Haluan erota miehestäni. Olen onneton avioliitossani. Lasten syntymän jälkeen eli vuoden 2005 jälkeen en ole paljon muuta tehnyt, kun sopeutunut herrani työolojen muutoksiin mm. muuttamalla paikasta toiseen, hoitanut kodin ja lapset ja oman työni. Herra on mennyt ja tullut ympäri maailmaa, " edustanut " ja yleensä vain viikonloput kotona.
Ikävintä avioliitossani on se, etten saa mennä minnekään enkä tehdä mitään yksin. Mieheni määrää kaikesta ja käyttää valtaa mm. peruu menoni viimehetkellä eikä suostu hoitamaan lapsia, jos olen jotain menoa itselleni sopinut.
Halusin elämältä vähän enemmän onnellisuutta. Olen haaveillut, että eroan ja muutan ulkomaille esim. englantiin johonkin pieneen kaupunkiin. Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja avioerossani saisin varmasti ihan kohtuullisen tasingon. Kaipa myös mies joutuisi jotain elatusmaksuja maksamaan.
Mies ei ole koskaan lapsista käytännön tasolla huolehtinut. Ei koskaan käynyt neuvolassa ja yhden ainoan kerran käyttänyt toista lasta lääkärissä. Se on aika vähän kahdeksan vuoden aikana, kun miettii miten paljon hammaslääkäreitä, puheterapiaa, neuvola yms. käyntejä on ollut. Oletan siis vahvasti, että minä ja lapset jatkamme kolmestaan myös eron jälkeen.
Olenko kohtuuton tuon ulkomaille muuton haaveeni kanssa? Uskon, että jos minulla on hyvä olla, myös lapset sopeutuvat isoon muutokseen. Uskon, että sairaanhoitajana saisin töitä myös englannista. Muuttaisin, kun lapset ovat n. 10 ja 8 vuotiaita.
Olenko ihan hullu tämän haaveeni kanssa? Haave tuo paljon iloa elämääni ja erossa saisin ihan kohtuullisen tasingon, jonka turvin voisin aloitella uutta elämää lasten kanssa. Voiko mieheni estää muuton, minun pitää varmaan saada häneltä lupa siihen, että lapset muuttavat kanssani?
Ikävintä avioliitossani on se, etten saa mennä minnekään enkä tehdä mitään yksin. Mieheni määrää kaikesta ja käyttää valtaa mm. peruu menoni viimehetkellä eikä suostu hoitamaan lapsia, jos olen jotain menoa itselleni sopinut.
Halusin elämältä vähän enemmän onnellisuutta. Olen haaveillut, että eroan ja muutan ulkomaille esim. englantiin johonkin pieneen kaupunkiin. Ammatiltani olen sairaanhoitaja ja avioerossani saisin varmasti ihan kohtuullisen tasingon. Kaipa myös mies joutuisi jotain elatusmaksuja maksamaan.
Mies ei ole koskaan lapsista käytännön tasolla huolehtinut. Ei koskaan käynyt neuvolassa ja yhden ainoan kerran käyttänyt toista lasta lääkärissä. Se on aika vähän kahdeksan vuoden aikana, kun miettii miten paljon hammaslääkäreitä, puheterapiaa, neuvola yms. käyntejä on ollut. Oletan siis vahvasti, että minä ja lapset jatkamme kolmestaan myös eron jälkeen.
Olenko kohtuuton tuon ulkomaille muuton haaveeni kanssa? Uskon, että jos minulla on hyvä olla, myös lapset sopeutuvat isoon muutokseen. Uskon, että sairaanhoitajana saisin töitä myös englannista. Muuttaisin, kun lapset ovat n. 10 ja 8 vuotiaita.
Olenko ihan hullu tämän haaveeni kanssa? Haave tuo paljon iloa elämääni ja erossa saisin ihan kohtuullisen tasingon, jonka turvin voisin aloitella uutta elämää lasten kanssa. Voiko mieheni estää muuton, minun pitää varmaan saada häneltä lupa siihen, että lapset muuttavat kanssani?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Siis miehesi on tuonut leivän pöytään, kartuttanut omaisuutta ja nyt olet valmis hänet kynimään putipuhtaaksi...voi vittu mikä näitä ihmisiä oikein vaivaa!!!
Ei toki. Meillä on osittainen avioehto. Miehen omaisuudesta yli 70% on suojattu. Minäkin olen työtä tehnyt ja tienannut. Mieheni ei todellakaan ole elättänyt minua ja hyvä jos lapsiaan.
Mm. jos ostan lapselle talvikengät ja pyydään miestä maksamaan puolet, käydään valtava taistelu siitä oliko kengät tarpeelliset ja olinko ostanut liian kalliit.
Vanhempain vapailla kun olin, niin minun piti huolehtia, että minulla oli säästössä rahaa sen verran, että pystyin maksamaan oman osuuteni asuntolainasta ja puolet kaikista juoksevista kuluista. Mieheni ei auttanut minua taloudellisesti, vaikka on aina tienannut n. 70 % enemmän, kuin minä. Ei siis auttanut, vaikka sain vain 298 euroa kuussa hoitorahaa, kun hoidin meidän yhteisiä lapsia.
Ruokalaskua mies ei ole maksanut ikinä. Että taisinpa se minä leivän pyötään tuoda. Toki siten sain "nauttia" hienosta elämästä, että olen saanut miehen bemareilla ja audeilla ajaa " lainata " enkä yksin voisi ikinä näin hienossa talossa asustella. Mies on ostanut isoja taloja isoilla pihoilla ja jos olen pyytänyt siivousapua sitä ei ole tullut. Eikä nurmikon leikkuu apua. Joskus tilasin kotiapua, siivooja kävi auttamassa mutta laskut maksoi minä.
Niin, että kukahan tässä on kyninyt ja ketä ; ). Otan tasingon vastaan täysin puhtain omantunnoin. Kyseessä ei ole mikään omaisuus mitä saan ja työntekoa ( sh tienaa päivätöissä 2400 eur/kk/brutto ilman lisiä ). Työntekoa en voi vähentää enkä lopettaa eron jälkeenkään, että päättele siitä mitä olen kynimässä.
Tämä taloudellinen nihilismi on yksi niistä syistä, mihin olen miehessäni pettynyt. Eniten pahoitan mieleni siitä, että hän määrää minun vapaa-ajasta tai siis siitä, ettei sitä ole. IKINÄ
Kun tuosta eroon pääsen, en ota enää ikinä miestä.