Plotterin käyttäjä - Varo

582092
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 58

Vanhimmat

Eipäs ne testanneet 50 tuuman ja 50 000 € tavallisia plottereita !

Äänestä

Olipa varsin asiallinen huomatus! Plotterikartan virheistä on keskustelu täällä aikaisemminkin. Väylien ulkopuolella olevia pikkuluotoja puuttuu. Ruotsin itärannikolla törmäsin karikkoon, jonka kohdalla oli plotterin mukaan 3.6 m vettä. Olikin noin metri. Paperikartassa ei ollut syvyysmerkintää lainkaan ko matalikon kohdalla.
Väylillä en ole huomannut plotterikartassa virheitä.

Äänestä
  • Jos liikkuu väylien ulkopuolella tietoisesti 3.6 metrin syvyysalueilla, törmää väistämättä joskus karikkoon, kuten sinullekin on käynyt.

    Äänestä

  • Puuttuvat myös paperikartoista. Silmät päähän ja kaiku käyttöön.

    Äänestä

  • 3456 kirjoitti:

    Jos liikkuu väylien ulkopuolella tietoisesti 3.6 metrin syvyysalueilla, törmää väistämättä joskus karikkoon, kuten sinullekin on käynyt.

    Niin tietenkin. Liikun väylien ulkopuolella useita kertoja joka kesä = aina hakeutuessani luonnonsatamiin.
    Ponttini oli se, että paperikartassa ei ollut syvyysmerkintää ko paikassa, mutta elektronisessa versiossa olikin 3.6 m. Jos olisin purjehtinut ilman plotteria, olisin tietenkin ollut varovaisempi (minimaalinen nopeus). Kaiku näytti matalaa vasta samalla hetkellä, kun jo jyshti.

    Äänestä

  • selvä asia! kirjoitti:

    Näitä plotterin takia tulleita pohjakosketuksia sattuu monille. Tavallinen tarina on ollut se, että plotterin perusteella on saaristossa luoviessa luottanut syvyyskäyriin ja tehnyt vähän pitemmän slaagin lähemmäksi matalaa vettä kuin oli uskaltanut tehdä paperikarttojen aikakaudella samoilla vesillä.
    Joku kehuu eteenpäin näyttävää kaikua ainakin siihen asti, kunnes on tömäyttänyt kiveen.

    Äänestä

  • Väylien ulkopuolella kirjoitti:

    Puuttuvat myös paperikartoista. Silmät päähän ja kaiku käyttöön.

    Jokaisella on toki silmät päässä ja "eyeball-navigointi" on kaikkein käytetyin menetelmä. Se ei kuitenkaan ole erityisen hyvä esim. vasta-auringossa tai jos näkyvyys on huono. Vedenalaisten kivien näkeminen ei yleensä onnistu ennenkuin lähietäisyydeltä, jos silloinkaan. Yöllä plotterista on se haitta, että se heikentää silmien pimeäadaptaatiota (vaikka näyttö on himmennetty yö-asentoon).
    "Kaiku käyttöön". Eiköhän useimmilla ole kaiku käytössä ja silti tulee pohjakosketuksia.

    Äänestä

Kappas. Mitenkäs luotettavia nuo alle tonnin hintaiset vehkeet sitten on? Joo, ei tarvitse vastata....arvaan jo.

Äänestä

Niin, tämänhän me kaikki Navionicsin karttojen käyttäjät oleme huomanneet toki ajat sitten. Siis kyse ei ole sinänsä plotterista, vaan sen käyttämästä kartasta.

Äänestä
  • Garmin on hyvä! Olen aina tykännyt BlueChart kartoista. Mutta milloinkohan plottereihin saadaan väylien mukaan opastava ja reitittävä opastus?

    Äänestä

  • Dippedille kirjoitti:

    Garmin on hyvä! Olen aina tykännyt BlueChart kartoista. Mutta milloinkohan plottereihin saadaan väylien mukaan opastava ja reitittävä opastus?

    Minulla on plotterissa Garminin kartat ja tabletissa Navionics, enkä ole eroja löytänyt. Enkä ole huomannut Alandian löytämää "virhettäkään". Minusta on päivänselvää, että zoomattaessa kauemmas tietoa häviää. Häviäväthän näytöltä viitatkin isommilla skaaloilla.

    Mihin tarvittaisiin reititystä? Reititys kannattaa joka tapauksessa tehdä paperikartalla, jos ei ole parikymmentuumaista plotterin näyttöä. Ehkä uunolle moottoriveneilijälle voisi vielä reitityksestä iloa olla, kun ei tarvitse tuulta ottaa huomioon. Reitityksessä autonavigaattoritkin töppäilee rajusti.

    Äänestä

  • sejasama... kirjoitti:

    Terve, Alandian edustajana voin tarkentaa että ero Garminiin nähden on se että vaarallisin tieto (esim 1,1m) tulee Navionicsin kartalla näkyviin vasta kun zoomaa todella lähelle, kun se taas Garminissa tulee näkyviin monta zoomaustasoa ylempänä. Ero on merkittävä. T. Robert Rostedt, Alandia

    Äänestä

  • robertrostedt kirjoitti:

    Vain pöljä menee siitä 3,6 m paikastakaan. Ja ollaan joka tapauksessa 10 m käyrän sisäpuolella, mikä näkyy riippumatta zoomauksesta. En pitäisi ominaisuutta käytännössä merkittävänä.

    Äänestä

  • no jaa28 kirjoitti:

    Vain pöljä menee siitä 3,6 m paikastakaan. Ja ollaan joka tapauksessa 10 m käyrän sisäpuolella, mikä näkyy riippumatta zoomauksesta. En pitäisi ominaisuutta käytännössä merkittävänä.

    Plotterit tuo väärää turvallisuuden tuntua... Olen samaa mieltä, että 10m käyrän sisällä mennään väyliä tai sitten tosi varovasti ja hitaasti esim. rantaudutaan.

    Yksi merikarhu otti projektiksi verrata Saaristomeren D-karttasarjan yhtä sivua ja Karttapaikan ilmakuvaa. Ilmakuvista löytyi paljon väyläalueen ulkopuolella olevia matalikkoja, jotka puuttui kartasta (kun ei kerran ole väylän lähellä...). Muistaakseni ne matalikot oli kuitenkin lähes järjestään 10m käyrän matalammalla puolella.

    Äänestä

  • ZZZ1 kirjoitti:

    "tuo väärää turvallisuuden tuntua... "

    Noilla sanoilla perusteli liikenneministeriön virkamies joitakin vuosia sitten haluaan poistaa heijastavat kepit pimeitten teiden varsilta !!

    Varsinainen aivopieru !!

    Äänestä

  • 674437 kirjoitti:

    Virkamieslogiikkaa se ka vain oli. Lausunnon tyhmyyttä se ei vähennä.

    Plotterikeskustelua voisi verrata rokotuskeskusteluun. Taivastellaan satunnaisia niin sanotusti plotterin aiheuttamia kivelleajoja miettimättä plotterin takia vältettyjä kivelleajoja. Jälkimmäisiä on varmasti kymmeniä kertoja enemmän.

    Äänestä

  • ZZZ1 kirjoitti:

    Plotterit tuo väärää turvallisuuden tuntua... Olen samaa mieltä, että 10m käyrän sisällä mennään väyliä tai sitten tosi varovasti ja hitaasti esim. rantaudutaan.

    Yksi merikarhu otti projektiksi verrata Saaristomeren D-karttasarjan yhtä sivua ja Karttapaikan ilmakuvaa. Ilmakuvista löytyi paljon väyläalueen ulkopuolella olevia matalikkoja, jotka puuttui kartasta (kun ei kerran ole väylän lähellä...). Muistaakseni ne matalikot oli kuitenkin lähes järjestään 10m käyrän matalammalla puolella.

    Yllättävän paljon se merikarhu teki projektia, jos löysi paljon merkitsemättömiä matalikkoja yhdeltä karttasivulta.... Otti varmaan yhteyttä kartan laatijoihin ja kohta ne on merkitty......
    Et muista mikä karttasivu tai miltä alueelta kun kuitenkin tutkit niitä itsekin.

    Äänestä

  • no jaa28 kirjoitti:

    Vain pöljä menee siitä 3,6 m paikastakaan. Ja ollaan joka tapauksessa 10 m käyrän sisäpuolella, mikä näkyy riippumatta zoomauksesta. En pitäisi ominaisuutta käytännössä merkittävänä.

    Juu, on ihan totta että ei kannata ajaa noista 3,6m paikoista...Ne jotka tietää ja osaa ei varmaan ajakaan näistä läpi. Ongelma tässä on kuitenkin se että nämä "pöljät" veneilijät on ostanu kalliin laitteen kartan ja luottaa siihen että syvyydet näkyvät turvallisella tavalla. Ja näin ei ole ollut Navionicsin kohdalla. On myös totta että mikään ratkaisu ei poista ongelmaa kokonaan. Yksi tapa parantaa meriturvallisuutta pitkässä juoksussa on avoin tiedottaminen ongelmakohdista ja yleinen valistaminen aiheista, jota Alandia testillään nyt tekee. T. Robert Rostedt, Alandia

    Äänestä

  • Dippedille kirjoitti:

    Garmin on hyvä! Olen aina tykännyt BlueChart kartoista. Mutta milloinkohan plottereihin saadaan väylien mukaan opastava ja reitittävä opastus?

    iPadin Navionics merikartassa on reititys. Se hakee veneen syväyksen perusteella turvallisen lyhyimmän reitin. Ei siis automaattisesti ohjaa käyttämään merkittyjä väyliä. Hirmuisen hauska ominaisuus, joka ehdottaa aivan uusia reittejä tutuillekin legeille! Syväystietoa säätämällä saa lisää varmuuskerrointa: Jos vaikka laittaa veneen syväykseksi 4 metriä vaikka se on 0,8 m, niin reititys ei ohjaa alle 4 metrin paikkojen yli. Navionics käyttää samaa kartta-aineistoa kuin paperinen merikartta, eli se on yhtä huono tai hyvä kuin paperikartta. Zoomaus kannattaa ajaessa pitää aika pienessä mittakaavassa, jotta kaikki tulee näkyviin. Toisaalta käytettäessä suurta mittakaavaa yleiskuvan saaminen on helppoa, kun ruutu ei ole täynnä tavaraa.

    Äänestä

Käyttöohjeet näemmä jääneet testaajiltakin lukematta. Plottereissa saa yleensä kaikissa kuvaruudun jaettua kahteen osaan jolloin toisessa puoliskossa voi olla tiukempi zoomaus ja toisessa laajempi "yleiskuva". Itse käytän 1/3 ja 2/3 ruudun jakoa plotterissa.

Äänestä
  • Tässä testissä fokus ei ole ollut käyttää mahdollisimman paljon toimintoja, niitä hienoja toimintoja riittää varsin hyvin. Tässä testissä punainen lanka on ollut testata tuotteita niin kuin niitä tyypillisesti käytetään. Toki , jotkut jakaa näytön, toiset ei. T. Robert Rostedt, Alandia

    Äänestä

Tässä on todellakin kysymys käyttäjän osaamisesta. Toisaalta harvat lukevat käyttö-ohjeita.

Ainakin siinä plotterissa, mitä minä käytän, voi itse valita, mitkä merkinnät on käytössä. Siitä on hyvä aloittaa.

Toinen asia, mikä pitää ymmärtää on käytetyn tarkan tekniikka. Rasteroitu kartta näyttää kaiken saman tiedon joko isompana tai pienempänä. Vektoroitu puolestaan näyttää eri määrän yksityiskohtia riippuen zoomauksesta.

Isolla zoomauksella vektorikartta ei näytä kaikkia pieniä yksityiskohtia, joihin lukeutuu jotkut syvyystiedot ja kivet. Toisaalta teksti on aina luettavan kokoista - siis se, mikä näkyy.

Kun ymmärtää kartan toiminnan, ei vaaraa ole.

Äänestä
  • Katsotko paperikarttaa metrin päästä ? Et varmaankaan , kun lähestyt karttaa mahdollisesti suurennuslasi kädessä, niin sitä sanotaan " jalkazoomiksi " sieltä ne yksityiskohdat pikkuhiljaa löytyy. Minulla on Navionics ja paperi "rinnakkain" ja mitään oleellista eroa en niistä ole löytänyt . Eiköhän se ole käyttäjästä kiinni , eikä pelkästään navikointi !

    Äänestä

  • 765554 kirjoitti:

    Katsotko paperikarttaa metrin päästä ? Et varmaankaan , kun lähestyt karttaa mahdollisesti suurennuslasi kädessä, niin sitä sanotaan " jalkazoomiksi " sieltä ne yksityiskohdat pikkuhiljaa löytyy. Minulla on Navionics ja paperi "rinnakkain" ja mitään oleellista eroa en niistä ole löytänyt . Eiköhän se ole käyttäjästä kiinni , eikä pelkästään navikointi !

    Navionicsin kartta on rasteroitu.
    Et huomaa, etkä tule huomaamaankaan eroa paperikartan välillä koska ne ovat samat.

    Jos sinulla olisi vektoroitu kartta ja katsoisit karttoja eri zoomauksella, näkisit eron.

    Ja olet oikeassa, eron tajuaminen on vain käyttäjästä kiinni.,

    Äänestä

  • kuusamox kirjoitti:

    Navionicsin kartta ei todellakaan ole sama kuin perinteinen paperikartta. Navionicsin kartta kyllä pohjautuu samaan aineistoon kuin paperikartta, mutta sen jälkeen Navionics tekee mitä tekee sillä aineistolla, ja tulos näkyy kaikkien laitteissa tällä hetkellä. T. Robert Rostedt, Alandia

    Äänestä

  • kuusamox kirjoitti:

    Navionicsin kartta on rasteroitu.
    Et huomaa, etkä tule huomaamaankaan eroa paperikartan välillä koska ne ovat samat.

    Jos sinulla olisi vektoroitu kartta ja katsoisit karttoja eri zoomauksella, näkisit eron.

    Ja olet oikeassa, eron tajuaminen on vain käyttäjästä kiinni.,

    Onko todellakin rasteroitu?

    Äänestä

  • Teijo tee kirjoitti:

    Onko todellakin rasteroitu?

    Navionicsin kartta on iPadissa ja Geonavissa ainakin vektorikartta, En ole törmännyt Navionics karttaan rasteroituna

    Äänestä

Eiköhän kaikissa polttareissa ja karttaohjelmastaan ole heti käynnistyksessä kuitattava ymmärtävänsä, että ploteria tai kartaa käyttää omalla vastuullaan. Tästä voi helpolla päätellä, että kaikkeen näkemäänsä kannatta suhtautua tietyllä varauksella.
Plotterit ovat kuitenkin ehdottomia apuja vetten päällä. Järjen käyttö on sallittu myös veneilyssä.

Äänestä
  • Jep, juuri näin. Mikään kartta ei ole täydellinen, ei paperikartta, eikä mikään muu. T. Robert Rostedt, Alandia

    Äänestä

Ompas ahtaan näkönen vene.
Kyllä tolla hinnalla sais kunnon veneenkin.
Miks se on vielä myynnissä jos ostit sen.

Äänestä

Toivottavasti kaikki "plotterien" käyttäjät ( ja erityisesti niiden kehujat) lukisivat tämän testin ja myös ymmärtäisivät siinä mainitut asiat.

Äänestä
  • Minulla on Raymarine ja siis Navionicsin kartat. On syytä pitää sellainen skaala, että merimerkit ja syvyystiedot saa näkyville. Yleisnäkymän saa paperikartasta, joka aina on syytä olla käsillä.
    Muutama kivillekäynti on silti minullekin tapahtunut kilpailutilanteissa. Aina on syynä ollut liiallinen riskinotto ja gps-viiveen huomioon ottamattomuus. Huono minä.

    Äänestä

  • Naciomiäs kirjoitti:

    Minulla on Raymarine ja siis Navionicsin kartat. On syytä pitää sellainen skaala, että merimerkit ja syvyystiedot saa näkyville. Yleisnäkymän saa paperikartasta, joka aina on syytä olla käsillä.
    Muutama kivillekäynti on silti minullekin tapahtunut kilpailutilanteissa. Aina on syynä ollut liiallinen riskinotto ja gps-viiveen huomioon ottamattomuus. Huono minä.

    Tuollainen pieni viive on myös mediatek dualcore android puhelimellani ja Navionics europella. menimme sumussa Källskäriltä Föglööseen vievää väylää. Väylän alkutaval on melko aavaa selkää ja viivettä ei huomaa, mutta saariston tihentyessä sillä oli jo merkitystä. Paperikartan avulla kuitenkin asian huomasi.

    Navionics europesta puutuu luotoja ja kiviä, joten se on vain navigoinnin apuväline ja meille hankittu avomeripurjehdukseen. Saaristossa paperikartta rules.

    Äänestä

  • 234242 kirjoitti:

    Enpä ole huomannaut yhtään puuttuvaa kiveä Navionics kartalla Geonavissa tai iPadissä, joissa olen Navionicsia käyttänyt monta guotta.

    Äänestä

Itselläni ei ole plotteria ollenkaan, mutta luulisi niiden varoittavan jos reitti vie kiville tai matalikolle. Riippumatta zoomaustasosta.

Äänestä
  • No ei todellakaan varoita!

    Äänestä

  • kolistelija kirjoitti:

    No ei todellakaan varoita!

    No jo on surkeeta, en koskaan tuollaista sitten ostaisi. Tuon toteuttaminen ohjelmallisesti on hyvin helppoa. Yleensäkin kokemukseni mukaan navigaattorit sekä maalla että merellä ovat jääneet "älyssä" täysin jälkeen kun vertaa niitä älypuhelimiin ja tabletteihin. Varsinkin vektorigrafiikka on jopa vaarallista ilman älykästä ohjelmistoa koska siinä objektit piirretään ohjelmallisesti ja ne voivat ilmestyä ja kadota pienellä zoomaustason muutoksella. Tämän näkee myös Nokian kartoissa jotka ovat vektorigrafiikkaa, mutta niitä ei käytetäkään vesillä ja maalla niiden takana on valtava määrä ohjelmallista älyä. Merellä ei ole hyvä jos luoto ilmestyy tyhjästä.

    Äänestä

  • Heh joo, näin sitä luulisi kylläkin, mutta juuri tätä väärinkäsitystä Alandia haluaa oikoa. T. Robert Rostedt, Alandia

    Äänestä

Olisihan varoitus ohjelmallisesti helppoa toteuttaa, mutta en tiedä mihin sitä tarvitaan. Kaiussa on ollut hälymahdollisuus iät ja ajat, mutta enpä sillekään ole käyttöä keksinyt. Itse käytän aina paperikarttaa ja tarkistan plotterista sijainnin. Siihen plotteri on aivan ylivertainen. Kun plotterin sijainti, kaiun näyttö ja ympäristön näköhavainto täsmäävät, voi edetä melko turvallisesti. Jos plotterin jättäisi pois, huononisi navigoinnin tarkkuus sekä tulevan reitin suunnittelu valtavasti. Minulla on plotterista yli kymmenen vuoden kokemus, ja ole hyvin tyytyväinen plotterin käyttäjä. Sen avulla on huomattavasti turvallisempaa liikkua kaukana väylistä.

Äänestä
  • Liikut ilmeisesti lähinnä pelkästään väylillä, missä tietysti hälytys on turha. Kyllä minä ainakin haluaisin kalliiseen plotteriini sellaisen ominaisuuden tottakai. Jos luotat plotteriin joka ei näytä kiveä, ei varoita siitä ja näköhavainnoilla et sitä näe, on silloin jotain pielessä. Puhun nyt sellaisista kivistä ja matalikoissa jotka karttaohjelma tietää, mutta ei esim. zoomaustason takia näytä. Kyllä mulla on kaiussakin matalahälytys aina päällä ja on ollut erittäin tarpeellinen koska liikun paljon väylien ulkopuolella. Itse asiassa en kaipaa reittisuunnittelua ollenkaan vaan sellaista vapaata "monitorointi" -moodia jossa laite tarkkaillee koko ajan sijaintiani, nopeuttani ja suuntaani ja varoittaa jos havaitsee suuntaavani kohta vaaraa.

    Äänestä

  • Kyllä plotterissa voi olla veden syvyydestä hälytys, sekä matalasta että syvästä. Jos on tehnyt reitin, niin laite ilmoittaa myös jos siitä poiketaan liikaa.

    En tiedä onko se vaikea vai helppo toteuttaa, mutta katsele vaikka Simrad NSE.

    Nyt, jos ei osta, pitää keksi toinen syy :D

    Äänestä

  • Mace66 kirjoitti:

    Liikut ilmeisesti lähinnä pelkästään väylillä, missä tietysti hälytys on turha. Kyllä minä ainakin haluaisin kalliiseen plotteriini sellaisen ominaisuuden tottakai. Jos luotat plotteriin joka ei näytä kiveä, ei varoita siitä ja näköhavainnoilla et sitä näe, on silloin jotain pielessä. Puhun nyt sellaisista kivistä ja matalikoissa jotka karttaohjelma tietää, mutta ei esim. zoomaustason takia näytä. Kyllä mulla on kaiussakin matalahälytys aina päällä ja on ollut erittäin tarpeellinen koska liikun paljon väylien ulkopuolella. Itse asiassa en kaipaa reittisuunnittelua ollenkaan vaan sellaista vapaata "monitorointi" -moodia jossa laite tarkkaillee koko ajan sijaintiani, nopeuttani ja suuntaani ja varoittaa jos havaitsee suuntaavani kohta vaaraa.

    Olen jo ennen plotteriaikakautta liikkunut paljon väylien ulkopuolella, jolloin ei tarvitse huomioida useinkaan muuta liikennettä. Tuo zoomausongelma on minulle täysin vieras, en ole sellaista havainnut Navionics gold-kartassani, joka vuodelta 2007. Reittisuunnittelulla tarkoitan lähinnä seuraavaa kymmentä - minuuttia, eli missä otan esim. luovin, jotta uudella halssilla pääsen etenemään optimaalisesti kohti seuraava luovipaikkaa. Kun ympärillä on epämääräinen kasa luotoja, on plotterin antama sijainti erityisen suuri helpotus navigointiin. Samoin kuin suunnistuksessa, merellä on hyvä tietää koko ajan oma sijainti mahdollisimman tarkkaan. Väylien ulkopuolella tarvitaan luonnollisesti ymmärrystä karttojen tarkkuudesta ko. alueella. Tykkään erityisesti purjehtia Ruotsissa, sillä siellä kartat ovat selkeästi luotettavampia väylien ulkopuolella. Lopuksi, en ole plotteriaikakaudella törmännyt kiveen.

    Äänestä

  • kuusamox kirjoitti:

    Kyllä plotterissa voi olla veden syvyydestä hälytys, sekä matalasta että syvästä. Jos on tehnyt reitin, niin laite ilmoittaa myös jos siitä poiketaan liikaa.

    En tiedä onko se vaikea vai helppo toteuttaa, mutta katsele vaikka Simrad NSE.

