Entä jos?

Saisimmekin toisemme joskus ja kumpikin hullu olisi täällä ikävöinyt toista, ulkaltaisitko joskus ottaa palstailun puheeksi tietämättä, että myös toinen on ollut samassa veneessä koko ajan. Entä jos toinen vain tietää, tai luulee tietävänsä? Tai kenties kumpikin luulee tietävänsä?
6151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

No jos minä ja hän saisimme toisemme (utopiaa) niin tokihan me nyt tästä varmasti puhuttaisiin ja naurettaisiin ja itkettäisiin. Kun kyllä me tiietään.

Äänestä

Kun suhteessa on luottamus, voi kertoa. Mutta toisaalta tällä palstalla ei saa olla niin suurta painoarvoa, että ollessaan toisen kanssa ja onnellinen, muistaisi koko palstailu-aikaa. Eiko?

Äänestä

No se olisi ihan rehellistä jutella kaikesta, palstailustakin. Miksi antaa toiselle eri kuvaa itsestään mitä todellisuudessa on. Avoimuus ja rehellisyys on aina ok. Ei pata kattilaa soimaa.

Äänestä

Miksi en uskaltaisi? Eihän tämä nyt mikään hävettävä rikos ole. paljon pahempaakin olen joskus tehnyt! Avoin olen yleensä rakkaimmilleni joten ehdottomasti kertoisin ja näyttäisin jopa joitain aloituksiani hänelle. Ei niissä mitään pahaa ole. Positiivista ja hyvää vain.

Äänestä

syytä puhua tästä. Kumpikin tietää ilmankin, että täällä ollaan oltu. Jos hän haluaisi tästä puhua, niin sopisi kyllä, mutten oikein keksi syytä miksi haluaisi.

Äänestä

joilekkin tuntuu olevan tärkeämpää märehtiä, ja puida onko ollut täällä kuin että sen kaivatun kanssa vihdoinkin saa olla irl-ssä yhdessä!! Ajatella, ettei muuta puhuttavaa aloittajakaan keksisi!! Itse unohtaisin edes olleeni täällä koskaan, jos oikeassa elämässä hänet saisin. Ja vitunkaan väliä sillä, onko hän oikeasti ollu täällä joskus!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pata kakkonen kirjoitti:

Saisimmekin toisemme joskus ja kumpikin hullu olisi täällä ikävöinyt toista, ulkaltaisitko joskus ottaa palstailun puheeksi tietämättä, että myös toinen on ollut samassa veneessä koko ajan. Entä jos toinen vain tietää, tai luulee tietävänsä? Tai kenties kumpikin luulee tietävänsä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu