Viime menkoistani on aikaa n. Viikko. Harrastimme avopuolisoni kanssa seksiä ilman ehkäisyä..nyt muutaman päivän ajan tai oikeastaan alkoi jo viime viikon lopulla oireet on siis tuntunut alavatsakipuja..semmosia nipistelyitä ja menkkamaisia kipuja, närästystä, pissalla saa käydä aika usein, äklöttävä oloa aamuisin ja välillä ei ruokaa tee mieli..mutta välill voisin syödä todella paljon! :D päänsärkyä on myös ollut mikä on kuitenkin lähtenyt itsestään pois ja olen tosi väsynyt..varsinkin aamuisin, eikä haukottelusta meinaa välillä tulla loppua. :) oiskohan nämä nyt niitä raskaus oireita! Oisin niin onnellinen jos on! Vielä en siis raskaustestiä voi tehdä..mutta nämä oireet. Vai onko ehkä sittenkin vain valeraskautta :'(
voisko olla?!:))
jippiii
13115
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Jos menkkojen loppumisesta on noin viikko, niin sinulla on nyt korkeintaan ovulaatio. Raskausoireita voi tulla sen jälkeen, kun alkio on kiinnittynyt, eli noin viikon kuluttua hedelmöittymisestä. Eli ei, ei voi olla raskausoireita.
Anteeks! Onkin jo 2 viikkoa mennyt menkkojen loppumisesta..ja ei tosiaankaan voi johtua oviksesta. EI koskaan aikasemmin ole ollut tämmösiä oireita! :))
Milloin seuraavien menkkojen pitäisi alkaa? Edelleen kuulostaa vähän turhan varhaiselta moinen oirelista. Sitä raskaushormonia kun todella pitäisi olla vähän enemmän veressä, että lukuisia oireita voisi aiheuttaa. Valitettavasti raskausoireita on todella helppo luoda itselleen silloin, kun toivoo raskautta.
Miten niin ei voi johtua oviksesta, minä epäilen että juuri se on kyseessä tai sitten teetät itsellesi oireita. Nyt jäitä hattuun.
Ehkä tunnen itseni paremmin kuin yksikään teistä. :)) ovis ei ole tosiaankaan. Jäitä hattuun itsellesi! ;)
Munkaan mielestä et ole vielä raskaana. Hedelmöittyneen alkion kiinnittymiseen menee noin 6päivää. Eli jos olis tärpännyt heti 14 päivän päästä menkoista jolloin ovis on, niin menee noin viikko ennen kuin alkio kiinnittyy kohdun seinämään limakalvoon ja vasta silloin alkaa kroppasi tuottamaan raskaushormoonia.
Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että oireesi olisivat turhan aikaisia ja niitä tuntuu olevan aika paljon noikin varhaisessa vaiheessa muka kiinnittymisestä. Moni nainen ei edes tuossa vaiheessa oireile yhtään mitään. En kyllä minäkään kun tulin raskaaksi, vaikka tiesin tarkkaan milloin ovis oli ja milloin hedelmöittynyt alkio päivälleen kiinnittyi, koska olin hoidoissa. ;))
Muakin kiinnostaa kierto ja milloin oli viime menkat ja milloin pitäs alkaa taas?
Voihan osa oireista toki olla diabeteksestä johtuvia. Mutta vatsan nippailua on enimmäkseen ollut nyt ja eileen oli menkkamaiset kivut alamahassa ja paineen tunne ja rinnat arat. Ja seuraavat menkat pitäs alkaa 21.2. Mut niin empä tiiä sitten.
Et nyt ole ihan perillä näistä lisääntymisasioista. :) Jos seuraavat menkat pitäisi alkaa vasta 21.2., niin nyt on tosiaankin sinulla vasta ovulaatio käsillä. Ovulaatio on keskimäärin pari viikkoa ennen menkkojen alkua. Sinulla ei mitenkään voi olla raskausoireita kaksi viikkoa ennen menkkojen alkua. Ellet sitten ole tullut raskaaksi jo edelllisestä kierrosta, jolloin voitkin mennä samantien ostamaan raskaustestin, koska raskaus näkyy siinä tapauksessa jo testissä. Luulen, että et nyt saanut sellaisia vastauksia kuin toivoit, mutta näin tämä asia nyt valitettavasti on.
Milloin sulla oli viimeset menkat?? onko normi kierto?
Ihan olen perillä lisääntymisestä! :'D nämä kukkahattu tädit alkaa raivostuttaa niin kovaa näillä palstoilla jos itse on nuori ja kyselee asioita..niin tottakai pidetään tyhmänä kun ei ymmärrä heti. Viimesen kerran kysyn täälä palstalla mitään. Niin ja viime menkat oli tosi niukat ja loppui jo 3päivän päästä. Ehkä kuitenkin menen sinne lääkäriin. Kiitos vain ja hei. :))
Juurikin näin, taas samaa mieltä edellisen kanssa! Laskeskelin tuota 21.2 jolloin menkkasi pitäsis alkaa, niin sinulla on vasta nyt ovulaatio! Siksi sinua nyt hieman "nippailee" vatsasta. Ja mielesi on tehnyt sinulle kepposia oireitesi nähden.
Jos noin kovin toivot raskautta, niin VAUHDILLA NYT SÄNKYHOMMIIN! Nythän on juuri se otollinen aika. Muista vielä se, että on vain 2 päivää aikaa tulla raskaaksi, kun munasolusi on matkalla....
Mene vain lääkäriin, nauravat sinut sieltä pihalle.
Tässä linkissä tietoa ovulaatiosta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ovulaatio
Tässä tietoa siitä miten raskaus alkaa:
http://www.vaestoliitto.fi/seksuaalisuus/tietoa-seksuaalisuudesta/aikuiset/seksuaalisuus-elamankulussa/raskaus/raskauden_alkaminen/
Jos luet molemmat linkit tunteella, tulet huomaamaan että luot itsellesi oireita, kun toivot niin paljon raskautta, tai olet raskautunut jo edellisestä kierrosta (Raskaustesti on tällöin positiivinen). Ja mitä kukkahattutäti kommenttiin tulee, niin täällä sinulle vastaamassa 24-vuotias nuori, joka on asioista perillä.
Kuule, ihan faktoja täällä on sinulle lueteltu. Tuollaisella kuukautiskierrolla oviksen pitäisi tosiaan olla näillä tienoin, eikä se missään nimessä voi olla ollut kovin kauan aikaa sitten, vaikka olisikin tullut jotenkin poikkeuksellisen varhain. Sinulla ei voi olla vielä raskausoireita, jos tästä kierrosta raskaaksi tulisit, piste. Se on fakta. Sen sijaan, onhan se mahdollista, että nuo tavallista niukemmat menkat ovat olleet valemenkat ja olet raskautunut jo edellisestä kierrosta. Ei sinun siinäkään tapauksessa lääkäriin tarvitse suunnistaa, vaan raskaustestin ostoon, raskaus kyllä näkyy jo testissä. Toivottavasti tulos on positiivinen, kun sitä tunnut kovasti toivovan. Terveisin 32-vuotias kukkahattutäti