”wq-rq”, pyysin sinua tekemään uuden aloituksen liittyen aikaisempaan kysymykseesi pyöräilijän pysähtymisestä. Minun tekemänä tähän tuskin tulee mielipiteitä. Et kuitenkaan tehnyt, joten teen sen, koska asia on mielenkiintoinen.
Otan törkeästi vapauden käyttää omassa aloituksessani tekemääsi erittäin hyvää kuvaa.
Tilanne 1.
Kuten kuvassa. Pyörä tulee alhaalta kl-väylältä, kääntyy vasemmalle ja auto tulee samalta kadulta, molemmilla kärkikolmio.
Onko ajojärjestykseen vaikutusta sillä, että pyöräilijä käännöksen jälkeen on pysähtynyt ennen pp jatkeelle ajoa ennenkuin auto saavuttaa suojatien? Käytännössähän pyörä olisi jo siinä ajassa ajanut yli risteyksen ja kummankaan väistämistilannetta ei syntyisikään, mutta ajatellaan niin, että molemmat ovat tulleet reipasta vauhtia, josta auto on sitten hidastanut niin paljon ( kuitenkaan pysähtymättä ), että pp on ehtinyt pysähtyä.
Tilanne 2.
Auto tuleekin vasemmalta kääntyen oikealle pp jatkeen yli. Pyörä tulee alhaalta kolmion takaa, kääntyy kulkusuunnassaan vasemmalle eikä pysähdy ennen pp jatketta. Ajojärjestys?
http://i59.tinypic.com/2hns8w8.jpg
Kaikki rohkeasti kirjoittamaan, mutta myös perustelemaan. Kaikki me pyöräilijöinä joudutaan toisinaan näihinkin tilanteisiin.
Otan törkeästi vapauden käyttää omassa aloituksessani tekemääsi erittäin hyvää kuvaa.
Tilanne 1.
Kuten kuvassa. Pyörä tulee alhaalta kl-väylältä, kääntyy vasemmalle ja auto tulee samalta kadulta, molemmilla kärkikolmio.
Onko ajojärjestykseen vaikutusta sillä, että pyöräilijä käännöksen jälkeen on pysähtynyt ennen pp jatkeelle ajoa ennenkuin auto saavuttaa suojatien? Käytännössähän pyörä olisi jo siinä ajassa ajanut yli risteyksen ja kummankaan väistämistilannetta ei syntyisikään, mutta ajatellaan niin, että molemmat ovat tulleet reipasta vauhtia, josta auto on sitten hidastanut niin paljon ( kuitenkaan pysähtymättä ), että pp on ehtinyt pysähtyä.
Tilanne 2.
Auto tuleekin vasemmalta kääntyen oikealle pp jatkeen yli. Pyörä tulee alhaalta kolmion takaa, kääntyy kulkusuunnassaan vasemmalle eikä pysähdy ennen pp jatketta. Ajojärjestys?
http://i59.tinypic.com/2hns8w8.jpg
Kaikki rohkeasti kirjoittamaan, mutta myös perustelemaan. Kaikki me pyöräilijöinä joudutaan toisinaan näihinkin tilanteisiin.
Vastaukset 91
Vanhimmat
Onko tuossa alhaalta kv-väylää pitkin tulevalla pyöräilijällä varmati myös kolmio? Piirretyn kuvan perusteella näin ei ainakaan ole. Liikennemerkki tulee olla väylän oikealla puolella. Tuossa näin ei ole ja tällöin kevyenliikenteen väylällä ei ole mitään kolmiota, ainoastaan autoilla.
Kolmio velvoittaa autoa väistämään risteävän tien liikennettä ja myös risteävän kevyenliikenteen väylän liikennettä, koska kolmio on ennen kevyenliikenteen väylää. Ajojärjestys ei pitäisi näin ollen olla epäselvä.
Et sitten olisi voinut kummallisempaa erikoistapausta keksiä.
Minusta tuossa tilanteessa kysymys ei ole relevantti. Pyöräilijä joutuu joka tapauksessa olemaan äärettömän varovainen, ettei jää tunarin autoilijan alle.
Kolmio velvoittaa väistämään "risteävää väylää kulkevia". Pyöräilijästä tulee sellainen hänen kääntyessään kolmion takaa pyörätien jatkeelle. En silti aio ikinä olla se joka joutuu raastuvan päätöksestä ihmettelemään kuinka tässä näin kävi. Sen verran arvontakoneita nämä oikeusistuimet nykyisin ovat kevyenliikenteen vahingoissa olleet.
Siis kolmion takaa tuleva väistää, mikä tuossa on se omgelma?
Auto tulee kolmion takaa, mutta risteävällä kevyenpiiteen väylällä ei ole kolmiota, joten kevyenliikenteen väylää ajavilla ei ole väistämisvelvoitetta.
Se, mistä pyöräilijä on väylälle tullut, ei ole merkitystä, vaikka olisi pudonnut taivaasta.
Wou! Enpä uskonut kenenkään vastaavan. *Kumartaa*
”Et sitten olisi voinut kummallisempaa erikoistapausta keksiä.”
Heh-heh, luonteeseen kuuluu ottaa haasteita.
Olitte kaikki sitä mieltä ettei kolmio koske pyörätietä, kun se on sijoitettu noin.
Oliko ”tasan vaikee” vähän epävarma?
Konkreettinen tapaus:
Mäkelänkatu Hki. Etuajo-oikeutetuksi merkitty tie, jossa oikealla puolella pyörätie
http://goo.gl/maps/3SpvL
”Merkillä osoitetaan tietä, jonka liikennettä risteäviltä teiltä tulevien ajoneuvojen ja raitiovaunujen on väistettävä. Väistämisvelvollisuus on osoitettu liikennemerkillä, jollei se perustu tieliikennelain 14 §:n 3 tai 4 momentin säännökseen.”
( 3. ja 4.
Kuljettajan on kuitenkin aina väistettävä muuta liikennettä, jos hän on tulossa tielle pihakadulta, kävelykadulta, pihasta, pysäköintipaikalta, huoltoasemalta tai muulta vastaavalta alueelta taikka polulta, tilustieltä tai muulta vähäiseltä tieltä tai moottorikelkkailureitiltä. (5.5.2006/343)
Polkupyöräilijän tai mopoilijan on kuitenkin, jollei 2 tai 3 momentista muuta johdu, tullessaan pyörätieltä ajoradalle väistettävä muuta liikennettä. )
Matkan varrella on oikealta Vääksyntien risteys, josta näkymä
http://goo.gl/maps/7dgMd
( Kärkikolmio ei kerro sitä onko tuo risteävä TIE etuajo-oikeutettu vai ei ).
Näitä risteyksiä löytyy myös ilman tuota kärkikolmion lisämerkkiä, merkitys on sama.
Mäkelänkadun etuajo-oikeus päättyy 150 m Vääksyntien risteyksen jälkeen
http://goo.gl/maps/Cpxoc
Kumpi pyöräilijä ajaa tuossa Mäkelänkadun ja Vääksyntien risteyksessä pyöräteillä ensin?
Voi tietenkin väittää, että tämä on yksittäistapaus ja merkki on tuossa laitettu väärään paikkaan.
Ei se ole kumpaakaan. Käykää katsomassa kotikulmilla etuajo-oikeutettua tietä, niin näette näitä sekaisin pyörätien oikealla ja vasemmalla puolen riippuen havaittavuudesta, tolppien säästämisestä ja puhtaanapidon helpotuksesta.
Lisäkilpi 863. Lisäkilvellä voidaan osoittaa tietä risteävä kaksisuuntainen pyörätie. Lisäkilpi on informatiivinen lisä eikä sillä ole vaikutusta väistämissääntöihin. "Kärkikolmio" on se joka merkitsee jotain.
http://goo.gl/maps/7dgMd kuvassa näkyvät kolmiot ovat ajoradan kulkuneuvoja varten. Kuten tuossa ylempänä on todettu, niin kevyenliikenteen väylää koskeva kolmio tulisi olla väylän oikealla puolella. "Ylläpitäjä" on laimiinlyönyt velvoitettaan jos "säästösyistä" kyltit puuttuvat.
Sanoin tuossa saman asian:
”Näitä risteyksiä löytyy myös ilman tuota kärkikolmion lisämerkkiä, merkitys on sama.”
Vain pptien oikealle puolelle sijoitetusta kolmiosta voisi joku ajatella ettei se koske ajoradalla olevia, koska se on eri tiellä – pyörätiellä.
Niin, miten laitat tuon ajojärjestyksen tuossa esimerkkiristeyksessä?
”Kumpi pyöräilijä ajaa tuossa Mäkelänkadun ja Vääksyntien risteyksessä pyöräteillä ensin?”
Jos ei ole kolmiota joka velvoittaa väistämään, niin sitten oikealta tulevaa väistetään. Ihan perussääntöhän tuo on.
Siellä on oltava kolmio tai STOP-merkki.
Niinkuin sanoin aikaisemmassa tekstissä, on _kaikille_ Mäkelänkatua ajaville ilmoitettu merkillä
http://alk.tiehallinto.fi/www2/liikennemerkit/images/211.gif
että katu on etuajo-oikeutettu.
Miten se ilmoitetaan risteäviltä kaduilta vasemmalta ja oikealta tuleville?
