Sehän on yleistä kun minua mainitaan joku kenties tuumaaä, .... myönnän
Mutta äskettäin jostain tupsahti mieleeni vanha , kymmenien vuosien takainen tapaus
jota kyllä pidän pahinpana , josta mieleni pahoitin,
Mieheni äiti rakennutti itselleen uutta taloa.Koko suku porukoineen, lapsineen oli mukana, Myös miehelläni oli sinne kova kiire, ettei ehtinyt odottaa kun tiskasin astiat.
Vanhin tyttäreni (5-6v )meni hänen mukaansa .
Minä järjestin asiani, myös pienen poikavauvani pyörän istuimeen, ja lahdimme perään.
Kun pääsimme perille, oli heidän rakenus vaiheessaan sellainen kohta jossa heidän oli pidettävä ulko-ovi sisältä päin lukittuna.En muista miksi, mutta minä kuitenkin kolkuttelin oven takana melko pitkään. Kuului sisältä ivallista naurua, mutta kukaan ei avannut ovea.
Suutahdin , ja ajattelin viedä pienen poikani kotiin.Kun polkaisin pyöräni käyntiin huudettiin ikkunasta "älä mee, ovi on jo avattu"
Mutta en ollut kuulevinanikaan, sen verran suututti.
En ollut ajanut kuin ehkä 200mtr, kun ukkonen rysäytti kunnon paukun,
Pelkäsin ukkosta hirveästi, ja minulla olisi ollut kotia matkaa 6-7 km.
Niinpä nöyryytin itseni ja lähdin takaisin.Ovi oli nyt auki mutta kun astuin sisään jotain mainiten, niin pöydän vieressä istuva vieras nainen ärähti kiukkuisesti :luuletko että jokui sinua täällä olijoista olisi kaivannut, olisit mennyt vain menojasi.
En osannut arvata silloin, enkä tajua vieläkään miksi olsin ollut niin vastenmielinen tulija.
Anoppi ei sanonut sanaakaan, ei myös mieheni, olivat niinkuin ei mitään olisi sattunutkaan.
Ukkosta ei sitten tullutkaan ja voin lähteä lapsineni kotiin.
Nyt kummastelen, mistä tuollainen muistikuva 50v takaa mieleeni juolahtikin .
Kiinnostaako ketään jatkaa.
Mutta äskettäin jostain tupsahti mieleeni vanha , kymmenien vuosien takainen tapaus
jota kyllä pidän pahinpana , josta mieleni pahoitin,
Mieheni äiti rakennutti itselleen uutta taloa.Koko suku porukoineen, lapsineen oli mukana, Myös miehelläni oli sinne kova kiire, ettei ehtinyt odottaa kun tiskasin astiat.
Vanhin tyttäreni (5-6v )meni hänen mukaansa .
Minä järjestin asiani, myös pienen poikavauvani pyörän istuimeen, ja lahdimme perään.
Kun pääsimme perille, oli heidän rakenus vaiheessaan sellainen kohta jossa heidän oli pidettävä ulko-ovi sisältä päin lukittuna.En muista miksi, mutta minä kuitenkin kolkuttelin oven takana melko pitkään. Kuului sisältä ivallista naurua, mutta kukaan ei avannut ovea.
Suutahdin , ja ajattelin viedä pienen poikani kotiin.Kun polkaisin pyöräni käyntiin huudettiin ikkunasta "älä mee, ovi on jo avattu"
Mutta en ollut kuulevinanikaan, sen verran suututti.
En ollut ajanut kuin ehkä 200mtr, kun ukkonen rysäytti kunnon paukun,
Pelkäsin ukkosta hirveästi, ja minulla olisi ollut kotia matkaa 6-7 km.
Niinpä nöyryytin itseni ja lähdin takaisin.Ovi oli nyt auki mutta kun astuin sisään jotain mainiten, niin pöydän vieressä istuva vieras nainen ärähti kiukkuisesti :luuletko että jokui sinua täällä olijoista olisi kaivannut, olisit mennyt vain menojasi.
En osannut arvata silloin, enkä tajua vieläkään miksi olsin ollut niin vastenmielinen tulija.
Anoppi ei sanonut sanaakaan, ei myös mieheni, olivat niinkuin ei mitään olisi sattunutkaan.
Ukkosta ei sitten tullutkaan ja voin lähteä lapsineni kotiin.
Nyt kummastelen, mistä tuollainen muistikuva 50v takaa mieleeni juolahtikin .
Kiinnostaako ketään jatkaa.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Itse en ainakaan kiinnostu jatkamaan, lienee yleisemminkin kiinnostusta löytää jotain iloista odotettavaa.
Mehän voimme vaikka muistella aikaa yli 10v sitten kun vaihdoimme yöllisiä runoviestejä. Muistellaan menneitä ja yritetään olla mukana uuden luotsin mukana 70 plussan viesteilyissä.
Huhhuh, johan oli sydämettömiä ihmisiä! Eikö edes pieni lapsenlapsesi anoppiasi, lapsen isoäitiä hellyttänyt?
Voi, otan osaa, tylyn kohtelun sait osaksesi! Älä muistele mokomaa, se ei ole muistamisen väärtiä! Tahallaan toisen loukkaaminen osoittaa ihmisestä jotain alkeellista raakalaismaisuutta.
kuulit nyt vain toisen osapuolen version. Molempia puolia on kuultava, vaan mitenkäs kuuntelet. Siksikö sanottaa ettei kuolleista saa puhhuu pahhaa?? Voisi kyssyy että tekikö myöski jottain hyvvää?
Niinpä, itse en koskaan ota kantaa asiaan, josta kuulen vain toisen osapuolen sanomiset.
En ole yksisilmäinen.
Minä muistan kaukaisen kesän kesämökillä. Vietin siellä kesät lasten ollessa pieniä. Mökkimme oli miehen suvun mailla, ja meillä oli pihassa vanha aitta. Sukulaismökin asukkaat tulivat eräänä päivänä ja tarjoutuivat siivoamaan aitan. Ilahduin kovasti, sillä työ oli hankala, aitassa vuosikymmenien turhaa tavaraa ja pölyä. Tavarat kuskattiin kaatopaikalle ja aitta siivottiin yöpymiseen sopivaan kuntoon.
Sukulaiset sitten sanoivat lähtiessään, että heidän vieraansa tulevat sitten aamulla, ja varmaan voivat parkkeerata tähän aitan eteen suoraan.
Hämmästyin, kun en ollut vieraista siihen mennessä mitään kuullut. Sukulaisrouva tokaisi: "Luulitko, että me hyvän hyvyyttämme tulisimme tällaista siivousta sulle tekemään."
Toivotin vieraat tervetulleiksi, miehen sukulaisiahan hekin olivat.
Kun vieraat tulivat kälyni toimi emäntänä. Pysyttelin sivussa, eivätkä he edes tulleet tervehtimään, koska käly ei maininnut, että minäkin olin lomalla omassa mökissäni. Myöhemmin he hämmästyivät, kun huomasivat minut pihapiirissä.
Varmaan samoissa fiiliksissä olin kuin fiiulin aikanaan.
Vain appi on hyvä.
Anoppi on anoppi
Tuli mieleeni, että olin anoppilassa mieheni kanssa maalaamassa jotain aittaa ja kun työ oli valmis ja menimme sisään, niin anoppi pyysi poikaansa nimeltä syömään, joten minä en mennyt...mielenosoitus minulta!
Siitä lähdimme sitten äitini luokse, jossa vietimme lomaa, niin eikös äitini myös kutsunut vävyänsä nimeltä syömään! Toki tiesin, että äitini tiesi minunkin tulevan syömään, mutta minähän räjähdin, että eikö minulle missään tarjota ruokaa..tai jotain sinnepäin. Nuo olen anteeksi antanut.
Mutta sitä en unohda, kun ajoimme lapsuuskotiini (450 km), jota silloin emännöi veljeni tyttö, siis jakamatonta kuolinpesää, johon kaikilla oli vielä oikeus.
Siis minä, tyttäreni ja hänen 1 vuotias lapsi. Kaikilla oli jo pissahätä ja nälkäkin, vaikka olimme jo matkalla kyllä pysähdelleet, mutta oletimme, että heti pääsemme sisään.
Eipäs se vain onnistunutkaan, koska heillä oli siivous kesken. Olihan siellä sisällä tämän tyttären poikaystävä ja hänen vanhempansa, joten me saimme odotella ulkona. Onneksi oli kesä.
Kaiholla muistelin silloin äitiäni. Hänellä ei ollut koskaan siivous kesken ja ruokaa oli pöydässä heti kaikille vieraille ja meilläkin silloin tuli yllätysvieraita, että joskus oli jopa parikymmentä henkeä ruokapöydässä. Hänellä oli sentään myös karja hoidettavana aamuin/illoin.
No minä kerron mistä minä mieleni pahoitin ja se kävi näin olin noin 35 vuotias ja olin tilannut lääkärin Mehiläisestä ja minulle oli tarkoitus tehdä leikkaus, ja menin jo edellisenä iltana ja yövyin Helsingissä, kun piti olla amulla 8 aikaan mehiläisessä.
Niin minä lähdin aamulla, otin taxin ja lähdin hotellista tai siihen aikaan niitä sanotiin matkustaja kodeiksi, mehiläiseen olin senverran jännittynyt että lähdin ajoissa jo 6 aikaan Kun pääsin alakerran isoon aulaan niin siivooja sanoi minulle että olet varmaan mailta kun tulet näin ajoissa, olihan kello vasta vähän yli kuusi ja myönsin että näin on, ja siivooja sanoi minulle että meneppäs tuonne ulos vähäksi aikaa kun minä pesen tämän lattian ja minä menin ja olinkin noin tunnin verran ja sitte taas sisälle ja siten tuli yksi hoitaja ja minä ilmoittauduin hänelle ja hän ohjasi minut erääseen potilas huoneeseen ja minä istun siellä täys vaatetus päällä ja ihmettelin miksi ei tulla valmistamaan leikkaukseen kun minulla oli aika klo 8 oltava leikkauksessa, ja ketään ei tullut katsomaan mutta siten yhtä äkkiä ovi avautui joku hoitaja kurkkasi ja lähti saman tien, sitten tuli 2 hoitajaa ja laittoivat minut paareille ja toinen lykkäsi leikkaus huoneseen ja toinen riisui vaatteita minulta siinä käytävässä kävellessä ja veti pöksyt alas ja törkkäsi piikin siinä käytävällä ja siten kun savuimme leikkaus huoneseen niin minua leikkaava professori sanoi että sieltähän minun potilaani tuleekin, niin toinen hoitaja sanoi että kun hän tuli juuri vasta nyt .....Siis valehteli suoraan sanottuna,,,, laittoi syyn minun niskaani.
Minä en sanonut mitään vaan nielasin kiukusta mutta tänäpäivänä aukasisin salaisen arkkuni ja antaisin totuuuden tulla julki.
Tämä on minua harmittanut kok ikäni mitenkä voi olla niin röyhkeä että oli epärehellinen.
Fiiuliin kertoi, että suljetun oven takaa kuului ivallista naurua.Siis siellä anopin rakenteilla olevassa talossa.
Oven taakse jääneen korvissa saattoi nauru kuulostaa ivalliselta, vaikka oli vain tavallista naurun hörhötystä.
Pöydän takana istuva ´vieras nainen ei ehkä tiennyt sukulaissuhdetta talon timpureiden kanssa.
Joskus on hyvä kysyä suoraan. Mainutussa tapauksessa olisin tiedustellut ensin, että miksi ovi oli lukossa ja minúlle ei avattu. Erityisen tarkkaan olisin kysynyt epäystävälliseltä naiselta, että mitä hän oikein tarkoittaa.
Niinhän minä, mutta Fiiuliin on korrektimpi.
Jospa siellä oli miesten rakennustalkoot ja paljon työtä.
Eli toisin sanoin: Ovea ei jostain syystä avattu, ehkä porukalla oli niin hauskaa, ettei enempää väkeä kaivattu.
Se ei lohduta yhtään ihmistä, joka seisoo lukitun oven takana, ja ukkospilvet kerääntyvät pään päälle.
Joskus käy niin, että toimitaan tahdittomasti ja ymmärtämättömästi toista kohtaan, eikä siinä sitten auta mitkään selitykset. Kun on pahoittanut toisen mielen, niin sen muistaa 50 v. kun tilanne on ollut yllättävä ja uhri on joutunut syyttä suotta jollakin tavalla nolatuksi. Huonosti valitut sanat saattavat raapaista syvältä.
Niin minullekin kävi. Ihan vain sillä, että minulta olisi kysytty yösijaa vieraille ja tarjottu siivous sen vuoksi, olisi koko tilanne ollut ihan toinen. Nyt tuli se tunne, että minulle oli osoitettu paikkani selvin sanoin.
Tähän voin kertoa yhden leikkauksen vanhalla Kirurgilla.
Menin yksityislääkäriin kun oli jatkuvasti vatsakipuja söi tai paastosi, tällä lääkärillä oli röntgen ja han kuvasi kun menin 'tyhjällä vatsalla', varjoaine jäi kurkkuun kuin hissi ja aivan toivottoman tuntuista vähän väliä huikata sitä valkoista kalkkimassaa.
No sitten kotiin odottamaan tohtorin soittoa, ja tulihan se jo seuraavana päivänä.
Hän kertoi että vika on löytynyt ja hänellä on hyvä kaveri joka toimii kirurgina ja on jo varannut minulle leikkaajankin, se on ylihuomenna.
Sinne vaa aamusta ja syödäkin saa, koska siellä suolisto tyhjennetään 'talon puolesta'.
No se aamu valkeni ja minut vietiin sinne aamulla anivarhain, jokin hässäkkä siellä tuntui olevan ja minut vietiin johonkin huoneeseen odottamaan kun nukutuslääkäri tulee, hoitaja kävi juttelemassa että anestesialääkäri on särkenkyt silmälasinsa ja hän tulee kun toiset lasit löytyy, no tuo jäi minulle mieleen.
