakoitko. Tuo ehdotus menosta vaikka laivalle hulluttelemaan, tuo vaan tuollaiset ajatukset mieleen. Pelottaa myös, että jos saisi itselleen "kiviriipan", joka on sitten liian usein soittelemassa ja haluaa yhtämittaa tavata. Vähän selkeämpiä tietoja itsestä siis.

Jo johan on tullut vastauksia.
Asun Hämeenlinnassa. En tupakoi ja viinaakin (viinejä) juon niin etten tule edes kunnon känniin ( ei ole mun juttu känniörvellys). Joskus otan lasillisen että hieman päässä huojuu että unohtuu pahin vitutus.
Olen eläkkeellä, olen masentunut, olen lapseton, olen ystävätön. Mies on mutta ei naiskaveria, ettei mun ihan ypöyksin onneksi tarvii olla.
Kaverini pitäisi olla lapseton siksi koska "lapsellisten" elo pyörii vain niiden ympärillä ja ovat jotenkin olevinaan parempia kuin lisääntymätön (näin koen asian). Käly saatuaan penska lakkasi käytännössä juttelemasta kun kaikki pyörii lapsen ympärillä.
Työtön ja eläkeläinen siksi ettei uraputkilaiset ehdi ja jaksa koskaan mitään kuin kamalalla kiireellä.
Eläimistä täytyisi kaverin pitää koska itselläni tulee aina niitä olemaan.
On mulla vaatimukset, mutta ei kaveruus muuten suju jos on liian erilaiset elämät.
Iällä ei ole mitään väliä.
Yhden naisen kanssa olin parhaat kaverit yli 10 vuotta ja kestin hänen oikkujaan ja ohareitaan ja mielenterveysongelmiaan. Kun löysin miehen oli se hänelle liikaa kun itse ei ketään löytänyt ketään. Alkoi käyttäytyä ilkeästi mua kohtaan ja lopulta mun oli pakko laittaa välit poikki oman jaksamiseni takia. Mikään kivi riippa en ole. Mutta se on ystävyyttä että voi soittaa vaikka yöllä jos on ihan akuutti hätä.

Kyllähän sitä jokaisella on omanlaisensa vaatimukset kaverin suhteen. Jos ei olla niin sanotusti samalla aaltopituudella, niin eipä siitä oikein mitään tule. Pitää olla sopivasti samanlainen, mutta riittävästi erilainen, niin sillon on kaikki hyvin.

Mutta ei kannata olla liian kriittinenkään ja ajatella heti, että no ei tuostakaan ole ystäväksi kun se käy töissä tms. Sillon on vielä hankalampi tutustua oikein keneenkään. Ja toisaalta liika yrittäminen voi olla haitaksi. Voihan niitä olla vaikka hyvänpäiväntuttuja, joita voi joskus tavata ja tehdä niiden kanssa jotain. Ehkä jostakin tällaisesta tutusta tulee sitten myöhemmin jopa hyväkin ystävä. Aikaa se vaatii.

Tällasia ajatuksia mulla heräsi, vaikka en ehkä ole paras neuvomaan ystävyysjutuissa.

Et todellakaan ole ainoa laatuasi. Mulla ei mitään kavereita ole ollut sitten ihan nuoruusvuosien, joiden kanssa voisi minnekään lähteä. Vaikea hankkia näin vanhemmalla iällä, olen 48v. En ole lapseton,vaan ex. yh ja lapseni ovat jo muuttaneet pois kotoa. Silloinkin, kun vielä ex kumppanin kanssa niin sanotusti oltiin yhdessä kärsin samasta ongelmasta eli kavereiden puutteesta, olisi kiva lähteä joskus jonnekin ihan vain, vaikka tapaamisen vuoksi ja tarkoitan nimenomaan naisia, koska kysymys on hauskanpidosta vaihtelusta, toiminnasta eikä seksin tai miehen pyydystämisestä. Ei minulla myöskään ole mitään sitä vastaan, että mies löytyisi, mutta sitten sen täytyisi kyllä olla myöskin ystävä ja jota kiinnostaisi samat asiat ja jonka kanssa olisi jotain muutakin yhteistä kuin pelkkä seksi, sitä aina saa, jopa tämän ikäinen. Mutta kun sellaistakaan ei tähän ikään ole löytynyt niin siitä toivosta olen jo luopunut. Harrastusten ehdottaminen on ihan ihan turhaa ja etenkin uinti on varmaan maailman yksinäisin harrastus, kokemusta löytyy monta vuotta pohjakaakeleista. Minulla on pari muuta liikunnallista harrastusta, joissa oikeastaan vain naisia, mutta ei siellä ystävystytä, kiireisinä tullaan ja mennään.