Merkki 231. Väistämisvelvollisuus risteyksessä
http://alk.tiehallinto.fi/www2/liikennemerkit/images/231.gif
”Merkkiä käytetään etuajo-oikeutettuja teitä risteävillä teillä sekä muulloin, kun liikennemerkillä on tarpeen järjestää väistämisvelvollisuus risteyksessä. Merkkiä käytetään osoittamaan tieliikennelain 14 §:n 3 tai 4 momentin mukaista väistämisvelvollisuutta vain, milloin väistämisvelvollisuudesta voi syntyä epäselvyyttä. Merkki sijoitetaan mahdollisimman lähelle risteystä. Merkkiä ei saa sijoittaa 30 metriä kauemmas risteävän tien ajoradan lähimmästä reunasta. Merkki sijoitetaan ajoradan oikealle puolelle.”
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820203#L2P16
Merkkiä 231 ei tarvitse sijoittaa tien tai pyörätien oikealle puolelle – riittää, että se on ajoradan oikealla puolella, jolloin se koskee myös ajoradan rinnalla olevaa pyörätietä
"Merkki sijoitetaan ajoradan oikealle puolelle.”
Kuntaliiton julkaisussa on sanottu oikein
”Ajoneuvoliikenteen väistämisvelvollisuutta osoittavat merkit koskevat myös ajoradan rinnalla olevan pyörätien liikennettä.”
Merkki 231 sellaisenaan ei tarkoita, että risteävä tie on etuajo-oikeutettu. Se voi koskea myös yksittäistä risteystä ( ”sekä muulloin, kun liikennemerkillä on tarpeen järjestää väistämisvelvollisuus risteyksessä” ).
Selviskö nyt?
Kuvitteellinen tilanne:
Katso tätä kuvaa: http://liikenteessa.files.wordpress.com/2012/06/img_7029.jpg
Unoda näkyvä kolmio ja kuvittele että kolmio onkin toisen kadun varressa siinä kohtaa missä autoja näkyy. Väittämäsi perusteella tässä kohtaa kevyen liikenteen väylällä olisi myös kolmio koska autoilijoilla sellainen on. Kevyenliikenteen väylä kulkee tässä tapauksessa tarpeeksi lähellä (tien rinnalla) jotta se pidetään tiehen kuuluvana ja mutta pyöräilijät eivät pusikon takaa edes kolmiota välttämättä näkisi.
Mihin tuon "Merkkiä 231 ei tarvitse sijoittaa tien tai pyörätien oikealle puolelle – riittää, että se on ajoradan oikealla puolella, jolloin se koskee myös ajoradan rinnalla olevaa pyörätietä" väittämäsi oikein perustelet?
On ilmeisesti ymmärretty, että kärkikolmio koskee pp riippumatta siitä onko se sijoitettu pptien vasemmalle vai oikealle puolelle, kun ei muuta järkevää perustelua ole esitetty ja on pystytty vain miinustamaan.
”Sen verran arvontakoneita nämä oikeusistuimet nykyisin ovat kevyenliikenteen vahingoissa olleet.”
Se on vahvoilla, joka pystyy paremmin perustelemaan näkemyksensä vahingon tapahduttua.
Tilanne 1
Pp väistää kääntyessään vasemmalle ajamalla 12 §
”Kääntyvän ajoneuvon kuljettaja ei saa aiheuttaa vaaraa tai tarpeetonta estettä muille samaan suuntaan kulkeville.”
”wq-rq” ehdottikin, että pp kääntyy ensin oikealle pptielle, ajaa vaikka pari metriä, tekee u-käännöksen, niin silloin on risteykseen pptietä tuleva ja auto väistää kolmion takia. Näin näkisin myös.
No, pp kääntyy vasemmalle ja pysähtyy. Silloin saa odottaa, koska kolmiosta näin
”Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta.”
Pykälässä ei sanota ”ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka _ovat_ tai saapuvat risteykseen risteävältä tieltä...” tjsp.
Kääntyvä pp ei ole tullut risteävältä tieltä eikä myöskään ole risteävältä tieltä ”saapuva” seisoessaan paikallaan.
Milloin pp muuttuu jalankulkijaksi? Jos ajo jostain syystä keskeytyy, niin satulassa istuva ei ole jalankulkija. Eikä sekään, joka on poissa satulasta. Voin ajaa rullaten fillarilla niin, että seison toinen jalka polkimella tai istun keskitangolla ja annan alamäen kuljettaa – olen pyöräilijä.
Vasta polkupyörää taluttava on jalankulkija. Polkupyörää talutetaan vasta silloin kun kävelee polkupyörän vieressä eikä sitä käytetä millään tavalla ajamiseen (toinen jalka polkimella tai istuessa millään tavalla sen päällä tai hajareisin tangon yli kävellen).
Perustelitte, että liikennemerkin pitää olla oikealla puolella. Nyt vasta tulin tarkistaneeksi määritelmän ja etuajo-oikeus- ja väistämismerkeissä sijainti määritellään näin
"14 §
Etuajo-oikeus- ja väistämismerkit sijoitetaan ajoradan oikealle puolelle. Erityisestä syystä voidaan samanlainen merkki lisäksi sijoittaa ajoradalla olevalle korokkeelle, ajoradan vasemmalle puolelle tai ajoradan yläpuolelle."
Kärkikolmion ei tarvitse olla pptien oikealla puolen. Riittää, kun se on ajoradan oikealla puolen, niin se koskee kaikkia siltä suunnalta tulevia, myös pyöräilijöitä ( joka tietenkin jokaiselle henkilöautokortin omaavalle on itsestäänselvyys ) niin tässä tilanteessa
http://goo.gl/maps/7dgMd
kuin tässä ympyrätilanteessakin ympyrään tulevia
http://goo.gl/maps/b5ocf
Olihan työläs, mutta ratkaisu oli liian yksinkertaisessa paikassa.
Tilanne 1 selvitetty: pp väistää autoa kääntyessään niin liikkuessaan kuin pysähtyessäänkin.
Entä sitten tilanne 2?
Miten joku voikin olla noin pihalla likennesäännöistä.
Aivan. Eikä edes ymmärrä että hänelle on jo vastattu kysymykseen. Tai trollina ei edes lue muita.
"Riittää, kun se on ajoradan oikealla puolen, niin se koskee kaikkia siltä suunnalta tulevia, myös pyöräilijöitä."
Mistä tuon päättelit vai keksitkö itse? Ei tieliikenneasetuksessa mitään sellaista mainintaa löydy.
Sitä minäkin mietin.
TLA 14 § lukee näin: "Etuajo-oikeus- ja väistämismerkit sijoitetaan ajoradan oikealle puolelle."
Tuo tarkoittaa sitä että ajoradan liikennettä koskeva kyltti löytyy oikealta puolelta.
Samassa pykälässä lukee myös näin: "Erityisestä syystä voidaan samanlainen merkki lisäksi sijoittaa ajoradalla olevalle korokkeelle, ajoradan vasemmalle puolelle tai ajoradan yläpuolelle."
Tuo tarkoittaa sitä että ajoradan oikealla puolella olevaa kylttiä voidaan tehostaa, laittamalla sen lisäksi toinen samanlainen kyltti pykälässä mainittuihin paikkoihin. Ajoradan oikealta puolelta löytyvä merkki on kuitenkin se jolla on merkitys.
"Miten joku voikin olla noin pihalla likennesäännöistä."
Älä muuta sano. http://goo.gl/maps/TzyaD kuvassa näkyvä "kärkikolmio" ei liity vieressä kulkevaan kevyenliikenteen väylään. Kaveri on pihalla kuin lintulauta.
Pari dokumenttia liikennemerkkien käytöstä ja sijoittamisesta
http://shop.kunnat.net/download.php?filename=uploads/liikennemerkkiopassisalto_ebook.pdf
http://alk.tiehallinto.fi/thohje/pdf/2000006-v-03liikennemerkkiohje.pdf
http://alk.tiehallinto.fi/thohje/kevliisu.pdf
Väistämisvelvollisuus risteyksessä liikennemerkki tarkoittaa että auto väistää pyöräilijöitä jotka ajavat pyörätien jatkeella.
Autot siis väistävät kaikkia pyörätien jatkeella / suojaitellä liikkuvia koska ajoradan ajoneuvoilla on "kärkikolmio" ennen pyörätien jatketta. Ei pitäisi olla epäselvää.
"Väistämisvelvollisuus risteyksessä" liikennemerkki tarkoittaa oikeasti sitä että ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta.
periaate on tuossa kohtaa oikea sillä pyörätien jatkeen liikenne on myös risteävän tien liikennettä ja "Väistämisvelvollisuus risteyksessä" liikennemerkki on sijoitettu ennen pyörätien jatketta.
Olisi pitänyt kirjoittaa että: Väistämisvelvollisuus risteyksessä liikennemerkki velvoittaa että auto väistää pyöräilijöitä jotka ajavat pyörätien jatkeella. Tarkoittaa sana oli siis väärä ja olisi pitänyt olla velvoittaa.
Sivu 112
”Ajoneuvoliikenteen väistämisvelvollisuutta osoittavat merkit koskevat myös ajoradan rinnalla olevan pyörätien liikennettä.
”
http://shop.kunnat.net/download.php?filename=uploads/liikennemerkkiopassisalto_ebook.pdf
Tämä löytyy verkosta, mutta ministeriön raportteja ja julkaisuja löytyy verkossa ministeriön sivulta nykyisin vain 2002 eteenpäin.