Sitten alkoi tapahtumaan ja leikkaussalissa piti laskea 10 alaspäin rauhallisesti, en muista sitä tapahtumaa kai se hyvin meni.
Heräämössä luulin että minua viedään leikkaukseen ja tokasin että ne lasit sitten löytyi.
Joka päivä sain kerran pari kuulla tuon lasijutun, aluksi se nauratti mutta loppuviikosta jo hävetti.
Onhan sitä kyllä naurettukin tarpeeksi.
Kirjoitin jo loppu säveleen tähän ketjuun, mutta joku esti minun lähettämästä juttuani.
Olen epäiilijä siksi kirjoitin "joku"
En välitä uudestaan toistaa juttuani joten jäädään oottelee niitä asia ketjuja.
Kaikesta huolimatta päätin kuitenkin kirjoittaa lisää tästä tapaukseta.
En missään nimessä halunnut tuoda esiin kaunoja ketään vastaan niinkuin saatoin ymmärtää jonkun vastauksista
Tarkoitus oli vain kertoa oma mielen pahoitus
Enkä myöskään olisi halunnut mukaan sellaisia jotka kaipasivat myös toisen osapuolen kertomaa.
Tämä oli vain minun kokemukseni josta ei koskaan jälkeenpäinkään puhuttu.
Tulimme hyvin toimeen, mutta ikävä kyllä ,kaikki ovat jo kuolleet, myös tämä "vieras nainen" joka ei ollut mieheni sukua, mutta minun sukuuni kuului.
Ja Huom! Oli kesä , toiset sisällä, minä ulkona, mutta ikkunat auki.
sellaiset mielen pahoitukset tulevat ja menevät. Niin erilaisia olemme mielen rakenteeltamme, siinäpä olisikin ikävää miettimistä, jos pitäisi ruveta pohtimaan, miksi toiset ottavat niinsanotusti tyhjästäkin nokkiinsa, oma mieli paisuttelee vielä mahdollisen loukkauksen määrää.
Mutta onnellinen hän, joka maantietä rallatellen tallaa painaen muistinsa unholaan ikävätkin ns. asiattomat loukkaukset. Jos ihminen on saanut osakseen perusteettomia loukkauksia, sitä helpompihan ne on unohtaa. Hän itse tietää, ettei niille ole pohjaa, väärinkäsityksiä kenties. Useimmiten johtuvat siitä, ettei suomalainen puhu asioista muuten kuin mielessään eikä missään nimessä useimminkaan rohkene ottaa asiaa ´pöydälle´. Jos asiat käydään vaikka riitelemällä läpi, ne on helppo unohtaa. Ja asiat oikenevat, luulotteluista päästään eroon.
Tuossa senverran rohkaistuin muistelemaan elämäni ´ mielenpahoitus´- asioita, eipä tule mieleen, onhan niitä toki. Kamalaa olis sellaista surusäkkiä selässään kantaa.
Olet lukemattoman määrän niitä surusäkkejä toisten selkään nostanut. Sehän on sinulla vain pitkäaikainen harrastus.
Nyt kyllä pani naurattamaan, ensimmäisen kerran taidan tuosta kuulla....ai jaa, nyt tajuan...kukas se siinä! Tarkennappa, kuinka pitkäaikainen, kun noin tietäväinen olet.
Yksilön tapa kokea, samoin kuluneisuus. Jos ikänsä on kamppaillut määrätynlaisten vaikeuksien kanssa, on ne aina mukana.
Mikä yhdelle on pieni asia, voi toiselle olla mittasuhteiltaan aivan ylimitoitettua.
Nuorempana tuli herkästi paha mieli. Ikä parkkiinnuttaa, osaa laittaa asiat oikealle paikalleen.
Todella pahoja asioita on sattunut, olen kuitenkin jättänyt ne taakseni.
Aloittaja on oikeassa, joskus aivan yllättäen putkahtaa mieleen jokin tapahtuma elämän varrelta. Yleensä työnnän ikävät asiat sivuun, on kuitenkin muutama ihminen josta en tule koskaan pitämään.
kaan, mitään pakkoa ei ole vaan mielen vapaus !
Kuka muistaisi sen Vesamatti Loirin Elämä on kaunis ja laittaisi sen soimaan.
Fiiuliin
- onneksi ei sun kuva-arkistosi tuki enää luukkuani.
Surkea rähisijä olit jo Anun, MdK, Ruuneperi, maalaismies.
Miksi ette jätä nikkejäni ja -ketjujani unholaan!
Tänäänkin ruune oli jonkun uuden nikin avaamassa "ketjussa" oitis höperehtimässä.
"Eikä sinun tarvitsekaan"
http://www.youtube.com/watch?v=lirb1U6-K1Y