http://www.magneettimedia.com/mielipide-sananen-suomen-oikeusjarjestelmasta/
Tässä maassa jankutetaan julkisesti jargonia, jonka mukaan ”Suomi on oikeusvaltio”. Näin silti, vaikka tuo väite ei oikein pidä paikkaansa. Suomi on oikeusvaltiona samaa luokkaa, kuin edesmennyt Saksan demokraattinen tasavalta – eli tutummin DDR. Tuo asia tulee normivirtaselle varsin selväksi viimeistään silloin, kun hän törmää henkilökohtaisella tasolla suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja joutuu väärälle puolelle leivätöntä pöytää selaisessa tilanteessa, joka ei täytä alkeellisimpiakaan oikeusperiaatteita.
Tilanteessa, jossa yksityinen kansalainen on vastaaja mielipiteidensä vuoksi – yhteiskunnan toimiessa lainsäätäjänä, esitutkintaviranomaisena, syyttäjänä ja tuomioistuimena. Täysin vastoin oikeusvaltion toimintaperiaatteita ja korkeaa moraalista ideologiaa.
Ikävä kyllä, tämä koskee nykyisessä yhteiskunnassamme etenkin tilanteita, jolloin normivirtanen on mennyt julkisesti kertomaan mielipiteensä asiasta, josta on olemassa vastakkainen ja kriminalisoitu virallinen totuus. Esimerkiksi silloin, kun normivirtasta syytetään kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.
Rikoksesta, jolla (vastoin oikeudenkäymiskaarta) ei ole kohdetta, eli uhria. Rikoksesta, jonka tunnusmerkistöä pitää tarkastella lähinnä sananvapauden rajoittamisena ja väärien mielipiteiden esittämisen sanktioimisena.
Se esitutkintaa suorittava poliisi (jota pidetään yleisesti luotettavana ja korruptoitumattomana) on usein ensimmäinen aste, jossa tavallisen ihmisen tekemiset ja asema käännetään päälaelleen. Kansalainen saattaa uskoa, että poliisi tarttuu omatoimisesti tällaisiin asioihin, mutta tuo uskomus on väärä.
Kenttätyötä suorittava poliisi hukkuu tutkintaan ja jatkuvasti kansalaisten ihan oikeista rikoksista tekemiin tutkintapyyntöihin (poliisin määräraharesurssien ollessa samaan aikaan kohdennettuna Poliisihallituksen korkeapalkkaisten virkamiesten hyvän elämän kustantamiseen veronmaksajien kukkarosta).
Tällaisten rikosten tutkinta käynnistyy poliittiselta taholta tulevasta käskytyksestä, joka rikkoo räikeimmällä mahdollisella tavalla vallan kolmijako-oppia
Kun katselee ympärilleen ja seuraa tätä kehitystä, ei tarvitse kovin kummoisia salaliittoteorioita viritellä totuuden keskellä. Kun oikeuskanslerinvirasto ei poliittisella miehityksellään ole pystynyt tähänkään mennessä oikein valvomaan viranomaisten toiminnan laillisuutta, niin ei asianajajarintamaltakaan kuulu sen lohdullisempaa.
Otetaan nyt vaikka esimerkiksi AA Markku Fredman, joka on luonut varallisuutensa maksuttomien oikeudenkäyntien veronmaksajilta rahastamisella ja vähemmistöjen oikeudet enemmistön oikeuksien yli nostamisella. Olemme edelleen siinä tilanteessa, että vahva ja varsin oikeutettu epäilys oikeusjärjestelmämme poliittisesta ohjailusta on esitetty yhtä aikaa ja useammalla eri taholla.
Tässä maassa jankutetaan julkisesti jargonia, jonka mukaan ”Suomi on oikeusvaltio”. Näin silti, vaikka tuo väite ei oikein pidä paikkaansa. Suomi on oikeusvaltiona samaa luokkaa, kuin edesmennyt Saksan demokraattinen tasavalta – eli tutummin DDR. Tuo asia tulee normivirtaselle varsin selväksi viimeistään silloin, kun hän törmää henkilökohtaisella tasolla suomalaiseen oikeusjärjestelmään ja joutuu väärälle puolelle leivätöntä pöytää selaisessa tilanteessa, joka ei täytä alkeellisimpiakaan oikeusperiaatteita.
Tilanteessa, jossa yksityinen kansalainen on vastaaja mielipiteidensä vuoksi – yhteiskunnan toimiessa lainsäätäjänä, esitutkintaviranomaisena, syyttäjänä ja tuomioistuimena. Täysin vastoin oikeusvaltion toimintaperiaatteita ja korkeaa moraalista ideologiaa.
Ikävä kyllä, tämä koskee nykyisessä yhteiskunnassamme etenkin tilanteita, jolloin normivirtanen on mennyt julkisesti kertomaan mielipiteensä asiasta, josta on olemassa vastakkainen ja kriminalisoitu virallinen totuus. Esimerkiksi silloin, kun normivirtasta syytetään kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.
Rikoksesta, jolla (vastoin oikeudenkäymiskaarta) ei ole kohdetta, eli uhria. Rikoksesta, jonka tunnusmerkistöä pitää tarkastella lähinnä sananvapauden rajoittamisena ja väärien mielipiteiden esittämisen sanktioimisena.
Se esitutkintaa suorittava poliisi (jota pidetään yleisesti luotettavana ja korruptoitumattomana) on usein ensimmäinen aste, jossa tavallisen ihmisen tekemiset ja asema käännetään päälaelleen. Kansalainen saattaa uskoa, että poliisi tarttuu omatoimisesti tällaisiin asioihin, mutta tuo uskomus on väärä.
Kenttätyötä suorittava poliisi hukkuu tutkintaan ja jatkuvasti kansalaisten ihan oikeista rikoksista tekemiin tutkintapyyntöihin (poliisin määräraharesurssien ollessa samaan aikaan kohdennettuna Poliisihallituksen korkeapalkkaisten virkamiesten hyvän elämän kustantamiseen veronmaksajien kukkarosta).
Tällaisten rikosten tutkinta käynnistyy poliittiselta taholta tulevasta käskytyksestä, joka rikkoo räikeimmällä mahdollisella tavalla vallan kolmijako-oppia
Kun katselee ympärilleen ja seuraa tätä kehitystä, ei tarvitse kovin kummoisia salaliittoteorioita viritellä totuuden keskellä. Kun oikeuskanslerinvirasto ei poliittisella miehityksellään ole pystynyt tähänkään mennessä oikein valvomaan viranomaisten toiminnan laillisuutta, niin ei asianajajarintamaltakaan kuulu sen lohdullisempaa.
Otetaan nyt vaikka esimerkiksi AA Markku Fredman, joka on luonut varallisuutensa maksuttomien oikeudenkäyntien veronmaksajilta rahastamisella ja vähemmistöjen oikeudet enemmistön oikeuksien yli nostamisella. Olemme edelleen siinä tilanteessa, että vahva ja varsin oikeutettu epäilys oikeusjärjestelmämme poliittisesta ohjailusta on esitetty yhtä aikaa ja useammalla eri taholla.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.