    Nyt, jos ei osta, pitää keksi toinen syy :D

    No hyvä. Ehdin jo hetken miettiä alanko kehittämään sovellusta iPadille ;-)

    Äänestä

Navionicsin kartta-aineisto muuttui huonoksi vuonna 2012. Aikaisempaan verrattuna viitoitus ja linjataulut tulevat näkyviin vasta huomattavan lähelle zoomattaessa. Samalla niiden näyttäminen on epäloogista. Esimerkiksi Helsingin edustalla kohdassa 60° 07,2’ P, 25° 01,2’ I sijaitsevista vierekkäisistä kardinaalimerkistä fyysisesti selvästi pienempi eteläviitta näkyy 3 mpk:n skaalalla, mutta sen naapurina oleva massiivinen pohjoisviitta vasta 1 mpk:n skaalalla. Samoin useat luodot näkyvät avovetenä ilman syvyysmerkintää, jollei zoomaa riittävän lähelle. Ongelma vaivaa karttaa Suomen lisäksi ainakin myös Ruotsin rannikolla. Vanhemmalla Navionicsin kartta-aineistolla vikaa ei ole. Plotterin päivitykset ovat myös kunnossa.

Robertille tiedoksi, lähetin Sinulle aiheesta lisätietoa vene(at)alandia.fi -osoitteeseen.

Äänestä
  • Älkää sitten kukaan enää ostako Navionicsin karttoja ennen kuin korjaavat tilanteen. Firmat ymmärtävät palautetta ainoastaan laskeneen myynnin kautta.

    Äänestä

  • Kiitos lisätiedoista! Testissä ei ollut mukana vanhempia karttoja, vaan ainoastaan mitä tällä hetkellä kaupataan.

    Äänestä

  • Tärkeämpää olisi painottaa kaikkien karttojen epäluotettavuutta kolmen metrin syvyyskäyrän sisäpuolella. Siltä alueelta voi löytyä mitä tahansa.

    Äänestä

  • 13-12 kirjoitti:

    Tärkeämpää olisi painottaa kaikkien karttojen epäluotettavuutta kolmen metrin syvyyskäyrän sisäpuolella. Siltä alueelta voi löytyä mitä tahansa.

    Jos on mitään käsitystä siitä, miten luotaukset on tehty, ei alle 3 m alueet kiinnosta muita kuin onkimiehiä. Kymmenien metrien rasterilla tehdyt pistemittaukset ovat purjehtijan kannalta pelkkää hakuammuntaa.

    Äänestä

Ei tuossa ole mitään uutta, mutta on hyvä tuoda asia esille että uudet plotterin käyttäjät osaavat ottaa sen huomioon.

Rasterikartta on idiootinvarma ratkaisu, mutta pidän itse vektorikartasta koska sen kanssa voi itse päättää mitä tietoja haluaa näkyville. Joskus tietoa voi olla liikaa ja se voi hidastaa olennaisen tiedon löytymistä.

Jätän suosiolla suuren osa syvyyskäyristä pois enkä tarvitse myöskään pohjan laatua koskevia tietoja. Jos kaipaan niitä, niin ne saa esiin nappia painamalla.

Äänestä

Testissä oli ainakin 1 laite joka käyttää kotimaisilla vesilläkin halutessaan rasterikarttoja (laite Furuno Tztouch, karttavaihtoehto rasteri suomen rannikko Finland R14) vaihtoehtona vektorikartoille joita testaajat suosittaa turvallisemmiksi kuin vektorikartta, silti voittaja on laite joka ei niitä käytä?

Äänestä
  • Tässä testissä plottereissa nyt oli vektorikartat mukana, ja niistä yhdistelmistä voittajaksi nousi Garmin. Meille suurin huolenaihe on Navionicsin kartoissa, joissa todellakin voi kysyä missä logiikka on...miksi sitä 1,1m ei näytetä muulloin kuin ihan läheltä zoomatessa...

    Suosituksemme käyttää rasterikarttoja ei liity itse testiin, koska eivät olleet mukana tällä kertaa. Se on siis vain meidän yleinen suositus, varsinkin niille veneilijöille jotka luottavat liikaa plottereihin ihan yleisesti. Joskus voisi toki olla mielenkiintoista testata enemmmän rasterikarttoja. T. Robert Rostedt, Alandia

    Äänestä

  • robertrostedt kirjoitti:

    Tässä testissä plottereissa nyt oli vektorikartat mukana, ja niistä yhdistelmistä voittajaksi nousi Garmin. Meille suurin huolenaihe on Navionicsin kartoissa, joissa todellakin voi kysyä missä logiikka on...miksi sitä 1,1m ei näytetä muulloin kuin ihan läheltä zoomatessa...

    Suosituksemme käyttää rasterikarttoja ei liity itse testiin, koska eivät olleet mukana tällä kertaa. Se on siis vain meidän yleinen suositus, varsinkin niille veneilijöille jotka luottavat liikaa plottereihin ihan yleisesti. Joskus voisi toki olla mielenkiintoista testata enemmmän rasterikarttoja. T. Robert Rostedt, Alandia

    Ostin syksyllä uusimman ja väitetyn ajan tasalla olevan Garminin Bluechart kartan. Kun tarkistin eräitä 2-4 vuotta sitten ilmoitettuja väylämuutoksia yms. karttaa ei ollut päivitetty. huonoimpana esimerkkinä oli jopa siltatieto:"Silta rakenteilla, valmistuu 2007". Tieto siis 2013 muka ajantasalla olevassa kartassa. Venenäyttelyssä mainittuun siltapaikkaa oli jollakin hätäratkaisulla tehty silta, mutta teksti sillan vieressä kertoi vielä lossista. 2014 tulleessa uudessa karttaversiossa silta oli edelleen viritettynä jotenkin kuvaan, ja lossitieto oli poistettu. Sillan alikulkukorkeutta ei ollut eikä muitakaan tietoja.
    Ei niitä amerikkalaisia ja muita päivittäjiä kiinnosta Suomen vedet. Todellisuus on se, että kartta voi olla 7-8 vuotta ajastaan jäljessä.

    Äänestä

Aika hauska ketju. Tai siis vähemmän hauska... Osoittaa vaan sen, että kehitys on mennyt huonompaan suuntaan.
Kirjoitin vajaa pari vuotta sitten aloituksen otsikolla "toimiva plotteri, onko sellaista" ja harmittelin silloin samoja "ominaisuuksia", jotka nyt on tässä testissä nousseet esiin...
Linkki tuohon vanhaan ketjuun: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10741034

Äänestä

Kuten mainittu, kokonaisuus koostuu plotterista ja kartta-aineistosta, mutta kuka osaisi kertoa hieman tarkemmin siitä työnjaosta. Onko sesiis Navionicsin kartan ominaisuus, että yksityiskohdat katoavat kun zoomataan kauemmas, vai onko se plotterin ominaisuus? Onko se kartta-aineisto vain tietoa mita plotterin ohjelmisto voi lukea ja näyttää haluamallaan tavalla, vai onko se "karttaohjelma", joka jakaa tietoa plotterin ohjelmistolle oman filtterinsä läpi?

Äänestä
  • Ilmeisesti tuo on Navionicsin kartan ominaisuus, koska se toistuu myös käytettäessä läppärissä navionicsin omaa "Navionics PC App" -softaa. (v. 1.8.8.0)

    Äänestä

Ja mitähän tuo plotteri purjehdus -palstalla tarkoittaa ?

Suomenkielinen wikipedia ei edes tunne koko sanaa, mutta englanniksi:

http://en.wikipedia.org/wiki/Plotter

"The plotter is a computer printer for printing vector graphics."

Äänestä
  • Saitko isonkin orgasmin levitellessäsi pikkusieluista kielinipotustasi?

    Jokainen vähänkin veneilyyn perehtynyt tietää, mitä plotterilla tarkoitetaan tässä yhteydessä. Muiden ei tarvitsekaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sailor__ kirjoitti:

http://www.alandia.fi/vene/venevakuutus/karttaplotteritesti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu