julmaa

Mitä mieltä tällaisesta:
ala-asteella minua kiusattiin hieman koulussa ja jäin jotenkin syrjään porukasta. Minun kanssani ei oltu kavereita ja olin usein yksin koulussa välituntisin. Kun siirryin yläasteelle tutustuin uuteen tyttöporukkaan ja olimme paljon porukalla 4-5 tyttöä, mikä ärsytti kiusaajia, jotka aina jättivät minut yksin ala-asteella. Yläasteella kiusaaminen oli tosi pahaa, mutta minulla oli "oma porukka". Sitten tämä kaveriporukkani alkoi jätättää minua ja ystävystyä kiusaajien kanssa, jotka olivat tuttujani ala-asteelta. Jäin täysin yksin ilman yhtään kaveria. Minua syytettiin itseäni kiusaamisen aiheuttamisesta, kun en ollut ensin ollut kiusaajien kanssa kaveri, vaikka ne kiusasivat minua koulussa koko peruskouluajan ja jättivät porukan ulkopuolelle. Onko mahdotonta käsittää, että kiusattu ei kykene lähestymään kiusaajjia ja olemaan kaveri ensin kiusaajan kanssa ja sitten vasta uusien tyyppien kanssa?
10202
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Koulukiusaaminen on perceestä.

Äänestä

Joo, se oli silloin joo!

Jätä kaikki taakse, elä märehdi sitä ja aloita uudelleen kaikki!

Suomalaiset ovat yleisesti ottaen "märehtijäporukkaa" (ei silti ruotsalaiset ovat vielä enemmän).

Paras neuvo on että annat anteeksi kaikille (ne hölmöt ovat niin hölmöjä) ja jatkat elämääsi uusin ottein!

Onnea sinulle!

Äänestä

Miten antaa anteeksi sellaista, mikä jatkuu edelleen tässä päivässä ? Koko sakki yhdessä edelleen ja kiusattu yksinään ulkopuolella sakista.

Äänestä
  • Sinun on saatava kiusaaminen loppumaan. Sellaiseen ei tarvitse kenenkään alistua. Pyri saamaan oikeita ystäviä jotka tukevat sinua ja tee kiusaajille selvääksi ettet alistu kiusaamiseen.

    Äänestä

Ihmisen mili on sellainen, että tuosta noin vain on vaikea hyvpät ystävyyteen tai edes jonkinlaiseen toveruuteen ikävän kiusaamiskokemuksen jälkeen. Ainakin asia tarvitse asteittaista totuttautumista ja luottamuksen syntymistä. Titenkin jos ihan otetaan asia jomman kumman taholta käsittelyyn: keskustellaan, solvitaan pyydetään anteeksi ja luvataan antaa anteeksi. Sittenkin voli olla jonkin aikaa tunnustelua, että onko tilanne muuttunut.

Itsellä on tilanne, että joudun töihin lapsuuteni koulukiusaajieni parheyritykseen ja erään perheenjäsenen kanssa oli vielä aikuisenakin törmäystä ja mustasukkaisuutta, kun kun olimme rakstuneet samaan henkilöön.
Nyt mies on pois kuivoista ja olen edelleen töissä tuossa yrityksessä. Tämä nainen on tavallaan minun esimieheni.

Ainakin työsuhteissa olemme tulleet toimeen. Ja mitään kitkaa ei menneisyys tuo enää elämäämme. Myös perheen poika pyys anteeksi kun mainitsin tässä ihan leikilläni niistä kouluajosita. Ei uskois, että sama kaveri siinä edessäni seisoo. Muutos oli nii täytdellinen.
Et ole kummajainen, jos komppanuus kiusaajien alussa ei onnistu.

Äänestä

ootko kiusattu minkä ikänen?mulle kävi aivan samoin.kiusattiin 3luokasta asti.paras kaveri ja uudet rupeskin kaveeraamaan kiusaajien kanssa yläasteella.yksin olin välkät sen jälkeen.nyt en osaa enää luottaa ihmisiin ja on vaikea tutustua.

Äänestä

Muista se että kiusaajat ovat niitä joilla on ongelmia. Syy on aina kiusaajassa itsessään! Kiusaaja on todellinen luuseri, koska hän saa hyvää oloa toisten satuttamisesta. Terveellä ihmisellä ei ole tarvettä kiusata ketään. Kiusaajalla on todennäköisesti todella huono itsetunto. Kiusaajalle ei ole oikeastaan väliä kehen hän ulkoistaa omat paskat fiiliksensä. Sinussa on tuskin mitään väärää, kiusaaja vaan sattui valitsemaan sinut kohteekseen.

Älä välitä paskan vertaa jostain "porukoista". Usein ne ovat todella pinnallisia eivätkä perustu oikealle ystävyydelle vaan aiemminkin sosiaalisille paineille ja statuksen hakemiselle. Ei sinun ole pakko kuulua sellaiseen. Todennäköisesti on parempi pysytellä kiusaajan jengin ulkopuolella. Olet arvokas ihminen ilman jotain porukkaa ympärilläsi.

Ja tiedän itse jonkin verran mistä puhun, elämäntilanteeni oli yhdessä vaiheessa hyvin samanlainen kuin sinun, olin ulkopuolinen koska koulussa valta oli kiusaajalla. Mutta sen myötä kun aloin hakeutua harrastuksiin joista olin itse kiinnostunut, löysin oikeita ystäviä. Joten jos olet kiinnostunut jostain koulun ulkopuolisesta toiminnasta ja jos sinulla on jotain haaveita, kannattaa vaan keskittyä niihin. Follow that dream!

Äänestä

Kiusaajat ovat raukkamaisia ressukoita jotka eivät kykene ajattelemaan omatoimisesti vain toimivat toisten esimerkin mukaisesti. Tuollaiset ihmiset eivät ole todellisia ystäviä kenellekään. Oikea ystävä ei jätä sinua koskaan kenenkään mielipiteiden johdosta vaan on tukenasi aina ja kaikissa tilanteissa jakamassa elämän ilot ja surut.

Uskon ja toivon että löydät aitoja ihmisiä jotka todella haluavat tutustua sinuun vain ja ainoastaan siksi että todella sinusta välittävät.

Äänestä

Onko koulusi iso? Jos on, siellä on varmasti muitakin yksinäisiä kuin sinä! Kaikki ei ole kiusaajia tai edes niiden kiusaajien porukassa! Voisitko ajatella/ uskaltaa yrittää tutustua uusiin ihmisiin koulussasi tai etsiä harrastuksia koulun ulkopuolelta, että saisit ihan uusia kavereita? Mieti myös jatkokoulutusta tarkkaan, eli kannattaa hakeutua sellaiseen jatkokoulutukseen, jossa kiusaajaporukka ei ole.

Muista että moni kuuluisa laulaja ja esiintyjä on taustaltaan koulukiusattu! He ovat upeita persoonia ja sinnikkäällä työllään päättäneet menestyä. Koulukiusaajat yleensä päätyvät helpommin sosiaaliluukulta toiselle juokseviksi luusereiksi, koska heidän perusonglemansa oikein puhkeaa kukkaan teini-iän jälkeen. Älä siis anna periksi! Ja vaikka olosi on varmasti todella kurja, kun koulua on kuitenkin käyttävä, yritä hakea oma polkusi maailmassa. Siihen polullesi osuu varmasti ihmisä, jotka hyväksyvät sinut omana itsenäsi! Ihan ensitöikseen poistu tältä palstalta ja mene jollekin positiivisemmalle foorumille! Täällä vain masennut lisää! Täällä on liikkaa luovuttaneita - älä ota heistä mallia!!

Äänestä

Tyypillistä tuontyyppisten ihmisten sekoilua, että syyllistetään toista osapuolta omista virheistä ja siitä, ettei sitten välitä olla tekemisissä. Kaikkeahan kannattaa yrittää, että näyttäisi itse paremmalta. En minäkään oikein osaa suositella sinulle ketään tuosta porukasta entiset "ystäväsi" mukaan lukien. Ovat vain hakeutuneet itselleen paremmmin sopivaan seuraan. :P

Äänestä

Kommentoi aloitusta


koulukiusattu tyttö kirjoitti:

Mitä mieltä tällaisesta:
ala-asteella minua kiusattiin hieman koulussa ja jäin jotenkin syrjään porukasta. Minun kanssani ei oltu kavereita ja olin usein yksin koulussa välituntisin. Kun siirryin yläasteelle tutustuin uuteen tyttöporukkaan ja olimme paljon porukalla 4-5 tyttöä, mikä ärsytti kiusaajia, jotka aina jättivät minut yksin ala-asteella. Yläasteella kiusaaminen oli tosi pahaa, mutta minulla oli "oma porukka". Sitten tämä kaveriporukkani alkoi jätättää minua ja ystävystyä kiusaajien kanssa, jotka olivat tuttujani ala-asteelta. Jäin täysin yksin ilman yhtään kaveria. Minua syytettiin itseäni kiusaamisen aiheuttamisesta, kun en ollut ensin ollut kiusaajien kanssa kaveri, vaikka ne kiusasivat minua koulussa koko peruskouluajan ja jättivät porukan ulkopuolelle. Onko mahdotonta käsittää, että kiusattu ei kykene lähestymään kiusaajjia ja olemaan kaveri ensin kiusaajan kanssa ja sitten vasta uusien tyyppien kanssa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu