Kotimaa24

15450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Oho

Äänestä
  • Nämä on niitä asioita joista nuoret ja jopa 30-40-vuotiaat ihmiset rauhanyhdistyksellä ei tiedä eikä tajua, millaisia hirmutekoja siihen aikaan tehtiin.

    Äänestä

  • Kun ne on salattu kirjoitti:

    Nämä on niitä asioita joista nuoret ja jopa 30-40-vuotiaat ihmiset rauhanyhdistyksellä ei tiedä eikä tajua, millaisia hirmutekoja siihen aikaan tehtiin.

    Kirjoituksessa sanotaan:

    "Meillä kaikilla on harhaopista yhteinen vastuu, koska olemme joutuneet osaksi tätä ilmiötä ja toimimaan sen ehdoilla. Jokaisella on aihetta kuunnella omaatuntoaan."

    Omitusita että vastuu olisi kaikilla uskovaisilla kun SRK johto ilmoitti että on harhaoppeja niin siksihän ne siellä on että korjaavat opin oikeaksi!

    Tavallinen uskovainen ei osaa oppia kokonaisuudessaan mmiettiä eikä ole semmoiseen kiinnostusta eikä aikaa. Eikö Voittonen saa palkkaakin puheenjohtajan työstä. Ja mitä pääsihteeri tekee ja ne muut. Töihin siitä ja oppi kkuntooon että loppuu tällaiset keskustelut..

    Äänestä

Teksti vaikuttaa tutulta. Ettei olisi sama tyyppi kirjoitellut täälläkin. Ehkä jopa omalla nimellään myös kotimaa24:ssä? ;)

Äänestä
  • tottakai se on tuttua. monet kokevat samoin. aivan liian monet

    Äänestä

  • ylpeyden uhrit ry kirjoitti:

    tottakai se on tuttua. monet kokevat samoin. aivan liian monet

    hämärää

    Äänestä

  • Miksi tyyppi kiinnostaa, eikö asia ole tärkein, mitä sulla on asiaan kommnetoitavaa?

    Äänestä

Ei saatana, täytyy olla läpeensä sairas hihhuli, joka jaksaa noin pitkiä juttuja noin tylsästä aiheesta lukea. Maailmassa on 7 miljardia ihmistä ja täällä jauhatte vuositolkulla paskaa jostain jehovalaisen konventista.

Äänestä

Ei ollut jehovalaiset syynä niihin satoihin hengellisen terrorin tilaisuuksiin.

Äänestä

  • Ei todellakaan ollut Jehovat asialla. Taisi olla Oulun poijaat Isokadun varrelta näitä hihhuleita, jotka nämä sairaat opit kehittelivät.

    Äänestä

Olipa ytimeen pureutuva kirjoitus.

Muutaman vuoden päästä taiavstellaan, että miten oli mahdollista, että vielä 2014 oli valllalla pakkosynnytysoppi eikä monikaan nostanut päätään tuon epäraamatullisen lahkotulkintaa vastaan.

Nyky srk-johto jää historiaan julmana, armottomana ja epäkritillisenä ¤ukkokäöörinä¤ kuten joku sitä luonnehti.

Pitäisi tehdä reliefi jossa on kaikkien nyky srk-johtokunnan henkilöitten nimet.

Äänestä

harhaoppeja on ollut maailman alusta lähtien, ja tulee olemaan maailman tappiin asti, ei nämä harhaopit mitään uusia asioita ole. Kirkon piirissä näyttää suuren vaikutuksen saaneen tämä ns. homo-oppi, eli vaaditaan että homoparit pitäs siunata ja vihkiä, mikä on kyllä raamatun mukaan harhaoppi.

Äänestä
  • Millä perusteella harhaoppi, eikös rakasta lähimmäistäsi ole suunimpia käskyjäm rakkaudesta voi siunata nämä parit eikä Raamattu siihen anna kieltoa, miesten raiskaaminen miesten toimesta on kyllä siellä kielletty, siis sehän rikkoo juuri tuota käskyä.

    Äänestä

  • tyukmhfjg kirjoitti:

    Millä perusteella harhaoppi, eikös rakasta lähimmäistäsi ole suunimpia käskyjäm rakkaudesta voi siunata nämä parit eikä Raamattu siihen anna kieltoa, miesten raiskaaminen miesten toimesta on kyllä siellä kielletty, siis sehän rikkoo juuri tuota käskyä.

    niin, sinä et pidä sitä harhaoppina, etkä myöskään pidä homosuhteita syntinä, jos oikein sinua tulkkaan ja näillä näkymin olemme siis asiasta erimieltä kauas horisonttiin asti, niinkö se nyt hyödyttää asiasta näin anonyyminä keskustella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukijainen kirjoitti:

http://www.kotimaa24.fi/kenen-on-vastuu-harhaopeista/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu