Uskoon tultuani ja siten alettuani kiinnittää enemmän huomiota omaan syntisyyteeni olen huomannut, että minulla on lähes päivittäin suuri tarve kirjoittaa erilaisille nettipalstoille anonyyminä pahoja, valheellisia ja tarkoituksellisesti lukijoille närää aiheuttavia tekstejä.
Kiusaus on niin suuri, että pari kertaa viikossa, ainakin tähän mennessä, olen langennut ja toteuttanut mielihaluni, tosin olen lopulta kirjoittanut tekstini vähän lievemmässä muodossa kuin aluksi aioin, eli aikeenani on ollut kirjoittaa jotain tavattoman pirullista, mutta sitten omatuntoni on tyypillisesti saanut minut lieventämään kirjoitukseni pahuutta jonkin verran.
Nyt olen päättänyt tosissani yrittää netissä harjoittamani pahuuden lopettamista. Onko saman kaltaisessa päätöksessä onnistuneita paikalla? Onko antaa jotain vinkkejä, kuinka onnistua?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.