Tässä suora lainaus liikenneministeriön raportista B7/98
Etuajo-oikeus- ja väistämisjärjestelyt: "... ajoradan yhteydessä olevan pyörätien vasemmalla puolella sijaitseva merkki 231 koskee kaikkia sivusuunnassa tulevaa liikennettä, myös pyöräilijöitä, ja sen vaikutus ulottuu myös pyöräteiden keskinäiseen risteykseen silloin, kun päätien suuntainen pyörätie on niin lähellä päätietä, että pyörätien voidaan katsoa olevan osa sitä. …"
Tässä ei ole mitään mikä kumoaisi sanomani
http://alk.tiehallinto.fi/thohje/pdf/2000006-v-03liikennemerkkiohje.pdf
Tässä ei ole mitään mikä kumoaisi sanomani
http://alk.tiehallinto.fi/thohje/kevliisu.pdf
Tässä sanotaan selkeästi, että kärkikolmio koskee myös ympyrään tulevaa pyöräilijää
https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/ennakoiva-ajo/liikenneympyrassa-ajaminen
"Liikenneympyrä on yleensä varustettu lähestyvistä suunnista väistämisvelvollisuudesta kertovin liikennemerkein (kärkikolmio tai STOP-merkki), jolloin ympyrään saapuvien on väistettävä ympyrässä jo olevaa liikennettä, kuten moottoriajoneuvoja, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita."
Yhtään dokumenttia ei ole, joka tukisi mielipidettänne ettei kärkikolmio koske pyörätietä vaikka se on ajoradan ja viereisen pyörätien välissä.
Ainoa aikaansaatu perustelu oli tämä, että merkki oli pyörätien vasemmalla puolella ja sekin tuli kumottua merkin määritelmällä ettei sen tarvitse olla koko tien oikealla puolen vaan riittää, että se on ajoradan oikealla puolella.
Sen sijaan yllä olevista ja ketjun aikaisemmista löytyy dokumentit, jotka tukevat sanomaani ( myöskin liikenneympyrän osalta ).
Tästä syystä, että kolmio koskee myös pyörätietä, on pyörä tasa-arvoinen samasta suunnasta tulevan auton kanssa, mutta pyörä on kääntyvä ja silloin kääntyvä on väistävä ( pyörä joutuu tietenkin ensin väistämään myös risteävän pyörätien ajoneuvoja )
12 §
”Kääntyvän ajoneuvon kuljettaja ei saa aiheuttaa vaaraa tai tarpeetonta estettä muille samaan suuntaan kulkeville.”
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L2P12
Odotan innolla jotain uutta, virallista dokumenttia, joka kumoaa sanomani.
Se sama kolmio koskee autoilijaa ja hän on velvollinen väistämisvelvollinen kaikkia kolmion takaisia väyliä kulkevia ohtaan. Kun pyöräilijä käyttää kolmion taaista pyörätien jatketta, on hän silloin risteävän väylän käyttäjä.
Lue tämä uudestaan
"Tästä syystä, että kolmio koskee myös pyörätietä, on pyörä tasa-arvoinen samasta suunnasta tulevan auton kanssa, mutta pyörä on kääntyvä ja silloin kääntyvä on väistävä"
Pyörä ei ole risteävää tietä ajava, koska se tulee risteykseen samasta suunnasta kuin auto.
Tässä sanotaan selkeästi, että kärkikolmio koskee myös ympyrään tulevaa pyöräilijää
https://www.liikenneturva.fi/fi/liikenteessa/ennakoiva-ajo/liikenneympyrassa-ajaminen
Web of Trust
"Liikenneympyrä on yleensä varustettu lähestyvistä suunnista väistämisvelvollisuudesta kertovin liikennemerkein (kärkikolmio tai STOP-merkki), jolloin ympyrään saapuvien on väistettävä ympyrässä jo olevaa liikennettä, kuten moottoriajoneuvoja, pyöräilijöitä ja jalankulkijoita."
Koskee vain jos pyöräilijä ajaa ajoradalla.
Ajoradan oikeassa reunassa oleva kolmio ei koske pyörätietä jos se on ajoradan oikeassa reunassa. Jos se olisi pyörätien oikeassa reunassa niin silloin koskisi.
Pyöräteillä väistämisvelvollisuutta liikenemerkillä osoitettaessa käytetään ns. Pikkukolmiota. http://goo.gl/maps/MvKDE
"Koskee vain jos pyöräilijä ajaa ajoradalla."
Missä se on sanottu?
"Liikenneympyrässä merkillä osoitetaan, että liikenneympyrään tulevan ajoneuvon on väistettävä liikenneympyrää käyttäviä ajoneuvoja ja raitiovaunuja."
Merkki 231
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182#L3P14
Eikä väittämääsi löydy tästäkään
Väittämäsi perustuu omaan luuloosi.
"Ajoradan oikeassa reunassa oleva kolmio ei koske pyörätietä jos se on ajoradan oikeassa reunassa. Jos se olisi pyörätien oikeassa reunassa niin silloin koskisi."
Miksi toistat tuota samaa mantraa, kun se on yllä osoitettu vääräksi?
Pikkukolmiolla ja normaalilla ei ole mitään eroa. Pyöräteillä on kumpiakin.
Pyörätien jatke on osa risteävää tietä ja kun pyöräilijä käyttää jatketta, on hän risteävän tien käyttäjä. Muussa tapauksessa liikenneympyrässä pyöräilijä olisi ihan jokaisessa tapauksessa väistämisvelvollinen.
Tuossa kuntaliiton pdf dokumentissa todellakin lukee että:
"Ajoneuvoliikenteen väistämisvelvollisuutta osoittavat merkit koskevat myös ajoradan rinnalla olevan pyörätien liikennettä."
Mihinkä tämäkin vätie perustuu? En ainakaan löydä tieliikennelaista tai asetuksesta mitään joka tukee väitettä että koskee myös ajoradan rinnalla olevan pyörätietä.
Jotkut raportit joita ei enää löydy tai kuntaliiton dokumentti ei tee asiasta totta ellei se löydy laista.
Asetuksissa määrätään: ”Etuajo-oikeus- ja väistämismerkit sijoitetaan ajoradan oikealle puolelle. (TLA 14 §). Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta.”
Kärkikolmio on siis sijoitettava ajoradan oikeaan reunaan, ja koskee siis kyseiseltä tieltä tulevia ajoneuvoja. Jos pyörätie kuuluu osana kyseiseen tiehen eikä siten muodosta erillistä kevyen liikenteen väylää, aika vaikea on asetustekstistä löytää sellaista kohtaa, että jostain kumman syystä ajoradan reunassa oleva kärkikolmio ei koskisikaan pyörätietä käyttävää. Milloin pyörätie sitten kuuluu kyseiseen tiehen, asian päättelyssä auttaa KKO:1985-II-23: ” Maantien sekä yhdistetyn jalkakäytävän ja pyörätien välissä on noin 12 metrin levyinen viheraluekaista. Tästä jalkakäytävän ja pyörätien sijainnista lähellä maantietä ja sen rinnalla ja myös siitä, että väistämisvelvollisuutta risteyksessä osoittava liikennemerkki 231 on sijoitettu Kaitilankadulle jo ennen jalkakäytävää ja pyörätietä, voidaan päätellä, että jalkakäytävä ja pyörätie kuuluvat maantiehen eivätkä muodosta erillistä kevyen liikenteen väylää.”
Ainakin minun logiikallani näistä asetusten määräyksistä ja KKO:n päätöksestä näyttää tielaitoksen, liikenneturvan, kuntaliiton ja liikenneministeriön tulkinnat asiasta perustellummilta kuin väite, ettei ajoradan reunassa oleva kärkikolmio koskisikaan myös samaan tiehen kuuluvaa pyörätietä.
Täten minä ainakin luotan tähän: ” Ajoneuvoliikenteen väistämisvelvollisuutta osoittavat merkit koskevat myös ajoradan rinnalla olevan pyörätien liikennettä.”
Sen sijaan tilanne on toinen, jos pyörätie onkin täysin erillinen kevyenliikenteen väylä, jollainen se on ainakin silloin erään KKO:n päätökseen mukaan, jos matka on yli 40 metriä samansuuntaiseen ajorataan. Matka ei saa koskaan olla 12 – 40 metriä tiesuunnitteluohjeiden mukaan.
1.Joku kuntaliiton tiedosto ei kumoa tieliikennelakia 2. jos pyöräilijä ajaa ajoradalla niin silloin pyöräilijää koskevat samat säännöt kuin autoilijaakin joka ajaa ajoradalla. Menikö jakeluun
Taitaa olla väärä tuo KKO:1985-II-23
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1985/19850023t
Voisitko laittaa oikean päätkösen.
Tässä oikea KKO päätös joka on KKO:1985-II-34.
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1985/19850034t
Tuo KKO:1985-II-34 koskee tämän tyyppistä tapausta paitsi että kyseessä oli mopoilija ja linkin takaa löytyvässä tapauksessa pyöräilijä.
http://liikenteessa.wordpress.com/2012/06/08/rajakadun-ja-sepankadun-risteys-pyorailijan-kannalta/
Aika paksua mennä sanomaan että jos tässä http://liikenteessa.files.wordpress.com/2012/06/img_7029.jpg kuvassa missä autot näkyvät olisi kolmio, niin se velvoittaisi myös kevyen liikenteen väylällä liikkuvia. Kuvassa näkyvä virherkaistale on kenties se 12 m mikä tuossa KKO:1985-II-34 mainitaan.
Liikenneympyrässä autoilija väistää pyörätietä (pyörätien jatkeella) kulkevaa pyöräilijää sekä tullessaan liikenneympyrään että poistuessaan siitä.
http://3.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN6fHp4uFgI/AAAAAAAAAQA/M_Cs8UIdjdw/s1600/ympyra.png
Liikenneympyrään tulevalla autoilijalla on "kärkikolmio" osoittamassa väistämisvelvollisuutta. Liikenneympyrästä poistuva ajoneuvo taas on kääntyvä ajoneuvo ja siksi väistämisvelvollinen.
"1.Joku kuntaliiton tiedosto ei kumoa tieliikennelakia"
Ei kumoakaan. Se toistaa ja selventää sen.
"2. jos pyöräilijä ajaa ajoradalla niin silloin pyöräilijää koskevat samat säännöt kuin autoilijaakin joka ajaa ajoradalla."
Tämä pitää paikkansa.
"Menikö jakeluun"
Niinkuin huomaat olen molemmissa samaa mieltä.
#Mihin tuon "Merkkiä 231 ei tarvitse sijoittaa tien tai pyörätien oikealle puolelle – riittää, että se on ajoradan oikealla puolella, jolloin se koskee myös ajoradan rinnalla olevaa pyörätietä" väittämäsi oikein perustelet?
Katso edellisestä
”Merkkiä käytetään etuajo-oikeutettuja teitä risteävillä teillä”
eikä missään sanota ettei kolmio koske risteävien teiden pyöräteitä.
Tuo Jyväskylän pyörätie suojatie on suunnittelijalle paha rasti. Pitää yhdistää puistosta hiekkatietä tulevat jalankulkijat ja pyörätie.
Kääntyvän autoilijan pitäisi hiffata, että suojatiellä on valot, mutta ei ole tolppaa hänen tulosuuntaan, joten pyörätie on osa katua, josta auto kääntyy ja näinollen väistettävä pyörää.
Googlen vääristyneestä kuvasta ei saa mittaa risteyksestä suojatiehen
http://goo.gl/maps/iIUL4
Toisesta suunnasta matka näyttääkin paljon pidemmältä.
http://goo.gl/maps/BqSOZ
Jossain 12 m äärirajoilla tuossa mennään. Laissa ei ole määritelmää mitalle, on 1 KKO:n päätös ( 12 m ) ja tiehallinnon kuntien rakentamisohjeet, joten lirissä on sekä autoilija että pyöräilijä.
Hitaat on herrojen kiireet. Monimielisesti ilmaistu pyörätien jatke suojatiellä tuli lakiin tietääkseni 1957. KKO totesi sen epämääräiseksi ilmaisuksi 1995. Korjaus on odotettavissa 2017.
Korjaukseen meni siis vaivaiset 60 vuotta ja KKO:n toteamuksestakin 22 vuotta eikä se sittenkään ole aukoton.
”Unoda näkyvä kolmio ja kuvittele että kolmio onkin toisen kadun varressa siinä kohtaa missä autoja näkyy.”
Se vaatisi pyörätielle rakenteellisia muutoksia. Jotain tämäntyyppistä
http://goo.gl/maps/wsbJT
"säännötlukenut", nyt suurimman vauhkoilun laannuttua, niin tätä tekstiä lukiessa huomasin ihailevani kirjoituksen rakennetta ja selkeyttä.
Kertokaas nyt kun olettte niin viisaita, koskeeko ohituskielto päättyy merkki (352) liikennettä silloin, kun se sijaitsee tien vasemmalla reunalla? Tai nopeusrajoitus päätyy (362) tien vasemmalla reunalla?
Haluaisin itsekin tietää. Onko kyseessä silloin vain "suositus" vai miten on?
Onkohan ”Kevytliikenne” onnistunein palsta tämänkaltaisen kysymyksen esittämiselle?
Kaksisuuntaisella 1 1-kaistaisella tiellä nopeusrajoituksen päättymisen merkki voi olla yksinomaan tien vasemmalle puolelle, jos merkin jälkeen suurin sallittu ajonopeus on korkeampi kuin ennen merkkiä. Esim. 60 päättymisen merkki tarkoittaa 80 yleisrajoituksen alkamista.
Ohituskieltomerkin päättymisen merkkiä ei edes tarvitse asettaa, mutta peilistä näkyvä ohituskiellon alkaminen toiseen suuntaan päättää oman ohituskiellon. Ohituskieltomerkki on voimassa enintään seuraavaan yleisen tien risteykseen.
Liikennemerkin näkeminen ei lähtökohtaisesti pitäisi aiheuttaa reaktiota, että ”toi on varmaan joku vitsi”. Ei suomalaisista pilailijoista tai suomalaisista viranomaisista niin paljon huumorintajua löydy. Ainoa tietämäni suositusmerkki on Enimmäisnopeussuositus
http://alk.tiehallinto.fi/www2/liikennemerkit/images/653.gif
Tuostakin selviää luovasti, kuten Lontoon pyöräilijät. http://www.youtube.com/watch?v=7ZBKzkz6dFE
Toivottavasti täällä ei sentään, eihän?
Autolla on "väistämisvelvollisuus risteyksessä" (kärkikolmio) liikennemerkki ennen pyörätien jatketta. Sen myötä auto väistää siellä kulkevia, tulivat he siihen miltä suunnalta tahansa. Jos pyöräilijä on jatkeella, auto väistää. PISTE.
Tuosta aikaisemmasta selviää mikä on etuajo-oikeutettu tie ja mitä velvoitteita on sille tielle tulevilla.
Omituista, että jotkut pyöräilijät ajaessaan _etuajo-oikeutettua pptietä_, haluavat väen väkisin väistää oikealta pyörätieltä tulevia. Ajetaan pyörällä risteykseen, jossa oikealta ajoradalla tulevat väistävät ja sitten vahdataan, että onkohan siinä oikealta tulevalla pptiellä kolmio oikeassa vai vasemmassa reunassa ja taas sama seuraavassa risteyksessä ja taas sama seuraavassa.
Miksi? Kun koko tie pyöräteineen on etuajo-oikeutettu eli vasemmalta ja oikealta tulevat väistävät ja sais _kerrankin paahtaa laillisesti_?
Lukekaa ajatuksella
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12041474#comment-66088783-view
Joillekin näyttää liikenneympyrä/kiertoliittymä olevan ylivoimainen käsittää.
Jos on tultu liikenneympyrä/kiertoliittymään tämän merkkiyhdistelmän takaa
http://alk.tiehallinto.fi/www2/liikennemerkit/images/231.gif
http://alk.tiehallinto.fi/www2/liikennemerkit/images/416.gif
niin kierrettäessä pyörätiellä ympyrää ollaan kaiken aikaa etuajo-oikeutetussa ympyrässä ajava niin pyörätiellä kuin pyörätien jatkeillakin ja kaikki oikealta puolen tulevat ajoneuvot ovat ympyrään saapuvia niin ajoradalla kuin pyörätiellä ja väistävät kaikkia ympyrää ajavia.
Tuosta kääntyvästä pyörästä.
Auto ja pp ajavat ajoradalla samaa tietä kohti tasa-arvoista risteystä. Pp on oikealla puolella ajoradan reunassa ja hiukan edellä autoa, ketään muuta ei ole lähimainkaan.
Tullaan risteykseen, josta pp samalta aikaisemmalta ajolinjaltaan kääntyy vasemmalle, jonka seurauksena tulee törmäys auton kanssa.
Onko tämä pp mielestänne 14 § mukainen oikealta tuleva, jota pitää väistää?
”Risteystä lähestyessään kuljettajan on noudatettava erityistä varovaisuutta. Hänen on väistettävä samanaikaisesti muuta tietä oikealta lähestyvää ajoneuvoa.”
Edellä oleva on sama tilanne kuin kuvassa.
2 keskenään tasa-arvoista ajoneuvoa tulee samaa tietä samaan risteykseen samasta suunnasta, mutta toinen näistä kääntyy vasemmalle
http://i59.tinypic.com/2hns8w8.jpg
Sinulle on ylivoimaisen vaikeaa käsittää että kiertoliittymän/liikenneympyrän väistämisvelvollisuudet perustuvat samaan lainsäädäntöön kuin tavallisessakin risteyksessä. Autoilijalla kolmio ennen pyörätien jatketta = autoilija väistää.
Kuva kertoo enemmän kuin sanat.
Liikenneympyrässä autoilija väistää pyörätietä kulkevaa pyöräilijää sekä tullessaan liikenneympyrään että poistuessaan siitä
http://3.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN6fHp4uFgI/AAAAAAAAAQA/M_Cs8UIdjdw/s1600/ympyra.png
Kääntyvän ajoneuvon kuljettaja väistää risteävää tietä ylittävää pyöräilijää. Auto on väistämisvelvollinen myös vasemmalle kääntyessä.
http://4.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN5YiJFisPI/AAAAAAAAAPk/uN24xiSH-OM/s1600/risteys1.png
Kolmion tai stop-merkin suunnasta tuleva autoilija väistää risteävää tietä kulkevaa pyöräilijää kummankin pyörätien kohdalla. Myös silloin, kun kolmio on vasta ensimmäisen pyörätien jälkeen, jos pyörätie on riittävän lähellä risteävää tietä ollakseen sen osa (laki ei määrittele etäisyyttä). Kolmion yhteydessä saattaa olla pyörätiestä varoittava lisäkilpi, mutta sen puuttuminen ei vaikuta väistämisvelvollisuuteen.
http://2.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN5Ysjbb9tI/AAAAAAAAAPo/KIma9suxhd4/s1600/risteys2.png
Olet kolmannessa kuvassa itse lisännyt alkuperäiseen tekstin väliin tämän:
”Myös silloin, kun kolmio on vasta ensimmäisen pyörätien jälkeen, jos pyörätie on riittävän lähellä risteävää tietä ollakseen sen osa (laki ei määrittele etäisyyttä).”
Jos ymmärsin oikein, niin tarkoitat tätä tilannetta kuvan suunnasta tullessa
http://goo.gl/maps/30Q1h
Kun tuohon sen laitoit, niin sinulla on varmaan homma hallussa ja laitat linkin tuohon virallisen tahon selvitykseen, kun harmittavasti en nyt löydä sitä ( eikä minkään blogikirjoittajan, koska hyvin virallisen näköisiä blogeja voi kirjoitella kuka vaan teistä tai minä ).
"Sinulle on ylivoimaisen vaikeaa käsittää että kiertoliittymän/liikenneympyrän väistämisvelvollisuudet perustuvat samaan lainsäädäntöön kuin tavallisessakin risteyksessä. Autoilijalla kolmio ennen pyörätien jatketta = autoilija väistää."
Tämä on väärin sanottu, koska minulle ei ole ylivoimaisen vaikea käsittää, että...
Sinä et käsitä eroa sillä, mikä on _ympyrässä ajava pyörä_ ja _ympyrään saapuva ja siihen kääntyvä pyörä_.
Vastaas mun edelliseen viestiin "Tuosta kääntyvästä pyörästä."
Sinulla ei ole homma näköjään ollenkaan hanskassa. Väitätkö että tämä http://goo.gl/maps/30Q1h laittamasi kuva ja tämä minun http://2.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN5Ysjbb9tI/AAAAAAAAAPo/KIma9suxhd4/s1600/risteys2.png lattamani kuva olisi sama tilanne?! Ei sitten ollenkaan.
Mikäli huomasit niin minun kuvassani on kärkikolmio risteykseen saapuessa ENNEN kevyenliikenteen väylää ja risteyksen jälkeen toinen kevyenliikenteen väylä. Sinun kuvassasi näin ei ole ja se on sitäpaitsi T-risteys eikä jälkimmäistä kevyenliikenteen väylää edes löydy.
"Autoilijalla kolmio ennen pyörätien jatketta = autoilija väistää" ei ole mitenkään väärin sanottu koska tilanne on juuri se että autot väistävät.
Kevyen liikenteen väylä on risteävä väylä ja auto väistää pyörätien jatkeen liikennettä. Kaikissa paikoissa jossa kolmio on ennen pyrätien jatketta, niin autot väistävät sen liikennettä, eli pyöräilijöitä.
#"Autoilijalla kolmio ennen pyörätien jatketta = autoilija väistää" ei ole mitenkään väärin sanottu koska tilanne on juuri se että autot väistävät.
Kevyen liikenteen väylä on risteävä väylä ja auto väistää pyörätien jatkeen liikennettä. Kaikissa paikoissa jossa kolmio on ennen pyrätien jatketta, niin autot väistävät sen liikennettä, eli pyöräilijöitä.”
En ole väittänyt etteikö kolmion takaa tuleva auto väistä pyörätien jatkeella olevaa pyörää, joka tulee risteävältä pyörätieltä.
”Merkki 231
Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta.”
Huomaa siinä lukeva ”saapuvat risteykseen risteävältä tieltä”
Miksi puhut kuvien erilaisuudesta? Minä en ole puhunut kuvastasi mitään. Kysyin sinulta tekstistä.
””Olet kolmannessa kuvassa itse lisännyt alkuperäiseen tekstin väliin tämän:
”Myös silloin, kun kolmio on vasta ensimmäisen pyörätien jälkeen, jos pyörätie on riittävän lähellä risteävää tietä ollakseen sen osa (laki ei määrittele etäisyyttä).””
Laittamasi kuva ja teksti alkuperäisenä löytyy tästä
http://pyorailyahelsingissa.blogspot.fi/p/liikennesaantoja.html
eikä kuvatekstissä väitetä sitä mitä sinä väität.
Perustele laittamasi lisäys.
Pyöräilijä tulee jatkeelle risteävältä pyörätieltä. Ei ole merkitystä mistä hän on sille tullut, vaikka tippunut taivaasta.
Katso kuvaa!
http://2.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN5Ysjbb9tI/AAAAAAAAAPo/KIma9suxhd4/s1600/risteys2.png
Jälkimmäinen kevyenliikenteen väylä on myös "osa" risteystä, koska on lähempänä kuin tässäkin keskustelussa mainittu 12 m. Ja koska "kärkikolmio" velvoittaa väistämään risteävän tien liikennettä, niin väistetään myös jälkimmäisen kevyenliikenteen risteävää liikennettä, joka siis on osa risteystä.
Katso vielä kerran kuvaa, niin huomaat nuolien värit ja missä kohtaa nuolet sijaitsevat. Kirjoitettu teksti perustuu kuvaan. Ymmärsitkö?!
Älkää pidätelkö enää hengitystä.
Ei maksa vaivaa vastata tähän.
"Miksi puhut kuvien erilaisuudesta?"
Koska tuossa ylempänä kirjoitit: "Jos ymmärsin oikein, niin tarkoitat tätä tilannetta kuvan suunnasta tullessa http://goo.gl/maps/30Q1h".
Ja minä kirjoitin sitten siihen vastauksen. Et ymmärtänyt oikein. Sinun esimerkki ja minun esimerkki eivät ole sama tilanne. Itsehän sinä siihen kuvan laitoit ja kirjoitit että ymmärsitkö oikein.
”saapuvat risteykseen risteävältä tieltä”.
Kun polkypyörä kääntyy jatkeelle, on nän risteävällä tiellä (jatke on risteävää tie). Ennen jatketta saa pyöräilijä olla ihan missäpäin vaan mutta jatkeen päällä hän on risteävän tien käyttäjä.
Sinun mielipiteesi on ilmeisesti se että pyöräilijä ei ole risteävän tien käyttäjä kun ajaa jatkeelle, mikäli hän tulee samasta suunnasta kuin auto. Minä taas olen sitä mieltä että hän on risteävän tien käyttäjä heti kun rengas osuu jatkeen päälle.
”Filla-rilla”, lukiessasi tuota esimerkkitilannetta noin omalla tavallasi tulit juuri kumonneeksi käsitteen ”kääntyvä ajoneuvo” ja yhden aika oleellisen säännön.
Sinun tavalla tulkiten on tämäkin allaoleva tilanne nähtävä niin, että punaisen nuolen mukaan ajava auto ei olekaan ”kääntyvä” ( ja väistävä ) vaan pyöräilijöihin nähden suunnista riippuen joko oikealta tai vasemmalta tuleva, jota pp joutuu väistämään ( 14 § 4. mom. )
http://4.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN5YiJFisPI/AAAAAAAAAPk/uN24xiSH-OM/s1600/risteys1.png
Punainen nuoli, joka suuntautuu alhaalta oikealle ei olisi kääntyvä auto vaan oikeanpuoleista pyörätietä alhaalta ajava joutuu väistämään tätä autoa, koska auto tulee risteävää tietä vasemmalta – sinun mukaan.
Ja ylhäältä oikeanpuoleista pyörätietä alas ajava joutuu väistämään tuota em. autoa, koska auto tulee risteävää tietä oikealta – sinun mukaan.
Otan vielä toisen lähestymistavan, varmuuden vuoksi:
Sinä katsot olevasi risteävää tietä ajava tullessasi fillarilla alhaalta auton eteen, joten auto väistää – sinun mukaan.
http://i59.tinypic.com/2hns8w8.jpg
Sinä ajat tuota fillaria oikeanpuoleista pyörätietä ylös eli eteenpäin ja auto tulee kuten punainen nuoli, niin sinä väistät autoa, koska se ei ole kääntyvä vaan vasemmalta tuleva – sinun mukaan
http://4.bp.blogspot.com/_YePNRcvHuvw/TN5YiJFisPI/AAAAAAAAAPk/uN24xiSH-OM/s1600/risteys1.png
Ei ole syytä alkaa, että ”mutku-mutku on sääntö...”, koska kumosit sen juuri äskeisessä viestissäsi.
No, eiköhän pidetä edelleen niinkuin demokratiassa vallankäytön ja päätäntävallan oikeudella eduskuntamme on päättänyt, että tuo tämän ylemmän kuvan auton kääntyvän säännönmukainen velvollisuus väistää pysyy ( 14 § 2. mom ). ( Ainakin minun mielestä on kivempi ajaa fillarilla niin kuin alkaa väistämään kaikkia. )
Ja pidetään edelleen myös, että tässä alla kuvassa vastaavasti kääntyvän pp säännönmukainen velvollisuus väistää autoa pysyy (12 § 1. mom )
http://i59.tinypic.com/2hns8w8.jpg
Tuliko sinun ajatus tässä riittävän selkeästi tyrmättyä vai jäikö vielä jotain?
Tuossa piirretyssä kuvassa näkyy kolmion takaa tuleville 3 kpl risteävää väylää. Ensiksi tulee pyörätie, sitten ajorata ja sen jälkeen vielä toinen pyörätie. Helppoa kuin heinänteko.
Kolmion takaa tuleva autoilija väistää.
Pyöräily säännöt ovat niin tulkinnanvaraisia, että on ihan turha niitä alkaa yksien vatvomaan. Pääsääntöisesti pyöräilijät eivät kuitenkaan osaa niitä pilkuntarkasti noudattaa, joten vastuu siirtyy automaattisesti autoilijalle.
Joten jos autoilijalla on kolmio, niin on parempi väistää kaikkia pyöräilijöitä, eikä alkaa kikkailemaan jollakin kääntyvän ajoneuvon säännöillä.
Ei se ole niin helppoa liikenteessä kuten tästä artikkelista näkee...
http://www.kaupunkifillari.fi/wp-content/uploads/2013/07/tm-artikkelikuva.jpg
”kyllä näin on” sanoit
”Pyöräily säännöt ovat niin tulkinnanvaraisia, että on ihan turha niitä alkaa yksien vatvomaan. Pääsääntöisesti pyöräilijät eivät kuitenkaan osaa niitä pilkuntarkasti noudattaa, joten vastuu siirtyy automaattisesti autoilijalle.”
On totta, että monet asiat ovat tulkinnanvaraisia, mutta eivät ongelmatilanteet mihinkään poistu ajamalla vaan. Ja monet ongelmat mm. juontuvat siitä, että aikoinaan ppteitä rakennettiin kaksisuuntaisina ja pyöriä voi tulla sieltä ja täältä. Köyhän maan tragedia.
En minäkään missään tapauksessa tunne kaikkia tilanteita ja täällä on ilmennyt ajanmittaan, että hävyttömän vähillä tai väärillä perustiedoilla, jopa osa ilman ajatusta, monet aikuisetkin pyöräilevät. Saati lapset.
Siitäpä päästäänkin näppärästi seuraavaan eli tilanne2
Auto tulee kuvassa vasemmalta kääntyen oikealle pp jatkeen yli. Pyörän kulkusuunta on kuvan mukainen.
http://i59.tinypic.com/2hns8w8.jpg
Sääntöjä tuohon löytyy vain 14 §
”Risteyksessä kääntyvän ajoneuvon kuljettajan on väistettävä risteävää tietä ylittävää polkupyöräilijää, mopoilijaa ja jalankulkijaa.”
Siinä ei ole määritelty väistettävän tulosuuntaa ja on niin vanha säännös ettei siitä ole verkossa nähtävissä hallituksen esitystä perusteluineen, että olisi jotain, josta tarttua. Tapaus ei kuitenkaan ole _ihan_ itsestäänselvyys.
Yhtään KKO:hon asti mennyttä tapausta en tiedä.
Olisiko esim. ( mahdollisella ) keskikorokkeella vaikutusta tuolla kadulla, johon auto kääntyy?
Entä jos tuo pp tulon pyörätie olisikin kadun vasemmalla puolella ja pp kääntyisi oikealle ylittämään katua, johon auto kääntyy.
Mitä ajatuksia teille tulee?
Uskokaa nyt, säännöistä vänkääminen on aivan turha näissä tapauksissa. Vaikka säännöt on laadittu pyöräilijöillekkin, niin ei niitä osaa kaikki noudattaa. Pyöräilijöissä on mummot, vaarit, lapset jne. ei niiden sääntöjen tuntemusta ole välttämättä testattu. Vain ajokortin omistavat autoilijat ovat vastuussa törmäyksistä.
Vaikka autoilijat vetoavat oikeassa olemiseen, niin varovaisuus kaikissa tilanteissa on järkevää. Liikenne on tehty liian sujuvaksi, ja näin ei osata ottaa huomioon erikoistilanteita huomioon.
”Uskokaa nyt, säännöistä vänkääminen on aivan turha näissä tapauksissa. Vaikka säännöt on laadittu pyöräilijöillekkin, niin ei niitä osaa kaikki noudattaa.”
Sinä kiellät säännöistä puhumisen.
Onko tavoitteesi, että entistäkin suurempi joukko pp on tietämättömiä miten käyttäytyä jättämällä valistus kokonaan tekemättä? Mikä lienee tarkoituksesi, niin se on ainakin arveluttava, peräti käsittämätön.
”Joten jos autoilijalla on kolmio, niin on parempi väistää kaikkia pyöräilijöitä, eikä alkaa kikkailemaan jollakin kääntyvän ajoneuvon säännöillä.”
Puhuttelet molemmissa sitaateissa kuin kuuntelijoina olisi vain autoilijoita. Onko tämä palsta autoilijoille? Ja onko tässä ketjussa opastettu _autoilijoita olemaan väistämättä_ pp aloituksen tilanteessa?
Kuntaliiton julkaisusta löytyy tämä lause:
"Ajoneuvoliikenteen väistämisvelvollisuutta osoittavat merkit koskevat myös ajoradan rinnalla olevan pyörätien liikennettä"
Tuo lause perustuu siis mihin lakikohtaan? En löydä laista suoraan sellaista joka tukee tuota julkaisussa löytynyttä lausetta. Kertokaa te viisaammat mikä kohta mahtaa olla kyseessä?
Yritän tiivistää lyhyeksi mikä ei näytä koskaan onnistuvan. Nyt voi sentään kopioida ylhäältä tekstejä.
Mäkelänkatu Hki. Etuajo-oikeutetuksi merkitty tie, jossa oikealla puolella pyörätie
http://goo.gl/maps/3SpvL
14 §
”Etuajo-oikeus- ja väistämismerkit sijoitetaan ajoradan oikealle puolelle.
Etuajo-oikeus- ja väistämismerkit ovat:
Merkki 211
Merkillä osoitetaan tietä, jonka liikennettä risteäviltä teiltä tulevien ajoneuvojen ja raitiovaunujen on väistettävä. Väistämisvelvollisuus on osoitettu liikennemerkillä, jollei se perustu tieliikennelain 14 §:n 3 tai 4 momentin säännökseen. Merkki sijoitetaan tällaisen tien alkuun ja tarpeellisiin kohtiin sen varrelle.”
16 § (5.5.1994/384)
”Etuajo-oikeus- ja väistämismerkit sijoitetaan, jollei toisin säädetä, siihen kohtaan, mistä merkin vaikutus alkaa.
Merkki 211. Etuajo-oikeutettu tie
Merkkiä käytetään osoittamaan tietä, joka on yhtäjaksoisesti etuajo-oikeutettu. Tällöin risteävällä tiellä tulee olla joko merkki 231 tai 232,...”
”Tie” on etuajo-oikeutettu, ei pelkästään ajorata, joka on osa tietä, ja tien määritelmään kuuluu myös pyörätie ts. myös tuon etuajo-oikeutetun tien pptietä ajava on etuajo-oikeutettu kaikkiin vasemmalta ja oikealta tuleviin ajoneuvoihin nähden.
Samoin kärkikolmiosta sanotaan, että se on asetettu risteävälle TIELLE. Ja pptie kuuluu tiehen:
Määritelmä
”1) tiellä yleisnimityksenä yleistä ja yksityistä tietä, katua, rakennuskaavatietä, moottorikelkkailureittiä, toria sekä muuta yleiselle liikenteelle tarkoitettua tai yleisesti liikenteeseen käytettyä aluetta;
2) ajoradalla ajoneuvoliikenteelle tarkoitettua, yhden tai useamman ajokaistan käsittävää tien osaa, pyörätietä lukuun ottamatta;”
Sitten matkan varrella on oikealta Vääksyntien risteys, josta näkymä
http://goo.gl/maps/7dgMd
”Merkki 231
Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä ajoneuvoja ja raitiovaunuja, jotka saapuvat risteykseen risteävältä tieltä tai etuajo-oikeutetulta suunnalta.”
Huomaa ”...risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä...”.
Siinä ei sanota ”...risteykseen AJORADALLA tulevan ajoneuvon on väistettävä...”
”Merkki 231. Väistämisvelvollisuus risteyksessä
Merkkiä käytetään etuajo-oikeutettuja teitä risteävillä teillä sekä muulloin, kun liikennemerkillä on tarpeen järjestää väistämisvelvollisuus risteyksessä. Merkkiä käytetään osoittamaan tieliikennelain 14 §:n 3 tai 4 momentin mukaista väistämisvelvollisuutta vain, milloin väistämisvelvollisuudesta voi syntyä epäselvyyttä. Merkki sijoitetaan mahdollisimman lähelle risteystä. Merkkiä ei saa sijoittaa 30 metriä kauemmas risteävän tien ajoradan lähimmästä reunasta. Merkki sijoitetaan ajoradan oikealle puolelle.”
Kuvan suunnasta tuleva pp ja risteävää tietä pyörätiellä ajava pp ovat eriarvoisia kärkikolmion takia. Täältä suunnasta tuleva pyörä ( jos pyörätie jatkuisi suoraan ) väistää ajoradan liikennettä muutenkin ( 14/4 )
http://goo.gl/maps/7dgMd
Otos tuosta
#Merkki sijoitetaan ajoradan oikealle puolelle.#
On mahdollisesti ollut vielä 70-luvulla, että merkki piti olla TIEN oikealla puolella. Nykyisin riittää, että se on ajoradan oikealla puolella so. ajoradan ja pptien välissä tai pptien oikealla puolella.
Jos risteyksessä on liikennevalotolppa aivan ajoradan vieressä, niin on loogista sijoittaa kolmio ja suojatiemerkki samaan tolppaan, koska se on halvempi tapa vähemmillä tolpilla. Tai, jos paikassa ei ole l-valo ja on hyvä näkyvyys, kannattaa kolmio ja suojatiemerkki sijoittaa pyörätien oikealle puolen, koska silloin puhtaanapito helpottuu ja halventuu. Paikalla oleva kaarre tai pensaat ja puut saattavat ( ajanmittaan ) aiheuttaa näkyvyyshaittaa, niin on parempi sijoittaa kolmio ja suojatiemerkki aivan ajoradan viereen. Nämä ovat suunnittelijan murheita.
1 tärkeä otos tuolta ylhäältä:
#sekä muulloin, kun liikennemerkillä on tarpeen järjestää väistämisvelvollisuus risteyksessä#
Kolmio ei aina tarkoita, että risteävä TIE on etuajo-oikeutettu eli käännyttäessä vaikka oikealle EI VÄLTTÄMÄTTÄ olla etuajo-oikeutetulla tiellä. Kolmio voi myös koskea vain tuota yhtä risteystä.
Selkenikö?
Lyhesti siis se seikka että sanot kevyenliikenteen väylän olevan osa tietä eikä erillinen tie, niin tien etuajo-oikeus- ja väistämismerkit koskevat myös kyseistä kevyenliikenteen väylää. OK.
2 §
Määritelmiä
Tieliikennelainsäädännössä tarkoitetaan:
13) pyörätiellä polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tai erillistä tien osaa taikka erillistä tietä;
Pyörätie voi siis olla ihan erillinen tie ja tällöin etuajo-oikeus- ja väistämismerkit eivät siis koske sitä. Luulisi että tällöin kyltietään pyörätie omilla kylteillä, mikäli siihen on tarve.
Nyt alan tajuamaan tämän keskustelun pointin. Moni pyöräilijä ei kuitenkaan "hoksaa" sitä että vieressä kulkeva pyörätie/kevyenliikenteen väylä olisi osa tietä ja myös etuajo-oikeutettu mikäli autoille on "etuajo-oikeutettu tie" liikennemerkki http://alk.tiehallinto.fi/www2/liikennemerkit/images/211.gif
Tässä esimerkki joka ei ole niin selvä tuon "etuajo-oikeus" asian suhteen.
Lempääläntie on etuajo-oikeutettu tie jossa kevyenliikenteen väylä vieressä (tässä kohtaa väylä Lempääläntien molemmin puolin).
http://goo.gl/maps/4eMGI
Kuten näistä kuvista näkee, niin kevyenliikenteen väylällä ei ole mitään liikennemerkkiä joka ilmoittaisi että Lempääläntien suuntaiset väylät olisivat etuajo-oikeutettuja (kun kerta kulkevat etuajo-oikeutetun tien suuntaisesti ja väitetään että ovat tällöin myös etuajo-oikeutettuja). Rukkamäentien suunnalta tuleva ja alikulun alta pyöräilevä ei siis tiedä etuajo-oikeudesta mitään.
http://goo.gl/maps/uv45N
http://goo.gl/maps/i0VU7
Tässä vielä seuraava risteys jossa kevyenliikenteen väylä kulkee vasemmalla. Uskoisin että pyöräilijä ei varmastikkaan huomioi autojen ajokaistan oikealla puolella olevaa kolmioita.
http://goo.gl/maps/2AYyh
Kuten tästä http://goo.gl/maps/yD91K näkee, niin saman tien varressa näkyy myös sivusta tuleva kevyenliikenteen väylä. Siinä ei ole mitään kolmiota. Lempääläntien suuntainen kevyenliikenteen väylä ei siis ole tämän mukaan etuajo-oikeutettu.
”Ei niin selvää!” tienpitäjä/suunnittelija on voinut tämän nähdä niin, että kyse on erillisestä pptiestä.
Se kulkee ja risteää selkeästi eri tasossa päätien kanssa.
Kysyisin tuota kunnan liikennesuunnittelusta.
Pptien luonnehan voi muuttua risteyksien välillä erilliseksi pyörätieksi.
Pptie on ensin ”kiinni” päätien suuntaisesti risteyksessä, mutta sen jälkeen kaartaa ( ei käänny ) irti tiestä erillisenä toiselle puolen kylää kilometrin päähän ja matkalla on muiden ppteiden risteyksiä, joita ei voi kuvitellakaan eriarvoisiksi ellei merkkiä.
Pptie saattaa paikoin poukkoilla metsän keskellä kaukana tiestä tai kokonaan eri tasossa vaikka maastonmuodon takia ja taas palata päätielle risteyksen yhteydessä.
Etuajo-oikeutettu tie on voitu rakentaa kallion läpi räjäyttämällä ja rakennettu myöhemmin sen rinnalle pptie, joka ei mahdu tuohon leikkaukseen vaan kiertää tämän kallion takaa ja palaa taas ajoradan risteyskohdissa päätien yhteyteen.
Silloin voidaan puhua ”erillisistä pyöräteistä”, jotka sitten ovat muiden ppteiden kanssa tasa-arvoisia tai merkein ohjattuja.
”....” tuleva pptie kuvassasi
http://goo.gl/maps/yD91K
on hiekkatie ja olen tavannut tällaisia ajoratojen risteyksiäkin, joissa ei ole kolmiota päätielle tullessa, kun on olemassa käsite ”vähäinen tie”, jota ei ole määritelty, mutta tullessa on väistettävä kuin siinä olisi kolmio. Minä tulen aina hiekkatieltä asvalttitielle kuin siinä olisi kolmio olen sitten autolla tai fillarilla.
Esim. mökkitieni on juuri tällainen. Se hiekkatie johtaa päätieltä toiselle päätielle eikä kummassakaan päässä kolmiota ja matkan varrella on muutama maatila ja mökki enkä mitenkään saa mieleen tullessani tuolta tieltä, että olisin tulossa tasa-arvoisessa risteyksessä oikealta vaikka ei ole kolmiota.
Tämä ”vähäinen tie” voisi olla tuossa tilanteessa suunnittelijan ajatus.
Kysyisin tuota kunnan liikennesuunnittelusta.
”Tietämätön”
”Pyörätie voi siis olla ihan erillinen tie ja tällöin etuajo-oikeus- ja väistämismerkit eivät siis koske sitä. Luulisi että tällöin kyltietään pyörätie omilla kylteillä, mikäli siihen on tarve.”
Milloin pyörätie on erillinen ja milloin se on viereisen tien osa ei ole laissa määritelmää. Siitä on vain yksi KKO:n päätös, jonka selosti ”säännötlukenut” aikaisemmin.
Erillisellä on silloin omat kyltit.
Päällyste ei pitäisi merkata yhtään mitään.
Saman Lempääläntien varrelta löytyy useita vastaavanlaisia kevyenliikenteen väylän risteyksiä. Tässä yksi jossa alsfalttipinnoite. Kolmio puuttuu tässäkin tapauksessa.
http://goo.gl/maps/OdAlv
Minusta tuo on huono selitys. Tie on joko etuajo-oikeutettu tai sitten ei. Liikennemerkillä se määritetään (alkaminen että päättyminen). Sama pitää myös päteä kevyenliikenteen väylään/pyörätiehen. En usko tuhon väitteeseesi ollenkaan. Tämä on selävsti sellainen asia joka tulee tarkentaa kun tieliikennelakia käydään läpi.
Huomasit kait etten väittänyt sen olevan vähäinen tie, kun sanoin
"Tämä ”vähäinen tie” VOISI olla tuossa tilanteessa suunnittelijan ajatus."
Se oli heitettynä yhtenä ajatuksena kunnes käsite "vähäinen tie" saa jonkinlaisen määritelmän vaikka KKO:n kautta.
Yksi luonnollinen ja helposti havaittava ero toiseen tiehen voisi olla päällysteen laatu.
Samalla siinä säästettäisiin valtavasti liikennemerkkejä.
Laita kysely kunnan rakennustoimistoon tai millä nimellä se sitten meneekin.
"En usko tuhon väitteeseesi ollenkaan."
Sama tässä: En ole tässäkään _väittänyt_ mitään.
Vai että pinnoitteella olisi jotain merkitystä. Huono ehdotus. Sekoaisi porukka täysin jo pelkästään työmaiden kohdilla. Liikennemerkki paikolleen jos sellaista tarvitaan.
Voihan noiden kolmioiden puuttuminen 60- ja 70-luvulla suunniteltujen ppteiden risteyksissä perustua ajatukseen, että pyöräilijäthän ajavat aina varoen ja pienillä nopeuksilla, kun herkästi voi olla vammautuminen seurauksena.
Lisäksi eo-teillä erillisten ppteiden risteyksissä ( yleensä ) tuleva joutuu kääntymään ja sitä kautta tulee ( ehkä ) hitaammin, mutta kaikissa tilanteissa ei ole kääntymisistäkään kyse ja vauhdit voivat nousta melkoisiksi laskujen takia niinkuin mm. ”Ei niin selvää!” lähettämissä kuvissa näkyy
http://goo.gl/maps/4eMGI
http://goo.gl/maps/uv45N
http://goo.gl/maps/i0VU7
Nykyiseen ppkulttuuriin ei näytä kovinkaan usein kuuluvan tuo ”varoen ja pienillä nopeuksilla” ja näyttää puuttuvan itsesuojeluvaiston lisäksi muidensuojeluvaistokin.
Ppmäärätkin rajusti nousseet tuosta ajasta ja tulevat koko ajan nousemaan, joten selkeyttä ppristeyksiin tarvittaisiin.
Saa nyt nähdä lisäävätkö ( mahdolliset ) selkeyttämiset nopeuksia ja tarvitaanko hidastetöyssyjä nopeuksien pudottamiseksi järjellisiin. Sekin vaatii taas liikennemerkkejä, joten kalliiksi tulee.
Huomatkaa nyt, että sanon ”voihan” eli ei ole väite.
Ja tämä on keskustelupalsta eikä vastaanvänkäämispalsta, joten tänne voisi lähettää myös keskustelevia viestejä.
"Nykyiseen ppkulttuuriin ei näytä kovinkaan usein kuuluvan tuo ”varoen ja pienillä nopeuksilla” ja näyttää puuttuvan itsesuojeluvaiston lisäksi muidensuojeluvaistokin."
Nykyiseen liikennekulttuuriin ei kuulu kolmion takaa tullessa pyörätien jatketta ylittävän pyöräilijän väistäminen. Liikenne ei perustu itsesuojeluvaistoon vaan liikennesääntöihin. Emme elä enää viidakossa.
En edes kehtaa sanoa kuinka kauan olen pyöräillyt, mutta minulla ei ole koskaan ollut fillarilla pt jatkeella _vaaratilannetta_ kolmion takaa tulevien kanssa. Kasautuukohan tuollaiset vaaratilanteet joillekin pyöräilijöille?
Nyt menee ketjun tekstit jo pahasti marginaalin sivuun...
Sellaisille jotka pyöräilevät siellä missä autojakin liikkuu.
Pamahti eilen ”Ei niin selvää!” viestin jälkeen mieleen, että olisin joskus nähnyt erillisen pyörätien tulevan päätielle ilman kolmiota, mutta en saanut mieleen missä olen nähnyt ja yritin eilisen tavoittaa alan ammatti-ihmisiä, mutta nyt hiihtolomalla näyttävät olevan leikkimässä kotia rinteissä ja pulkkamäissä.
Siis tuollaista tapausta kuin ”....” laittoi juuri.
Noissa ”risteyksissä” pitäisi olla kolmio, koska tulevan pp väistövelvote alkaa vasta ajoradasta eikä pptiestä. Risteystä ei ole määritelty, mutta kahden pptien kohtaaminen on mielestäni risteys ja siinä noudatetaan risteysten ajosääntöjä.
Lukisitteko huolella kaikki nuo lyhyet pykäläpätkät, jotka mielestäni merkitsee ja kertokaa mitä saatte niistä mieleen siltä varalta, että minut olisi vallannut jokin sanasokeus tjsp.
Etuajo-oikeutettu tie, ( Huom. merkki JOPA tien oikeassa laidassa, ei ajoradan vieressä )
http://goo.gl/maps/XDG6L
211. Etuajo-oikeutettu tie. Ketä/keitä koskee? Puhuu eo-TIEstä, ei eo-ajoradasta.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182#L3P14
Mitä risteävällä tiellä tai mikä tilanne tulevilla muuten?
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820203#L2P16
1) Mikä on tie? 2) Mikä ajorata? Pyörätie ei ajorataa.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L1P2
Muualla kuin ajoratojen risteyksissä pitäisi tulevilla erillisillä pyöräteillä olla kolmio, koska tulevan pyörän pitää väistää risteävää liikennettä vasta tullessaan ajoradalle, johon pptie ei kuulu.
4. mom. ”Polkupyöräilijän tai...”
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L2P14
Ajoratojen risteyksissä kolmio tai Stop
231. ”Merkillä osoitetaan, että risteykseen tulevan ajoneuvon on väistettävä...”
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820182#L3P14
Jopa 12 m pptie ajoradasta kuuluu tiehen
http://www.finlex.fi/fi/oikeus/kko/kko/1985/19850034t
231. ”Merkkiä käytetään etuajo-oikeutettuja teitä risteävillä teillä sekä muulloin, kun liikennemerkillä on tarpeen järjestää väistämisvelvollisuus risteyksessä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1982/19820203#L2P16
Pptie ei ole ajorataa eikä sitä erikseen mainita aikaisemmassa TIEN määritelmässä, mutta pyörätien määritelmä kertoo sen olevan TIEN OSA
”13) pyörätiellä polkupyöräliikenteelle tarkoitettua, liikennemerkillä osoitettua, ajoradasta rakenteellisesti erotettua tai erillistä tien osaa taikka erillistä tietä”
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1981/19810267#L1P2
Kun luen nämä ja yhdistän ne, niin _minulle ei jää epäselväksi_ etteikö pptie kuulu eo-tielle tulevien väistettäviin koko matkalla.
Jos tulevalla erillisellä pptiellä ei ole omaa kolmiota, niin tilanne on laiton/tienpitäjän virhe.
Tai missä kohtaa luen väärin?
"Tai missä kohtaa luen väärin?"
Siinä kohtaa kun mielestäsi kolmion takaa tulevan autoilijan ei tarvitse väistää jatketta ylittävää pyöräilijää.
Kommenttina Uncle Ben 21.2.2014 09:45 viestiin kysyin vuosia sitten Liikenneturvalta vastaavasta tilanteesta Kehä I:llä, jossa oli (ei enää) kevyenliikenteen väylä kiinni ajoradassa, ja etuajo-oikeutetty tie liikkennemerkki pyörätien oikealla puolella. Vastaus oli, että ota yhteyttä tienpitäjään. Kyseessä tienpitäjän virhe, myös pyöräteiltä tulevilla pitää olla kärkikolmio kun tulevat oikealta etuajo-oikeutetulle pyörätielle.
Vastaavia laittomia paikkoja löytynee tuhansia. Oikeuslaitoksille mielenkiintoinen tilanne löytää vahinkojen maksaja, jos tällaisessa paikassa sattuu onnettomuus.
Tästä keskusteluketjusta näkyy hyvin, kuinka sekavia, tielaitoksen rakentamisohjeiden ja osin lakien vastaisiakin kevyenliikenteen väylien rakenteet ovat Suomessa.
”Kuntopyöräpolkija”, hyvin ryhdikästä, että vastasit. Kiitos.
Asiassa ei ole epäselvää, kun Liikenneturva on vastannut noin.
Eihän tuo tosiaankaan mikään hyvä asia ole, että arpapelillä mennään pptieristeyksissä, mutta siinä voisi yrittää korjausta.
Kukin katsoisi omien kulkureittiensä varrelta nuo paikat ja ensiksi ottaisi yhteyttä kaupungin/kunnan liikennesuunnitteluun.
Ennen sitä tarkkaan varmistaisi, että tie on _todella_ merkitty etuajo-oikeutetuksi liikennemerkillä
http://alk.tiehallinto.fi/www2/liikennemerkit/images/211.gif
koska tie _ei välttämättä ole etuajo-oikeutettu_ kolmion takaa tultua ja käännyttyä oikealle tai vasemmalle. Ja vielä, että etuajo-oikeutetun tien pptietä ei voida katsoa erilliseksi pptieksi.
Tarkasti kuvata paikka ja mahdollinen osoite ja ottaa sähköpostin liitteeksi Google Mapsin kuva paikasta, jos mahdollista. Ei tarvitse väittää tai rähjätä mitään tai viitata tähän ketjuun tai perustella pykälillä tai Liikenneturvan vastauksella vaan simppeli kysymys:
”Eikö tuossa oikealta tulevalla pyörätiellä pitäisi olla kärkikolmio ennen tuloa risteävälle pyörätielle, kun risteävä tie on merkitty etuajo-oikeutetuksi?”
He perustelevat vastauksen tai ainakin pitäisi.
Monet päätiet ovat valtion hoidossa ja silloin Destia, mutta luulisin, että kunta on tehnyt niihin kl-väylät ja hoitaa niitä.
Esim. Helsingissä näyttäisi paras olevan
Kulkutavat, sujuvuus, liikennemäärät (jalankulkijat, pyöräilijät) tuija.hellman(at)hel.fi
http://www.hel.fi/hki/ksv/fi/Liikennesuunnittelu/Yhteystiedot
Kiitos vielä, ”Kuntopyöräpolkija”. Oli tärkeä tieto.
Mielenkiintoista kuulla mitä kunnat tulevat vastaamaan.
Onko tuo asia sinulle vieläkin näiden selvitysten jälkeen epäselvä?
Se on epäselvä vain sinulle.
Vielä kun lisätään tähän soppaan se ettei pyöräilijöillä ole edes vättämättä ajokorttia eikä tarkkaa tietoa säännöistä, niin hyvin menee.
Vielä sekoittamalla löytyy paljon autoilijoita, jotka eivät ajokortista huolimatta osaa vaistämissääntöjä.
”Sekavaa?”
O.Kivekäs on laskenut, että pyöräilijöillä on eri risteysajotilanteita yli 120. Ja yhtä paljon niitä on autoilijoilla pyöräilijöiden kanssa. Luvussa ei ole yhtään kolmioristeystä.
Näistä suuri osa on pyöräteistä johtuvia.
Soininvaara onkin sanonut:
”Helsingissä on linjattu ohjeellisesti, ettei pyöräteitä enää tehdä asuinkaduille, joilla on kolmenkympin nopeusrajoitus. Kolmea kymppiä ajava fillari sopii paljon paremmin samaa nopeutta ajavien autojen sekaan kuin koirataluttajien väliin puikkelehtimaan. Tämä on taas väärin niitä arkajalkoja kohtaan, jotka olettavat, että auto ajaa päälle aina kun siihen on tilaisuus.”
Menisin vielä pidemmälle. Ei pelkästään ettei ppteitä tehdä enää vaan poistaisin kaikki ajoradan yhteydessä olevat pptiet kantakaupungissa, jossa rajoitus on 40 tai alle.
Tuo 40 rajoitus tarkoittaa kuitenkin käytännössä autoilla huomattavasti pienempiä nopeuksia, ruuhka-aikaan päästään tuskin puoleen tuosta. Tuo ylläoleva tilanneluku pienenisi ”murto-osaan” ja molemminpuolin monenlaisista murheista päästäisiin.
Ei tuo ajokortti aina tarkoita parempaa osaamista näissä asioissa. Päinvastoin, saattaa jopa olla, että ajokortin ja auton myötä monet kuvittelevat nousseensa liikenteessä arvoasteikossa korkeammalle.
Ikävästi samaa arvoasteikon nousua monet ppt kuvittelevat jalankulkijaan nähden, mutta molemmat ovat väärässä. Sijainti arvoasteikolla laskee aina siirryttäessä johonkin välineeseen ja vain vastuut ja velvollisuudet kasvavat.
"Vielä kun lisätään tähän soppaan se ettei pyöräilijöillä ole edes vättämättä ajokorttia eikä tarkkaa tietoa säännöistä, niin hyvin menee."
Alakoululainen pyörän päällä. Varmastikkaan ei ole ihan tarkat lait hallussa tällä juniorilla. Hyvä että pysyy pystyssä kaikissa tilanteissa.